Uhkaava tilanne sattui Lahden Aleksanterinkadun Sampo Pankin konttorissa keskiviikkona iltapäivänä, kertoo Etelä-Suomen Sanomat verkkosivuillaan.
Vuonna 1953 syntynyt mies oli aiemmin iltapäivällä yrittänyt nostaa rahaa tililtään ja raivostui, kun tili osoittautui tyhjäksi. Etelä-Suomen Sanomien mukaan paikalle kutsuttu poliisi saatteli riehuneen miehen ulos.
Noin tunnin kuluttua mies palasi pankkiin laukussaan kirves. Hän oli jonottanut vuoroaan normaalisti, mutta tiskille päästyään raivostunut mies iski kirveen pankin tiskiin muutaman kerran.
Poliisi on ottanut miehen kiinni ja tutkii tapausta laittomana uhkauksena, ryöstön yrityksenä ja vahingontekona.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200804037470104_uu.shtml

Vastaukset 2
Vanhimmat
entä jos tämä sambo = danske pankkihässäkkä vienyt ukon rahat...miten silloin on ryöstön laita jos omiaan perii
just joo,arvatenkin,
-taas yhdestä SSRI-lääkitystä tuli älytön luontokappale eli väkivaltarikollinen..
SSRI-lääkintä on hyvää sairaanhoitoa.
-siinä vaiheessa kun rahat loppuu,
(tai virhe Sampo tilillä) potilaasta tulee rikollinen,,
kumpi on turvallisempi ympäriställe,
perinteisesti masentunut jätkä,
vai mieliala- tai masennuslääkkein käsitelty jätkä..
- mieliala- ja masennuslääkkeitä syötetään ihmisille
jotta ne eivät jaksaisi pohtia ja masentua nykymenosta..
-Sit kun rahat loppuu eli lääkkeet jää pois,
potilaalle tulee murhamielialoja
ja väkivalta kohtauksia julkisissa tiloissa..
-lääkinnän jälkeen,
"terve" jätkä ei enää tavallisia jonotusharmeja kestä,
hän siirtyy poliisin ja vankeinhoidon asiakkaaksi..
--Meillä on vartijat Kelan toimistoissa,
sossuissa ja terveyskeskuksissa siksi että
SSRI-lääkinnät aloitettiin 1990-luvulla..
-ennen sitä ei vartijoiden tarvetta ollut..
( nykyisin jo 400 000 suomalaista
syö masennus- ja mieliala lääkkeitä,
siksi vartioita tarvitaan kaikkialle)..
- mieliala-ja masrennuslääkinnän lopettamisen seuraukset,
raivo- ja väkivaltakohtaukset
kriminalisoitiin viime syksynä..
- eli lääkinnän lopettamisesta johtuva
hillitsemätön pakko tehdä hirmutekoja,
ei ole enää rikostuomiota lieventävä seikka
kuten ennen..
-Miksi lääkäreitä ei tuomita vaaran aiheuttamisesta,
hehän määräävät näitä
murhamielialoja lietsovia myrkkyjä
jotka saa ihmisen unohtamaan ihmisyytensä..
Lääkärit pitäisi laittaa korvaamaan
SSRI-lääkittyjen potilaittensa teot
henk.koht.omaisuudellaan..
.