Soitinkauppaa vai ei?

Ajattelin marssia musiikkiliikkeeseen uutta akustista kitaraa testaamaan/ostamaan. Ja pienen rahapulan takia kävi mielessä jos viesin vaihdossa entisiä soittimiani mm. Yamahan PRS-630 kosketinsoitin, Charvelin akustinen kitara sekä Fenderin jazzbasso -96 (jenkki). Mitä luulette onko ylipäänsä järkevää antaa vaihdossa soittimia, kun niistä ei ilmeisestikään saa hirveesti vaihdossa. Olisko mielekkäämpää pistää ilmoitus esim. keltaiseen pörssiin ja odottaa yhteydenottoja?
Ja ammattilaisille kysymys D&B:n rope ohjelmasta. Onko koskaan tullut eteen tilannetta, että parametrit E-packien ohjaukseen muuttuu itsestään? Tuntuu uskomattomalta, että E-12 aiemmin ohjannut ohjannut E-pac, on muuttunut asetuksiltaan itsestään.
1187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

moi

D&B:stä en osaa sanoa mitään, joten en sano.

Sen sijaan kamojen myynnistä: yleensä käytetystä kamasta hyvitetään liikkeissä aika huonosti. Poikkeuksena Helsingissä Soitin Huttunen, jolta voi joskus saada ihan ok hyvityksen. Eli kannattaa panostaa myymiseen. Keltainen pörssi on OK, mutta vielä parempi on www.muusikoiden.net -sivuston tori. Siellä kama liikkuu liukkaasti. Jazzbassosta pääset ainakin helpolla eroon, sen voin luvata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


d&b kirjoitti:

Ajattelin marssia musiikkiliikkeeseen uutta akustista kitaraa testaamaan/ostamaan. Ja pienen rahapulan takia kävi mielessä jos viesin vaihdossa entisiä soittimiani mm. Yamahan PRS-630 kosketinsoitin, Charvelin akustinen kitara sekä Fenderin jazzbasso -96 (jenkki). Mitä luulette onko ylipäänsä järkevää antaa vaihdossa soittimia, kun niistä ei ilmeisestikään saa hirveesti vaihdossa. Olisko mielekkäämpää pistää ilmoitus esim. keltaiseen pörssiin ja odottaa yhteydenottoja?
Ja ammattilaisille kysymys D&B:n rope ohjelmasta. Onko koskaan tullut eteen tilannetta, että parametrit E-packien ohjaukseen muuttuu itsestään? Tuntuu uskomattomalta, että E-12 aiemmin ohjannut ohjannut E-pac, on muuttunut asetuksiltaan itsestään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu