Miksi ette ole antaneet pesää omalle aviomiehellenne? Eli miksi mies joutuu vonkaamaan vierasta naista saadakseen seksiä? Mikä siinä on että teitä ei lasten saannin jälkeen enää seksi kiinnosta?! Niin monet miehet pettävät puutteessa, ja suurin ikäryhmä on n.30-45 vuotiaat ukkomiehet!!
Kysymys
petetyille vaimoille!
18830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
ET SE MENEE JUST NOIN?
TUSKIN IHAN KAIKKI SEN IKÄISET MIEHET OVAT VAILLA VIERASTA,EIKÖHÄN IHAN KOTONA SAA JA SAAVATKIN.
MUTTA VOIHAN NIITÄ TOLLOJAKIN OLLA,KUIN NAISISSAKIN LÖYTYY IHAN SAMALLA LAILLA,OVAT VALMIITA LÄHTEMÄÄN VAIKKA MIHIN BAARI-ILLAN JÄLKEEN,ETTÄ JOS VAIKKA IRTOIS!!!!
miksi seksi ei kiinnostaisi lasten teon jälkeen?
ei kannata yleistää.
ei kaikki miehet todellakaan ole vailla vierasta vaan ihan omaa.
siinähän ne tyhmät naisetkin sitten ottavat niiltä tyhmiltä miehiltä jos ovat sitä vailla.
jollain menee ehkä huonommin mutta meil ainkin toimii ja on toiminut.
Käsittääkseni mieheni ei tarvinnut erityisemmin vongata vierasta pesää. Päättelin tämän kakkosen puheista ja myös siitä ajasta, jonka hän noilla reissuillaan vietti. Jos olisi vielä joutunut vonkaamaan, varsinainen akti olisi jäänyt kyllä todella lyhyeksi ja kotonakin nuo seksihommat kestää naisen tyydyttävän ajan.
Vaikuttaa siltä, että kakkoset ovat sen verran yksinkertaisia, että pettäjät kertovat heille yksinkertaisia selityksiä pettämisensä motiiveista. Vaikeammat ja monimutkaisemmat kuviot eivät nähtävästi mene jakeluun. Elämä ei taida olla ihan niin simppeliä, että a:sta seuraa aina b.
Meillä seksiä harrastettiin monen kerran viikkovauhdilla pettämisen aikanakin. Nuo alfaurokset näköjään pystyvät siinä suhteessa aika hyviin suorituksiin. Se on kyllä totta, että elämäni ei pyöri seksin eikä mieheni ympärillä. Minulla on työni, lapseni, harrastukseni ja päivässä kuitenkin vain 24 h ja nukkuakin pitäisi.
kakkoset kuvittelevat että "heidän miehellään" ei ole enää seksiä eikä hellyyttä kotona vaimon kanssa...mies käy heidän luona "rakastelemassa" ja hellyttelemässä ja menee sitten kotiin syömään, huutamaan vaimolleen ja nukkumaan...mutta mitään seksiä ei vaimon ja miehen välillä enää voi olla :D
Ja vain yksinkertainen kakkonen tosiaan nielee ne miehen yksinkertaiset selitykset...ja muutenkin mies valehtelee vaimolleen niin että nokka venyy...onhan se nyt varma että samainen mies on sata prosenttisen rehellinen tälle sinisilmäiselle kakkoselle...aivan varmasti joo :D
Sanoisin melkeempäs että kakkonen saa monesti jopa enemmän valehtelua osakseen kun vaimo...monesti mies esmes esittää kakkoselle tarinoita että ollaan eroamssa vaikkei sitä todellakaan oltaisi tai että menee todella huonosti vaikkei menekkään...joskus jopa niinkin räikeän valheen että vaimo on kuollut vaikka ei olekaan (olen kuullut tällaisenkin tapauksen) tai että on vaimon kanssa vain lasten takia... :D
Ja kaikki tämä siksi että vieras nainen antaa persettä auliisti...
Mutta se on ihan sama mitä tämä mies sanoo kun tyhmä kakkonen syö täysin tämän ukon kädestä...ottaa kiltisti sen mitä annetaan!!
Pakko uskoa, kun vaimo puolustelee minulle, miksi häntä ei seksi miehensä kanssa kiinnosta.
olevansa miehensä ja kakkosen puheenaiheena?
Ja mistä se vaimo tietää mitä se mies puhuu kakkoselle, valehteleeko ja jos valehtelee niin kuinka paljon?
Mistä se vaimo tietää kuka kenenkin kädestä syö? voihan olla että molemmat syövät toistensa käsistä, tai vaikkapa huulilta :))
Teillä sitten keskustellaan ihan kolmeen pekkaan nuo seksijututkin? Täytyy kyllä ihmetellä, mihin kaikkeen nainen voi alistua saadakseen miehen itselleen. Tai siis et ole nähtävästi kuitenkaan saanut, koska pitää vielä exään (vai nyxään?) pitää yhteyttä?
vaimo jos sitä yrität tässä vihjailla...
Ja eiköhän mies ja kakkonen jotain juttele vaimosta...eihän kakkonen muuten tiedä edes olevansa kakkonen!!
Vaikka taitaa se miehen ja huoran tapaaminen mennäkin yleensä siihen malliin että pikaisesti nussitaan eikä siinä jää juuri aikaa jutusteluun...
Kyllähän nuita juttuja kuulee...ukkomies ihan itse kertoilee kavereilleen miten meni taas tyhmä horo vipuun ja oli perse auliisti pystyssä...
Siellä on sitten kiva kavereiden kanssa naureskella tyhmille lutkille :D
Mitäpä se huora muuta voi kun ottaa sen mitä annetaan...jos alkaa kovin hankalaksi niin loppuu se nakin saanti siihen paikkaan!!
Pakko oli uskoa mitä minulle kerrottiin ykkösestä..
Ero tuli heille ja me ollaan oltu naimisissa onnellisesti 8 vuotta. Erottiin meinaan molemmat,minä ensin ja mies 2 vuoden päästä.Nainen oli kotona hoitamassa lapsia, niin oli pakko odottaa, että hän menee töihin, niin voi erota.Joskus, kun on niitä lapsia, niin on vain pakko odottaa parempaa aikaa-en tiedä onko viisasta, mutta näin teimme.
lähti opiskelemaan. Sitä ennen oli melkein kolme vuotta etäsuhdetta. Tapasimme noin 1-2 kertaa kuukaudessa pitkän viikolopun ja muutaman yhteisen loman vuodessa. Toki olimme päivittäisessä yhteydessä puhelimitse ja netin välityksellä.
Siitä on nyt kulunutjo neljä vuotta,keväällä on kuopuksen valmistujaiset, jotka vietetään yhteisessä kodissamme.
Hyvää kannatti odottaa.
taas tuo että aina kun mies pettää se pettää siksi kun ei saa seksiä kotona...
Pettämiseen on niin monta syytä kun on pettäjääkin...naispettäjä voi hakea läheisyyttä ja hellyyttä...miksei mieskin mutta hyvin harvoin on varmasti tuo syy miehen kohdalla...
Miehissä ja naisissa on molemmissa sitä sakkia jotka eivät vaan kykene olemaan minkäänlaisessa suhteessa aloillaan vaan on vain pakko naida napsutella ympäriinsä aina kun tilaisuus tulee...toiset hakevat vaihtelua, toiset jännityksen tuomaa kiihkoa...ja jotkut varmasti pettävät siksikin kun ei saa tarpeeksi seksiä kotona...mutta läheskään aina syy ei ole se!
Mutta kakkosen kohdalla yhtä kaikki...oli pettäjän syy mikä oli niin kakkonen on silti lähes aina vain pelkkä pikainen pano!!
Hehhe...tosi huvittavaa teidän jutut! Eli EI saa yleistää että mies pettää sen takia ettei saa seksiä kotona! No, tekö ette muka yleistä mitään?!! Kuten sitä mitä jaksatte täällä jauhaa eli että AINA kakkonen on huora,pelkkä reikä, ei saa vapaita jne jne...ja mies valehtelee kakkoselle saadakseen pesää jne jne..TEKÖ ETTE SIIS YLEISTÄ ITSE MYÖS??! TEHÄN OLETTE TÄÄLLÄ NIITÄ PAHIMPIA YLEISTÄJIÄ!! IHAN KOKO USKOTTOMUSS TOUHUSSA YLEISTÄTTE KAIKEN TODELLAKIN PAHASTI JA AINA!! ELI SIITÄ VAAN NYT KATSOMAAN PEILIIN KUKA YLEISTÄÄ JA MITÄ! Katsokaas kun muutkin voi yleistää asioita toisin päin ja olla hiukka eri mieltä mitä yleistetään ja mitä ei!!
jotain ymmärtääkkin...laitoin että LÄHES aina kakkonen on miehelle pelkkä pano mutta poikkeuksia on toki olemassa...
Ymmärrän silti että totuus sattuu...ja siitä pitää vähän kitistäkkin :D
Mutta onhan se nyt kumma kun pitää naisen olla niin säälittävä että tyytyy jakamaan jonkun possun prinssinakin vaimon kanssa...eikö tosiaan avut riitä mihinkään muuhun :D
Joo on niitä tosi tyhmiävaimohakin jotka ei ymmärrä erota,vaan tappelee siitäturvonneestaprinssinakista-ja ihan turhaan, se menee kuitenkin!
kyllä seksiä hän on saanut joka päivä ja joskus useamman kerran päivässä , silti piti olla uskoton , ei miehet siksi käy vieraissa etteikö kotona saa vaan se on luonne kysymys ja huoria on aina tarjolla
voit unohtaa nuo päätelmäsi ,syy on miehen luonteessa ym.
on miehiä jotka on yli seksuaalisia , saavat kotona joka päivä joskus useammin kerra päivässä , silti käy vieraissa , yli seksuaalisuus johtuu monestakin syystä, esim. saattaa olla aivo vaurio joko perinnöllinen , tai jonkin taudin aiheuttama , tämmöset ihmiset usein ovat yli seksuaalisia ,niitä löytyy myös naisista .
Ihan skeida puhetta!! Ehkä joku TODELLA harva mies on sellainen joka tarvitsee seksiä monta kertaa päivässä. eli vaimo antaa ja pitää vierastakin saada! Nämä miehet ovat poikkeuksia! SUURIN OSA KÄRVISTELEE PUUTTEESSA!! SEN TIETÄÄ KYLLÄ KAIKKI, NETIT JA CHÄTIT ON TÄYNNÄ NÄITÄ UKKOMIEHIÄ JOTKA OVAT SEKSIÄ VAILLA!!
saat kokemusta oikeasta elämästä ,sitten tiedät mitä miehet todellisuudessa on , ei niille riitä yksi nainen vaikka saisi minta kertaa päivässä , vaan pitää saada niitä helppoja nakkeja kun niitä on niin paljon tyrkyllä , ei ne huorat niille oikeesti mitään merkitse .