Mies sanoo nyt uudestaan että rakastaa ja että tahtoo olla kanssani. Olemme eronneet puoli vuotta sitten. Mutta, aikaa hän ei oikein tunnu olevan halukas viettämään kanssani. Kun pääsee vieraalta paikkakunnalta töistä, sanoo minulle että väsyttää mutta karkaa kaupungille kavereiden kanssa. Emme asu yhdessä. Miten tämä tulisi tulkita? Onko hänelle helpompi mennä sinne kuin tulla luokseni? Hän sanoo että pelottaa että kuvio menisi samaan vanhaan ja että eroaisimme taas. Mitä voin tehdä jotta saan hänet lähelleni uudestaan ja voisimme alkaa taas olla yhdessä? Kyseessä on suuret tunteet molemmin puolin. Miten voimme todeta suhteemme tilan jos emme vietä aikaa yhdessä?
Apua suhteeseen
she
3107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Miten voimme todeta suhteemme tilan jos emme vietä aikaa yhdessä?"
Suhteen tilan toteamisesta käytävä keskustelu on lähes yhtä mielenkiintoinen asia kuin valtion turvallisuuspoliittinen selonteko.
mies pelkää liittonne hajoavan, mikäli palaatte yhteen.
Miehen ystävät tuo hänelle enemmän piristäviä vaikutteita mitä sinä hänelle tuot.
Mikä mahtoi olla eroamisen syy?
Mun mielestä tossa nyt on kyseessä sellasesta hitaasti kiiruhtamisesta miehen puolella. Tavallaan ku sitä ihastumis vaihetta, jossa pitäs olla ku paita ja perse, ei oo. Niin se alkaa kulkee tuolla tavalla. Tapaillaan vaan harvakseltaan ja kaverit on kuitenki tärkeämpiä.
TEillä ei varmaan aiemmin ollu oikeestaan omia elämiä vaan vietitte paljon aikaa yhdessä. Ehkä mies vois välttää tätä. Jos sie haluat miehen lähelles niin sulla pitää olla jotain tarjottavaa joka kiinnostaa miestä. Aluks pelkkä yhdessäoleminen ei riitä vaan se pitää yhdistää miehelle miellyttäviin kokemuksiin... ja tässä siis puhun harrastuksista tai viihteestä, en ainoostaan siitä yhdestä jutusta. Ihan niinku sillon aiemminki, ku kävitte treffeillä tekemässä jotain kivaa. Joku yhteinen tavoite tai projektiki vois olla ihan hyvä keino...