Tapasin ihanan miehen, ja tietysti haluan pitää häneen yhteyttä. Meillä on välimatkaa aika paljon, tapaamme (toivottavasti) seuraavan kerran vasta yli vk:n kuluttua. Kun laitan hänelle textaria (tiedän koska vapaalla etten häiritse työaikaan), hän kyllä vastaa mutta parilla sanalla. Ja olen huomannut että minä olen viestittelyssä aloitteentekijä. Kun tunnustelen ilmapiiriä kysymällä nyt vaikka esim. "mitä kuuluu" ja kertoilen omia kuulumisiani, vastaus voi olla "hyvää kuuluu"-ei muuta. Olen häneen ihastunut ja tietenkin haluaisin sen ilmaista viestienkin kautta, ja että odotan tapaamistamme, mutta hänen parin sanansa viestinsä jotenkin lyttäävät oman intoni, ja tunnen itseni typeräksi. Olen itse textari-ihmisiä, tykkään kirjoitella viestejä. Tiedän että hän ei ole "korulause-miehiä", mutta väkisinkin laittaa epäilyttämään onko nyt nuo viestit luettava niin, ettei hän ole juurikaan kiinnostunut minusta. Vai onko vain niin, että miehet ovat erityylisiä viestiessään. Edellinen miesystäväni viesteili pitemmän kaavan mukaan. Kertokaa siskot onko teillä samanlaista tilannetta! Pohditteko samanlaista asiaa??
Miehen
TextariTyyli
163028
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
vain innostu samoista asioista, ja nuo tekstarit ovat kyllä yksi sellainen asia, jota jotkut eivät vain voi sietää, tai niiden kirjoittelu ei kiinnosta sitten tippaakaan. Itse en pahemmin tekstareista piittaa, ja olen siis nainen.
Eli mies on todennäköisesti kiinnostunut sinusta, mutta ei ylenmääräisestä tekstiviesteilystä.
lisäys vielä...
minulla sama juttu että tykkään itse laittaa viesteihin kuulumisia jne. ja sitten kun vastaukseksi tulee esim. "kiva kuulla"...eikä siis mitään muuta, niin kyllä siinä tulee itselle sellainen olo että kiinnostiko tyyppiä nyt laisinkaan mitä minulle kuulu jne. siittä sitten taas alkaa kovat pohdinnat kiinnostanko häntä yhtään jne.
vaikka mies laittaakin viestiä "mitä kuuluu" jne, ja silloin tuleekin hyvä mieli että nyt hän on kiinnostunut jne. mutta kun se seuraava viesti voi olla jo yhtä lyhyt "kiva" tms...niin
kyllä siinä hetken aikaa miettii että jaaha... MITEN TUO NYT PITÄÄ TULKITA !!! (;
voi miehet...
vai onko se vaan niin että me naiset ajatellaan liikaa!?!?!?
eikä jaksa kirjotella viestejä. Puhuminen on toisille luontaisempaa. Mul ollu kans sama juttu, että kirjottelin ja vastaukset oli aika lyhyitä. Toinen sitten soitti ja sano, että ei osaa kovin hyvin kirjotella pidempiä viestejä, että puhuminen on helpompaa. Varsinkin jos on yleensä vaan soitellut eikä ole opetellut textareita kirjottelee, se voi olla aika työlästä alkuun ettiä joka kirjain. Luulis, että se olis kuitenkin siitä ilmoittanut jos mielummin haluaa puhelimessa puhua. Voihan sitä kysyä siltä, tai, että haluaako se edes pitää yhteyttä. Ei sitten tuhlaa sellaiseen aikaansa jota ei kiinnosta.
Olen kysynyt ovatko sovitut tulevat treffimme vielä voimassa ja sain vastauksen et ovat. Jos nyt meen kysymään että haluaako pitää yhteyttä, hän varmaan ottaisi sen ahdistavana...luulisin... Mutta taidan nyt tehä niin, että odotan hänen yhteydenottoaan-siis tuleeko sitä ollenkaan. Montako pv on deatline, eli ei tarvia olla ydinfyysikko tajutakseen et turha odotella? Tehdäänhän erojakin textareilla, miksei mies voisi sit textata jos ei ole sanojaksi, etten ole kiinnostunut sinusta-jos niin kerran ajattelee? Sillä ymmärrän toki väistyä, jos toinen niin suoraan tahtoo! Sen verran epävarmuus lannistaa, että omakin into laantuu tuntiessani ettei viesteilläni ole toivotunlaista vastaanottoa. Vai pitäisikö olla välittämättä; jatkaa samaan tyyliin?
no tuskinpa se sinne treffeille tulis jos ei yhtään olis kiinnostunut. No sanotaan vaikka näin, että kenenkä ei tarvi viikkoa joutua odottamaan, että toinen ottais yhteyttä. Ei sitä edes joka päivä tarvi olla tekemisissä, mutta kyl sellanen muutama päivä kannattaa ootella ennen ku alkaa vetää omia johtopäätöksiä. Kaikkein tyhmin tapa on erosta kertoa textarilla, ei sellasia asioita aikuiset ihmiset niin hoida. Pitää olla miestä tai naista suoraan sanomaan jos haluaa erota, eikä vaan textarilla ohimennen ilmottaa. Onkohan se mies vaan sitten niin ujo, ettei uskalla edes textarilla kertoa jos ei kiinnosta. Vai esittääkö vaan vaikeasti tavoteltavaa, vaikea sanoa. Ei sitä kuitenkaan kukaan sinne treffeille pakota, että omasta tahdostaan tulee jos haluaa, voishan se jättää tulemattakin jos ei kiinnosta. Tulee vaan mieleen, että esittää vaikeasti tavoteltavaa ja olis kiinnostunut.
Kiitos sinulle kun viitsit kanssani pähkäillä. Olen tavannut hänet 2 kertaa. Ei ole ujo, ja olen saanut vaikutelman että hänellä on hyvä itsetunto. Kylläkin jo tapaamisiltamme (ravintolassa) oli sellainen, etten "älynnyt" hänen olevan kiinnostunut minusta, ennen kuin pyysi numeroni. Eli ei siis livenäkään ole mikään intoilija. Ajattelin noista tulevista treffeistä niin, et ainahan on helppoa luvata et joo joo, vaik mielessään tietäis ettei niitä halua. Minä itse kun olen impulsiivinen, näytän jos olen ihastunut ja haluisin pitää yhteyttä vaik joka pv kun on ruusunpunaset lasit pitkästä aikaa silmillä. Eka treffien jälkeen kun viesteilimme, laitoin et on vähän pää pilvissä. Siihen en saanu enää mitään kommenttia niin se vähän palautti maan pinnalle :(
minulla vähän samanlainen tapaus, viestejä tulee ja menee, mutta aina se mies vastaa ihan parilla sanalla, harvoin tulee pitkää viestiä, mutta aina siinä parissa sanassa asiat tulee selviksi. (;
ymmärrän kyllä mistä epävarmuus koko juttuun tulee, eli juuri tuohon että kommunikointi on hyvin niukan laista, varsinkin jos ovat tekstiviestien varassa. olen itsekin miettinyt samoja asioita, onko hän sittenkään kiinnostunut jne. välillä voi olla parikin päivää kun ei kuulu mitään, mutta kyllä hän sieltä aina jossakin vaiheessa kyselee kuulumisia...ja yleensä ne viestit on "moi mitäs sinä?" tyylisiä...siihen minä ainakin saan jo 3viestin edestä asiaa johon vastaus yleensä esim "kiva kuulla" . että niukkasanainen tapaus täälläkin, ja aiheuttaa välillä paljonkin epävarmuutta ja hätiköintiä että missä nyt taas mennään!!!
se on joskus kovin tuskallista... (;
tiedä sitä sitten mitä ne miehet lopullisesti tuolla ajaa takaa!?!?! vai ovatko vaan itse tyytyväisiä tilanteeseen eikä osaa ajatellakaan että naiset saattavat jopa hieman hätääntyä tuollaisesta...(; !! ??
ota noista miehistä nyt selvää!! (;
mutta kiva kuulla että on kanssasisaria tälläkin saralla!!! (:
Ja minua huojensi myös etten ole ainut tän alan pähkäilijä. Me olemme tunteneet vasta ihan vähän aikaa, joten kun ei tunne vielä toisen ajatusmaailmaa juuri yhtään, on vielä ymmällään missä mennään-vaiko missään. Ajattelin nyt etten tänään ota yhteyttä, vaikka tiiän kiusauksen taas illan mittaan tulevan alkaa textailemaan. Sama homma mulla et saan helposti aikaan "kilometrin" pituisia viestejä. Ja kun sit innokkaana odottaa vastausta, siellä töröttää pari sanaa :( Muuta ongelmaahan täs ei ole, kuin että tietäisi ettei se johdu mielenkiinnon puutteesta minua kohtaan. Kerro kuin teillä edistyy!
no me ollaan pidetty tällaista "peliä" jo jonkin aikaa, muutama kuukausi, ja samanlaista viestiä on kokoajan ollut tämän miehen suunnalta. ihan alkuun viesteiltiin päivittäin useita viestejä, jollei ihan kymmeniä, sitten se hieman hiipui ajan kanssa, nykyään visteillään lähes päivittäin muutama viesti päivässä...toki välillä pari päivää väliä. ja vaikka aikaa on kuukausia mennytkin, aina se epävarmuus ja fiilis on mukana, varsinkin silloin kun tykkää itse laittaa kuulumisia ja viesti on melko pitkä, ja sitten vastaukseksi tulee se "kiva kuulla" , niin kyllä silloin taas miettii että MITÄ IHMETTÄ... (;
tietyllä tavalla tietää että hän on kiinnostunut, mutta sitten kuitenkin se yksi pieni tekstiviesti saa mieleen epävarmuuden...
en tiedä ymmärtääkö mies tätä laisinkaan, miten pienestä se on kiinni!!!
vai onko se vaan miesten tapa ... ja meidän naisten turhaa hätiköintiä !?!?
Kyllä sulla on varmemmalla pohjalla tuo juttu kuin minulla, kestänyt sentään noinkin kauan. Minä olen ihan vasta tavannut tämän miehen. Kun ainakin mun mielestä eka treffit meni hyvin ja olin aivan innoissani niiden jälkeen pää pilvissä, kuten kerroin laittaneeni hänelle viestin. Mutta kun en saanut siihen minkäänlaista kommenttia, edes että "kiva kuulla" saati että "niin minullakin". Mistä hitosta sen tietää tuleeko tästä mitään, mutta tarviaako sitä aina olla niin "järkevä". Nauttisin nyt vain tästä tilanteesta. Tarkoitan että jos hän siellä epäröi tätä juttua. Itse antaisin vaan tunteen viedä. Mutten viitsisi hälle enää viestein tunteitani hehkuttaa, tunnen itseni hölmöksi ja tunteen yksipuoliseksi. Katsotaan saanko vk:nlopun aikana yhtään yhteydenottoa. Yritän nyt välttää olla se aktiivinen osapuoli. Kaikkea sitä aikuisena(kin) joutuu pähkäilemään :) Olisi kiva kuulla ensi vk:lla miten sinulla. Toivo ettei mun- edes oletettu- romanssi ohi silloin :)
Kyllä sulla on varmemmalla pohjalla tuo juttu kuin minulla, kestänyt sentään noinkin kauan. Minä olen ihan vasta tavannut tämän miehen. Kun ainakin mun mielestä eka treffit meni hyvin ja olin aivan innoissani niiden jälkeen pää pilvissä, kuten kerroin laittaneeni hänelle viestin. Mutta kun en saanut siihen minkäänlaista kommenttia, edes että "kiva kuulla" saati että "niin minullakin". Mistä hitosta sen tietää tuleeko tästä mitään, mutta tarviaako sitä aina olla niin "järkevä". Nauttisin nyt vain tästä tilanteesta. Tarkoitan että jos hän siellä epäröi tätä juttua. Itse antaisin vaan tunteen viedä. Mutten viitsisi hälle enää viestein tunteitani hehkuttaa, tunnen itseni hölmöksi ja tunteen yksipuoliseksi. Katsotaan saanko vk:nlopun aikana yhtään yhteydenottoa. Yritän nyt välttää olla se aktiivinen osapuoli. Kaikkea sitä aikuisena(kin) joutuu pähkäilemään :) Olisi kiva kuulla ensi vk:lla miten sinulla. Toivo ettei mun- edes oletettu- romanssi ohi silloin :)
vaikka sähkistä miten sulla viesteily etenee.
elä kuitenkaan hätiköi liikaa tai vaivu liialliseen epätoivoon!! (;
uskon kyllä että sinun miehesi on kiinnostunut!!
[email protected]
Eräs kaverini (miespuolinen) tekstaa aina erittäin lyhyesti ja ehkä yksinkertaisestikin, vaikka on muuten hyvä ja sosiaalinen tyyppi. Itse taas tekstailen frendeilleni aika monipuolisesti ja silleen rikkaalla kielellä. Tyttöystäville olen lähes aina tekstannut ja tekstaan tälläkin hetkellä silleen 'pitemmän kaavan mukaan'.
Summa summarum: riippuu ihmisestä.
meillä on pariinkin otteesen tämän muutaman kuukauden aikana ollut ihan parikin viikkoa ettei ole viesteilty/soiteltu...ja kyllä sitten lopulta jompikumpi viestin laittaa...joten jonkinmoista kiinnostusta pitää olla...mutta miten vakavaa?? se onkin toinen juttu...tai ota noista miehistä nyt selvää...
Nyt on pohdintani päättynyt. Mun kohdallani kävi niin, että miehen harvasanaiset ja harvaan tulevat textarit johtuivat sitten siitä ettei hän ole kiinnostunut minusta. Vaikka livenä toisin antoi ymmärtää. Asia selvisi kun kyselin viestillä et koskas ne seuraavat treffit olikaan, enkä saanut minkäänlaista vastausta. Eli olen menossa yksikseen treffeillemme :) Mut ei voi mitään. Nimim. en ole katkera mut kuitenkin....Miksi vielä keski-iässäkään asioita ei saada sanottua niin kuin ne ovat? Eikä loppujen lopuksi kummemmasta asiasa kyse. Tavattuamme viesti- et kiinnosta minua-olsi riittänyt.
Ei se ollutkaan niin. Ja jotkut sanoo et naiset ovat eri planeetalta....