..olen seurustellut tyttöystäväni kanssa jo vuosia ja viimeisen vuoden aikana olen tajunnut, etten enää ole onnellinen. Ongelma on siinä, että toinen osapuoli ei tätä tajua, ei sitten millään. Riitelemme paljon ja elämässä on ollut muitakin hankaluuksia, mutta siitä huolimatta kaikki on jatkunut ennallaan. Nyt alan olla siinä pisteessä, että oman hyvinvointini kannalta on parempi jatkaa eteenpäin.
Mutta pelkään toisen osapuolen puolesta. Hän on ilmeisesti itsepintaisesti pitänyt päässään yllä harhakuvitelmaa parisuhteesta, joka muuttuu paremmaksi. Nyt hän ei hyväksy merkkejä, jotka kertovat tulevasta ja pelkään, että kun tämä juttu purkautuu, hänen henkinen hyvinvointinsa ja itsetuntonsa tulee romahtamaan.
En voi sille mitään. Olen häneen vieläkin kiintynyt, mutta kaikki konstit on tehty ja käyty läpi; mikään ei ole tätä suhdetta saanut nousuun. En ole onnellinen ja tiedän, ettei ole hänkään. Hän ei voi vain sitä myöntää.
Olen myös rivien välistä huomannut piilotettuja uhkauksia tyyliin "jos tämä parisuhde kariutuisi, se veisi minulta kaiken enkä tiedä mitä tapahtuisi..." Ymmärrettävästi tuo ei tunnu kivalta ja estää minua sanomasta asiaa.
Miksi hän ei vain voi hyväksyä ja alistua asiaan? Antaa minun mennä? Yhteiselämä, joka on nykyään pelkkää rutinoitunutta toimintaa ja riitelyä, ei ole onnellista. Hän ei vain sitä tajua, ja haluaa jatkaa entiseen malliin. Minä en, mutta uskallanko ottaa vastuun päätöksestäni? Tiedän, etten ole vastuussa hänen mielenterveydestään, mutta siitä huolimatta tuntuu pahalta.
Mutta pelkään toisen osapuolen puolesta. Hän on ilmeisesti itsepintaisesti pitänyt päässään yllä harhakuvitelmaa parisuhteesta, joka muuttuu paremmaksi. Nyt hän ei hyväksy merkkejä, jotka kertovat tulevasta ja pelkään, että kun tämä juttu purkautuu, hänen henkinen hyvinvointinsa ja itsetuntonsa tulee romahtamaan.
En voi sille mitään. Olen häneen vieläkin kiintynyt, mutta kaikki konstit on tehty ja käyty läpi; mikään ei ole tätä suhdetta saanut nousuun. En ole onnellinen ja tiedän, ettei ole hänkään. Hän ei voi vain sitä myöntää.
Olen myös rivien välistä huomannut piilotettuja uhkauksia tyyliin "jos tämä parisuhde kariutuisi, se veisi minulta kaiken enkä tiedä mitä tapahtuisi..." Ymmärrettävästi tuo ei tunnu kivalta ja estää minua sanomasta asiaa.
Miksi hän ei vain voi hyväksyä ja alistua asiaan? Antaa minun mennä? Yhteiselämä, joka on nykyään pelkkää rutinoitunutta toimintaa ja riitelyä, ei ole onnellista. Hän ei vain sitä tajua, ja haluaa jatkaa entiseen malliin. Minä en, mutta uskallanko ottaa vastuun päätöksestäni? Tiedän, etten ole vastuussa hänen mielenterveydestään, mutta siitä huolimatta tuntuu pahalta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihminen on usein parisuhderiippuvainen. On totuttu olemaan yhdessä. On pelottavaa ajatella elämään toisin. Mitä kaikki tuttavat ja sukulaisetkin kommentoivat.
Kukaan ei ole vastuussa toisesta ihmisestä. Jokainen valitsee itse oman tiensä. Älä siis kuuntele uhkauksia tai pelkää niitä. Ei sinunkaan tule uhrata elämääsi vain sen takia, että tyttöystäväsi ei voi kuvitella elämää ilman sua.
Muutaman vuoden päästä saatatte molemmat ihmetellä, miksi olittekaan joskus yhdessä.
huomioida sekin, että tietenkin se osapuoli haraa vastaan, joka ei haluaisi erota. Tilanne olisi kummallisempi, jos tyttö ei yrittäisi korjailla suhdetta :(
Ap:lle sanoisin, että selitä tytöllesi nuo asiat mitä kerroit tänne. Painota tytölle, että bänät tuntuvat sinusta pahalta ja että tiedät hänen välittävän sinusta yhä. Ero ei ole koskaan helppo sille, joka ei haluaisi erota. Tyttö ymmärtää aikanaan teidän eroon johtaneet syyt, kunhan nyt ensin pääsee surusta yli.
Minkä ikäisiä olette kun puhut tyttöystävästä? Ehkä osaisi paremmin vastata.
...vanhasta muistista. Kolmekymppisiä ollaan.
Mulla olisi sellainen ehdotus, että jos susta tuntuu kovin pahalta, niin muuttaisit omaan asuntoon mikäli asutte yhdessä. Mutta ehdottaisin vielä parisuhdeterapeuttia (silloinkaan ei tarvitse olla mitään odotuksia että jutusta tulee jotain tai ei tule), mikäli et ole mitään ikuisia traumoja vielä saanut. Koska naisella ja miehellä on joskus erilainen tapa viestiä ja tulee helposti väärinkäsityksiä ja riitoja. On hyvin mahdollista että jos toinen välittää todella, hän muuttuu pikku hiljaa ja ehkä sinäkin huomaat jotain asioita omissa toimintatavoissa jos on jotain. Olitte sitten yhdessä tai ei. -Miehillä ja naisilla on hieman erilainen ajatusmaailma joskus, ja varmaan tätä naistakin helpottaisi jos asiat kuitenkin selviää oli lopputulos niin tai näin.
Ehkä hän ei ole vielä oppinut että muutenkin voi asiat hoitaa kuin riitelemällä. Tai sitten on alkanut huomaamaan ettei enää halua riidellä...tai voisi huomata sen. Rutiineihin voisi sanoa että parisuhteessa on kaksi osapuolta ja omasta tylsyydestä ei voi syyttää kuin itseä, eli tekee elämänsä mielenkiintoisemmaksi. Tietysti voi olla että toinenkin haluaa erilaista elämää, mutta ajattelee että sinä haluat elää noin tms.
Montako vuotta olitte yhdessä? Siis ihan tiivis seurusteluko?
Itsekin viimeksi "kiukuttelin" eräälle henkilölle tämän vuoden puolella ja harmittaa kovin. Päätin etten enää riitele. Pieni riita joskus voi kuulua elämään, mutta onhan se totta ettei paljon riitaa kukaan jaksa eikä halua. Toki on aina kaksi osapuolta ja yleensä kummassakain voi olla "vikaa" vaikka ajattelisikin olevansa muka niin täydellinen. Tietysti toinen voi tehdä enemmän "väärinkin", tietämättään, osaamattomuuttaan vielä.
Voi olla joku huonokin parisuhdeterapeutti, mutta voi hyvänkin löytää joka osaa selvittää kummankin ajatuksia. Voi tietysti olla että olet jo ajatellut että tästä ei tule jokatapauksessa enää mitään, ehkä ei tule, mutta aika näyttää. Kun olet omassa asunnossa, voit elää omaa elämää, ilman paineita, sinkkuna. Voit vakuuttaa naiselle ettei hätäänny että asia on näin, mutta voitte parisuhdeterapeutin kanssa yhdessä puhua ajan kanssa. Jos nainen uhkailee, niin sanot että ottaa rauhallisesti, että saatte ilman uhkailuakin asioita hoidettua...että mitä syytä hänellä on uhkailla kun kerran käytte parisuhdeterapeutillakin positiivisessa hengessä. (Tai jos muutenkin tapaa välillä.) Ja ajan kanssa katsotte. -Naista voi ystävällisellä sävyllä rauhottaa. Jos nainen on pitkästä aikaa yksin, niin se voi olla traumaattista, ajan kanssa auttaa.
Itselleni on käynyt niin että oli liian myöhäistä (takavuosina) pelastaa enää mitään, toinen oli aiheuttanut jo traumoja jne. Joskus käy niin. Mutta taas joskus voi olla väärinkäsityksistä osittain kyse normaalissa parisuhteessa.
Jos sulla ei ole liiallisia traumoja, niin ehdotan vielä keskusteluja parisuhdeterapeutilla, vaikka muuttaisit pois sinkkuna. Jos se toinen -oikeasti- välittää, niin silloin se on ansainnut sen.
Vaikeita asioita, mutta elämää ei saisi ottaa liian vakavasti, mielummin rennommin.
Kyllä se ajan kanssa siitä, aika näyttää. Välillä hyvä olla yksin jos sukset solmussa. Jokainen kaipaa uudistumista, yhdessä ja erikseen, ei rutiinia vaan uuttakin -mutta se onnistuu erikseen ja yhdessäkin -jos toinen kanssa haluaa hiukan. Lisäksi voi olla omia haaveita. Sitten voi olla yhteisiäkin jos natsaa.
Sä tiedät parhaiten miltä susta tuntuu ja teet niinkuin susta tuntuu just hyvälle. Mulla on kokemuksia suhdesolmuista ja kerroin vaan mielipiteeni.
Zemppiä! Jotenkin uskon että sussa on paljon hyvää ja niin ehkä naisessakin, jos se pääsee vaan esiin. Aika näyttää miten menee. Nainen voi ensin säikähtää ja olla masentunut... mutta jospa ymmärtää oikean laidan
Ja en halua tässä kannustaa ketään eroamaan. Mutta ymmärrän jos on paha olo ja tilanne ajautunut johonkin, silloin kannattaa olla yksikseen ja selvittää jos...
Niin olitteko kuinka monta vuotta yhdessä?
...eli melko pitkä aika. Mutta nyt on tultu risteykseen. Mitä enemmän ajattelen tätä asiaa, sen varmemmaksi tulen. En etsi uutta suhdetta, en etsi oikeastaan mitään. Haluan vain tuskallisen suhteen loppuvan. Toivon, että voimme olla ystäviä.
Kiitos tuesta kaikille.
No ei suhde saa tuskaa tuottaa. Siksi on parasta olla omissa oloissaan, ajatukset selkenee.
Mitä nainen teki että noin huonoksi meni? Mitä itse teit? Olitteko tiiviistikin yhdessä?