....Jos elämä jotain on opettanut niin seesteisyyttä - totuus on, mikä on, eli avioero tulee voimaan muutaman päivän kuluttua - eipä siitä kannata paljon panikoida -
kun miettii, millaista on viimeiset 10 vuotta ollut ja kun miettii , millaiseksi itse voi elämänsä muuttaa - niin kauan kuin elonpäiviä suodaan...
ketään ei voi muuttaa mieleisekseen - se on selvää ko pläkki -
ja jos on rehellinen - ei myöskään itse muutu miksikään - asiat voivat muuttua - suhtutuminen myös - mutta itse en usko enkä tiedä miksi pitäisi haluta " muuttua" - ei liki 60 kymppistä täti-ihmistä kovin paljon enää stailaamalla voi parantaa - eli sisin ratkaisee.
Aviomies jää, mihin itse haluaa.
Kun on jääräpäisyyden Isä niin olkoot, en minä siitä mitään rupea ongelmoimaan - hän järjestää elämänsä kuten tahtoo ja minä myös.
Yhteistä jää silti; menneisyys - lapset - lapsenlapset, pakko tavatakin tulevaisuudessa sillä emme me ole eroamassa lapsenlasten elämästä. He haluavat ja saavat pitää molemmat isovanhempansa mutta:
miksikään marttyyriksi en rupea - olen aina olemassa - tai siis niin kauan kun täällä ramppaan - heidän mummonsa joka rakastaa lapsenlapsia yli kaiken - mutta en voi enkä halua elää yhdessä vaarinsa kanssa.
Herrajumala sentään, mikä ihme sensaatio avioero nykyään muka on?
Tulee itsellisesti toimeen, elämänlaatu paranee huomattavasti, jää aikaa myös itselleen. Ehkä toteuttaa kaikki ne kuuluisat " sitten kun" -
ja omaksi ihmeekseni olen tainnut löytää ihan lähipiiristä mukavan, myös eronneen miehen - emme seurustele vielä, katson olevani liian vanha hiipimään nurkissa ja elämään jotain hippleikkiä " saako kukaan tietää" yms roskaa - sitten kun lopullisesti olen muuttanut omaan uuteen kotiini, asia on toinen - mutta en silloinkaan aio muuttaa yhteen tämän uuden kanssa, miksi niin tekisin?
Juuri pääsen eroon toisesta, eli vähän samaa pakettia mutta hiukan erilainen sisältö - kaipa aikuiset ihmiset voivat olla ystäviä/kavereita/ mitä-vain- ilman sen virallisempia sitoumuksiakin?
Nyt on kohta aamu, heräsin outoon uneen, en saanut uudestaan unen pääståä kiinni, ajatukset ovat jotenkin niin vahvasti kaikessa uudessa että näkemiin, vanha harmaa, kitisevä ukko ja terve, uusi, iloisempi, tasapainoisempi elämä...
kun miettii, millaista on viimeiset 10 vuotta ollut ja kun miettii , millaiseksi itse voi elämänsä muuttaa - niin kauan kuin elonpäiviä suodaan...
ketään ei voi muuttaa mieleisekseen - se on selvää ko pläkki -
ja jos on rehellinen - ei myöskään itse muutu miksikään - asiat voivat muuttua - suhtutuminen myös - mutta itse en usko enkä tiedä miksi pitäisi haluta " muuttua" - ei liki 60 kymppistä täti-ihmistä kovin paljon enää stailaamalla voi parantaa - eli sisin ratkaisee.
Aviomies jää, mihin itse haluaa.
Kun on jääräpäisyyden Isä niin olkoot, en minä siitä mitään rupea ongelmoimaan - hän järjestää elämänsä kuten tahtoo ja minä myös.
Yhteistä jää silti; menneisyys - lapset - lapsenlapset, pakko tavatakin tulevaisuudessa sillä emme me ole eroamassa lapsenlasten elämästä. He haluavat ja saavat pitää molemmat isovanhempansa mutta:
miksikään marttyyriksi en rupea - olen aina olemassa - tai siis niin kauan kun täällä ramppaan - heidän mummonsa joka rakastaa lapsenlapsia yli kaiken - mutta en voi enkä halua elää yhdessä vaarinsa kanssa.
Herrajumala sentään, mikä ihme sensaatio avioero nykyään muka on?
Tulee itsellisesti toimeen, elämänlaatu paranee huomattavasti, jää aikaa myös itselleen. Ehkä toteuttaa kaikki ne kuuluisat " sitten kun" -
ja omaksi ihmeekseni olen tainnut löytää ihan lähipiiristä mukavan, myös eronneen miehen - emme seurustele vielä, katson olevani liian vanha hiipimään nurkissa ja elämään jotain hippleikkiä " saako kukaan tietää" yms roskaa - sitten kun lopullisesti olen muuttanut omaan uuteen kotiini, asia on toinen - mutta en silloinkaan aio muuttaa yhteen tämän uuden kanssa, miksi niin tekisin?
Juuri pääsen eroon toisesta, eli vähän samaa pakettia mutta hiukan erilainen sisältö - kaipa aikuiset ihmiset voivat olla ystäviä/kavereita/ mitä-vain- ilman sen virallisempia sitoumuksiakin?
Nyt on kohta aamu, heräsin outoon uneen, en saanut uudestaan unen pääståä kiinni, ajatukset ovat jotenkin niin vahvasti kaikessa uudessa että näkemiin, vanha harmaa, kitisevä ukko ja terve, uusi, iloisempi, tasapainoisempi elämä...
Vastaukset 19
Vanhimmat
Täällä toinen valvova mummo; samat ovat ajatukset ja joo, kyllä kannattaa muuttaa elämäänsä - kun vielä pystyy eli tsemppiä meille molemmille ja kaikille muillkein mummoille.
Taitaa olla niin, että nykyään mummotKIN voivat/ uskaltavat erota - ei enää pelätä " mitä ihmisetkin sanovat" - mitä he sitten sanoisivat ja mitä helvetin väliä sillä on - oikeastaan?????
kantsiikin naida purjehdija, niin elämässä voi olla romantiikkaakin kuolemaan asti.
Hienoa, jos noin elämän muutoksistaan sisimmässään ajattelee. Ei kuitenkaan ihan kaikki taida sittenkään olla noin auvoista, kun pitää unettomana aamuyöllä tuollaisia pyöritellä päässään.
Ja yleistyksistä voisi sanoa, kuten kettu pihlajanmarjoista.
Hienoa, jos noin elämän muutoksistaan sisimmässään ajattelee. Ei kuitenkaan ihan kaikki taida sittenkään olla noin auvoista, kun pitää unettomana aamuyöllä tuollaisia pyöritellä päässään.
Ja yleistyksistä voisi sanoa, kuten kettu pihlajanmarjoista.
Juupajuu, niinhän se x ukko sanoi, että happamia...
en kyllä mitenkään aamuyöllä pyöritellyt vaan ihan kuten kirjoitin:
heräsin omistuiseen uneen, join lasin vettä, kävin vessassa enkä sen jälkeen osannut nukkua koska olin niinnnnnnnn onnellinen tiedosta että tämä paska loppuu ihan nyt nyt nyt.
Eräs psykologi sanoi:
haluatko elää - vai tyytyä tähän?
Siis, mietipä sitä nukkumattiseni...
miksi se voi vaivata sinua jos puolivanha mummeli löytää elämässään uuden suunnan? Ettei pitäisi tuo sanonta happamista paikkaansa - sittenkin - kohdallasi..........
Ihmeellistä suhtautumista tällä palstalla kanssaihmisiin; jos joku kertoo olevansa onneton/ tuomitaan/ haukutaan/ vääristellään jos joku kertoo olevansa onnellinen elämänsä saadessaan uutta suuntaa tuomitaan/ haukutaan/ vääristellään - mutta se syy - miksi????
Ettei olisi oma elämä niin hanurista, ettei kestä EDES ajatella että jonkun elämä on menossa parempaan päin -
jos ei voi kirjoittaa jotain myönteistä tai olla edes neutraali - miksi vaivautua ollenkaan??????
...se katkeruus....se katkeruus...jäytää sinua elämäsi loppuun jos et uskalla tehdä muutoksia....
Niinpä - mitä väliä, mitä MUUT ajattelevat ?
Eiväthän he elä sinun elämääsi - vaan sinä.
Hienoa sinulle!!!!!!!!!!!
Voimia!!!!!
Iloa!!!!!!
Valoa!!!!
Lämpöä!!!!!!
Rakkautta!!!!
Ystävyyttä!!!!!!
Muista = hemmotella itseäsi
= läheisiäsi nyt kun sinulla on aikaa
= nauttia elämästäsi
= antaa x:än murjottaa tai tehdä ihan mitä
tahansa
= olla oikein iloinen jokaisesta uudesta
päivästä!!!
Avioero on ihana asia, silloin kun on sen oikein sisäistänyt ja kun tuntee ettei muuta mahdollisuutta ole.
Miksi jatkaa täysin kuolleessa liitossa joka päättyy vasta kun toinen heivataan lopulliseen kuoppaan?
Elämässä on paljon elämisen arvoista , kuollut liitto ja typerä x mies eivät kuulu siihen kuule, usko minua, minä tiedän.
niin se minunki ex-vaimo lähti elämään itselleen,itsevarmana ja ylimielisenä.nytkö on aikaa kulunut,jotenki tuntuu,että minä jätettynäkin selvennyt paremmin kuin hän.ne ei taida "lähipiirin eronneet miehet/naiset"parantaa tilannetta,ihminen on kumminki raadollinen,sitä viimmekädessä yritetään vain hyötyä ja hyväksi käyttää toista.
Kuulepas ähväähvä, ihanaa jos selviydyt, mutta mitä protkotat että minä-minä.minä???
Eikö se ole jokaisen perusvelvollisuus huolehtia itsestään?
Kyllä se sinun x vaimo pärjää, et ehkä huomaa kaikkea eikä hän taatusti kerro sinulle kaikkea, sinulle tulisi nääksen nii paha mieli ukkoparka..
x:äijää taitaa harmittaa kun x rouvalla on seuraa...
Kun viitsit kuittailla noin vahingoniloisesti toisille? Toivottavasti paska läjähtää omaan naamaasi!
Kyllä sitä voi tulla ihan tuulettimen kera myös sun naamaasi..
vaikka"x-muija" jakaa puolelle pitäjän miehistä,onhan tässä jo itsekki kerennyt eron jälkeen touhuta "pärjäävien x-muijien"kanssa,joku varattukki on tarjonnut,mutta niitten kanssa nyt en ole ruvennut vehtaan,järjestäkköön nyt ensin itsensä "pärjääväksi x-muijaksi.
"niin se minunki ex-vaimo lähti elämään itselleen,itsevarmana ja ylimielisenä.nytkö on aikaa kulunut,jotenki tuntuu,että minä jätettynäkin selvennyt paremmin kuin hän.ne ei taida lähipiirin eronneet miehet/naiset"parantaa tilannetta,ihminen on kumminki raadollinen,sitä viimmekädessä yritetään vain hyötyä ja hyväksi käyttää toista."
Samma här, veliseni! Emäntä lähti toteuttamaan itseään ja epäilenpä että tuolle jäi luu kätöseen. Talo ja lapset ovat mulla, niin mikäs tässä porskuttaessa. Tuleepa x:n rahakukkaroon soma reikä kun kaikki vuosia kupatut ja multa salassapidetyt tuet tulevat nyt meikäläiselle. Elämä hymyilee!!!
rwilut kolme vuotta sitten kun valmistelin muuttoa omaan kotiin. Minulle oli kuitenkin suuri yllätys, että ei kaikki mennytkään ihan ajatusteni mukaan. Kolmenkymmenen vuoden yhdessäolo sitoo niin lukemettomin eri sitein sinut entiseen kumppaniisi. Kaikki nämä siteet on katkottava, se sattuu ja vie aikaa. Omaan kotiin muutettua se yksin olo ja yksinäisyys, vaikka ystäviäkin olisi, on jotenkin yllättävän totaalista. Vuoden 2005 jälkeen tuntuu, että vasta tänä keväänä aurinko paistaa kirkkaammin ja koen, että alan olla voiton puolella irrottautumisprosessissa.
Jos joku väittää, että ero pitkästä liitosta on vain vapautuneisuutta ja läpihuutojuttu, hän ei joko ole koskaan eronnut tai sitten hän on jotenkin tunneköyhä. Minut ainakin kaikki vastaan tulleet tunnetilat yllättivät.
viestissä justiinsa tätä,näyttää se"krapula"tulevan sille jättäjällekki jossain vaiheessa ja tarkoitan henkistä puolta,en mitään eron jälkeistä seksielämää.