Mexican stratocaster?

muitaki eroja. Itse vaihdoin japsistratoni aikoinaan jenkkiläiseen paremman kaulaprofiilin tähden. Japsistrato oli kyllä mun mielestä hyvä ja hyväksi sitä kehuttiinkin, mutta siitä huolimatta jenkkiversio soi ihan selkeesti paremmin! Kuuli jo ihan akustisesti soitettunakin. Oli tietysti hintaakin melkein puolet enempi.

Ei tätäkään voi tietysti yleistää. Oon kokeillu myös huonoja ja jopa tosi huonoja jenkkistaroja. Kyse on kuitenkin siitä, että myös puiden laaduissa on eroja. Parammat puut valikoituu kalliinpiin istrumentteihin ja se vaikuttaa lopputulokseen.

Meksiko stratot on hinta/laatu -suhteeltaan pirun hyviä, enkä minä näe mitään syytä, miksei joku ammattilainen voisi semmosella soittaa.
Aikoinaan Esim. Ben Granfeld, jolla löytyi pitkä arsenaali laatukitaraoita(mm. aito 60-luvun) strato, käytti mieluummin lavalla ihan maksikolaista stratoa(vai oliko se japsi?!). Eli tuntuma vaikuttaa paljon.

jotain... kirjoitti:

muitaki eroja. Itse vaihdoin japsistratoni aikoinaan jenkkiläiseen paremman kaulaprofiilin tähden. Japsistrato oli kyllä mun mielestä hyvä ja hyväksi sitä kehuttiinkin, mutta siitä huolimatta jenkkiversio soi ihan selkeesti paremmin! Kuuli jo ihan akustisesti soitettunakin. Oli tietysti hintaakin melkein puolet enempi.

Ei tätäkään voi tietysti yleistää. Oon kokeillu myös huonoja ja jopa tosi huonoja jenkkistaroja. Kyse on kuitenkin siitä, että myös puiden laaduissa on eroja. Parammat puut valikoituu kalliinpiin istrumentteihin ja se vaikuttaa lopputulokseen.

Meksiko stratot on hinta/laatu -suhteeltaan pirun hyviä, enkä minä näe mitään syytä, miksei joku ammattilainen voisi semmosella soittaa.
Aikoinaan Esim. Ben Granfeld, jolla löytyi pitkä arsenaali laatukitaraoita(mm. aito 60-luvun) strato, käytti mieluummin lavalla ihan maksikolaista stratoa(vai oliko se japsi?!). Eli tuntuma vaikuttaa paljon.

Lue lisää

Käsittääkseni lähes kaikki ammattilaiset soittavat enemmän tai vähemmän "customoiduilla" kitaroilla. Parhaimmillaan saattaa olla, että on jostakin löytynyt hyvin soiva runko, siihen istutettu toisesta kitarasta käteen sopiva kaula, johon on vaihdettu nauhat ja viritinkoneistot. Lopuksi koko elektroniikka on rakennettu uudelleen. Lopputulos on kuin vaarivainaan tekemä heinäharava, johon oli "tehty vuoroon uusi pää, vuoroon varsi".

fender classic player 60;n... nätti ku perkele, mutta eipä sillä voinut soittaa ollenkaan. Yksi nauha oli laitettu 1 mm korkempi kuin muut... mietin lähetänkö takaisin,mutta eipää katsonut vaivaa. 20 euroa, ja nauha hiottiin kuntoon. Mutta olipa yllättävää kuinka huonot mikit oli sattunut vielä,,bridgemikki oli saundiltaan niin jeesustreble ettei mitään tolkkua. Nauhahionnan, kaularaudan ja mikkien vaihdon jälkeen...tulos kohtalainen. Laitoinpa vielä tusq stringsaversit ja tremnut kaulatallan...nniin, mikkeinä everything axe-setti seymour duncanilta....mutta joku kokonaisuudessa ei toimi.. runko ei kertakaikkiaan soi.. lievä pettymys..mutta kitara oli halpa. www.dv247.com..kattokaapa hintoja!

Kyllä totta puhut. Jos ei tarvitse ihan jokaista kolikkoa venytellä niin ehdottomasti jenkki-Strato... ja totta myös se, että Japani on soitinrakennuksen suurvalta kun laadusta puhutaan. Tokait, Hiradet, Yamahat. Todella hienoja laitteita osaavat tehdä.

Liikkeessä oli pitkä rivi jenkkistratoja ja mm. yksi meksikolainen road worn malli, niin kyllä minä ainakin testattuani oiskin keikalle ottanut ihan ehdottomasti tuon viimeeksi mainitun! Pesi ihan selkesäti muut.

Meksikolaisten kutsuminen rimpulaksi on tässä yhteydessä ihan turhaa, laatu on kuitenkin mennyt eteenpäin. Mexico Fenderit ovat kuitenkin laadullisesti yksi pykälä Squiereista ylöspäin, enkä Squieriakaan ripulaksi kutsuisi. Avainasemassa on se, että kitara on säädetty oikein.

Rimpuloita olivat ne takavuosien postimyyntikitara missä ei ollut edes kunnollisia potikoita vaan mikkiasetukset valittiin on off-kytkimellä ja kielet olivat sentin korkeudella (tarkoittaen että kitara on käytännössä soittokelvoton seiskanauhaa pitemmältä).

Toki meksikolaissa on puutteensa, vintage-tallat huonoa materiaalia samoin kuin elektroniikka. Molemmat ovat kuitenkin vaihdettavissa kuten myös yläsatula. Käytettyjen markkinoilla liikkuu paljonkin meksikolaisia ko. muutoksin ja kyllä sellaisen löytäessään saa paljon kitaraa kohtuuhintaan.

PS. Nykyinen American Standard-sarja ei meikäläistä kiehdo. Vintage-speksiset sitäkin enemmän

...tai sitten jotain tuolta väliltä?!

Itse olen lähestynyt siltä kantilta, että jos strato tuntuu omaan käteen hyvältä, niin sillon on melko lailla sama, minkä valmistusmaan tuotos on...eli oli nyt sitten meksikaano tai custom shoppi.

Itse tykkää, että sais radius olla vähintään sen 9.5 ja nauhat ihan mikä muu tahansa, kun ne ohkaset, pienet vintage-tyypin nauhat. Tykkään myös enempi näistä relic kitaroista, jossa ei ole sitä paksua lakkakerrosta varsinkin kaulan pinnassa. En varsinaisesti kaipaa sitä, että kitara näyttää vanhalta, mutta just pintakäsittely-asia tuntuu omalla kohdalla paremmalle.

Näillä kriteereillä jos menee, niin on vaan aika vähän noita meksikostratoja tarjolla...valitettavasti. Mikkejähän voi vaihdella ja sillä rintamalla mieli saattaa ajasta riippuen muuttua. Ennen tykkäsin tehokkaammista mikeistä, mutta nyt taas kaipaan jotain kliininpää.

Uudesta tekemällä totta kai saa rahaa palamaan. Mutta käytettynä voi tehdä löytöjä, ostin minäkin jonkin aikaa sitten meksikolaisen Classic player Straton putiikkimikeillä, lukitsevilla virittimillä ja terästallalla reiluun kuuteensataan euroon.

Mutta en väitä sitä jenkkiä paremmaksi, jos joku haluaa tahallaan ymmärtää väärin. Sanonpa vaan että sain siitä hyvän ja omiin tarpeisiin riittävän kitaran.