Pysyvä
painonhallinta!
2250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihminen on yleensä perso makealle. Sokeri on makea "herkku", joka on kuitenkin ylimääräisinä annoksina ihmiselle haitallista. Uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että jalostetut hiilihydraatit sekä sokeri (liikakäyttö) on suurin syy ylipaino ongelmiin. Elimistössä liika sokeri muuttuu insuliinin avulla rasvaksi. Liiallinen sokerin syönti aiheuttaa myös vahingollisia vaivoja kuten ruoka-aineallergioita, ummetusta, hampaiden reikiintymistä, ihottumaa ja tulehduksia.
Nykyään puhutaan jo sokeririippuvuudesta. Sokeririippuvuus tekee ihmisestä person makealle, joka addiktoituu sokerin suurkuluttajaksi. Sokeri on tyhjää kaloria, joka lihottaa ja on yleensä yleisimpiä tekijöitä lihavuuden syntyyn. Tätä ei aina edes tiedosteta. Ihminen saattaa päivän mittaan "huomaamattaan" popsia valtavan määrän paljon sokeria sisältäviä tuotteita.
Niitä kiinnostaa vaan ihmepikadieetit, ja nimenomaan semmoiset joissa itse ei tarvitse tehdä mitään, vaan homma hoituu maksamalla reippaasti kivoille myyjäsedille.