Harkitkaa

Harkitkaa kaksi kertaa, enemmänkin ennen kuin eroatte. Itse pilasin oman liittoni ja minä en edes saa sitä anteeksi. Menetin oman mieheni sukulaiselleni ja joudun katsomaan kärsimystä päivästä toiseen. Vaikka olenkin nuori, minä, sekä lapseni kärsivät. Sukulainen pompottaa, leikkii lasteni äitiä, puhuu perättömiä viranomaisille, sekä sabotoi elämääni. Aivan suoraan sanottuna - kaikki on palasina. Hölmö kun olin,en hoitanut suhdettani kunnolla, ja nyt kärsin siitä. En anna koskaan itselleni anteeksi töpeksimisiäni, mutta voin nyt sanoa sen, että rakkaus on elämän vahvimpia voimia. Sen rinnalla kulkee toinen voima, mutta jos haluamme todella, voimme saada ihmeitä aikaan. Minä en saa liittoani enää kokoon. Menetin ihanan miehen, koska olin niin ajattelematon ja hölmö. Jos avioliitollanne on edes hitusen, edes pienen hitusen verran toivoa - tehkää sen eteen kaikkenne. Oma elämäni on aivan kuin särkynyt maljakko. Särkyipä vielä niin pieniksi palasiksi, että oli oikein katsottava, voiko niin pieniä siruja ollakaan.
1397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miksi ihmeessä pitäisi saada anteeksi jos on töpeksinyt, olisi tullut seuraava kerta, sitä seuraava jne. aina vaan pitäisi päästä takaisin omaan turvalliseen pesään. Olisit sinä ja muutkin katsonut sellaisen kaverin ettei tarvitse tulla takaisin vonkumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskova nainen kirjoitti:

Harkitkaa kaksi kertaa, enemmänkin ennen kuin eroatte. Itse pilasin oman liittoni ja minä en edes saa sitä anteeksi. Menetin oman mieheni sukulaiselleni ja joudun katsomaan kärsimystä päivästä toiseen. Vaikka olenkin nuori, minä, sekä lapseni kärsivät. Sukulainen pompottaa, leikkii lasteni äitiä, puhuu perättömiä viranomaisille, sekä sabotoi elämääni. Aivan suoraan sanottuna - kaikki on palasina. Hölmö kun olin,en hoitanut suhdettani kunnolla, ja nyt kärsin siitä. En anna koskaan itselleni anteeksi töpeksimisiäni, mutta voin nyt sanoa sen, että rakkaus on elämän vahvimpia voimia. Sen rinnalla kulkee toinen voima, mutta jos haluamme todella, voimme saada ihmeitä aikaan. Minä en saa liittoani enää kokoon. Menetin ihanan miehen, koska olin niin ajattelematon ja hölmö. Jos avioliitollanne on edes hitusen, edes pienen hitusen verran toivoa - tehkää sen eteen kaikkenne. Oma elämäni on aivan kuin särkynyt maljakko. Särkyipä vielä niin pieniksi palasiksi, että oli oikein katsottava, voiko niin pieniä siruja ollakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu