Mies on se epävarmempi. Hän sanoo että katsotaan rauhassa mihin asiat menee. Kauhea tällainen tilanne, jossa ei tiedä mistään mitään. Olen koittanut antaa aikaa hänelle pohtia omia tuntemuksiaan. En halua painostaa mutta oma mielenterveys alkaa olla kohta koetuksella. Haluan että hän itse löytää ratkaisunsa. Pelkään että hän valitsee tien pois luotani. Pelkään koska rakastan häntä. Kuinka kauan on tarpeeksi aikaa? Mieten kauan tarvitsee odottaa ja antaa aikaa toiselle? Olen koittanut olla ystävällinen ja kärsivällinen mutta huomaan ettei ole kaukana kitkerät kommentit ja närkästynyt sävy.. Itku tulee varmasti kun näen hänet seuraavan kerran... Mietin vain kohta sitä että miten paljon minuun sattuu kun/jos toinen ilmoittaa ettei tätä enää halua? Sen pelkääminen saa minut sekoamaan. Kyse on miehestä joka tuntuu siltä oikealta. Mitä teen? En voi valitakaan häntä pois koska rakastan häntä. Voinko sanoa hänelle että mene ja mieti ja tule sitten takaisin jos minut haluat? Vai tuleeko kestää tällaista tilannetta kunnes hän tietää? Tiedän pariskuntia jossa nainen on odottanut vuodenkin ja sitten mies on taipunut suhteeseen ja ovat onnellisia. Hajotanko vain itseni tässä?
Pelottaa ja pahasti
suruinen ...
71613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä, sano hänelle että mene ja mieti ja ota vasta sitten yhteyttä jos haluaisitkin jatkaa. Sinä et tule kestämään tuota tilannetta vaan kyllä, hajoit vain itsesi odottamalla häntä. Rankkaa se on kun rakastaa, tiedän, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Jatka elämääsi sen jälkeen kun olet surrut rauhassa, mutta ÄLÄ ota häneen mitään yhteyttä. Hän ottaa sinuun, jos ottaa.
Olen suunilleen samanlaisessa tilanteessa itse. Aikaa on kulunut kuukauden verran ja tiedän ettei hän ota yhteyttä. Tiesin sen jo silloin kun sanoin hänelle tiettyjä asioita. Yllättyisin, jos ottaisi. En kuitenkaan jäänyt häntä odottamaan vaan jatkoin elämääni. Toki olo on ajoittain vieläkin tuskainen varsinkin kun kuulen tai näen jotain hänestä muistuttavaa. Mene ulos ystäviesi ja perheesi luo, kouluun, töihin, harrastuksiin, mihin vaan mistä saat muuta tekemistä. Piirrä, maalaa tai kirjoita pahaa oloa pois. Aika ei tule niin pitkäksi etkä jämähdä sängyn pohjalle suremaan. Se ei tee mielelle hyvää. Pakota itseäsi, jos muu ei auta, mutta sinun on vaan yksinkertaisesti pakko jatkaa. Itkeäkin saa ja pitää, katkerastikin, mutta edelleenkään ÄLÄ ota häneen yhteyttä. Ei missään tapauksessa, ei edes heikoimmalla hetkelläsi. Hän tulee takaisin, jos haluaa, sitä ei voi pakottaa.
Nimimerkki "been there":llä oli hyvä kirjoitus ja olen hänen kanssaan aivan samassa jamassa! N. 1kk, kun ero tuli ja on jatkettava elämää ja niin olenkin tehnyt ja tavannut ystäviäni, vanhempiani, sukulaisia ja tutustunut jopa uusiin ihmisiin. Nyt olen ottanut omaa aikaa itselleni. Mulla on vaan erona se, että mun oli PAKKO ottaa yhteyttä käytännön syistä, ei sen takia, että olisin mankunut häntä takaisin...meillä oli toistemme luona tavaroita ja avaimet pitäisi vaihtaa. Tulen siis näkemään seuraavan kerran häntä siinä merkeissä.
Ihanaa, että jollain muullakin on positiivisia ajatuksia vaikeuksista huolimatta=) Itsekin koitan ajatella positiivisesti enkä ole katkeroitunut. Tunnen itse asiassa itseni jopa nuoremmaksi ja tuntuu, että on vielä elämä edessä=)
uskomatonta, että jollain täysin samanlaiset ajatukset ja tuntemukset, itsekkin olen todella raastavassa tilanteessa, rakastan suunnattomasti, mutta tiedän että odottaminen tuhoaa sydäntä milli milliltä..ja sentti sentiltä, kunnes sydämen paikalla on vain tyhjä paikka, ja siinä vaiheessa kun on vain se aukko, niin silloin on kykenemätön tuntemaan enää koskaan samoin, vauriot on pysyviä... toivottavasti kaikki saamme ratkaisut elämiimme. tärkeintä on kuitenkin pitää huolta itsestänsä, ennen kuin joutuu siihen henkiseen tilaan ettei itsestään enää osaa huolehtia..
Hei,teille! Tuo tilanne tuntuu olevan jokatoisella. Usein tuo miettimisaika voi olla myös
se,että hänellä joku toinen ollut vaikka samanaikaisesti kiikarissa, kokeilee ja palaa tai sitten ei.
Sure tyttö/nainen surusi ja katsele ympärillesi
aurino paistaa ja linnut laulaa.
En oikein tahdo uskoa nykymiehistä palaajiksi. Eivät yksinkertaisesti ilkeä.
ÄLÄ missään nimessä ota yhteyttä vaikka kuinka puhelin olisi valmiina.
Minä tein niin että hänen nimensä kohdalle puhelimeeni laitoin "älä vastaa". Muista paluu takaisin ei vie niitä odotuksen kipeitä minnekään.
Minä jäädytin sydämeni hetkeksi, ja tajusin että nythän minulla on aikaa enemmän paneutua muihin asioihin. Älä jää yksin suremaan, mene ystävien kanssa ulos, ehkä vaikkapa törmäät siihen ihka oikeaan vaikka kadulla.
Mietiskelijä ottaisi yhteyttä jos olisi edes kiinnostunut mitä sinulle kuuluu.
Toivotan sinulle onnea onni ei ole se joka miettii.Päivä tai kaksi riittää jos ovat jostain edes varmoja.Älä siis menetä itsevarmuuttasi surulle ja ikävälle se tekee vain entistä kipeämpää.
Sun tekstisi oli kuin suoraan mun ajatuksista. Samanlainen tilanne oikeestaan juuri menossa...Mies ei tiedä mitä haluaa, ei vaan haluaisi loukata mua. Minä mietin ja itken silmät päästäni ja mielenterveys on tosi koetuksella.Kuulostaa tosi säälittävältä, tai inhimilliseltä. Tiedän kyllä mihin tää päättyy, en kai vaan haluaisi katsoa totuutta silmiin..Vielä kuitenkin tulee aurinkoinen päivä, jolloin asiat on taas hyvin. Mutta kuinka tästä kivusta yli pääsisi? Loppuuko kyyneleet itkemällä?
Hei Kanssaihminen! Teepä niin kuin minä aion tehdä. Eli ota tilanne omaan haltuusi ja sano miehelle että sinä ansaitset enemmän ja et kestä enää tätä tilannetta ja siksi valitset itse oman elämäsi ja sen että jaksat. Ja toivota hänelle kaikkea hyvää. Se oikeasti joko herättää miehen tai sitten, parempi että suhde loppuikin. Näin kunnioitat itseäsi.
Ei voi olla totta, kirjoituksesi on kuin suoraan tän hetkisestä elämästäni. Ihan kuin sen itse olisin kirjoittanut. Kauheinta on olla epätietoisuudessa ja vaan odottaa, vaikkei edes tiedä mitä. Yrittää olla ottamatta yhteyttä, vaikka koko ajan tekisi mieli laittaa jotain. Tai kytätä puhelinta, vaikkei siihen mitään toiselta tule. Tietäen että olemme toisillemme ne oikeat, mutta silti itsekin miettii jatkoa. Miksei asioita voi selvittää?? Välillä niin paha olo, että ihan oksettaa. Tseppiä!