minä ihastuin

naiseen. Hän oli todella ihana ja kaunis nainen. Se alkoi vain viattomalla rupattelulla. Sitten silmämme jotenkin lukittuivat toisiinsa aina vain pidemmäksi aikaa. Hän otti tavakseen tulla työhuoneeseeni aina vain useammin. Sitten se tapahtui ja ennen kuin huomasinkaan olimme wc:ssä panemassa. Ja tätä samaa hän halusi melkein joka päivä. Rakastan todella paljon vaimoani ja lapsiani,enkä mistään hinnasta luopuisi heistä. Mutta tiedän että lennän kuin leppäkeihäs jos vaimoni saisi tietää asiasta. Hänellä on tiukka moraali näissä asioissa. Ensimmäinen viikko meni kuin unessa, vaimonikin ihmetteli mikä minua vaivaa, onneksi hän hyväksyi selitykseni työpaineista. Tunteeni olivat yhtä myllerrystä.Nyt tuo ihastukseni on ehdotellut että tapaisimme iltaisinkin. Rehellisesti sanottuna olin kauhuissani.En oikein ymmärrä mikä minut sai siltikään häneen lankeamaan, siis todella. hän on uskomattoman kaunis minun ikäiseni nainen, mutta silti.Olen ruvennut karttelemaan tapaamisiamme ja se ei tunnu häntä miellyttävän lainkaan. Hän luo minuun sellaisia mietteliäitä silmäyksiä jotka saavat kylmiä väreitä selkäpiihini. Hän tuntee vaimoni (pieni kaupunki)ja on jo usein antanut ymmärtää että juttelee vaimoni kanssa usein.Minua pelottaa koska epäilen että hän höläyttää vielä ennemmin tai myöhemmin asiasta vaimolleni. Kylläpä oken osannut elämäni sotkea....
61673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

heiluvilles, että näitä Kanervia riittää...

Äänestä

mulla kävi niin että työpaikkaa vaihtaessani ihastuin melko suuresti erääseen lääkäri-mieheen.

olen varattu,hän on varattu...eli pienoinen kynnys on että annanko ajatuksien olla omissa oloissaan ja yritän olla tekemättä minkään laista isompaa kontaktia häneen..mutta kun sydän jyskyttää ja tiedän että tää ei ole vain pieni ihastus..ajatuksissa hän on ollut nyt lähes koko ajan...


voihan hitsi,ei voi muuta sanoa..

Äänestä

sun vaimoki ...on muuten varma asia

Äänestä

Pitäisit pilistäsi kiinni, niin ei tulisi kuset nilkoille. Toivottavasti kärähdät ja menetät perheesi.
Ps. Olethan huomannut että salapanosi on jo nyt osoittautunut itsekeskeiseksi tapaukseksi? Kannattaa sellaisen takia uhrata oma perhe...

Äänestä

kun olisit ollut viisaampi,varmaan vaimosi tietää kohta kuinka olet pelehtinyt,voi voi se siitä perhe-elämästä,no ole jatkossa viisaampi

Äänestä

Eiköhän se ole melko yleistä käydä päivittäin panemassa vessassa. En näe siinä mitään tavatonta.
Takaa päin se onnistuu kivasti kun kimma nojaa käsillään vessan pönttöön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työpaikallani erääseen kirjoitti:

naiseen. Hän oli todella ihana ja kaunis nainen. Se alkoi vain viattomalla rupattelulla. Sitten silmämme jotenkin lukittuivat toisiinsa aina vain pidemmäksi aikaa. Hän otti tavakseen tulla työhuoneeseeni aina vain useammin. Sitten se tapahtui ja ennen kuin huomasinkaan olimme wc:ssä panemassa. Ja tätä samaa hän halusi melkein joka päivä. Rakastan todella paljon vaimoani ja lapsiani,enkä mistään hinnasta luopuisi heistä. Mutta tiedän että lennän kuin leppäkeihäs jos vaimoni saisi tietää asiasta. Hänellä on tiukka moraali näissä asioissa. Ensimmäinen viikko meni kuin unessa, vaimonikin ihmetteli mikä minua vaivaa, onneksi hän hyväksyi selitykseni työpaineista. Tunteeni olivat yhtä myllerrystä.Nyt tuo ihastukseni on ehdotellut että tapaisimme iltaisinkin. Rehellisesti sanottuna olin kauhuissani.En oikein ymmärrä mikä minut sai siltikään häneen lankeamaan, siis todella. hän on uskomattoman kaunis minun ikäiseni nainen, mutta silti.Olen ruvennut karttelemaan tapaamisiamme ja se ei tunnu häntä miellyttävän lainkaan. Hän luo minuun sellaisia mietteliäitä silmäyksiä jotka saavat kylmiä väreitä selkäpiihini. Hän tuntee vaimoni (pieni kaupunki)ja on jo usein antanut ymmärtää että juttelee vaimoni kanssa usein.Minua pelottaa koska epäilen että hän höläyttää vielä ennemmin tai myöhemmin asiasta vaimolleni. Kylläpä oken osannut elämäni sotkea....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu