Painoa pitäis pudottaa ja ajattelin ainakin kokeilla VHH:ta, mutta täällä saa sen käsityksen, että liikunta ei ole hyväksi tai ainakaan siitä ei ole hyötyä. Onko näin? Sillä haluaisin liikkua ja harrastankin useita lajeja.
Liikunta ja VHH?
Sopiiko?
613659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
ja perustuu vhh:n vastustajien levittämään valheelliseen propagandaan, että liikunta vhh:lla ei ole hyväksi. Esim. Atkinsin dieettiohjeissa korostetaan liikunnan olevan olennainen osa vhh-ruokavaliota. Se on yhdistelmä hallittua hiilihydraattien syömistä ja säännöllistä liikuntaa. Ne pitävät sinut hoikkana ja niin terveenä kuin mahdollista. Liikunnan avulla parannat oloasi sekä maksimoit painonpudotuksen.
On aivan oikein, että yhdistät painonpudotuksen vhh-ruokavalioon, koska ilman ruokavaliomuutoksia liikunnasta on kovin vähän hyötyä painonpudotukselle.
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000034033975&view_mode=flat_threaded
Missään tapauksessa ei kannata vähentää liikuntaa jonkun typerän ruokavalion takia. Se vain on niin, että laihtuakseen on kulutettava enenmmän kuin syö. Liikunta tukee ja nopeuttaa laihtumista. Ainoa ongelma on VHH-ruokavalion vähäinen hiilihydraattimäärä, jonka takia ei yksinkertaisesti jaksa liikkua.
ja jaksan liikkua vähäisellä hiilihydraattimäärällä. Elimistöni on vhh:n avulla oppinut polttamaan tehokkaasti rasvaa, joten liikuntaan ei hiilareita eli sokereita tarvita. Kerrottakoon vielä, että Valentin Kononen huippu-urheiluvuosinaan teki 40 km:n lenkkejä pelkällä vesitankkauksella kun opetti elimistöään polttamaan rasvaa tehokkaammin.
Kerropa nyt miten paljon elimistösi sitä rasvaa polttaa tavalliseen tallaajaan verrattuna.
Tavallisella tallaajalla rasvan osuus on 80-90% päivän aikana käytetystä energiasta, miten paljon se on sinulla? Miten se on mitattu? Minkälaisella rasitustasolla?
Tiedätkö, että liikuntaan käytät ihan samoja kemiallisia yhdisteitä kuin Kononenkin? Suurin osa on rasvaa ja loppu lihasten omia varastoja, jotain glukoosimaista yhdistettä. Paitsi että Kononen saavuttaa toisinaan tilanteen jossa hän käyttää pelkästään rasvasta tuotettua energiaa mutta sinä puolestasi et koskaan pääse siihen tilenteeseen.
Kononen muuten tankkaa itseensä hiilihydraateilla aina ennen kisoja ja useimmilla harjoituskerroilla. Kuten muutkin menestyvät urheilijat.
että VHH:lla hiilihydraattien määrä rajoittaisi liikuntaa. Jos henkilö joka ei ole milloinkaan edes ollut VHH:lla ja väittää niin, niin miksi sellaisia valheita ja huhupuheita kukaan uskoisi?
En ole vielä nähnyt että olisit pystynyt esittämään tuon teoriasi oikeaksi. Missään muilla palstoilla ei kukaan muu ole väittänyt että päivittäisestä energiakulutuksesta tulisi 90% rasvasta. Mistä löytyy faktaa tälle älyttömälle väitteellesi?
Se oli aloittelijoiden palstalla ja kertoi ennen selviytyneensä hyvin lenkeistään, mutta aloitettuaan karppaamisen vähillä hiilareilla ei pystynytkään liikkumaan, kun jalat olivat "painavat" ja voimattomat. Vaikuttaa varmaan lihasten aineenvaihduntaan, eivät saa energiaa tarpeeksi nopeasti.
Onko omakohtaista kokemusta tilanteesta jossa vhh-ruokavaliolla ollessasi vähäisillä hiilarimäärillä et jaksanut liikkua? Millainen oli liikuntamuoto, sen kesto ja missä vaiheessa sippasit hiilarien puutteesta johtuen?
Totta puhuen, jos ei jaksa liikkua niin fyysinen kunto on huono ja siihen ei auta vaikka olisi suu täynnä sokeria ja pussi povitaskussa. Ruokavaliosta riippumatta huonokuntoinen voi lisätä liikuntaa asteittain ja parantaa sitä, eikä vhh:n alhainen hiilarimäärä aseta mitään rajoituksia liikkumiselle.
Lienetkö se joka on jo aikaisemmin tivannut asiaa?
Minulla todella on nyt aineistoa joka selvittää energian käytön suhteet. Tarvitaan useampi linkki koska asiaa ei löydy netistä yhden linkin takaa.
Mutta kerropa nyt ensin oma käsityksesi asiasta, miten polttoaineen käyttö omasta mielestäsi jakautuu ja miksi mielestäsi on "huuhaata" väittää että energiasta leijonanosa tulee rasvasta arkiaskareissa? Miksi asia on mielestäsi uskomaton?
Mitä nuo muut palstasi ovat?
Esitit väitteen johon en ole missään muualla törmännyt ja tälläkin palstalla sinä taidat olla ainut joka tuollaista väittää. En ole tällä palstalla vielä nähnyt mitään tieteellistä faktaa väitteesi tueksi (huom. siis SINUN väitteellesi).
Jatkuva kiertelysi tästä asiasta todistaa vain sen että kyseessä on sinun itse keksimäsi juttu josta yrität tehdä totta toistamalla sitä riittävän usein. Juuri näin tällä palstalla on tehty "totta" siitä(kin) väitteestä että VHH:lla olijat eivät harrastaisi liikuntaa ja että se ei muka edes olisi mahdollista.
saattaa alkuun esiintyä voimattomuutta mutta juuri kukaan ei aloita induktiolla.
Mutta kuinka monta vuoden (tai pidempään) karpannut tiedät jolla olisi ongelmia liikkumisen kanssa? Laita vaikka linkit heidän viesteihinsä jos sellaisia löydät. :)
Insuliini kuljettaa glukoosia soluihin ja pudottaa sen ensimmäiseksi niihin soluihin, jotka tarvitsevat välittömästi energiaa. Jos soluilla on jo kylliksi glukoosia, ylijäämä muutetaan glykogeeniksi. Se varastoidaan maksaan ja lihaksiin, jossa se on valmiina myöhempää käyttöä varten. Glykogeenivarastojen täytyttyä elimistön pitää tehdä jotakin ylimääräiselle glukoosille. Maksa muuntaa jäljelle jäävän glukoosin rasvaksi joka varastoituu ympäri vartaloa. Tästä syystä insuliinia kutsutaan rasvahormoniksi.
Mitä tapahtuu, kun syöt ruokaa joka sisältää paljon hiilihydraatteja? Glukoosia pääsee koko ajan verenkiertoon ja tunnet äkillisen energiatason nousun. Sen jälkeen verenkiertoon erittyy insuliinia, jonka tarkoitus on siivota tuo glukoosi pois ja säädellä verensokerin tasoa. Kun elimistöä ei ole suunniteltu hiilihydraattien runsaaseen syömiseen niin insuliini siivoa pois liian suuren osan glukoosia ja siitä seuraa verensokerin äkillinen lasku, joka vie voimat ja taas alkaa tehdä mieli jotain hiilihydraatteja sisältävää jotta verensokeri kohoaisi nopeasti.
Jos syöt ruokaa joka sisältää rasvaa ja proteiinia elimistö erittää paljon vähemmän insuliinia ja huiput ja alhot verensokerin tasossa vältetään. Kun tuotat vähemmän insuliinia, verensokerisi säilyy tasaisena, samoin energiatasosi. Tällä tavoin pääset pois verensokerin vuoristoradasta ja kierteestä.
En ymmärrä väitettäsi, että rasvan osuus olisi 80-90% päivän aikana käytetystä energiasta kun jo virallisten ravitsemussuositusten mukaan hiilihydraattien osuus päivän energiasta tulisi olla 50-60%, mille tasolle enemmistö kansalaisista valitettavasti pääsee.
Kysymys oli kyllä siitä mitä elimistö käyttää energiana mitokondrioissa.
Ei rasvan käyttö elimistön energiana ole samassa suhteessa mitä sitä syödään. Ruoansulatus ja energiankäyttö ovat kaksi enimmäkseen toisistaan riippumattomia prosesseja.
Hiilihydraatti käy läpi muutoksia ennen kuin sitä voidaan käyttää energiantuotantoon.
Ihmettelet että miten on mahdollista, että rasvojen osuus on kokonaisenergian tuottajina n. 90% vaikka ravinnosta saataisiin 60% hiilihydraatteja ja vain 30% rasvaa. Hiilihydraatti/rasva -polttosuhde ehkä pitäisi mielestäsi olla n. 2/3 ja 1/3 eli samassa suhteessa kuin hiilihydraattia ja rasvaa nautitaan. (Tämä suhde saavutetaan ainostaan erittäin kovalla fyysisellä rasituksella, anaaerobisella alueella.)
Nautittu hiilihydraatti käy läpi monenmoisia muutoksia ja suuri osa siitä ehditään varastoimaan rasvaksi ennen kuin sen sisältämä energia käytetään.
Joillakin on vieläpä se käsitys että hiilihydraatit käytetään ensin eli kun hiilihydraatteja on syöty energiasta tulee aikansa 100% hiilihydraatista. Vasta kun ne ovat loppu niin sitten vasta alkaa rasvan käyttö, jolloin niinikään 100% energiasta tulee rasvasta.
Eli käsityksiä on kaksi: ikäänkuin ihminen olisi bensa-petrolitraktori, jossa toiset sekoittavat bensan ja petrolin keskenään vaikkapa suhteessa 70/30 ja sitten kone käy tällä suhteella niin kauan kunnes polttoaineen koostumusta muutetaan. Ja toinen ryhmä käyttää ensin bensatankin tyhjäksi ja jatkaa sitten petrolilla.
Totuus on kuitenkin se, että osa bensasta muutetaan matkalla petroliksi ja lopullinen aine on sekapolttoainetta jossa on 90% petrolia.
Tuo verensokerin heittely insuliinin vaikutuksesta on yksilöllistä. Noin neljäsosalla insuliinitaso nousee kuin raketti, toisella neljäsosalla insuliinitaso nousee hitaasti kuin isossa teräslastissa oleva rekka mäkeä ja loput ovat jotain siitä välistä. Niin ettei se kierre iske läheskään kaikille.
Korjaan erästä lausettasi: elimistö ei ole suunniteltu nopeiden hiilihydraattien syömiseen.
Runsaidenkaan matalan GI:n omaavien hiilihydraattien syöminen ei nosta insuliinitasoa merkittävästi.
Ja samaan hengenvetoon todettakoon ettei elimistöä ole myöskään suunniteltu nykyiseen niukkaa liikuntaan suosivaan elämään. Jos tämä seikka korjattaisiin, niin kyllä elimistö nuo runsaat hiilihydraattisikin sietäisi.
KJ Mattila: Nyt kun itse asian otit esille, kerrohan millaista liikuntaa harrastat, kuinka usein, miten pitkään kerraallaan ja millä sykkeellä keskimäärin harrastat noita liikuntojasi.
Mikä muuten oli painoindeksisi aloittaessasi vhh:n ja ja mikä se on nyt?
Oletko mittauttanut rasvaprosenttiasi? Jos, niin mikä se on nyt ja mikä se aiemmin?
VHH ei aseta liikunnalle rajoituksia. Eikä VHH estä kunnon kohoamista.
Mutta sille ei silti voi mitään että pelkästään rasvaa energiana käyttämällä ihmisen lihas ei toimi kuin n. 60%:lle teholla.
Ja jos on VHH:lla lihaksissa on huomattavasti vähemmän nopean energian varastoja. Jotka kuluvat nopeammin loppuun.
Asia vaan on niin, että hiilarin mahdollistavat nopeamman palautumisen, kovemmat treenit ja nopeamman kehittymisen. Insuliini edistää lihashuoltoa merkittävästi ja lihasten kasvu VHH:lla on selkeästi hitaampaa kuin hiilihydraaatteja käyttävällä urheilijalla.
Näin se vaan on vaikka et itse sitä arjessasi huomaakaan. Ja kenties et välitäkään.
Nuo ovat ihan perusasioita jotka tietää kun hiukankin lukee alan kirjallisuutta. Miksi kommentoit tällaista asiaa kun et kerran tiedä siitä mitään?
"Ainoa ongelma on VHH-ruokavalion vähäinen hiilihydraattimäärä, jonka takia ei yksinkertaisesti jaksa liikkua."
Kirjoituksessa kommentoitiin ja vastattiin tämän kirjoittajalle. Kannattaa seurata tarkemmin keskusteluketjua eikä poimia sieltä asioita mitä siellä ei ole.
Lue kirja Älykäs Liikunta tai vaikkapa Christer Sunqvistin Tutkimustietoa Urheilijan Ravinnosta.
Ei kaikesta tarvi olla omakohtaista kokemusta. Riittää kun joku asian tutkii, pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen.
Ja vielä tuo käsityksesi sokeri täynnä olevasta suusta: jokainen vähääkään kokenut liikkuja tietää että missään nimessä ei sokeria (puhtaana) kannata nauttia liikuntasuoriuksen aikana eikä välittömästi ennen sitä. Siinä kyllä suoritus kärsii.
Vaikka luulen kyllä että VHH-temmolla liikuttaessa on aivan sama mitä syö ja miten ja vaikka vetäisi suut ja silmät täyteen sokeria. Se tuskin suoritusta enää huonontaisi.
voimin, joten pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen ja voisit uskoa sen terveysvaikutuksiin ja se riittää. Sulla muuten menee puurot ja vellit sekaisin kun sotket liikunnan huippu-urheiluun. Ei liikunnassa mitään tankkauksia tarvita paitsi tietysti hiilareihin tottuneet sokerihiiret, joilla ei jalka nouse ilman hiilareita. Sippaavat ilman hiilihydraatteja ja sokereita. Suorituksen jälkeenkin tankkaavat vielä sokeria vaikka tulisi huolehtia proteiineista lihasten takia, mutta kun eivät voi elää ilman sokeria muuten ei jaksa mitään.
keilaavansa ja sienestävänsä. Lisäksi hän käy silloin tällöin vetämässä 20 min. uintilenkin.
Kononen teki tilaa hiilihydraateille. Lue tarkkaan.
http://ffp.uku.fi/intro/tyhjenny.htm
Kautta linjan hiilihydraatit tuovat potkua liikuntaaan, ihan riippumatta siitä onko huippu-urheilija vai ei. Jokaisella on ne omat tavoitteensa, joillekin riittää kun onnistuu selättämään harjoituskumppaninsa, ei tavoitteen tarvitse olla maailman huipulla.
Ja aina se jalka nousee sen verran mitä VHH-urheilijallakin, mutta miksi tyytyä moiseen takkuamiseen kun tarjolla on helppo keino saada ruutiakin toimintaan?
Mutta jos ei halua tai välitä saada parasta mahdollista edistystä niin jättää sitten vaan ne hiilarit pois, ei sitä mikään estä. Se että et itse niitä kaipaa ei tarkoita sitä etteikö niistä olisi nyötyä muille.
Suorituksen jälkeisestä tankkaamisestakaan et tunnu juuri tietävän. Nimenomaan hiilarit mahdollistavat sen että lihas saa parhaimman hyödyn tuosta proteiinistakin joka nautitaan hhiilihydraatin kanssa. Insuliiniryöppy treenin jälkeen edistää merkittävästi lihashuoltoa etenkin treenin jälkeen, jolloin ne ovat vastaanottavaisimmat kaikelle mitä verestä saatavilla on.
Ja kyllä, kysymys on nimenomaan jaksamisesta. Kerta kerran jalkeen palautusjuomaa (ja hiilihydraaatteja yleensä) nauttinut henkilö jaksaa hieman paremmin kuin VHH:lla oleva henkilö, ja joka kerta VHH:lainen huomaa olevansa hiukan enemmän alakynnessä hiilihydraatteja nauttivaan kaveriinsa verrattuna. Näin se vaan menee.
vhh:n vastustamisessa päättyi 23.00 ja jo 7.02 palasit vahtipaikallesi vastustamaan vhh:ta. Vedätkö taas pitkän päivystysvuoron ja kommentoit jokaista vähänkin vhh myönteistä kirjoitusta.
Runsashiilihydraattinen ruokavalio sopii vain huippu-urheilijoille jotka muutenkin ottavat riskejä terveytensä suhteen. Muille sellaisen ruokavalion noudattaminen aiheuttaa vain turhaa lihomista ja altistumista lukuisille sairauksille. Eivätkä hiilarihiiret pärjää missään elleivät saa ruutia toimintaansa sokerin muodossa. Rasvanpoltto on häiriintynyt runsaiden sokerien käytön myötä.
Mieluummin kuulisin Mattilan itsensä kertovan liikunnastaan.
Messuhallista OmaKoti messujen puutarhaosastolta. Oli Pressi lappu rinnassa. Olisin mennyt moikkaamaan mutta näytti olevan asiakkaiden kanssa joten jätin sikseen. Mies näyttää vhh:n avulla, hiilareita vähentämällä, syöneensä itsensä kondikseen. Kaveri vaikutti hyvin energiseltä ja hyväkuntoiselta. Eikä ole liikakiloja niinkuin ei yleensäkään vhh:lla.
Jos haluaa ettei kehity niin silloin voi jättää hiilarit pois. On liikunnan taso mikä tahansa.
Kaikki lihominen on turhaa mutta silti jotkut valitsevat runsasenergisen VHH:n.
Hiilarihiiret pesevät VHH:laiset mennen tullen.
Kaikki liikunta kehittää rasva-aineenvaihduntaa.
Muutama vuosi sitten TV-ohjelmassa/dokumentissa alan asiantunija kertoi että ihmisillä on erilaisia lihassoluja. Toisen on sellaisia että ne toimii paremmin hiilareilla ja toisen taasen paremmin rasvalla. Sanoi myös että näiden solujen määrä vaihtelee 20-80%:n välillä ja yleensä kestävyysurheiljoilla suhde on niin että lihaksista noin 80% toimii paremmin rasvalla.
Tämä ei nyt sovi millään tuohon sinun toitotukseesi, joten pystytkö millään selittämään teoriaasi tarkemmin?
Miksi siis uskoisin sinun tarinoitasi? Tai kukaan muukaan tällä palstalla?
ja siksi hiilarinpurijat syövät entistä enemmän hiilareita kun niitä ilman ei voi elää. Liikunnan jälkeenkin pitää tankata taas sokeria että pääsisi raahautumaan edes keittiöön hiilaritankkaukseen. Hiilarihiiri sippaa kun sokeri loppuu. Eihän ne omasta mielestään edes kehity ilman sokeria.
"Jos haluaa ettei kehity niin silloin voi jättää hiilarit pois."
Uskokoon ken haluaa!
Tulen suorataan pahoinvoivaksi noin typeristä kommenteista.
Älä viitsi kommnetoida kun tarkoituksesi ei ole kuin vänkätä vataan.
Miksei paino ole pudonnut normaaliksi?? Miksi paino on kohollaan? Eikö vhh-laihduta? Onko se lihotuskuuri? vai kokeilu?
Koitahan päättää mielipiteesi vhh-kokeilustasi!
Mitä sinä sitten tiedät? Tiedät luulevasti?
Usko ihan mihin itse haluat, tosiasiat eivät siitä miksikään muutu.
Urheilu ja siihen liittyvä ravitsemus ovat aiheita joihin löytyy lähteitä vaikka kuinka paljon. Miksi sinun tai kenenkään muunkaan pitäsi uskoa minua, kun saatte samat asiat selville muualtakin.
Googlaat vaan sanat "urheilu" ja "hiilihydraatti" niin saat 27000 osumaa. Ja lisäämällä sanan "palautuminen" saat 500 osumaa. Silmäilemällä kymmenkunta sivua löydät jo melkoisesti tietoa tämän ketjun aiheesta.
Tämä tosin vaatii sen että etsii ja lukee ko. tiedot. Ja tämä on monelle VHH:laiselle ylivoimaista: lukea jotain sellaista mikä ei tue omaa aikaisempaa käsitystä tai sellaista minkä ei haluaisi olevan totta.
Liikunnasta on aina hyötyä ja laihduttamisen yhteydessä (jos siitä nyt on kysymys)se tukee sitä mukavasti mm. lisäten aineenvaihduntaa ympäri vuorokauden. Liikunnan terveysvaikutukset ovat muutenkin varsin kattavia ylettyen aineenvaihdunnasta aina niveliin ja tukirankaan. Osteroporoosin ehkäisy vaatii luita rasittavaa liikuntaa, esimerkiksi uiminen ei ole sellainen.
Liikunta parantaa aina energia-aineenvaihduntaa myös rasvan osalta.
Jossain tilanteissa VHH-urheilija/kuntoilija on heikommassa tilanteessa kuin hiilihydraatteja nauttiva.
Hiilihydraatteja nauttivat henkilöt pystyvät varastoimaan lihaksiinsa merkittävästikin enemmän energiaa ("nopeaa energiaa") kuin VHH:lla olijat, riippuen henkilön kunnosta ja treenirytmistä. Näiden varastojen suuruudesta riippuu miten pitkään riittää tehokkainta polttoainetta. On arvioitu, että lihasten energiavarastojen loputtua teho putoaa n. 60-70%:iin alkuperäisestä.
Jos kilpailet tai harrastat esim. kamppailulajeja tai muuten "mies miestä vastaan", VHH:si antaa vastustajalle edun. Tosiasia on se, että hiilihydraattien nauttiminen mahdollistaa kovempitempoiset treenit ja lyhyemmät treenivälit jolloin kuntoa psytyy nostamaan nopeammin (palautuminen) ja itse suorituksessa pystyy tsemppaamaan kovemmallakin kuormalla pidempään. Ansio lankeaa paljon sille että lihaksiin on varastoitunut enemmän "nopeaa" energiaa.
Matalalla kuormitustasolla olet pitkäkestoisessakin suorituksessa hiilihydraatteja nauttivan kanssa samalla viivalla. Matala taso on kaikkein paras tapa kehittää hapenottokykyä ja käsittääkseni se on yksi olennaisimmista mittareita kuntoa mitattaessa. Muutama lujempi treeni silloin tällöin parantaa tilannetta vielä lisää.
Missä ja milloin on tehty testi tai tutkimus jossa on testattu normaaliruokavaliolla olevan laihduttajan ja VHH-laihduttajan kestävyyttä toisiinsa?
http://www.bbc.co.uk/sn/humanbody/truthaboutfood/best/hellweek.shtml
Voit googlata myös veteraaniurheilija Christer Sunqvistin blokiin.
Asia kyllä tulee selväksi muutenkin jos hiukankaan on kiinnostunut asiasta ja lukee asiaan liittyvää kirjallisuutta. Se on ensimmäisiä asioita joka tulee selväksi. Ja huomaan että sinä et ole lukenut liikunnan fysiologiasta puolikasta sanaa, niin miksi tämä nimenomainen asia nyt kiinnostaa?
Etsitpä muuten yksikin menestynyt urheilija joka on käyttänyt VHH:ta. Sekin antaa vastauksen kysymykseesi. (Vihje: et löydä ainuttakaan menestynyttä VHH-urheilijaa.)
noin vuoden takaisista viesteistä se suomalainen 7-urheilija nainen joka voitti silloin suomen mestaruuden.
Tuosta on ollut enemmänkin juttua (ainakin karpeissa) ja on huomioitava ainakin kaksi seikkaa.
1. Toinen ryhmä ei noudattanut VHH:ta.
2. Se toinen ryhmä käytti hiilaritankkauksia suorituksen aikana.
Eli ei millään tavalla vertailukelpoiset ryhmät. Mutta tämä lienee parasta mitä tältä palstalta voi odottaa... harmi...
kertoo vain tekijöidensä tietämättömyydestä vhh ruokavaliosta. Sopeutuminen ei tapahdu päivässä.
Sopeutuminen ei tapahdu koko ihmisiässä.
pari riittää useimille. Pari ensimmäistä päivää voi olla aika raskaita vaikka eihän se kalori on kalori teorian mukaan voi olla mahdollista.
kyllä ihminen on sopeutunut käyttämään runsaita hiilareitakin vaikka se ei luonnollista olekaan. Kaikki eivät kumminkkaan sopeudu runsaisiin hiilareihin, että siinä mielessä kommenttisi on oikea.
Asia on tutkittu moneen kertaan urheilupiireissä.
Ja tulos on se että pelkkää rasvaa käyttävä lihas tuottaa enintään 70% siitä tehosta joka sille olisi mahdollista.
Ja VHH:laiselta loppuu muut energia-ainekset nopeammin kuin muilta liikkujilta. Ja tehot putoaa. Ja muilla ei. On ihan sama millä tasolla urheilija/kuntoilija on.
Siksipä VHH-huippu-urheilijoita ei olekaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_write.cgi
VHH vastaa tyhjennysharjoittelun alkuosaa.
Jos VHH-liikkuja päivän tai pari söisi hiilihydraattipitoista ruokaa niin hän huomaisi eron joka olisi kuin yö ja päivä. Jumittunut suorituskyky nousisi ihan toisiin sfääreihin kuin mitä ne ovat olleet.
Niin kauan kun on rasvakerrosta, liikunta onnistuu.
Harrastan itse juoksua ja painonnostoa ja nuo lajit sujuvat oikein hyvin mihin aikaan tahansa päivästä KUNHAN syö tarpeeksi.
Eli aamulla pystyy hyvin menemään vaikka salille tyhjällä vatsalla. En ole huomannut nostotuloksissa mitään eroa. Tietenkin voisin tässä välissä taas korostaa yksilöllisyyttä :).
Jaksamattomuus tulee vasta siinä vaiheessa kun rasvakerrosta ei vain yksinkertaisesti ole. Silloin on melkoisen tappavaaa yrittää nostaa painoja tyhjällä vatsalla :S tai saatika mennä juoksemaan.
Ruokavalioon vain paljon proteiineja ja tyydyttymättömiä rasvahappoja. Suosituksissa on myös tuo nopea hiilari protsku ennen ja jälkeen treenin. Lihakset palautuu paremmin ja massa kasvaa.
Kokemuksen rintaäänellä, hyvin pärjää ilman palautuksiakin :).
koko ajan ristiin, puolesta ja vastaan hiilareista, vhh:sta yms. yritä jo hyvä ihminen päättää "linjastasi".
p.s. millä "rintaäänellä" ;)
pakko puhua vastaan ja puolesta. Hyvät hiilarit on hyviä ja huonot huonoja.
Mutta hyvätkin on huonoja silloin kun Montignacin yhdistelysäännöt ei toteudu. Tässä kohtaa puhun aina tärkkelyskasveista ja hedelmistä... Näin mulla, mutta ei teillä, jotka ootte atkinsilla tai jollain muulla VHH:lla.
Kokemuksen rintaäänellä :D. Eikös se nyt joku sanonta ole?
Mutta en sano "syvällä rintaäänellä", koska en ole raskaan sarjan treenaaja ja kaheli lihastenkasvattaja. Silloin ainakin tarvitaan protskuja ja nopeita hiilareita (steroidien lisäksi).
No onpas minun yksinkertainen kysymys saanut paljon keskustelua aikaiseksi, mutta luettuani viestit olen enemmän ymmälläni, sen verran ristiriitaista homma on. Ehkäpä sittenkin jatkan tällä nykyisellä linjalla ja yksinkertaisesti kulutan enemmän kuin syön...en tiedä...
niin, että kulutat enemmän kuin syöt, se on kaikkein järkevintä. Jätä ihmeessä nämä vhh hömpötykset yms. niille, joilla on ongelmia. Normaali, terve ihminen ei tosiaankaan tarvitse mitään rajoituksia. Kaikkea saa syödä kunhan pitää lautasmallista kiinni ja liikkuu plus kuluttaa sen mitä syö (tai enemmän jos haluaa laihtua). Tämä palsta on sekoja täynnä, joilla on muitakin ongelmia elämässään kuin ruoka, joten turha täältä on tulla oppia kyselemään !
tarkempia kysymyksiä, joihin haluat saada vastauksen. Ristiriitaiseksi menee varmasti kun nippelitiedoista aletaan väittelemään. Eipä ne asiaa tutkivat ihmisetkään pysty sanomaan mikä on tasan tarkkaan ainoa oikea vaihtoehto.
VHH:ta on myös HHH eli hyvähiilihydraattinen dieetti :). Niitä ovat Montignac ja Zone, noudatan itse tuota ensimmäistä. Ne ovat tavallaan Atkinsin ja virallissuositusten välimuoto.
Poisjätettäviä ruokia ovat sokeri, valkoiset jauhot ja valkoinen riisi, peruna, maissi ja banaani.
Hiilihydraateista saa syödä marjoja, hedelmiä, kasviksia ja täysjyväviljaa.
Kovia rasvoja vältellään ja syödään enimmäkseen tyydyttymättömiä. Rasvansaantimäärä on sama kuin suosituksissa eli 30E%.
että miksi vaihdoit nimimerkkisi menhiristä carnaciin?
t. carnacin menhir
lähteä lopullisesti täältä ja poistin nimimerkkini.
Ruokavaliokin vaihtui pakonomaisesti silloin karkkipullamössöksi.
Ei liikunnasta mitään haittaa ole, mutta kokeilemalla saat selville. Matalasykkeisessä liikunnassa käytetään suhteellisesti enemmän rasvaa energian lähteenä, joten vhh sopii sellaiseen hyvin. Olen itse liikkunut kovallakin sykkeellä hyvin vähillä hiilareilla, eikä tuloksessa eikä olossa ollut mitään erityistä eroa. Mutta suosittelen, että et ensimmäiseksi kokeile kovin rankkaa treeniä ilman hiilareita. Voi vetää äkkiä verensokerit alas ja voi tulla huono olo... Mutta edelleen; matalasykkeistä liikuntaa ilman muuta ja varovasti kokeilemalla vähän kovempaa.
Siitä vhh:n haitallisuudesta urheilussa sen verran, että pitkissä liikuntasuorituksissa hiilarit käytetään loppuun ja sen jälkeen käytetään rasvaa energiana (eikä ole vaarallinen tila), siksi monilla esim. maratonilla tulee "seinä" vastaan, koska elimistö ei osaa/ole oppinut käyttämään rasvoja energiana kovempisykkeisissä harjoituksissa. En minä maratonille ilman hiilareita silti lähtisi (joku on kai noinkin tehnyt), mutta etua siitä on, jos pystyt maksimaalisesti kovissa tai pitkissä suorituksissa hyödyntämään sekä hiilareita että rasvoja.
Täällä jos sanotaan, ettei "tarvitse" liikkua, niin se perustuu varmaan siihen, että ruokavaliolla laihtuu helpommin/nopeammin. Ei sen takia tarvitse olla liikkumatta silti;). Urheilla voi myös kivan harrastuksen, hyvän yleiskunnon ja olon sekä kiinteämmän (lihaksikkaamman) olemuksen vuoksi.
ainakin jos katsoo vhh:ta vastustavia kirjoittajia niin kun ei ole alkeitakaan hallinnassa palstan aiheesta niin väkisinhän siinä saa sekopään leiman jos yrittää kirjoittaa viisaita ja tieto puuttuu. Minä ainakin pidän vhh-lautasmallista kiinni niin silloin saa syödä kaikkea sellaista mitä elimistö tarvitsee. Tärkkelysperunat olivat ennen sikojen ruokaa kun piti saada jouluksi possu ihraiseen kuntoon. Toki jos ainoa kriteeri on se, ettei haluaa ruokavalioonsa rajoituksia niin kai sitten on pakko vetää perunaa ja pastaakin ettei kukaan pääse syyttämään.
Kiitos tästä viestistä, se olikin muutamien muiden viestien kanssa tarpeeksi "selvä", jotta tyhymempikin ymmärtää. Mukavaa myös on havaita, että vastakkaisiakin mielipiteitä löytyy, täytyy vain osata erottaa jyvät akanoista.
että ruokavaliolla laihtuu helpommin/nopeammin mutta tuskin kukaan on tarkoittanut sitä liikuntavastaiseksi. Onhan selvää että ilman liikuntaakin voi laihtua ja silloin liikuntarajoitteisetkin onnistuvat laihduttamaan. Tuskin kellään on mitään liikuntaan perustuvia kivoja harrastuksia tai yleiskunnon kohottamista vastaan
laihdutetaan ja liikunta tekee sen loppusilauksen, kiinteyttämisen.
Kyllä liikunnalla on suurempi merkitys ainakin itselläni, jos liikun 5 päivänä viikossa kuluttaen joka kerta n 1000 kcal, niin aika puoliksi menee, enkä ole ainoa!
Mä liikun 4-7 tuntia viikossa elikkä siis harrastan eräitä ohjattuja/valvottuja lajeja. Syke vaihtelee siinä 130-180 välillä. Kulutuksesta en tie mutta kai se vois olla siinä 3000-5000 kcal viikossa.
5000 kcal kulutus viikossa liikunnalla on mahdollista mutta ainakin itse koen ettei aika oikein riittäisi enempään vaikka haluakin olisi, kun työ haittaa harrastamista ja on vähän muutakin tekemistä.
Palutumisen suhteen voisi kyllä tahtia kiristää, mutta sitten olisi jo kiinnitettävä ravintoon ja syömiseen paljon enemmän huomiota kuin nyt. Elikkä pitäisi entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen treenin jälkeiseen hiilihydraattien saantiin, nyt vaan ei aina viitsi kokkailla vaikka joskus olisi vähän nälkäkin. Kovan treenin jälkeen on niin pirun kiva vaan olla tekemättä mitään, se on tosi mahtava olo. Aina se huonon panon voittaa.
Aika harvassa ovat ne VHH:laiset jotka diettaamalla pihtaavat tuon 5000 kcal viikossa.
liikkua, vähän siitä on mitään hyötyä, sen kun vain noudatat vhh-diettiä niin hyvä tulee ja olet terve.
Olla ylipainoisille aika uusi sana varsinkin urheilusuoritus.
Miksipä sitä olisi muuten lihottu jos olisi syöty vähemmän ja liikuttu.
Mutta kun Puska pakotti suklaata ja hampurilaisia vetämään.
Katsokaahan mitä syövät lihavat ihmiset ohjelmassa olet mitä syöt.
Ja millä ihmiset laihtuvat.
ainakin laihtuu. En tiedä ketään joka niitä syömällä olisi laihtunut.