akon esiintyyn pori jazzseilla 19.7.08
ja tony braxton myos samalla keikalla
ja tony braxton myos samalla keikalla
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sattui silmääni uutinen, että Toni Braxton oli joutunut sairaalaan 8.10. rintakipujen vuoksi. Epäilivät syyksi sydänpussin tulehdusta. Toni kertoi kärsivänsä korkeasta verenpaineesta.
Toni on tehnyt parempia ja huonompia levyjä, mutta jokaiselta löytyy hyviä yksittäisiä biisejä.
Otin tuossa juuri kuuntelun alle Tonin uusimman CD:n Libra, joka on vuodelta 2005. Hänen levyjensä taso on laskenut kahden ensimmäisen jälkeen, mutta pakko myöntää, että hän on persoonallinen laulaja. Varsinkin, jos tykkää hänen softista balladityylistään, voi huoletta kerätä koko levysarjan.
Libran parhaat raidat on tehnyt Antonio Dixon & the Underdogs. Varsinkin Sposed to be -raidalla on komeasti humisevat syntetisaattoritaustat. Amerien 1 thing-biisin tehnyt Rich Harrison kolisuttelee jälleen komeat rumpukompit Take this ringillä. Se onkin ainoa rämäkämpi biisi Libra-levyllä, enimmäkseen musiikki on rauhallista ja leppoisaa nyky-r´n´b:tä.