Lapsi - kyllä vai ei??

muilla, ei välttämättä toimi teillä...vaikka tämän jo taisitkin tietää.

Mieti, millainen asia vanhemmuus tänäpäivänä on omasta mielestäsi. Mitkä ovat hyviä ja huonoja puolia, mitä muuta elämältä haluat, millaisena koet nykyelämänmenon ylipäänsä.

Sanoisin, että lasta olisi hyvä odottaa oikein tosissaan, ennenkuin tositoimeen ryhtyy.

Käytännössä vanhemmuus sujuu vähimmillä vaurioilla niillä jotka tiedostavat tulevat ongelmat ja ovat niihin henkisesti varautuneet. Olet hyvässä alussa! Jaksaminen on yksi. Kun on pieni nyytti joka kirkuu yöt ja nukkuu päivät (hyvin kärjistettynä), täytyy tehdä väliaikaisratkaisuja. Perhepeti, vuorotellen lapsen hoitaminen, päivittäin varatut pienet lepohetket kummallekin jolloin mitään vaatimuksia ei ole vaan saa hyvällä omallatunnolla levätä, ja sen ymmärtäminene ttä lapsenhoito ympäri vuorokauden on rankkaa, eikä vain äidin tehtävä.

"Alkuun on varmasti aivan ihanaa mutta entä sitten.."

Enemmän toisinpäin. Alku on helkkarin rankkaa mutta kun siitä pääsee kunnialla yli, helpottaa. Kun elämä asettuu raiteilleen, lapsi kasvaa ja vanhemmilla on taas aikaa keskittyä toisiinsa. Koska kyllä, se on väliaikaista. Se menee ohi.

"Oma kauhuskenaarioni on se että yhteinen aikamme vähenee koska lapsi vie kaiken huomion ja kun en saa naiseni kanssa kahdenkeskistä oloa niin haen elämääni sisältöä muualta kuten urheilusta ja harrastuksista."

Tämä taas on kokonaan itsestäsi kiinni. Pakenetko kotoa ja jätä naisesi yksin vastuuseen lapsesta? Ei hyvä. Oman ajan ottamisessa ei ole mitään väärää ja kyllä, minusta se on molemmille vanhemmille välttämätöntä, vaikka se rapisuttaisi parisuhdetta hetkellisesti. Rikkinäinen ihminen ei voi tuoda itseään täysillä suhteeseen. Kun olette molemmat asennoituneet niin että projekti on yhteinen, olette perhe vaikka mikä tulisi... sillä selviätte hienosti. Tiedostatte sen että ongelmia tulee, ja että ne myös menevät ohi. Rankkaa tulee olemaan, mutta lopussa seisoo isompi kiitos kuin kumpikaan osasitte kuvitella.

***

Itse olen puolivuotiaan tytön äiti.Avokkini kanssa ollaan oltu kolme vuotta yhdessä ja jouluna mentiin kihloihin.Ennen kun tavattiin niin mies oli aikamoinen rallattelija tuolla iltaelämässä ja aina menossa(30v.).Myös kaverit näytteli tosi suurta osaa elämää.Kun tavattiin niin elämä rauhottu ja vakiintu jo sillon tosi paljon mutta lapsen myötä se on vaan syventynyt entisestään.Minun mielipide on se että, ei se lapsi "pilaa" suhdetta mutta sehän on ihan ihmisistäkin kiinni ja omasta arvomaailmasta.Mieskin on jo menonsa mennyt niin ei kaipaa enää sitä hulvatonta bile-elämää,päinvastoin,sitä ei enää saa kotoa juuri minnekkään kuppilaan :D
Mitä kahdenkeskiseen aikaan tulee niin sitäki löytyy mutta sitten kun lapsi nukkuu ja myö muutenkin tehdään yhdessä perheenä kaikkee,onhan sekin aikaa yhdessa ololle.Tottakai sitä kaipaa välillä omaa vapaata entistä elämää,sehän on normaalia.Minusta mitään ongelmaa ei tule kun muistaa antaa omaa aikaa lapsiperheen vanhemmille tasapuolisesti ettei just käy niin että,mies menee menojaan ja akka kaakattaa sitten.Perhe on perheyritys ja niin kauan kun kummatkin tekee kaikkensa sen eteen toinen toistaan tukien niin se kantaa aika pitkälle :)
Itselle tuo pieni lapsi on kaikkikaikessa,enkä kadu hetkeäkään.Teidän pitää puhua,puhua ja puhua asiasta.Ei siihen ole yhtä ainoaa oikeeta vastausta,se riippuu ihan siitä oletteko siihen valmiita sitoutumaan mutta ei se lapsi suhdetta pilaa,kyllä ne vanhemmat tekee sen ihan itse :) ja siihenki voi vaikuttaa,vai mitä? Kaikkea hyvää teille :)

meillä on nyt viiden kuukauden ikäinen poika. ja totta kai muutti meijän elämän kertaheitolla. itse olen kotona ja mies käy töissä, poika siis vielä rintaruokinnalla.. itse olen tehnyt satunnaisia työvuoroja.
meillä on vauva mennyt nukkumaan noin kahden kuukauden iästä alkaen siinä klo 20-22, eli hyvin on iltaisin aikaa olla kahdestaan. mikäli äidin silmät pysyy auki. vauva kuitenkin nukkuu sellaiset 12h joka yö. ja jos mies ei lähde aamulla töihin niin kolmistaan pötkötellään aamuisin sängyllä ja leikitään.. tänään aloitettiin yhdessä vauvauinti.
syömässä ollaan käyty ilman vauvaakin mutta mies kun on töissä niin haluaa viettää aikaa vauvan kanssa. jos on iltavuorossa niin ei aina näe iltaisin häntä ollenkaan, ja se jos mikä surettaa miestä.
aluksi mies oli epäileväinen vauvan tulon suhteen mutta nyt jo suunnittelee leikkikaveria pikkuiselle.. että hyvin täällä ainakin pyyhkii.. ja kummatkin saa myös omaa aikaa.
totta kai asiat aika paljon pyörii vauvan ympärillä mutta jos vaan itse haluaa niin kyllä sitä yhteistäkin aikaa saa jos pyytää vaan apua lastenhoitoon.
meillä mies muuttui kertaheitolla.
onhan se suuri vastuu mitä tulee vauvan myötä mutta myös itse voi siihen vaikuttaa kuinka helpoksi/vaikeaksi vauva-arkea pyörittää. itse valmistuin viime keväänä ja olen vasta 22, ja en koe että olen jotenkin elämäni menettänyt ku näin nuorena tulin äidiksi.

Kyllä parisuhde muuttuu ja eteen tulee haasteita, joita ei ole edes osannut odottaa. Jos yhtään epäilyttää, haluatko isäksi, ei lasta todellakaan kannata hankkia.

"Pelkään etten jaksaisi olla kotona, tehdä kaikkea lapsen ehdoilla ja vieläpä menettää sitä täysin kahdenkeskistä aikaa naiseni kanssa." Koska ainakin ensimmäinen vuosi tulee enempi tai vähempi menemään lapsen ehdoilla ja yhteinen aika puolisoiden kesken tulee olemaan kortilla, on oltava varma, että siihen kaikkeen on valmis, ennenkun jälkikasvua hankkii... Muuten on riski, että ahdistut kotona ja jätät vaimosi yksin vauvan hoidon ja vastuun kanssa, mikä puolestaan erottaa teidät joka tavalla toisistanne. Vaimosi pettyy arkeenne ja vastuun väistämiseesi ja katkeroituu kotona. Moni pienten lasten vanhemmista eroaakin lapsen ensimmäisen vuoden aikana, koska puolisoista tulee taistelupari, eikä tosiaankaan samalla puolella, kuten tällää palstallakin näkyy.


Keskustelupalstat pursuaa pelottavia esimerkkejä siitä, kuinka lapsen hankkivat ihmiset, jotka ovat lapsia vielä itsekin ja sitten ihmetellään, miksei arki sujukkaan kun tanssi.

Parisuhteen eteen pitää tehdä tuplasti töitä, kun lapsi tulee. Ensimmäinen vuosi on rankka ja vaatii venymistä molemmilta vanhemmilta. Tyttömme on vähän yli vuoden ja nyt alkaa elämä helpottamaan, yöt saadaan nukuttua paremmin, lapsen kanssa voi harrastaa ja touhuta enempi, lapsi viihtyy isovanhempien hoidossa ja itseä on alkanut kiinnostaa taas ympäröivä maailma enemmän. Vauva-aika usein menee vauvan tarpeiden ympärillä.

Vaikka parisuhde on ollut kovilla, väsymys välillä aivan älytön ja itsetunto välillä koetuksella, en vaihtaisi pienen lapsen äitiyttä mihinkään. Myös mieheni on usein ääneen sanonut, kuinka hienoa on, että tyttö nyt on tuossa, vaikka välillä aikamoinen pomottaja onkin. Monilla tasoilla vanhemmuus on tuonut meitä lähemmäs toisiamme. Arvostan miestäni aivan erilailla nyt -isänä- kuin aiemmin aviomiehenä. Tiedän hänenkin arvostavan minua naisena enemmän nyt, kun olen äiti. Tiedän siksi, että hän muistaa mainita siitä säännöllisesti.

Vasta kun tuntuu, että haluat perheen, olkoonkin, että omat halut ja tarpeet jää taka-alalle joksikin aikaa, on sopiva hetki tehdä lapsi.

sitä vahvemmin tuntui että pitää vastata sinulle, että siitä vaan lasta hankkimaan. Tuossa tilanteessa sitä vielä pohtii ja järkeilee ja taas pohtii. Toisaalt ymmärrän, toisaalt ihan turhaa.Sä olet miettinyt niin paljon, näkisin että olisitkin just valmis isäks.
Ei ole yhtään itsekästä hankkia lasta, lasta varten ovat Luoja suunnitellut aivan omat polut kulkea, oma elämä elettävänään. Et maininnut ikääsi, tai onko sinulla sisaruksia? Lapsi todella muuttaa parisuhdetta, mutta kyllähän koko elämä on muuttumista. Lapsi tuo mukanaan vaivaa ja valvomista. Mutta ilo ja rakkaus lapsesta, ylpeys ja rikkaus lapsesta. Sinun oma itsesi kasvaminen, se on niin hienoa, ettei sitä elämänrikkautta kannata estää. Ja se vielä, ei lapsi ole mikään projekti, ei sinun tarvi olla mikään askartelija ja pelle, tai sinun vaimosi kirjaoppinut kasvattaja joka hoitaa vielä naapurinkin lapset. Vaan sinä olet just sinä ja vaimosi just sinä, ja lapsi tulee OSAKSI teidän perhettä. Ei se tule siihen jalustalle, tähdeksi, lellityksi... (vaikka helposti näin käy ainokaisille, mutta se on taas toinen juttu ) Kerro mihin tulokseen olette päätyneet?

tuli tunne että sinä olet asiaa käsitellyt jo niin paljon että olisit valmis isäksi. Tuossa vaiheessa kun asia on outo, pelottava ja edessäpäin sitä pohtii ja järkeilee ymmärrettävästi mutta turhaankin.
Ei ole mielestäni itsekästä hankkia lasta. Jokaiselle lapselle Luoja on piirtänyt elämänkaaren, jokaisen päivän, polun, tien, luonut elämään tänne omaa elämää, ei jonkun toisen elämää. Lapsi toki muuttaa parisuhdetta, se valvottaa tuo vaivaakin, vaatii kekseliäisyyttä järjestää omaa aikaa, puolisoiden kanssa yhteistä aikaa, se on ehdottoman tärkeää. Et maininnut ikääsi tai oletko perheen ainut lapsi? Haluaisin vielä sanoa että lapsi ei ole mikään projekti. Eli, ei sinun tarvitse olla askartelija, tai pelle tai lähteä pojan/tytön kanssa puistoon väkisin, eikä vaimosi tarvi olla kirjaoppinut kasvattaja , joka ei menetä hermojaan lapsen kanssa, vaan sinä olet just sinä, vaimosi sellainen kuin on. Ei lasta pidä nostaa jalustalle tähdeksi, ykköseksi,hemmotelluksi. (vaikka ainokaisille niin meinaa käydä..) Vaan lapsi tulee perheeseen OSAKSI perhettä, ei perheen pääksi.
ps. vielä se, että lapset on meillä lainassa, ne tahtoo aikuisena omaan elämään, mutta sen vaimon kanssa rakastatte nyt, silloin ja hautaan saakka..