miten saaan

laihdutettua mahdollisimman paljon? ajattelin aineenvaihduntadieettiä tai sairaaladieettiä jossa siis se rasvanpolttokeitto. kumpi ois parempi, tarkoitus siis saada mahdollisimman paljon pois vkossa??? haiseeko tuo rasvanpolttokeitto pahasti asunnossa kun sitä syö?
8731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

rasvanpolttokeiton ohje mikä mulla on:
Rasvanpolttokeitto
6 sipulia tai 6 keskikokoista purjoa
1-2 purkkia kuorittuja tomaatteja
1 iso keräkaali silputtuna
2 vihreää paprikaa
1 kokonainen varsiselleri
1 lihaliemi- tai muu vähäsuolainen kuutio vettä niin paljon, että kasvikset peittyvät kattilassa

Myös pinaattia, naurista tai retikkaa voi lisätä keittoon vaihtelun vuoksi. Ei kuitenkaan lanttua eikä porkkanaa.
Maustaa voi pippurilla, curryllä, persiljalla, punapippurilla tai tabascolla. Suolaa lisätään vain pieni hyppysellinen!
Vihannekset paloitellaan noin liemikuution kokoisiksi palasiksi. Päälle kattilaan kaadetaan niin paljon vettä, että se yltää runsaat pari senttiä vihannesten yli. Keitetään kymmenen minuuttia, ensin kovalla lämmöllä ja sitten vähän aikaa hauduttaen.

Ensimmäinen päivä

* Vain keittoa, mutta paljon!
* Yksi hedelmä, ei banaani.
* Vettä tai sokeroimatonta hedelmämehua.

Toinen päivä

* Keittoa ja vihreitä vihanneksia (parsakaalia, hapankaalia, kurkkua, salaattia, kesäkurpitsaa, mutta ei papuja, herneitä, avokadoa) mielen mukaan.
* Ei hedelmiä eikä mehuja ollenkaan.
* Vain vettä.
* Illalla iso uuniperunan voin(1 tl) kanssa.

Kolmas päivä

* Keittoa, hedelmiä ja vihanneksia mielen mukaan.
* Ei perunoita.
* Paljon vettä. Ei mehuja.

!Tässä vaiheessa olet laihtunut 2-3 kiloa!

Neljäs päivä

* Keittoa
* 3 banaania
* Rasvatonta maitoa tai luonnonjogurttia vaikka kuinka paljon.

Viides päivä

* Keittoa (ainakin kerran päivässä).
* 250 - 300 grammaa naudanlihaa ja 6 tuoretta tomaattia.
* Vettä vähintään 6-8 lasillista kuona-aineiden poistamiseksi. Ne lähtevät liikkeelle tässä vaiheessa.

Kuudes päivä

* Keittoa (ainakin kerran päivässä).
* 2-3 pihviä (nautaa, broileria, kanaa, kalkkunaa ilman nahkaa). Vihanneksia.
* Ei perunoita.
* Paljon vettä

Seitsemäs päivä

* Keittoa (ainakin kerran päivässä).
* Kokojyväriisiä ja vihanneksia.
* Sokeroimattomia hedelmämehuja.

! Tässä vaiheessa olet laihtunut 5-8 kiloa, jos olet noudattanut sairaaladieettiämme tunnollisesti. Mikäli olet pudottanut kahdeksan kiloa tai yli, lopeta dieetti ainakin kahdeksi päiväksi ennen kuin voit aloittaa alusta!
Sairaaladieetin aikana kokonaan kiellettyjä

* Leipä
* Alkoholipitoiset juomat, dieetin jälkeen ei saa juoda alkoholipitoisia juomia 24 tuntiin
* Kahvi ja tee
* Juomat, joissa on sokeria, makeutusaineita tai hiilihappoa.

Äänestä
  • ohje mikä mulla on :
    1. ja 8. päivä
    -A: 1 kuppi kahvia, sokeripala
    -L: 2 kovaksi keitettyä munaa, keitettyä pinaattia, 1 tomaatti
    -P: 1 suuri pihvi, salaattia, öljyä ja sitruuna

    2. ja 9. päivä
    -A: 1 kuppi kahvia, sokeripala
    -L: 1 suuri pihvi, salaattia ja tuore hedelmä
    -P: 1 viipale kinkkua, 1 purkki jogurttia (maustamatonta)

    3. ja 10. päivä
    -A: 1 kuppi kahvia, sokeripala, paahtoleipäsiivu
    -L: keitettyä pinaattia, 1 tomaatti, 1 tuore hedelmä
    -P: 2 kovaksi keitettyä munaa, viipale kinkkua, salaattia, tuore hedelmä

    4. ja 11. päivä
    -A: 1 kuppi kahvia, sokeripala, paahtoleipäsiivu
    -L: 1 kovaksi keitetty kananmuna, 1 raastettu porkkana, pieni maustamaton raejuustopurkki tai kasell
    -P: 1 purkki hedelmäsalaattia ja banaani, 1 prk maustamatonta jogurttia

    5. ja 12. päivä
    -A: suuri raastettu porkkana ja sitruuna
    -L: suuri vähärasvainen kala, sitruuna ja pieni voileipä
    -P: suuri pihvi, salaattia, parsakaali

    6. ja 13. päivä
    -A: 1 kuppi kahvia, sokeripala, paahtoleipäsiivu
    -L: 1 kananpoika, sitruuna, öljyä
    -P: 2 kovaksi keitettyä munaa, 1 raastettu suuri porkkana

    7. päivä
    -A: 1 kuppi teetä, ei sokeria
    -L/P: 1 pala grillattua lihaa esim. lampaan kyljys
    - ei muuta

    Äänestä

  • aineenvaihduntadieetin kirjoitti:

    ohje mikä mulla on :

    viikossa enemmän laihdutettua?

    Äänestä

  • noista saan kirjoitti:

    viikossa enemmän laihdutettua?

    kiitos, tuollaset tyhjänpäiväset höpötykset voi jättää kirjottamatta!

    Äänestä

Mitä ihmettä?! :D

Äänestä

No siis et syö muuta kun lautasellisen kaurapuuroo päiväässä, liikut niin paljon kuin jaksat ja joka päivä hikoilet saunassa monta tuntia. Sitten viimesenä päivänä et juo paljoa yhtään vettä.

P.S. Aloitusviestisi ei ole viisaammasta päästä...

Äänestä
  • oli?

    Äänestä

pään irrottamista ruhosta, hohhoijjaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhdessä viikossa kirjoitti:

laihdutettua mahdollisimman paljon? ajattelin aineenvaihduntadieettiä tai sairaaladieettiä jossa siis se rasvanpolttokeitto. kumpi ois parempi, tarkoitus siis saada mahdollisimman paljon pois vkossa??? haiseeko tuo rasvanpolttokeitto pahasti asunnossa kun sitä syö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu