Aika kuluu ja aika parantaa. Surun haava on syvä.
Miten voit, äidin tytär? Entä te muut, jotka menetitte läheisenne viime kevään ja kesän aikana? Onko suru helpottanut?
Minun isäni kuoli heinäkuussa. Saimme valmistautua 4 kuukautta. Ne olivat raskaat kuukaudet, mutta kiitollisuudella nyt niitä muistan.
Ei paljon tarvita, kun itku tulee. Muistoja on niin paljon. Kuitenkin menee jopa päiviä, etten enää itke. Suru vain viiltää.
Voimia ja enkeleitä teille kaikille!
Miten voit, äidin tytär? Entä te muut, jotka menetitte läheisenne viime kevään ja kesän aikana? Onko suru helpottanut?
Minun isäni kuoli heinäkuussa. Saimme valmistautua 4 kuukautta. Ne olivat raskaat kuukaudet, mutta kiitollisuudella nyt niitä muistan.
Ei paljon tarvita, kun itku tulee. Muistoja on niin paljon. Kuitenkin menee jopa päiviä, etten enää itke. Suru vain viiltää.
Voimia ja enkeleitä teille kaikille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Todella kiva kuulla sinusta.Suurin suru takana mutta sitäkin suurempi ikävä kasvaa.Mielessä vielä viime kevät ja äiti joka silloin vielä jaksoi jotenkin olla kanssamme vaikka sairaus jo voimia vei.Muistot on mielessä kyynel silmässä ja sitä vaan yrittää pakeltaa arkea.Mutta kyllä aika rientää tosi nopeasti.Toivon sinulle ja kaikille ihanaa tulevaa suvea.Yritetään löytää se ilo ja kauneus taas tähän maailmaan jonka avulla jaksaa.Siunausta sinulle.
Onko sinun muuten elämän asiat kohdallaan?
Hauska kuulla sinusta.
Suurin suru on takana mutta sitäkin suurempi ikävä on.
Niinkuin sanoit ikävä ja muistot on ja itku herkässä mutta onneksi naurukin jo irtoaa.
Päivä päivältä eteenpäin unhotamatta läheisiä jotka eivät ole enää luonamme.
Voimia ja enkeleitä sinullekin.
Kuulumisiin
Kirjoitin kaksi viestiä kun ensimmäisen kone ensin hylkäsi mutta näköjään tuli perille kuitenkin.
Ei se mitään lue pariin otteseen.
T:Äidin tytär
Välillä tulee epätodellinen olo. Ei kai tämä voi olla totta...Sitten itkettää, kun tajuaa, että totuus on raaka. Jotenkin huomaan, että elän kuin unessa ja olen koko ajan peloissani. Koska on äidin vuoro? Alitajuisesti yritän ottaa häneen kuin etäisyyttäkin; toisaalta koen ahdistavana, kun hän suree ja rämmin itse samassa suossa.
Uusi kevät kuitenkin alussa. Iloitaan siitä. Olen ollut aika uupunut pitkään. Anemia-löydös tehtiin hiljattain. Rautaa täytyy tankata.
Voi hyvin!
Niin,ymmärrän pelkosi äidin menetyksestä.Minä menetin vanhempani melko peräkkäin.
Minullekin tulee vielä ns. ahdistuksen tunteita ja sitä ikäänkuin herää siihen epätodelliseen tilaan ja funtsii onko se kaikki tapahtunut totta.Paljon jouduttiin me molemmat katsomaan kärsimyksiä,valmista ikävää ja muuta tuskaa.Ei ne tunteet koskaan lopu eikä pidäkään.Sama rakkauden voima on edelleen olemassa vaan vähän eri muodossa.Se auttaa jaksamaan kun tietää että siellä ne vanhemmat ovat ja vieläkin meitä ohjaavat elämässä eteenpäin.Ne ohjeet löydämme sydämmestämme.
Kirjoitellaan taas.