Sitoutumiskammoa

Olen tapaillut upeaa miestä jo kohta vuoden verran ja olemme päivittäin tekemisissä jossain muodossa, lähinnä puhelimessa. Pikku hiljaa olen alkanut kyselemään meidän tulevaisuudensuunnitelmista ja sitoutumisesta, sillä meillä ei ole mitään sen kummempaa sopimusta yhteiselostamme. Sinkkuja siis olemme tavallaan.

Onko niin, että yleensä nainen on se, joka haluaa sitoutua ja miehelle riittää enemmän eläminen tässä hetkessä. Vai onko niin, että toivo sitoutumisesta on kokonaan menetetty kun siitä ei vuoden sisällä ole mitenkään sovittu. Käyttäytyminen kyllä on puolin ja toisin parisuhdemaista, eikä ketään muita ole kuvioissa mukana. Miehellä takana hyvin pitkä parisuhde ennen tätä ja se on kuulemma syy tähän sitoutumiskammoon.
101313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

on sulla kaksi vaihtoehtoa odotat ja käännytät tai vaihdat miestä.

Äänestä

Ehkä olet liiaksi "läsnä." Ota riski. Kerro hänelle että haluat enemmän ja uskot että mitä pitempään kattelet nykyistä touhua niin sitä enemmän suhun jossain vaiheessa sattuu kun tajuat viimein että hän ei sulle lämpene. Sano että oli kivaa etkä haluaisi lähteä mutta että sinä haluat ja ansaitset enemmän ja ehkä hänkin löytää joskus jonkun jota voi oikeasti rakastaa jne. Ja sitten. Lähde. Oikeasti.

Lopputuloksia voi olla kahdenlaisia. Joko asia on niin kun olet pelännyt, eli miestä ei oikeastaan liikuta tämä ero niin paljoa että haluaisi taistella sen vuoksi. Olet kuitenkin tehnyt oikein itseäsi kohtaan. Häen ei ollutkaan sinulle. Ehkä jossain vaiheessa saat sen mitä tarvitset ja ansaitset sen sijaan että olet riutunut suhteesa josta et saa vastakaikua.

Toinen lopputulos on se, että hän herää. Hänen on nyt pakko miettiä ja punnita mitä tässä on meneillään ja onko varaa menettää? Hän tajuaa menetyksen määrän ja sinun arvosi ja haluaa tehdä teidän suhteenne eteen asioita. Hän onkin sinulle. Olet silloinkin tehnyt oikein. Itsesi ja molempien kannalta.

Sivusta seuraaminen ja epätyydyttävässä tilanteessa ihmetteleminen ei kuitenkaan vie asioita eteenpäin.

Äänestä

Siis vuoden verran ootte jo tapailleet eikä juttunne ole vielä edennyt. Itse en jaksaisi muutamaa kuukautta pidempään tällaista. Kokemukseni on osoittanut että jos juttu ei ota tuulta purjeisiin ekojen tapaamiskuukausien aikana niin ei se lähde siitä myöhemminkään alkuun. Jos olet ilmaissut selkeästi kiinnostuksesi/ihastumisesi tätä ihmistä kohtaan eikä vastakaikua tule niin kyl siitä voi selkeät johtopäätökset vetää.

Äänestä
  • On juttu tietysti edennyt ja tapaamisemme ovat tietysti enemmän kuin intohimoisia ja tiedän, että molemmat välitämme toisistamme paljon. Hän ei vaan uskalla/halua luvata minulle mitään, mutta kohtelee kyllä minua kuin prinsessaa ja on aina valmis myös kuuntelemaan minua jne. Siis tavallaan olemme parisuhteessa, mutta ilman sitoumuksia.

    Olen miettinyt, että ottaisin riskin ja hakisin suhteeseen etäisyyttä. Silloin varmaan näkisin, että mitä hän oikeasti aikoo. En tiedä, mutta minusta se tuntuisi jollain tavalla kiristämiseltä. Toisaalta jo vähän vanhempana tiedän, että hänenlaisiaan ei tule koko elämän aikana montaa vastaan ja tilanne on muuten omalta kannaltani enemmän kuin upea, niin kai sitten vaan keskityn nauttimaan tästä ja katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    Äänestä

  • Jotain kommentteja kirjoitti:

    On juttu tietysti edennyt ja tapaamisemme ovat tietysti enemmän kuin intohimoisia ja tiedän, että molemmat välitämme toisistamme paljon. Hän ei vaan uskalla/halua luvata minulle mitään, mutta kohtelee kyllä minua kuin prinsessaa ja on aina valmis myös kuuntelemaan minua jne. Siis tavallaan olemme parisuhteessa, mutta ilman sitoumuksia.

    Olen miettinyt, että ottaisin riskin ja hakisin suhteeseen etäisyyttä. Silloin varmaan näkisin, että mitä hän oikeasti aikoo. En tiedä, mutta minusta se tuntuisi jollain tavalla kiristämiseltä. Toisaalta jo vähän vanhempana tiedän, että hänenlaisiaan ei tule koko elämän aikana montaa vastaan ja tilanne on muuten omalta kannaltani enemmän kuin upea, niin kai sitten vaan keskityn nauttimaan tästä ja katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

    Niin kauan on hyvä kun tuntee itsensä onnelliseksi :) Suotta sitä murheita ottaa tulevasta jos on nykytilanteessa onnellinen.

    Äänestä

Itse painiskelen just tämmösen asian kanssa myös. Me olemme tapailleet kaksi ja puolivuotta. Itse kuitenkin ajattelen että aika se tässä näyttää miten käy. Ihan kun kuitenkin odotamme toisiamme puolin ja toisin. Vai odotammeko sittenkään toisiamme, vai joitakin muita, ketä emme ole viellä mahdollisesti tavanneetkaan?

Äänestä
  • Itse sokeasti rakastuneena aloitin 15 vuotta sitten suhteen sitoutumiskammoisen miehen kanssa. Huonostihan siinä kävi, teimme lapsen, menimme naimisiin ja 13 vuoden jälkeen paljastui että mieheni on elänyt salaa kaksoiselämää. Esittänyt uskollista perheenisää mutta pettänyt minua useiden naisten kanssa aina kun on ollut tilaisuus. Ajatteli pitää molemmat, sekä vapautensa että minut. ´Kaksi vuotta ollaan yritetty paikata suhdettamme, mies on muuttunut mutta minua on haavoitettu liian syvältä. Haluaisin erota mutta tällähetkellä se ei ole taloudellisesti mahdollista. Heti kun saan raha-asiani kuntoon, eroan, uutta suhdetta en enää uskalla ajatellakaan, tämä on ikävä kyllä jo kolmas avioliittoni. Ikää minulla on päälle viidenkymmenen. Jotain positiivista tästä on minullekin koitunut. Vihdoin ajattelen myös itseäni ja olen oppinut pitämään puoleni. Toivottavasti positiviisella tavalla ja noista liitoista on minulla neljä ihanaa lasta ja nyt jo kaksi lapsenlastakin...
    Voimia sinulle, kannattaa miettiä tarkkaan, onko järkeä jatkaa suhdetta jos toinen ei ole sataprosenttisesti mukana ja sinä taas olet.

    Äänestä

Itsekin olen vähän samanlaisessa tilanteessa. Naisena haluaisin muuttaa mieheni kanssa yhteen kun ollaan oltu jo jokin vuosi yhdessä. En ole itsekään halunnut pitää kiirettä ja ollut tyytyväinenkin tilanteeseen.. Mutta viime aikoina olen ajatellut yhteen muuttamista. Olen ottanut asian keskustelun alle ja halunnut jonkin aikataulun. Ei sinun tietenkään kannata alkaa miestäsi painostamaan, mutta voit kertoa että olet hänelle tärkeä ja sen takia haluaisit tietää miten suhteessa edetään ja missä vaiheessa voisitte alkaa asiaa etenemään. Jos asia ei tämänkään ajan puitteissa ala sujumaan niin sitten on kummankin tehtävä ratkaisut.

Äänestä

Kohtasin vapaan miehen, josta kiinnostuin, mutta huomasin, että hän on sitoutumiskammoinen.
En halunnut menettää parhaita vuosiani odottelemalla, josko tuo sitoutumiskammo joskus poistuisi. Lopulta sitten päätin päättää tämän projektin, vaikka kipeää tekikin.

Äänestä

on noita sitoutumiskammoisia. Se että sovitaan jotain suhteesta jo osoittaa että pieleen menee. Pelkästään avioliitto ikuisine myötä ja vastamäki lupauksineen on sitä. Minä tapasin kerran erään naisen,ehdottomasti ihanimman mitä maa päällään kantaa. Me vain yksinkertaisesti vietämme aikaamme yhdessä ja teemme kaikkia pikku asioita. Kumpinkaan ei ole koskaan edes puhunut naimisiin menosta. Siitä kun tapasin tuon ihanan naisen on jo 25 vuotta, joista 23 olemme asuneet yhdessä. Kamalaa kun tuo aika rientää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietityttää kirjoitti:

Olen tapaillut upeaa miestä jo kohta vuoden verran ja olemme päivittäin tekemisissä jossain muodossa, lähinnä puhelimessa. Pikku hiljaa olen alkanut kyselemään meidän tulevaisuudensuunnitelmista ja sitoutumisesta, sillä meillä ei ole mitään sen kummempaa sopimusta yhteiselostamme. Sinkkuja siis olemme tavallaan.

Onko niin, että yleensä nainen on se, joka haluaa sitoutua ja miehelle riittää enemmän eläminen tässä hetkessä. Vai onko niin, että toivo sitoutumisesta on kokonaan menetetty kun siitä ei vuoden sisällä ole mitenkään sovittu. Käyttäytyminen kyllä on puolin ja toisin parisuhdemaista, eikä ketään muita ole kuvioissa mukana. Miehellä takana hyvin pitkä parisuhde ennen tätä ja se on kuulemma syy tähän sitoutumiskammoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu