Olenkohan liian epätoivoinen? Olemme tapailleet noin vuoden, ja olimme ensimmäisellä yhteisellä matkalla. Riitelimme, ja mies sanoi että hänellä on koko ajan ollut muita. Myöhemmin ilmoitti sanoneensa sen vain suutuspäissään. Ensin ajattelin etten enää ota yhteyttä, mutta ikävä tuli ja vietimme ihanan viikonlopun yhdessä. Tein alhaisen tempun, ja katsoin hänelle lähetettyjä viestejä. Niistä kävi ilmi, että hän on tapaillut jotain toista samaan aikaan. Maailmani romahti taas. Tykkään miehestä niin paljon, että haluaisin vain olla tietämättä koko asiasta ja toivon, että hän lopettaa yhteydenpidon, kun meidän juttu syvenee.
mitä mies haluaa
missä mennään
81040
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni petät itseäsi uskottelemalla, että mies siitä muuttuu. Jos hänellä on jo alkumetreillänne tarve suhata monen kanssa, niin miten luulet olevan muutaman vuoden päästä, kun se alkuhuuma on haihtunut väliltänne ja olisi aika arjen ja TOSIrakkauden astua kuvaan?
Itse tekisin kyllä omat johtopäätökseni ja lopettaisin suhteen. Itse en haluaisi elää elämääni parisuhteessa jatkuvan epäluulon alla.
Ajattele ITSEÄSI; kelpuutatko epäluotettavan ihmiseen rinnallesi!
Jos teillä olisi luvassa jotain vakavampaa, niin kyllä se olisi vuodessa jo näkynyt.
Sen verran olen saanut lisää selville, että kyse on exästä, joka haluaa olla vielä "hyvä ystävä". Kyselee miten meillä menee jne. Viesteistä päätellen haluaa kuitenkin muutakin kuin vain ystävyyttä. En haluaisi hänen tuolla taktiikalla pilaavan meidän suhdetta. Jos en välitä hänen yrityksistään, luulisi jossain vaiheessa kyllästyvän. Sitähän hän juuri haluaa, että tulen mustasukkaiseksi.
exien perään kaihoavia, eikö jokaisen pitäisi selvittää entiset suhteet totaalisesti, ennen kun uuteen alkaa!!
No, meitä ihmisiä on moneen junaan ja osa jää asemallekkin!
mutta parempi ois että kerrot hänelle tietäväsi asiasta koska myöhemmin voi käydä niin että joudut pettymään.Hän jatkaa toisen kanssa ja tapailee sitä etkä sinä tiedä.Teidän suhteelle se on haitaksi jos koko ajan epäilet.Et saa tietää tapaileeko hän toista vielä silloinkin vaikka suhteenne syvenee.Kysy häneltä asiasta kävi kuinka kävi ja varmasti tiedät että se on ainoa oikea vaihtoehto.
Mies, joka pitää yhteyttä toiseen naiseen samalla kun seurustelee sinun kanssasi, ei ole yksin sinun, eikä halua omistautua vain sinulle. Hänen kanssaan et tule onnelliseksi, sillä tuo mies ei pysty jatkossakaan pitämään sinua ainoana, vaan pitää rinnallasi toista tai toisia.
Jätä mokoma heti.
Entä jos tuo toinen juttu syvenee ja sinä oletkin se joka heivataan ulos.
Sinun kannattaa valmistautua myös tuohon toiseen vaihtoehtoon.
Oletko varma, että juuri teidän juttunne syvenee.
Entä jos käykin toisin päin.
Kannattaa varautua myös siihen vaihtoehtoon, että
se oletkin sinä joka lähtee.