En tiedä miten tähän on päädytty. Kaikki on pitänyt olla hyvin, parisuhde ja avioliitto. Omakoti jne. jne. Kaikkea on. Mutta mihin on se palava liekki rakkauteen kadonnut kumppaniaan kohtaan? Pitkään yhdessä olleille kuulema aivan normaalia, mutta pitääkö tässä vain rämpiä masentuneena eteenpäin olla tyytymätön ja onneton? Vai mitä? Tilanteesta on käyty jokunen keskustelu ja molemmilla aika lailla varmaan samanlaisi aatoksia. Kauhea pelko toisen menettämisestä on kuitenkin. Ja silti yhtä aikaa tilanen on toinen. Molemmat tahoillaan pitävät tiivistä yhtä kavereihinsa, mies- ja naisystäviinsä. Molemmilla molempia.
Mitä luovuttaminen tarkoittaa? Sitä, että jompi kumpi ottaa aikalisän ja katsellaan siitä sitten vai mitä?
Ja miksi molemmista ystävyyssuhteet kavereihin tuntuvat läheisiltä, siksikö, että melkein ystävistään välittää enemmän kuin kumppanistaanko?
Elämä on tyhmää. Kauhea elää tälläistä vaihetta. Tavallaan tasapaksua ja tylsää. Pelko elämän käsiin valumisesta on suuri, eikö vain olisikin hyvä olla yksin?
Mitä luovuttaminen tarkoittaa? Sitä, että jompi kumpi ottaa aikalisän ja katsellaan siitä sitten vai mitä?
Ja miksi molemmista ystävyyssuhteet kavereihin tuntuvat läheisiltä, siksikö, että melkein ystävistään välittää enemmän kuin kumppanistaanko?
Elämä on tyhmää. Kauhea elää tälläistä vaihetta. Tavallaan tasapaksua ja tylsää. Pelko elämän käsiin valumisesta on suuri, eikö vain olisikin hyvä olla yksin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
pitäisi olla perheillä. Yhteisiä tavoitteita, aluksi vaikka Joe-17, sitten isompia veneitä aina 35 jalkaan asti.
Meillä järjestys oli tämä: koulutus, eka lapsi, eka oma rivarikaksio, purjevene, auto, ok-talo. Hyvin menee edelleen ja 35-jalkainen on hankintalistalla. Sitten sen jälkeen tavoitteeksi, että koko perheellä olisi yhtä aikaa pitkä vapaa (pl. koululaiset).