Jos sanotaan, että mustat ovat parempia pikajuoksioita, koripalloilijoita nyrkkeilijöitä niin kaikki vain nyökyttelevät, että näin on.
Mutta kun sanotaan, että valkoiset ovat parempia älyllisesti niin se onkin rasismia. Kertokaa miksi on näin?
Mutta kun sanotaan, että valkoiset ovat parempia älyllisesti niin se onkin rasismia. Kertokaa miksi on näin?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Enkä ole koskaan ollut sitä mieltä, että ihonvärillä, koripallolla ja älykkyydellä olisi mitään tekemistä toistensa kanssa.
Mutta sitten on tietenkin niitä sivistymättömiä ihmisiä joille todisteeksi asioista riittää omat mielihalut.
Onhan niillä Jenkeissä selvä yhdistävä tekijä - köyhyys. Orjien jälkeläisille ei ole kertynyt vielä (rotusortoa alettiin purkaa vasta 60-luvulla) samoissa määrin mammonaa kuin maailmaa ikänsä ryöstäneille valkoloisille. Jenkeissä koulutus eli älykkyys(sadat pätevät tutkimukset kertovat, että mitä koulutus kohottaa äo:ta)on maksullista ja erittäin kallista. Köyhille on kuitenkin olemassa takaportti eli stipendit ja koripallo. Stipendit menevät usein hyvä-veli periaatteella rikkaiden ja vaikutusvaltaisten kakaroille. Joten älykkäälle, mutta köyhälle mustalle jää useimmiten ainoksi keinoksi päästä yliopistoon (kasvattamaan edelleen älykkyyttään) se, että sattumoisin osaa tai opettelee pelaamaan koripalloa. Se ei tarkoita että se musta joka on tarpeeksi älykäs ja tarpeeksi koripallotaitoinen olisi se kaikkein älykkäin musta, mutta on ainakin se musta joka pääsee yliopiston koripallojoukkueen kautta yliopistoon sisälle.
Joten yhteys on tietenkin siinä, että mustien täytyy osata pelata koripalloa päästäkseen osoittamaan älykkyytensä.
Voi sen tietenkin muotoilla julistuksenomaiseen manifestiinkin: mustat ovat ylivertaisia, valkoloiset luusereita, mustat pärjäävät kyvyillään, valkoloiset loisimalla maapalloa!
Miksi mustat pelaavat koripalloa, nyrkkeilevät tai juoksevat vaan kysyin miksi on rasistista sanoa, että valkoiset ovat etevämpiä älyä vaativissa asioissa..
Afrikka?
Onnelasi kukoistaa: Namibiassa, Zimbabwessa, Somaliassa, Kongossa.....jne. koko maanosa on aina osoittautunut älyllisyyden, kulttuurin, taiteen, tekniikan, talouden.....hohhoijaa,,,
Kaikki se voima, jolla kusetat itseäsi, on täällä passaamassa sinua ..se tekniikka jonka avulla roikut netissä,...solvaat itseäsi, kiität kiittämättömiä ja murjot itsetuhoisesti kaikkea sitä mitä olet.......kuulunet itsetuhoisiin metodisti-itsensäruoskijoihin??
On se hyvä että joku puhuu kerrankin asiaa,pois kaikki valkoiset(valkoloiset)täältä Suomesta...
mestarit ole valkoisia?
tätähän ei vielä vahänaikaan sitten uskottu.
"kysyin miksi on rasistista sanoa, että valkoiset ovat etevämpiä älyä vaativissa asioissa.."
miksi kysyt sellaisia mihin edes valkoiset karvakorvat pysty vastaamaan???
"maailmaa ikänsä ryöstäneille valkoloisille."
Se on luonnonlain antama oikeus, jos mustat eivät osaa tai pysty hallitsemaan omaa maata, niin silloin sitä hallitsee joku muu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosiaalidarvinismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Percentage_living_on_less_than_$1_per_day_1981-2001.png
http://fi.wikipedia.org/wiki/IQ_and_the_Wealth_of_Nations
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uuskolonialismi
"Viron armeijan komentaja Ants Laaneots nosti esiin Suomen ja Viron valintojen erot 1939–40. Sotilasjohtajan viesti kuului: Suomalaiset maksoivat demokratiastaan hinnan, mutta virolaiset sotilaat eivät saaneet tilaisuutta."
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Viron valtio juhlistaa 90-vuotista taivaltaan/1135234305467
http://en.wikipedia.org/wiki/World_War_II_casualties#Casualties_by_country
"Köyhille on kuitenkin olemassa takaportti..."
Unohdit mainita "positiivisen" syrjinnän:
http://en.wikipedia.org/wiki/Affirmative_action_in_the_United_States#Implementation_in_universities
Katso oikealla olevia kaavioita, jos uskallat:
http://en.wikipedia.org/wiki/SAT#Criticism
Vaikka mielestäni mustien äo on KESKIMÄÄRIN 10-15 pistettä huonompi kuin valkoisilla niin tämä ero tulee vähän kaventumaan, koska yleensä älykkäimmät valkoiset hankkivat vähemmän lapsia.
http://www.stat.fi/artikkelit/2006/art_2006-07-06_001.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Demographic-economic_paradox
Yhdysvaltojen mustien äo:ssä täytyy myös huomioida valkoisen esi-isän vaikutus älykkyyteen. Muistaakseni tutkimusten mukaan 20 prosentilla Yhdysvaltojen mustista on valkoinen esi-isä. Yksi syy tähän on raiskaukset.
Vuosi sitten oli, joku uutinen Kanadan tai Yhdysvaltojen pakolaisista. Uutisessa kerrottiin aasialaisten pakolaisten pärjäävän paremmin koulussa kuin valkoisten (kantaväestö). Taas Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleet pärjäsivät huonommin kuin valkoiset. Tämä jo osaltaan kertoo eroista äo:ssä vaikkakin osa syy onkin kulttuuri.
http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2007-04-15,104:3:452091,1:0:0:0:0:0:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Miksi Obaman ihonväri mainitaan/1135233599571
http://www.skepsis.fi/lehti/2006/2006-2-niemela3.html
http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/lynnvanhanen.htm
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Nobelistin rasistisista lausunnoista kohua Britanniassa/1135231119861
http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=tutkittua_dementia&jutunid=5665
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rotu_ja_älykkyysosamäärä#Keskim.C3.A4.C3.A4r.C3.A4iset_rotujen_v.C3.A4liset_erot_.C3.A4lykyytt.C3.A4_mittaavissa_testeiss.C3.A4
http://en.wikipedia.org/wiki/Race,_Evolution_and_Behavior
http://64.233.183.104/search?q=cache:5nleMHs8xHwJ:www.gnxp.com/oldblog/nopub/85396447
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uutinen.shtml?id=14018
http://wiki.majorityrights.com/race
Tässä oli taas kerran valtavasti linkkejä ja toivon, että jaksoit edes muutamiin tutustua.
esi-isät ovat kasvaneet kaalisopan ja vodkan
voimalla. nyt rajat ovat auki, päästään länteen eikä paljon hepo-hepsiä tarvita avuksi,niin lännen pullamössöllä kasvaneet kaatuu.
kuin täällä galileon aikana,silloin paavin
miehet kertoivat mikä kiertää mitä. jos africassa
näyttää että pystyy aivotoimintaan huonosti käy.
poikkeuksena mr.mandela, läheltä piti hänenkin kohdalla.
Mutta ehkä vastaus löytyy siitä, että se on rasistinen vale väittää, että "valkoiset olisivat etevämpiä älyä vaativissa asioissa".
...on tulosta koko maailman käsittävästä tietotaidosta. Serkkuni oli aikoinaan töissä siellä piilaaksossa ja kertoi, ettei ollut likipitäen yhtäkään valtiota mistä työntekijöitä ei olisi ollut. Lisäksi jokainen nykyaikainen härveli on kasattu materiaaleista mitä ei yksikään yksittäinen maanosa saati valtio saisi itsekseen kasaan.
Rasistit pitävät Usaa monikulttuurisena painajaisena aina kun se itselleen sopii, mutta kun siellä tulee jotain itseä miellyttävää, niin se yllättävästi katsotaankin vain valkoisten saavutukseksi. Suosittelen että arvon saastarasisti uskaltautuu käymään paikan päällä katsomassa missä suhteessa niitä valkokarvaisia suomalaisen näköisiä rumiluksia sieltä Jenkkilästä löytyy ja tule sitten vaahtoamaan tekniikasta jolla roikutaan netissä.
Tällä hetkellä näen valkoisen väen vain ahneena, julmana, irstailevana, epäluotettavana, vallanjanoisena ja sen sumentavana roskaväkenä jonka häviäminen tyystin planeetalta saattaisi olla sen pelastus........tällä hetkellä en näe....nyt taas näen.....ai mut nyt en taas näe. Teistä valkoloisistahan se on kiinni, mitä enemmän saastaa teissä on ja mitä enemmän saastan annetaan näkyä, niin sitä vaikeampi on sitä kunnollista "valkoista" ihmistä on erottaa kuonan joukosta!
Lisäksi tekstisi koostuu pääosaltaan linkeistä eli muiden ajatuksista, joka kertoo lähinnä siitä ettet ole vielä oppinut ajattelemaan ihan itseksi.
Mitä niissä samoissa linkeissä, jota massapostitat palstalle vähän väliä, on? Osaatko kertoa omin sanoin vai ovatko liian vaikeaa tekstiä sinulle. Eikö "Rasistien keskusjärjestöstä" annettu muita ohjeita kuin postittaa samaa paskaa vuodesta toiseen ja kadota kuin tuhka tuuleen aina kun joku tekee linkeistä kysymyksen?
"Naturalistinen virhepäätelmä sinulla jo heti alussa"
Kerro tarkemmin, mikä se virhepäätelmä on?
"Lisäksi tekstisi koostuu pääosaltaan linkeistä eli muiden ajatuksista"
Tämä on minun tapa keskustella netissä. Toivoisin myös, että sinäkin laittaisit linkkejä, joissa kumottaisiin vaikka ihmisrodut, niin tutustun niihin mielelläni.
"joka kertoo lähinnä siitä ettet ole vielä oppinut ajattelemaan ihan itseksi."
Ei se sitä kerro vaan sen, että en yhtä hyvin osaa kuin sinä tai Halla-aho muuntaa mielipiteitä luettavaksi tekstiksi. Olisi hienoa, jos osaisin yhtä hyvin muuntaa ajatukset tekstiksi kuin Mika Waltari ja samalla myös Suomen kieliopin sääntöjen mukaisesti, mutta se vaan ei yhtä helposti onnistu.
"ovatko liian vaikeaa tekstiä sinulle."
Ovatko ne sinulle liian vaikeaa ja uskoa horjuttavaa tekstiä?
Olet oikeassa, että pitäisi tehdä jonkinlainen lyhyt kuvaus tai suomennos linkin sisällöstä.
"postittaa samaa paskaa vuodesta"
Taidanpa etsiä uusia paskalinkkejä.
"kadota kuin tuhka tuuleen aina kun joku tekee linkeistä kysymyksen?"
Tee linkeistä kysymys, niin minä kommentoin tänään. En tiedä ehdinkö huomenna.
'Naturalistinen virhepäätelmä sinulla jo heti alussa'
"Kerro tarkemmin, mikä se virhepäätelmä on? "
Tässä:
'maailmaa ikänsä ryöstäneille valkoloisille.'
"Se on luonnonlain antama oikeus, jos mustat eivät osaa tai pysty hallitsemaan omaa maata, niin silloin sitä hallitsee joku muu. "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Naturalistinen_virhepäätelmä
Luonnollisesti kommenttisi leikkasi itsensä kuoliaaksi jo tällä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Humen_giljotiini
"Tämä on minun tapa keskustella netissä. Toivoisin myös, että sinäkin laittaisit linkkejä, joissa kumottaisiin vaikka ihmisrodut, niin tutustun niihin mielelläni. "
Vaan kun se ei ole tapa keskustella, vaan linkittää muiden ajatuksia palstalle. Lisäksi jos sinulla on teorioita roduista, niin se on sinun taakkasi todistaa niiden olemassaolo, ei minun velvollisuuteni todistaa niiden olemattomuus. Sama kuin vaatisin sinua todistamaan ettei tätä: http://en.wikipedia.org/wiki/Flying_Spaghetti_Monster ole olemassa.
Ajattelemisen aihetta:
http://en.wikipedia.org/wiki/Argument_from_ignorance
http://philosophy.lander.edu/logic/ignorance.html
"Ei se sitä kerro vaan sen, että en yhtä hyvin osaa kuin sinä tai Halla-aho muuntaa mielipiteitä luettavaksi tekstiksi."
Tämän täytyi olla vitsi? Että minä osaisin muuntaa mielipiteeni tekstiksi sinua paremmin. Vielä omituisempaa olisi ajatella, että Halla-Aho osaisi ylipäätänsä kirjoittaa. Siis tyyppihän on täys hölmö, jopa niin hölmö ettei itse edes ymmärrä sitä koska koko ajan on lauma vielä hölmömpiä jotka suuitsuttavat häntä(ja tähän mielipiteeseeni ei edelleenkään liity hänen rasisminsa laisinkaan).
"Ovatko ne sinulle liian vaikeaa ja uskoa horjuttavaa tekstiä? "
Eivät, mutta sinä ilmeisesti sorrut nyt tähän: http://blogit.yleradio1.yle.fi/comment/reply/803/3158
"Tee linkeistä kysymys, niin minä kommentoin tänään. En tiedä ehdinkö huomenna."
No minä teen. Miksi linkität niitä lipäätänsä tänne? Mikä on siis kommenttisi kirjoitukseeni, sitähän voi nyt vain arvailla koska et itse sitä kerro vaan linkkaat kaikkea taivaan ja maan väliltä.
"Naturalistinen virhepäätelmä"
Jahas. Voi se olla nykyään virhepäätelmä, mutta ei se kuitenkaan täysin väärä ole.
Tästä kai kuitenkin ollaan samaa mieltä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_sääntö
"Vaan kun se ei ole tapa keskustella, vaan linkittää muiden ajatuksia palstalle."
Onko linkittäminen uutiseen tai muiden ajatuksiin sitten kiellettyä ja huono asia, jos se liittyy jotenkin keskustelun aiheeseen. Etkö tiedä, että me olemme internetissä. Myös on hyvä perustella väitteet linkillä, joita keskustelussa esittää.
Mamuniikki:
"Sahelin alueen kuivuutta sitten lisää entisestään ilmaston muutos jonka voi sanoa olevan täysin valkoisten "älykkyyden" seurausta."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000080&posting=22000000030531003#22000000030531003
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000035&posting=22000000033403673#22000000033403673
Älä hyvä Mamuniikki aina syytä rasistisesti eurooppalaisia kaikista maailman ongelmista.
Sahelissa ennustetaan myös sateiden lisääntyvän ilmastonlämpenemisen ansiosta, joka ei ole ensimmäinen kerta maapallon historiassa.
http://www.scidev.net/en/news/hotter-sahara-could-mean-more-rain-for-sahel.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sahara#Saharan_ilmastogeologinen_historia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Auringonpilkut#Auringonpilkkujakso
http://www.overpopulation.org/Africa.html
"se on sinun taakkasi todistaa niiden olemassaolo, ei minun velvollisuuteni todistaa niiden olemattomuus."
Ei sinun tarvitse todistaa, mutta olisi keskustelun kannalta parempi, jos kuitenkin laittaisit vaikka linkin johonkin hyvään kirjoitukseen, jossa kumotaan ihmisrodut.
"Että minä osaisin muuntaa mielipiteeni tekstiksi sinua paremmin."
En minä sitä tiedä, mutta ainakin jaksat huomattavasti enemmän kirjoittaa. Pitäisi varmaan tehdä muutama koe siitä, kuinka kauan meillä esimerkiksi kestää kirjoittaa yksi sivu tekstiä, jostain typerästä aiheesta.
"Vielä omituisempaa olisi ajatella, että Halla-Aho osaisi ylipäätänsä kirjoittaa"
En ole äidinkielen opettaja, mutta hyvin moni on sanonut Halla-ahon olevan kieliopillisesti ja muutenkin erittäin taitava kirjoittaja. Hänelläkin on vihaamasi tapa laittaa kirjoituksiin valtavasti linkkejä.
http://isem6tleja.blogspot.com/2008/02/kirjutab-hsti-kirjutab.html
"Siis tyyppihän on täys hölmö"
Älä nyt Halla-ahoa sen takia nimittele hölmöksi, että olet hänen kanssa eri mieltä. Muutenkin perustele paremmin, miksi Halla-aho on hölmöläinen.
"Miksi linkität niitä lipäätänsä tänne?"
Vastasin jo kysymykseen, mutta en varmasti ole ainoa, joka tänne linkkejä laittelee.
"Mikä on siis kommenttisi kirjoitukseeni..."
Oli siinä muutama kommentti vaikka innostuinkin vähän liikaa linkittämään. :)
Kuten esimerkiksi:
"Unohdit mainita "positiivisen" syrjinnän:"
ja
Linkki SAT kaavioon, jossa on huomioitu kotitalouden tulojen vaikutus koe tulokseen. Vaikka musta olisi yhtä rikas kuin valkoinen, niin hän saa kuitenkin keskimäärin huonomman pistemäärän.
http://en.wikipedia.org/wiki/Image:1995-SAT-Income2.png
"linkkaat kaikkea taivaan ja maan väliltä."
Linkit kylläkin liittyivät keskustelun aiheeseen. Ainakin aasin sillan kautta.
Penikat särkee, niin että meinaa taju lähteä joten en oikein jaksa keskittyä.
"Onko linkittäminen uutiseen tai muiden ajatuksiin sitten kiellettyä ja huono asia, jos se liittyy jotenkin keskustelun aiheeseen. Etkö tiedä, että me olemme internetissä. Myös on hyvä perustella väitteet linkillä, joita keskustelussa esittää."
Ei tietenkään. Mutta jos viesti sisältää pääosin muiden mielipiteitä, eikä kirjoittajan omia niin eihän se ole keskustelua. Perustella toki voi linkillä jos esim. on kysymys tilanteesta jossa on epäselvää mitä kolmas taho on mieltä, sanonut tai esim. tutkinut. Jos haluaa perustella esim. että SinnetänneMäki rakastaa mamuja, niin voi laittaa linkin SinnetänneMäen kirjoitukseen missä niin sanoo, muttei esim. Halla-Ahon blogiin missä niin väittää. Jos haluaa perustella, että somalien työttömyys on korkea niin voi laittaa linkin työministeriön työttömyystilastoihin, ei Tony Halmeen blogiin.
"lä hyvä Mamuniikki aina syytä rasistisesti eurooppalaisia kaikista maailman ongelmista.
Sahelissa ennustetaan myös sateiden lisääntyvän ilmastonlämpenemisen ansiosta, joka ei ole ensimmäinen kerta maapallon historiassa.
http://www.scidev.net/en/news/hotter-sahara-could-mean-more-rain-for-sahel.html
"
Joo ihan terävänäköistä, periaatteessa olisikin ollut järkevämpää kirjoittaa, että todennäköisesti lisääntyy ja että juuri eroosio lisääntyy eikä välttämättä kuivuus. Mutta jos puhutaan ilmastotutkijoiden enemmistöstä ja siitä mitä esim. Suomen yliopistoissa opetetan ympäristönsuojelussa, niin kyllähän sitä kiistatta kaikkein todennäköisimpänä pidetään, että Sahelin alueella lisääntyy nimenomaan kuivuus. Ei siitä ole tiedeyhteisössä kahta kysymystä kulkeeko luonnolisen ilmastonmuutoksen rinnalla ihmisen vaikutus ilmastoon. Mutta sinä uskot tietenkin mitä tahdot.
Aika jänskää muuten. Tuohon linkittämääsi älykkyyskeskusteluun oli tullut vastaus viestiini vuorokauden kuluttua, mutta aika vaikea siihen oli vastata kun koko keskustelu oli siirretty toiselle palstalle eikä kukaan kertonut? Tapahtuukohan tällaista usein, sehän voisi selvittää monta epäselvyyttä - mutta mitä järkeä jos ylläpito ei kerro siirtäneensä keskustelua???!!!!!!!
"Ei sinun tarvitse todistaa, mutta olisi keskustelun kannalta parempi, jos kuitenkin laittaisit vaikka linkin johonkin hyvään kirjoitukseen, jossa kumotaan ihmisrodut."
Sinä ajattelet tämän niin eri tavalla. En minä äkkiseltään keksi mitään hyvää kirjoitusta missä KUMOTAAN, kun nykyajan biologit eivät ole koskaan katsoneet rotuja olleenkaan. Mutta senhän voit tarkistaa itse taksonomien tekemistä sukupuista, fylogeniakartoista ja esim. ihmislajin tieteellisestä kuvauksesta! Miksi siis kumota jotain mitä ei ole? Tässä kuitenkin linkkejä jotka lukemalla ymmärrät nykyaikaisen eliöiden luokittelun perusteista jotain.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/takso.html
http://www.fmnh.helsinki.fi/elainmuseo/hyonteiset/tietoa/systematiikka.htm
Mutta asiasta saat parhaiten selvän kun haet ihmislajin nykyisen tieteellisen kuvauksen. Minun täytyy myöntää etten tiedä mistä se löytyy. Joku projekti se oli saada kaikki kuvatut lajit nettiin samalle sivulle mutten jaksa etsiä sitä.
"En minä sitä tiedä, mutta ainakin jaksat huomattavasti enemmän kirjoittaa. Pitäisi varmaan tehdä muutama koe siitä, kuinka kauan meillä esimerkiksi kestää kirjoittaa yksi sivu tekstiä, jostain typerästä aiheesta."
Itse olen kyllä aika hidas kirjittamaan kun en mitään kymmensormitekniikkaa käytä, mutta kun aloiti tänne kirjoittamaan niin ihmettelin miten nimimerkki "Moverilta" voi löytyä niin paljon aikaa täällä roikkumiseen - en ihmettele enää :D
"En ole äidinkielen opettaja, mutta hyvin moni on sanonut Halla-ahon olevan kieliopillisesti ja muutenkin erittäin taitava kirjoittaja."
En epäile hetkeäkään etteikö HallaPalla mystisenä kielitieteilijänä osaisi kirjoittaa kieliopillisesti oikein, mutta ajatella hän ei osaa. Sellaiset jotka ovat lukeneet paljon huomaavat aika nopeasti osaako joku kirjoittaa vai ei, ihan kirjoittajan omasta kirjoitustaidoista riippumatta. Minen en osaa kirjoittaa(edes oikein), muttei myöskään Halla-Aho.
"Muutenkin perustele paremmin, miksi Halla-aho on hölmöläinen. "
Koska kirjoittelee hölmöjä, mutta ennenkaikkea koska kirjoittaa hölmösti, eikä itse tajua sitä koska jatkaa hölmösti hölmöyksien kirjoittelua. Inhoan ihmisiä jotka eivät itse ymmärrä olevansa hölmöjä, en hölmöjä jotka tietävät olevansa hölmöjä ja niin ollen eivät ole edes hölmöjä.
Oon tuota Sattia kommentoinut niin monesti etten vaan enää jaksa. En ole vuosiin jaksanut enää kirjoittaa kattavaa selvitystä kannastani näihin IQ höpötyksiin muutenkaan.
'linkkaat kaikkea taivaan ja maan väliltä.'
"Linkit kylläkin liittyivät keskustelun aiheeseen. Ainakin aasin sillan kautta."
Voihan se olla, että liittyivät. Itse en ole niin tottunut tällä palstalla interaktiiviseen keskusteluun, niin saatoin sekoittaa sinut johonkin toiseen linkkaajaan. Sinulla kuitenkin oli alussa näitä samoja linkkejä mitä massapostitetaan kaikkialla maailmassa rasistien toimesta kaikkiin mahdollisiin väleihin. Eihän niihin Erkkikään jaksa lopulta kiinnittää enää mitään huomiota kun on niistä jauhanut vuosia.
"Mutta sinä uskot tietenkin mitä tahdot."
Niin myös sinä :). Jos luit sitä Wikipedian Sahara artikkelia, niin siellä mainittiin aavikoitumisen osaltaan johtuvan karjanhoidosta ja viljelystä, joka taas johtuu väestön liiallisesta kasvusta, koska tarvitaan ruokaa.
Katso kaaviota:
http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Niger-demography.png
Kuten varmasti tiedät, niin ennustaminen pidemmällä aika välillä on vaikeaa. Ei sitä tiedä vaikka kymmenen vuoden kuluttua keskustelemme ilmaston kylmenemisestä.
Tämän hetkinen mielipiteeni kuitenkin on se, että ilmasto lämpenee pitkälti ihmisen vaikutuksesta, mutta huomenna voi vaikka Havaijilla tulivuori purkautua, jonka ansiosta ilmasto taas voi viilentyä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tulivuorenpurkauksen_vaikutukset_ilmastoon
Tässä on erittäin mielenkiintoinen dokumentti, joka kertoo toisen näkökulman ilmastonmuutoksen syistä:
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Great_Global_Warming_Swindle
Tässä on toinen dokumentti:
http://video.google.com/videoplay?docid=-3309910462407994295
Koska sanoit valkoisten olevan täysin syyllisiä Sahelin aavikoitumiseen, niin onko hän myös syyllinen orjuuteen Afrikassa? Alan tässä jo kuvittelemaan mustia afrikkalaisia lapsiksi, jotka eivät osaa ottaa mitään vastuuta vaan kaikki ongelmat on aina rasistisesti ns. "herrarodun" syytä.
Orjuus uutisia Afrikasta:
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id87327.html
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/nakokulma/id76173.html
"Itse olen kyllä aika hidas kirjittamaan..."
Siinä on tietenkin kyse siitä, että harjoitus tekee mestarin. Mitä enemmän kirjoittaa, sitä taitavammaksi tulee. Mitä enemmän tekee äo testejä, sitä parempia tuloksia niistä saa.
Kuitenkaan kaikista ihmisistä ei voi tulla taitavia kirjailijoita, matemaatikkoja tai huippututkijoita vaikka kuinka harjoittelisi, koska kyse on myös geeneistä ja lahjakkuudesta.
"Sinä ajattelet tämän niin eri tavalla."
En minä välttämättä ajattele täysin eri tavalla. En vaan osaa selittää tieteellisesti oikein ja käyttää oikeita nimityksiä. Toiseksi ei minua oikeasti nämä rotu asiat edes hirveästi kiinnosta.
Täytyy kunnolla perehtyä tähän artikkeliin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisrotu
Yritetään uudelleen selittää. On olemassa yksi ihmisrotu.
Mutta se voidaan jakaa/erotella ryhmiksi tai niiden välimuodoiksi (mulatti).
Kuten tämän sivuston kuvasta näemme:
http://www.onehumanrace.com/
Ihmisrotu yleensä raakasti jaetaan kolmeen pääryhmään ja ne ovat negridi (musta tai afrikkalainen), mongolidi (keltainen tai aasialainen) ja europidi (valkoinen tai eurooppalainen).
Otetaan esimerkki pornosta. :) Porno yleensä jaetaa eri lajityyppeihin on aasialaista, mustaa (ebony) ja eurooppalaista pornoa. Sitten on vielä sekarotu (interracial) pornoa, johon voidaan myös lisätä latino ja etninen (intialainen).
Toinen pornoon liittyvä asia, jonka varmasti olet huomannut on peniksen koko. Yleensä porno elokuvissa mustilla miehillä on yli 20 cm fallos, eurooppalaisilla miehillä yli 15 cm makkara ja aasialaisilla alle 15 cm nakki. Äläkä luule minua homoksi vaikka vahingossa olenkin kyrpiä nähnyt. :)
Jos et usko, niin mene vaikka xvideos.com, pornhub.com tai pornotube.com sivustolle ja katsele.
Porno elokuvissa olevien miesten penisten koosta ei välttämättä pidä tehdä mitään suuria johtopäätöksiä, mutta ne osaltaan osoittavat todeksi sen, että eri ihmisryhmillä on keskimäärin eri kokoiset siittimet.
http://answers.google.com/answers/threadview?id=366192
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2335
"En ole vuosiin jaksanut enää kirjoittaa"
Sen takia voisi olla parempi, että laitat linkin johonkin hyvään vanhaan viestiisi, niin ei tarvitse uudelleen keksiä pyörää tai jauhaa samasta asiasta.
"Niin myös sinä :). Jos luit sitä Wikipedian Sahara artikkelia, niin siellä mainittiin aavikoitumisen osaltaan johtuvan karjanhoidosta ja viljelystä, joka taas johtuu väestön liiallisesta kasvusta, koska tarvitaan ruokaa."
No en lukenut, koska en usko että siellä olisi mitään, mitä en jo tietäisi aiheesta. Mutta olet oikeassa, että eroosio johtuu monesta syystä ja niiden synenergiasta. Tilanne olisi siis jo katastrofaalinen ilman mitään ilmaston muutoksiakin. Mutta jos muistat mihin aiheeseen olen kirjoittanut alunperin, niin eikö se siinä yhteydessä pidäkin paikkansa? Ei ainakaan minusta osoita kovin suurta älykyyttä ajaa planeettaa globaaliin ympäristökatatrofiin(johon vaikuttaa tällä hetkellä vähiten ilmastonmuutos) ja samaan aikaan ihmetellä kuinka kehittymättömiä yhteiskunat ovat kehitysmaissa ja kuinka älykkäitä ihmiset länsimaissa ovat. Tuhoamalla omankin tulevaisuutensa valkoiset vain osoittavat, että laskukyky riitti tiettyyn pisteeseen johon se sitten jäi.
"Mitä enemmän kirjoittaa, sitä taitavammaksi tulee."
Pitää paikkansa.
"Mitä enemmän tekee äo testejä, sitä parempia tuloksia niistä saa. "
Ei pitäisi pitää paikkaansa. Itse uskon paremminkin, että mitä enemmän kirjoitat sitä paremmin pärjäät äo testisssä. Mutta tuskin kuitenkaan. Pärjäämisen äo-testeissä on todettu kasvavan iän ja koulutuksen myötä. lukiolainen pärjää paremmin kuin peruskoulussa, yliopistossa jo paremmin kuin lukiossa jne.
"Kuitenkaan kaikista ihmisistä ei voi tulla taitavia kirjailijoita, matemaatikkoja tai huippututkijoita vaikka kuinka harjoittelisi, koska kyse on myös geeneistä ja lahjakkuudesta. "
Tätähän ei tiedä oikeasti kukaan. Lapsuuden aikaista ympäristöä kun on mahdotonta kontrolloida laillisesti. Ihan varmaa on, että lähes kaikista ihmisistä voi tulla huippututkijoita. Ei nyt ihan ehkä kehitysvammaista(ai niin, mutta Hawking) eikä kouluttamattomista(ai niin, mutta Goodal). No kai sitä jokin rajoittaa esim. keskittymiskyvyn puute tms.
"Täytyy kunnolla perehtyä tähän artikkeliin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisrotu "
Ihan neuvoksi, että Wikipediaan ei kannata luottaa, varsinkaan suomenkieliseen, sinnehän voit vaikka sinä kirjoittaa ihmisrodusta/roduista. Mene mielummin kirjastoon ja lainaa samasta aiheesta usseiden tekijöiden kirjoja. Tai lue siitä esim. biologian laitosten sivuilta yms.
"Yritetään uudelleen selittää. On olemassa yksi ihmisrotu. "
On olemassa yksi laji, ihmislaji jota ei ole jaettu rotuihin. Sana "ihmisrotu" on kansankielinen muinaisilmaisu jota ei koskaan käytetä tieteessä koska se ei tarkoita mitään.
"Mutta se voidaan jakaa/erotella ryhmiksi tai niiden välimuodoiksi"
Tottakai voidaan, voidaan jakaa vaikka yksijalkaisiin ja 11 sormisiin ja 2 jalkaisiin ja kymmen sormisiin jos joku haluaa. Miten olisi vasenkätisiin ja oikeakätisiin, tai esim. A, B, AB ja o veriryhmäläisiin? Kysymys on siitä ettei nykyaikainen biologinen tutkimus anna viitteittä että olisi rationaalista jakaa ihmislajia entisaikojen rotumääritteiden mukaisesti koska nykyaikaisella tekniikalla ja tutkimuksella ollaan havaittu ettei niin tekemällä päästä tyydyttävään ja hyödylliseen lopputulokseen. Päällepäin ei ole mahdollista kenenkään sanoa mihin rotuun joku kuuluu, koska esim. ihonvärirajat ovat täysin liukuvia.
"Ihmisrotu yleensä raakasti jaetaan kolmeen pääryhmään ja ne ovat negridi (musta tai afrikkalainen), mongolidi (keltainen tai aasialainen) ja europidi (valkoinen tai eurooppalainen). "
Sinä voit halutessasi jakaa, mutta tieteessä niin ei tehdä.
"Otetaan esimerkki pornosta. :) Porno yleensä jaetaa eri lajityyppeihin on aasialaista, mustaa (ebony) ja eurooppalaista pornoa. Sitten on vielä sekarotu (interracial) pornoa, johon voidaan myös lisätä latino ja etninen (intialainen). "
Ja sangen hauska esimerkki onkin :D
Et kai ihan vakavissasi kuvittele, että pornotirehtöörit tekevät dna-tutkimukset jokaiselle tytölle joka nallitetaan seksiorjaksi. Sun Ebonyissa lienee kaikki maan ja taivaan välillä joilla on vitivalkoista ihoa tummempi iho vaikka heillä olisi vitivalkoista enemmän sukulaisuutta esim. sinun kanssasi. Aasialaisissa lienee kaikki aasialaiset eli sinisilmäiset "arjalaiset" afgaanit ja Hirohiton jälkeläiset - eihän heitä pidetty samaan rotuun kuuluvina entisinä valkoisen rasismin kulta-aikoina. Interracial ehkä sitten että mahdollisimman eri väriset ihmiset puksuttavat toisiaan - kai sekin jonkin sortin fetissi vieläkin?
"Toinen pornoon liittyvä asia, jonka varmasti olet huomannut on peniksen koko. Yleensä porno elokuvissa mustilla miehillä on yli 20 cm fallos, eurooppalaisilla miehillä yli 15 cm makkara ja aasialaisilla alle 15 cm nakki. Äläkä luule minua homoksi vaikka vahingossa olenkin kyrpiä nähnyt. :) "
Oliskohan se niin kuitenkin, että pornossa näytetään sitä mitä maksavat asiakkaat haluvat nähdä? Ja missä niitä maksavia asiakkaita on eniten - no tietysti valkoisissa länsimaalaisissa. Tosin muu maailma alkaa varmaan kiriä pornon kulutuksessa tulevaisuudessa(ellei se sitten ole niin, että valkoiset länkkärit ovatkin kaikkein pervoimpia;)jolloin lähinnä aasialaisten ja afrikkalaisten kikkelit suurenee ja valkoisten(jotka jostain syystä ovat ihastuneita isoihin mustiin kyrpiin, niin naiset kuin miehetkin? Kysy Eino Pillulta jos et usko)pienenevät entisestään jos ylipäätään mahdollista.
"Porno elokuvissa olevien miesten penisten koosta ei välttämättä pidä tehdä mitään suuria johtopäätöksiä, mutta ne osaltaan osoittavat todeksi sen, että eri ihmisryhmillä on keskimäärin eri kokoiset siittimet. "
Eiköhän ne pippelit ole erikokoisia jok'ikisellä ihmisellä, vaihtelevatkokonsa puolesta laidasta laitaan, pienestä mustasta isoon keltaiseen ja keskikokoiseen siniseen punaisilla palloilla.
"Sen takia voisi olla parempi, että laitat linkin johonkin hyvään vanhaan viestiisi, niin ei tarvitse uudelleen keksiä pyörää tai jauhaa samasta asiasta. "
Ei pysty kun ovat poistettuja tai sitten siirretty johonkin toiselle palstalle, siksihän juuri en jaksakaan kirjoittaa. Ihme että tämäkin keskustelu palstalla vielä roikkuu?
Siis, kuka tietää mitä eroa on savolaisella?
joutuivat sivistämää eteläistä suomea.
oikeet immeiset keräävät pölhöjen turistien rahat.
Mustien urheilijoiden paremmuus on pelkkä myytti. Jos urheilija uskoo olevansa huonompi kuin erivärinen kanssakilpailijansa, hän on jo antanut periksi eikä pysty parhaaseen suoritukseensa.
Otetaan esimerkiksi nyrkkeily. USA:n mustat hallitsivat lajia kymmeniä vuosia kunnes ennakkoluulottomat ja voitonnälkäiset entisen itäblokin nyrkkeilijät astuivat ammattilaiskehiin. Klitskon veljekset hallitsevat raskasta sarjaa. He ovat näyttäneet että musta nyrkkeilijä kaatuu siinä missä muutkin. Heidän vanavedessään on tullut muita. Väri ei siis ratkaise urheilussa vaan kunto ja voitontahto.
Älyn suhteen on aivan sama asia. Satoja vuosia harjoitettu aivopesu huonommuudesta on jättänyt jälkensä iholtaan tummiin ihmisiin. Kestää pitkään että usko palaa. Näin tulee tietysti käymään koska ihmisiä on vain yksi laji. Saman lajin edustajilla on samat perusvalmiudet myös älyllisesti.
"Mustien urheilijoiden paremmuus on pelkkä myytti."
Ei se täysin ole myytti, mutta olet oikeassa, että uskolla ja halulla on vaikutusta. Täytyy myös huomata, että eivät mustat kaikissa urheilu- tai juoksulajeissa pärjää.
Suurin syy mustien menestykseen jalkapallossa, koripallossa, juoksulajeissa on se, että hyvin moni musta harrastaa näitä urheilulajeja. Valkoisia taas nämä lajit eivät yhtä paljon jaksa kiinnostaa.
Sama on myös syynä siihen, miksi Suomi on hyvä jääkiekossa, koska hyvin moni suomalainen harrastaa ja tykkää jääkiekosta.
Aasialaiset ovat hyviä monissa itsepuolustuslajeissa, koska niitä harrastetaan paljon Aasiassa.
http://www.pponline.co.uk/encyc/0416.htm
http://64.233.183.104/search?q=cache:kTmLEbwjKVcJ:maanmuuttajat.blogspot.com/2006/07/jalkapallojtti-ranska.html
http://www.newstatesman.com/200009180009.htm
http://64.233.183.104/search?q=cache:5nleMHs8xHwJ:www.gnxp.com/oldblog/nopub/85396447
"Näin tulee tietysti käymään koska ihmisiä on vain yksi laji."
Kyllä varmaan, mutta siinä voi mennä tuhansia vuosia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Flynnin_ilmiö
http://www.yle.fi/genreportaalit/portaali.php?genre=terveys&osannimi=tutkittua_dementia&jutunid=5665
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uutinen.shtml?id=14018
..että aivot muovautuvat ympäristön vaatimusten mukaan. Jo ihmisen eliniän aikana ne saattavat muuttua kapasiteetiltaan paremmiksi tai huonommiksi.
Jos haluat tutustua asiaan tarkemmin, avaa linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000020&conference=4500000000000080&posting=22000000030021369
Mielenkiintoinen kirjoitus, mutta ei se muuta mielipidettäni mustien keskimäärin vähän huonommasta äo:stä.
Yksi syy mustien huonommalle älykkyydelle voi olla korkeampi testosteronitaso.
Lue tämä:
http://66.102.9.104/search?q=cache:5nleMHs8xHwJ:www.gnxp.com/oldblog/nopub/85396447
"It's a trade off, more brains or more penis. You can't have everything."
http://en.wikipedia.org/wiki/J._Philippe_Rushton#r.2FK_selection_theory
"Kun eurooppalaiset Euroopassa tai Yhdysvalloissa ovat adoptoineet toiseen roturyhmään kuuluvia lapsia, lapset ovat säilyttäneet omalle roturyhmälleen luonteenomaisen älykkyysosamäärän."
http://www.skepsis.fi/lehti/2006/2006-2-niemela3.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Minnesota_Transracial_Adoption_Study
Mielenkiintoinen kirjoitus, mutta ei se muuta mielipidettäni mustien keskimäärin vähän huonommasta äo:stä.
Yksi syy mustien huonommalle älykkyydelle voi olla korkeampi testosteronitaso.
Lue tämä:
http://66.102.9.104/search?q=cache:5nleMHs8xHwJ:www.gnxp.com/oldblog/nopub/85396447
"It's a trade off, more brains or more penis. You can't have everything."
http://en.wikipedia.org/wiki/J._Philippe_Rushton#r.2FK_selection_theory
"Kun eurooppalaiset Euroopassa tai Yhdysvalloissa ovat adoptoineet toiseen roturyhmään kuuluvia lapsia, lapset ovat säilyttäneet omalle roturyhmälleen luonteenomaisen älykkyysosamäärän."
http://www.skepsis.fi/lehti/2006/2006-2-niemela3.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Minnesota_Transracial_Adoption_Study
Siitä ei yksikään fysiologi tai lääkäri ole eri mieltä etteikö testosteronitaso vaihtelisi niin: yksilöissä, miehissä, naisissa, kehitysvaiheissa, iässä, ajassa, tunteissa, tilanteissa, aamulla, illalla, juostessa, nukkuessa, seksin aikana, tapellessa, joogatessa, syödessä, stressatessa, sotiessa, levätessä, onnistuessa, vallan huumassa, masentuneella, manian vallassa olevalla, rasseja turpaan mätkiessä, poliisijoukolta turpaan saadessa, maatilalla lampaita silittäessä, uidessa maailmanennätyksen, hukkuessaan pilkkijäillä, syntyessä ja kuollessa jne.
http://en.wikipedia.org/wiki/Feedback
Kyse on keskiarvosta.
En minä väitä kaikilla mustilla olevan korkeaa testosteronitasoa tai matalampaa älykkyysosamäärää verrattuna valkoisiin.
Kuten mainitsit, niin testosteronin määrä on erilainen ja vaihtelee koko ajan kaikilla ihmisillä, mutta keskimäärin eri ihmisroduilla testosteronin määrä on keskimäärin erilainen.
Mustilla testosteronia on eniten, joka mm. näkyy suurempina lihaksina. Taas testosteronin vähyydestä johtuen aasialaiset miehet yleensä näyttävät vartaloltaan enemmän "naisilta".
Onko testosteronin korkeampi määrä osa syynä miehen rikollisuuteen. Ei ole täysin varmaa, mutta ei sitä ole pois suljettu.
http://anthologyoi.com/anthropology/anthropology-culture-based-on-instinct-the-human-propensity-for-violence.html
http://www.isteve.com/islovecolorblind.htm
http://www.youtube.com/watch?v=rDFE0corios
Korkea testosteronitaso on todennäköisesti osa syy eturauhassyövän yleisyyteen mustilla:
http://www.allbusiness.com/government/3611144-1.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Testosteroni
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/thumb/b/b4/RaceIQ-mockup-SVG_1.svg/400px-RaceIQ-mockup-SVG_1.svg.png
Että KESKIMÄÄRIN eri ihmisroduilla(joihin ihmistä ei siis jaotella niissä tieteissä jotka tutkivat testosteronia!) testosteronin määrä on KESKIMÄÄRIN erilainen. Vaikka juuri kirjoitin että testosteronitaso vaihtelee yksilöissä laidasta laitaan jopa eri vuorokauden aikoina. Etkö todella ymmärrä(?), testosteronin ja ihonvärin yhteyttä on mahdotonta tutkia tieteellisesti. Sama kuin tutkisi paskakikkareen KESKIMÄÄRÄISTÄ painoa eri värisillä ihmisillä!!! - Tyhmemempikin tajuaa että tottakai sellaisesta saadaan aina jonkinsortin tulos, mutta tyhmää vähän älykkäämpi ymmärtää kuinka tyhmää sellaisen tutkimuksen tekeminen ylipäätänsä on jonka muuttujia ei voi kontrolloida millään.
Tiesitkö?
Korkea testosteronimäärä korreloi hyvän immuniteetin kanssa joka korreloi kehon symmetrisyyden kanssa joka korreloi älykkyyden kanssa. Tämä näitä evoluutioekologian perusjuttuja, josta ei kuitenkaan voi suoraan vetää johtopäätöstä, että yksilö jolla on varaa pitää korkeaa testosteronitasoa koko elämänsä ajan olisi varmasti keskimääräistä älykkäämpi. Korkean testosteronitasonhan saa aikaiseksi esim. napeilla .
"Etkö todella ymmärrä(?)"
Etkö itse ymmärrä. Se voi vaihdella, mutta eri ihmisroduilla on >> keskimäärin
Jatketaan ny ainakin vähän aikaa tätä, öö, keskustelua?
"Etkö itse ymmärrä. Se voi vaihdella, mutta eri ihmisroduilla on >> keskimäärin saa enemmän seksiä.
Nettikin siis täynnä näitä, mutten kerkeä niiden asianmukaisuutta ruveta tarkastelemaan, mutta hae vaikka hakusanoilla: Fluctuating asymmetry (FA), Iq, testosterone, handicap, body symmetry, intelligence, hormones, Stress, Immunocompetence hancicap hypothesis (ICHH) ym. Jos olet kiinnostunut vain oikeista tieteellisistä tutkimuksista, etkä huuhaasta tai muusta pseudotieteellisistä(esim. vanhanen ym.), niin katso että tekijät ovat alan ihmisiä, eivät siis esim. Dna:n rakenteen selvittäjiä(vaikka Nobeli olisikin) tai ennenkaikkea yhteiskuntatieteilijöitä (kuten Vanhanen) ja että tutkimus on julkaistu alan arvostetussa tieteellisessä julkaisussa. Ei siis missään geenien keskustelupalstalla, tieteenkuvalehden ilmoitetaan osastolla tai esim. antropologian tai psykologian julkaisussa, siis niillähän ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Aivan kuten ei ole kirvesmiehellä putkijärjestelmissä vaikka samassa rakennustyömaalla putkimiehen kanssa toimisikin.
"Tässä muutama linkki, jotka osin kumoavat "evoluutioekologian perusjuttuja" väitteesi. "
Eli kuten sanoin, evoluutiekologit tekevät evoluutioekologista tutkimusta eivät antropologit ja psykologit. Eli jos haluat selvittää esim. kuka tai koska on vaikkapa Väli-Amerikan viidakosta löytämäsi muinaiset pyhätöt tehneet/tehty, niin et käänny ensimmäisen vastaantulevan arkkitehtitoimiston puoleen asian selvittääksesi, vaikka kuinka väittäisivät että heillä on kyllä asiantuntemusta pyhättöjen suunnittelusta.
'josta ei kuitenkaan voi suoraan vetää johtopäätöstä'
"Ei tietenkään. Nämä ovat hyvin monimutkaisia asioita."
No siinä osut naulan kantaan. Kaikki riippuu kaikesta ja jotkut mieltä askarruttavat kysymykset ovat vaan täysin mahdottomia tutkia. Siksi se ei ole mitenkään selvää, että korkea testosteroni taso kertoisi vuoren varmasti kauneudesta/komeudesta, stressin siedosta, hyvästä immuunipuolustuksesta, pariutumismarkkinoilla pärjäämisestä ja älykkyydestä. Siis vaikka todella moni tutkimus(siis näitä Vanhasen teoriaa tukevia tutkimuksia on n 5 kpl!)jopa kymmenet ellei peräti sadat oletusta tukeekin. Itse uskot että mustilla olisi yleisesti korkeampi testosteronitaso ja sitä kauttahan he olisivat siis ylivertaisia lähes kaikessa mitä esim. rasistit arvostavat. Ei näitä tutkimuksia kuitenkaan suitsuteta niinkuin ei Vanhasenkaan tutkimusta ennen mediaa. Sellaista se on tiedemaailmassa, ei asia ole todistettu sillä että siitä on tehty asiaa tukevia tutkimuksia. Ne ovat polku asian todistamiselle, muttei yhtään mitään enempää. Siksi tuhannet hypoteesit joita pidettiin lähes itsestäänselvänä vielä 30-40 vuotta sitten on nykyisin kumottu tyystin.
"Mutta kun sanotaan, että valkoiset ovat parempia älyllisesti niin se onkin rasismia. Kertokaa miksi on näin?"
Koska rasismin vastustaminen on valkoisten vastustamista.
ensinnäkään väitöksesi ei ole pelkästään loukkaava vaan myös fiktiota. on niin omituista lukea kun kirjoitetaan, ettei kukaan palstan ''realisti'' katso ihonväriä ,muttei kuitenkaan tajuta, että kun puheeksi nousee mustaihoiset, silloin juuri rajataan nämä tummaihoiset värinsä takia. tämä yhtälö olisi sisäistettävä.
jos ihonväriä ei katsota todellisuudessa, siinätapauksessa puhutaan vain ihmisistä. jos puhutaan mustista on silloin otettu huomioon ihonväri. silloin ei kyse ole selvästikkään ihmistasa-arvosta, kun kerran ihmiset luotellaan mustiksi ja valkoisiksi. näin käytännössä toki voidaan puhua, että tuo ja tuo oli valkoinen ja toisinpäin, mutta ei ihmisten huonouksia ja hyvyyksiä voida kutsua tietyllä ihmisryhman termillä.
jos sanoo minä en pidä mustista. on silloin jo otettu ihonväri huomioon.
tai huumeissa
On parhaimmat aseet ..
Joukkotuhoaseet antavat hyvän pelotteen..