Kanerva suuttui

24789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

..ettei toimittaja saa tehdä rauhassa työtään.
Ile, olisit kiltimpi!

Äänestä

herkkähipiäistä skeidaa. Ja vitut 'paska' ole mikään voimasana. Saatana vittu että vituttaa paskamedia.

Onneksi en ole julkkis. Olisin koko ajan käräjillä toimittajien mukiloinnista.

Äänestä
  • tai no, monet heistä.

    Äänestä

Ensiksi ammutaan maahan ja nyt isketään saaliin kimppuun. Ei ole kyllä enää mitään moraalia tiedotusvälineiden toiminnassa, voittoa tavoitellessaan ne alentuvat koko ajan uusiin rimanalituksiin.

ja sitten tuota koko toimintaa vielä perustellaan sananvapaudella, joka on ehkä ihmiskunnan ylevämpiä asioita. Kohta sananvapaus-sanassa alkaa soimaan ikävä sivukaiku, eikä se liene kuitenkaan kenenkään edun mukaista.

On helvetin naurettavaa että nuokin Kanervan lausahdukset piti sitten ihan erikseen raportoida. Kyllähän se nyt alkaa vituttamaan ketä hyvänsä että ensiksi joutuu härskisti liioitellun ajojahdin kohteeksi, sitten menettää työnsä ja sen jälkeen joku 7-päivää lehden "toimittaja" soittelee ja kyselee vointia. Ja vielä kehtaa sen jälkeen toivottaa jaksamista.

Voi helevetin helvetti.

Äänestä

Kyllä sen tyhmempikin tietää, ettei median väki hyvää kenellekkään halua.. pahaa vaan ja paljon isoja otsikoita. Ne vaikka keksii niitä itse jos ei muuten irtoa. En mäkään yhtään nättiä sanaa niille sanoisi.

Enivei.. olen silti tyytyväinen että Kanerva sai monoa. Valehteleva poliitikko ei nyt mikään yllätys ole mutta silti. Mun luottamus sen kykyihin hoitaa asioita oikein meni täydellisesti. Äijä vaan vonkaa pillua strippareilta työkännyllä ja työajalla ja kehittelee itselleen mahdollisuuksia joutua kiristettäväksi yms. ja valehtelee minkä kerkiää perään. Ei ole sillä suoraa ja vahvaa selkärankaa eikä kykyä tunnustaa virheitään yms.. tuollainen valehteleva selkärangaton mato ei sovellu asioita hoiteleen. Eihän se kykene edes omiaan hoitaa :)

Äänestä
  • Toimittajan ammatti on yksi vaarallisimmista koko maailmassa. Toimittajat eivät ole yksiselitteisen pahoja.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Toimittajan ammatti on yksi vaarallisimmista koko maailmassa. Toimittajat eivät ole yksiselitteisen pahoja.

    On toimittajia ja "toimittajia". Keltaisen lehdistön yms juorulehtien toimittajia kyllä kannattaa varoa. Mä en enää oikein lue mitään juorulehtiä kun huomasin että mun aika menee lukiessa siihen kun pohdin "mihkähän tässäkin jutussa kannattaisi uskoa, onkohan puoletkaan totta..??"

    Tossa Kanervan jutussa mua nauratti toi seiskan "toimittaja".. ens lehdessä lukee varmaan pitkät pätkät kuinka Kanerva itki kovaa kohtaloaan toimittajan olkaa vasten ja paljasteli kaikenlaista :)

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    On toimittajia ja "toimittajia". Keltaisen lehdistön yms juorulehtien toimittajia kyllä kannattaa varoa. Mä en enää oikein lue mitään juorulehtiä kun huomasin että mun aika menee lukiessa siihen kun pohdin "mihkähän tässäkin jutussa kannattaisi uskoa, onkohan puoletkaan totta..??"

    Tossa Kanervan jutussa mua nauratti toi seiskan "toimittaja".. ens lehdessä lukee varmaan pitkät pätkät kuinka Kanerva itki kovaa kohtaloaan toimittajan olkaa vasten ja paljasteli kaikenlaista :)

    toimittajan työ vähän sellaista psykologin hommaa.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    toimittajan työ vähän sellaista psykologin hommaa.

    että kaikki eivät ole tehneet eläissään päivääkään rehellistä työtä

    Äänestä

  • ymmärtävät : kirjoitti:

    että kaikki eivät ole tehneet eläissään päivääkään rehellistä työtä

    siksi, että he itsekään eivät ole.

    Äänestä

  • ymmärtävät kirjoitti:

    siksi, että he itsekään eivät ole.

    juopporetkuja kaikki tyynni :)

    Äänestä

  • samanlaisia : kirjoitti:

    juopporetkuja kaikki tyynni :)

    olisi tyhjä ilman toimittajia.

    Äänestä

  • messsage kirjoitti:

    olisi tyhjä ilman toimittajia.

    koska Maailmassa on Virhe.

    Äänestä

  • olemassa : kirjoitti:

    koska Maailmassa on Virhe.

    toimittaja tulee ja paikkaa virheen.

    Äänestä

  • kun.. kirjoitti:

    toimittaja tulee ja paikkaa virheen.

    paikkausaineena muutakin kuin paskaa.

    Äänestä

  • voisi käyttää kirjoitti:

    paikkausaineena muutakin kuin paskaa.

    aliarvostettu tuote, sillä maat ennen vanhaan lannoitettiin.

    Äänestä

korppikotkat meinas päästä nokkimaan raatoa, mut piruvie sillä on vielä taistelutahtoa...

Äänestä
  • haluun isona toimittajaks. Elä hauku!

    Äänestä

  • Ohooho kirjoitti:

    haluun isona toimittajaks. Elä hauku!

    Että jos haluat tonkia sitä sontaa esiin niin tongi sitä siellä missä se oikeesti auttaa.. Tällä hetkellä ne jutut ois.

    kiinan ihmisoikeudet
    Venäjän vaalien demokratisuus
    kolmannen maailman sotilajunttien korruptio
    ei mitään julkkisjuoruja vaan oikeeta asiaa johon pitäski puuttua

    Tosin tuo porukka osaa sit käsitellä toimittajia.
    Paree pysyy vaan paikallisuutisissa ja raportoida kuinka maali kuivuu

    Äänestä

  • old_profile_1967 kirjoitti:

    Että jos haluat tonkia sitä sontaa esiin niin tongi sitä siellä missä se oikeesti auttaa.. Tällä hetkellä ne jutut ois.

    kiinan ihmisoikeudet
    Venäjän vaalien demokratisuus
    kolmannen maailman sotilajunttien korruptio
    ei mitään julkkisjuoruja vaan oikeeta asiaa johon pitäski puuttua

    Tosin tuo porukka osaa sit käsitellä toimittajia.
    Paree pysyy vaan paikallisuutisissa ja raportoida kuinka maali kuivuu

    Joskus tuntuu et toimittajat vois paremmin hoitaa tämän maailman asiat, niitä ei oo niin helppo ulkomaalaisten höynäyttää kuin poliitikkoja. Suomalaiset poliitikot on paljastuneet aika sinisilmäisiksi tunneasioissa.

    Äänestä

  • ohooho kirjoitti:

    Joskus tuntuu et toimittajat vois paremmin hoitaa tämän maailman asiat, niitä ei oo niin helppo ulkomaalaisten höynäyttää kuin poliitikkoja. Suomalaiset poliitikot on paljastuneet aika sinisilmäisiksi tunneasioissa.

    ei pie sotkea bisnestä ja tunteita. Nyt vaan sattuu niin että nää kaikenmaailman huomiohuorat vonkuu lehtien palstoille.

    Ei se tarkota sitä että nää miehet ei osais hoitaa hommiaan. Neki on kuitenki vaan ihmisiä. Aika hyvin meillä on toi homma hanskassa verrattuna ranskaan ja italiaan.

    Siis jos ainoot kohu uutiset liittyy siihen miten joku nainen pyrkii julkisuuteen siinä siivellä. mut kuten aina. Toimittajien kuola suorastaan valuu jos ne pääsee lokaamaan joitain tärkeitä henkilöitä.

    Äänestä

Iket on koska tahansa korvattavissa

Äänestä

Helsingistä piti lähteä autolla hakemaan eroanomusta, kun ei sitä voinut ajoissa toimittaa presidentille.

Äänestä

yhtä paljon miestä, mitä Ilessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:-o kirjoitti:

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/630642?kanerva_ilkka

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu