Mikä miestä vaivaa kun aina kun lähdetään ihmisten ilmoille, niin se muuttuu niin epävarmaksi, ahdistuneeksi ja poissaolevaksi? Tarkkailee muiden ihmisten reaktioita ja ei kuuntelee mitä puhun. Sitten tulee kaikenmaailman selityksiä, miten väsynyt muka on yms. Ja aina yhtä vaikeaa sopia joku tapaaminen jossain muualla, kuin kotona. Mies jopa sanoi että edellisten kanssa ei käynyt paljon ulkona, vasta sitten on kun on tutustuttu kunnolla (!?!)
Sitten kun ollaan kotona kahdestaan on taas ihan oma itsensä. Entinen poikaystäväni oli samanlainen. Olenko joku epävarmojen miesten magneetti? Ärsyttää todella paljon. Miehen kaveritkin ihmetteli samaa, ne epäili jotain muuta, mutta näen kyllä missä on vika, mutta voinko itse tehdä asialle jotain?
Onko muilla vastaavia kokemuksia parisuhteessa?
Sitten kun ollaan kotona kahdestaan on taas ihan oma itsensä. Entinen poikaystäväni oli samanlainen. Olenko joku epävarmojen miesten magneetti? Ärsyttää todella paljon. Miehen kaveritkin ihmetteli samaa, ne epäili jotain muuta, mutta näen kyllä missä on vika, mutta voinko itse tehdä asialle jotain?
Onko muilla vastaavia kokemuksia parisuhteessa?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Miksi haluat viedä miehen paikkoihin joissa hän ei viihdy?
Minulla on sama kokemus. Mies ei viihdy suurissa seurueissa tai pienemmissäkään, jos ei tunne sen jäseniä kunnolla. Saatamme viettää monta tuntia jossain tilaisuudessa (esim. sukujuhlat) ilman että mieheni sanoo sanakaan. Illanviettomme rajoittuvat yhden pariskunnan luokse, jonka tunnemme niin hyvin että siellä mies viihtyy, vaikkei sittenkään juurikaan rupattele.
Mikä miestä vaivaa? Erilainen luonne kuin sinulla. Et voi tehdä asialle mitään. Etkä ainakaan saa pakottaa häntä mihinkään! Anna miehellä aikaa ja mahdollisuus tutustua muutamaan sinulle läheisimpään ihmiseen, niin heidän kanssaan ajan viettäminen voi vuosien päästä olla rentoa ja hauskaa.
Omasta miehestä olen huomannut sen, että jos olemme seurueessa tai juhlissa, miehen on helpompi olla jos seison siinä rinnalla tai hän tietää missä olen, ettei hän jää yksin keskelle suurta väkijoukkoa. Ok, en ole babysitteri ja kyseessä on aikuinen mies, mutta jokaisella meillä on omat heikot kohtamme ja erikoiset piirtemme, ja itse ainakin haluan seisoa rakkaani kanssa juuri silloin.
Tiedän teoriassa, vaikka en sitä itse olekaan kokenut enkä sitä siten "ymmärrä", miten suurta ahdistusta sosiaaliset tilanteet voivat toisille aiheuttaa.
En nyt tarkoittanutkaan mitään sukujuhlia, vaan ihan tavallista deittailua, kahvilla käyntiä/elokuvia, kun käytiin meidän yhteisten kavereiden kanssa baarissa, se oli sielläkin yhtä poissa oleva. Eikö normaalisti ihmiset käy kahvilla yms suhteen alussa (kahdestaan!! ei mtn sukulaisia, yms)? Se haluaisi mieluummin nähdä vaan jomman kumman kotona, itse en, koska ei tunneta vielä kovin hyvin. Miten ihmeessä tommoisiin ihmisiin voi edes tutustua, jos ne ei uskalla lähteä minnekään? Argh.
Sosiaalinen tilanne sekin. Ne muut ihmiset ympärillänne, vaikka eivät teihin mitään huomiota kiinnittäisikään, voivat aiheuttaa tälle kumppanillesi stressiä ja painetta. Jotkut meistä vaan on sellaisia, vaikka se sinusta (ja minusta) on järjetöntä!
Miten tutustua? No me tavattiin useimmiten miehen kotona. Tai kesä kun oli niin jossain ulkona, missä saimme olla ihan oikeasti kahdestaan.
Vaikeaa se on. Haluatko oikeasti tutustua häneen? Kyllä te silloin keinot keksitte. Ja varoituksen sanana, se tulee muuten viemään todennäköisesti aikaa, että tutustutte :)
Se exäni josta mainitsin oli samanlainen vielä 2v seurustelun jälkeen, kun käytiin ulkona ei ollut oma itsensä ja puhui mitä sattui yms, ei kuunnellut. Ei esim. voitu mennä yhteen leffateatteriin, vaikka siellä olisi sopivampaan aikaan näytös, koska siellä on aina paljon ihmisiä!! En kyl kestäisi toista samanlaista, jos tää ei ikinä lopu?
on epävarma ja luonteeltaan ujo.Ehkä hän vähän pelkää erilaisia tilanteita eikä uskalla olla oma itsensä.Itse voit yrittää puhua hänelle asiasta ja kertoa että asia on häiritsevä tekijä.Jos vaikka saisit vastauksen mikä kaiken
tuon sitten aiheuttaa.Tapaus ei ole harvinaista.Tähän voi auttaa että olette ihmisten kanssa enemmän tekemisissä ja katsot kuinka hän reagoi.Seuraat tilannetta kuinka se kehittyy.Joskus tällaisissä tapauksessa syy voi olla menneisyydessä että siellä on tapahtunut jotain joka aiheuttaa hänelle tämän pelon.
Joskus vuosia sitten tajusin potevani ahdistus/paniikkihäiriötä. Ahdistuin yleisillä paikoilla. Sydän hakkasi, huimasi, kämmenet hikosi, rupesin voimaan pahoin jopa siihen pisteeseen asti että epäilin että kohta oksennan. Muistan näin tapahtuneen esimerkiksi ihan vaan laskua maksaessa jossain Nordean konttorissa. Se tilanne vaan yllätti kesken asioiden hoidon ja oli suuri vaiva keskittyä olennaiseen ettei olisi rynnännyt ulos niin että asiat jää hoitamatta. Kieltäydyin lähes aina lähtemästä mihinkään kahvittelukekkeriin silloisen poikaystäväni kavereiden kanssaan jos oli mahdollista että siellä oli yksikään muu kun se kaveri kenet olen jo aiemmin nähnyt. Kerran kun olin ystäväni kanssa menossa oman firmamme pikkujouluihin, oltiin tuunailtu toisiamme pitkin iltaa ja hyvillä fiiliksillä, mutta kun olimme viimein eteisessä lähtöä tekemässä, minulle iski paniikkikohtaus. Menin ihan käperryksiin fyysisesti ja henkisesti enkä edelleenkä muista, mitä oli tapahtunut paniikkikohtauksen iskemisen ja bussipysäkin välillä. Jotenkin kaverini oli saanut minut lähtemään ovesta ulos kohti bussipysäkkiä. Jossain vaiheessa tajusin että tämä ei ehkä ole ihan normaalia koska se minusta ainakin häiritsee elämääni. Päättäväisesti ryhdyin totuttelemaan itseäni uusiin tilanteisiin. Aina kun pelko rupesi leijailemaan kohti, mietin "mikä voisi olla pahinta mitä voisi tapahtua?" Mietin pahimman skenaarion ja vakuutin itselleni näin että eihän tässä nyt ole mitään syytä pelätä. Siitä on vuosia, enkä en enää kärsi tästä yleisten paikkojen kammosta/torikammosta/ahdistushäiriöstä tai miksi sitä nyt voi ikinä kutsua, mutta on se hyvin muistissa. Miten ahdistavaa se oli.
En tiedä poteeko miesystäväsi samaa, mutta älä ainakaan vähättele hänen syitään "olla varuillaan". Kaikki vaan eivät ole samanlaisia.
No olen itsekin aika ujo, mutta kyllä ihan mielelläni silti käyn ulkona yms, enkä jää kotiin sen takia, ihan käsittämätöntä. En kyl edes kehtaisi sille puhua asiasta.
puhua hänelle asiasta.Varmasti hän ymmärtää.
Ujous voi joskus olla todellakin sellainen asia että se vaikuttaa ehkä liiankin paljon elämään.Suosittelen että puhutte asiasta niin vois tuohon tilanteeseen löytyä syy.
ollaan kuitenkin vasta vähän aikaa tapailtu, joten en nyt vielä viitsi, mutta ehkä myöhemmin, ellei tilanne muutu..
harmittaa tilanne joka on ja häiritsee.Tiedän että on vaikeaa kysyä tuollaista kun oot hänet tuntenut vasta vähän aikaa.Seuraile kuitenkin tilannetta että milloin pahemmin nuo samat asiat toistuvat mitkä sen aiheuttaa yleisemmin.
Joskus vuosia sitten tajusin potevani ahdistus/paniikkihäiriötä. Ahdistuin yleisillä paikoilla. Sydän hakkasi, huimasi, kämmenet hikosi, rupesin voimaan pahoin jopa siihen pisteeseen asti että epäilin että kohta oksennan. Muistan näin tapahtuneen esimerkiksi ihan vaan laskua maksaessa jossain Nordean konttorissa. Se tilanne vaan yllätti kesken asioiden hoidon ja oli suuri vaiva keskittyä olennaiseen ettei olisi rynnännyt ulos niin että asiat jää hoitamatta. Kieltäydyin lähes aina lähtemästä mihinkään kahvittelukekkeriin silloisen poikaystäväni kavereiden kanssaan jos oli mahdollista että siellä oli yksikään muu kun se kaveri kenet olen jo aiemmin nähnyt. Kerran kun olin ystäväni kanssa menossa oman firmamme pikkujouluihin, oltiin tuunailtu toisiamme pitkin iltaa ja hyvillä fiiliksillä, mutta kun olimme viimein eteisessä lähtöä tekemässä, minulle iski paniikkikohtaus. Menin ihan käperryksiin fyysisesti ja henkisesti enkä edelleenkä muista, mitä oli tapahtunut paniikkikohtauksen iskemisen ja bussipysäkin välillä. Jotenkin kaverini oli saanut minut lähtemään ovesta ulos kohti bussipysäkkiä. Jossain vaiheessa tajusin että tämä ei ehkä ole ihan normaalia koska se minusta ainakin häiritsee elämääni. Päättäväisesti ryhdyin totuttelemaan itseäni uusiin tilanteisiin. Aina kun pelko rupesi leijailemaan kohti, mietin "mikä voisi olla pahinta mitä voisi tapahtua?" Mietin pahimman skenaarion ja vakuutin itselleni näin että eihän tässä nyt ole mitään syytä pelätä. Siitä on vuosia, enkä en enää kärsi tästä yleisten paikkojen kammosta/torikammosta/ahdistushäiriöstä tai miksi sitä nyt voi ikinä kutsua, mutta on se hyvin muistissa. Miten ahdistavaa se oli.
En tiedä poteeko miesystäväsi samaa, mutta älä ainakaan vähättele hänen syitään "olla varuillaan". Kaikki vaan eivät ole samanlaisia.
Mutta tuntuu että tää alkoi vasta kun me alettiin tapailla, ennen kuin nähtiin vaan kavereiden kesken, se oli ihan erilainen. Nyt tuntuu et se seurailee muiden reaktioita,kun ollaan yhdessä liikkeellä, että muut huomaa et ollaan yhdessä yms. Inhottava tilanne.
Sen paremmin sinua ja sinun miestäsi tuntematta, tulee kuvauksesi perusteella mieleen, että sinä taidat olla luonteeltasi ulospäin suuntautunut (ekstrovertti) ja miehesi taasen sisäänpäin kääntynyt (introvertti). Olette toistenne vastakohdat, tässä suhteessa.
Miehesi ilmeisesti jotenkin ahdistuu suuressa väkijoukossa ja/tai ujostelee kontakteja tuntemattomiin ihmisiin, koska hän on seurassasi "normaali". Mieluummin hän tykkäisi nyhjätä 4 seinän sisällä kuin lähteä no vaikkapa kyläilemään ystäviesi luoksi tai kauppaan.
Heh, tästä tulee mieleen oma isäni. Asumme eri paikkakunnilla, ja kun viimeksi kävin hänen luonansa, ehdotin jospa hän tulisi kanssani vierailemaan sedälläni (hänen pikkuveljensä).
Niin, en saanut häntä "kirveelläkään" vierailemaan veljensä luona! Kyselin sitten suoraan häneltä, "mikä mättää että et edes viitsi veljesi luona kaydä"? Vaikka meitä oltiin kutsuttu kyläilemään.
Hän vaan kertoi syyksi, että "hän on tullut vanhemmiten saamattomaksi ja häntä ei yksinkertaisesti huvita vierailla. Viihdyn paremmin yksinäni".
Mitäs siitä, aikuinen mies tehköön elämällänsä mitä lystää, mutta sen sanoin isälleni, että hän tuhlaa sitä nyhjäämällä 4 seinän sisällä. Mutta minkäs teet?
Me ihmiset vaan olemme erilaisia, et voi sille mitään. Oletko muuten kysynyt mieheltäsi, mitä hän piti esitelmistä koulussa, luokan edessä?
Meistä kaikista ei ole "showmiehiksi"....
taas ihan yli. Ensinnäkin en todellakaan ole ulospäinsuuntautunut, olen itsekin ujo yms, mikä ei kuitenkaan estä mua käymästä kahvilla, elokuvissa yms. Enkä tarkoittanut ettei mies suostu käymään missään mun kanssa, kyllä se suostuu, mutta itselleni jää aina huono fiilis sen jälkeen, vaikka tarkoituksena olisi pitää hauskaa, niin mies on ihan poissa oleva yms. Enkä nyt pakota häntä tapaamaan kavereitani/sukulaisia, sen verran vähän ollaan vasta tapailtu, onhan se ihan normaalia että ihmiset käy kahvilla, elokuvissa yms? Ehkä ainoa ratkaisu on vaihtaa mies, ellei tilanne parane, en nyt rupea kenenkään terapeutiksi.
Sinä olet vissiinkin joku sosiaalinen horoskooppimerkki?! Jouskari, kaksonen, oinas? Ja tämä mies taas kalariepu tai rapuraasu?;)
Oikeasti, hällä voi hyvinkin olla vaikkapa sosiaalisten tilanteiden pelko tai paniikkihäiriö.. vaikkei ois diagnoosiakaan.
Mulla oli pahakin sos.tilant.pelko, mutta ikä on helpottanut HUOMATTAVASTI asioita, ja arjesta selviän nykyään hyvin, mutta joku vähänkään "meno" tai tilanne jossa pitää "esiintyä", aiheuttaa tarpeen naaman pakkeloinnille (ettei vaan näy kun värit vaihtuu;) ja joskus otettava vähän jostain purkistakin apuja.
olen yllätys yllätys kauris. Ei se nyt mistään merkistä voi johtua. Mies kyllä valitti ettei näytä kovin hyvältä sen mielestä kun oltiin jossain ulkona, itse olin eri mieltä. Mut on tuo rasittavaa.
Siis että MIES oli huolissaan ulkonäöstään???? ;)
NIIN paljon että jättää menemättä?
jos kerran hänen käytös häiritsee niin suosittelen edelleenkin että puhut hänelle asiasta vaikka ootte tunteneet vain vähän aikaa.Luuletko että voit suhdetta jatkaa vaikka tilanne on mikä nyt on??
tuo tuskin edes muuttuu paremmaksi, tiedän ihan kokemuksesta. Mut ajattelin vielä kuitenkin odottaa vähän aikaa ja sitten puhua.
puhuminen joskus auttaa mutta joskus ei.Odota vähän aikaa ja puhu sitten jos tahdot suhdetta jatkaa.Varmasti hänen käyttäytyminen häiritsee.Uskoisin että hän ymmärtää jos ja kun puhut hänelle asiasta.
Hei..mukavaa alkanutta kevättä kaikille!!!
Meidän perheessä miehelläni on sosiaalisten tilanteiden pelkotila, johonka lievä lääkitys.. Mieheni on aivan ihana, en hänestä missään tapauksessa luopuisi vaikka joutuisin kuinka koville vaan. Mielestäni on tärkeätä, että otat huomioon miehesi "ongelmatilanteen" laukaisevat tekijät huomioon mahdollisimman etukäteen.. vältämme tilanteita, joissa on paljon tuntemattomia ihmisiä ympärillä, kapakassa käymme tosi harvoin, kyllä meilläkin ollut tätä epävarmuutta ja mustasukkaisuutta, tosin, olen itsekkin mustis, heh, heh...
Asioista tulee puhua avoimesti ja minä kerron aika tarkkaan, jos olen menossa jossakin yksin, että mieheni ei tarvitse jäädä arvaileen mitään. Meillä kummallakin on takana vanhat liitot, minulla 13 vuotta perseestä ja miehelläni 20 vuotta perseestä, on kuin joku johdatus, että löysimme toisemme, yhdessä olemme olleet vuoden ja kummallakin on lapsia liitosta aikaisemmin, sopeutumista tämä vaatii, mutta hyvää kannatti odottaa... tsemppiä muillekin... ja meidän mottona" älä jätä mitään tänään sellaista sanomatta, ja ajattele sen sanomista huomiseksi, voi olla, että vastapuoli ei ole sitä enään kuulemassa ja viesti ei mene perille!!"