Sinulle aikuinen

En anna koskaan anteeksi äidilleni, joka oli pelkuri. Hän oli itsekäs, typerä ja pelkuri! Hän ei puolustanut lapsiaan, ei suojellut meitä. Hän antoi kaiken jatkua vuosia. Hän väitti ettei tiennyt, hän väitti pelänneensä. Pitäisikö minun sääliä häntä?! Hän olisi voinut tehdä kaikesta lopun, vaan ei tehnyt.

Jotkut äidit ja isät suojelevat lapsiaan omalla hengellään. He uhraavat kaiken pelastaakseen lapsensa. Toiset asettavat naapurien mielipiteen ja ihmisten puheet lastensa edelle. He väittävät kärsivänsä ja pelkäävänsä ja niin he varmaan tekevätkin, koska ajattelevat vain itseään. Toiset vanhemmat unohtavat oman pelkonsa ja kipunsa, kun näkevät lastensa kärsivän. Sellaisen äidin olisin minäkin halunnut.

Joka ikinen äitienpäivä minut pakotettiin askartelemaan kortti naiselle, jota vihasin. Minun piti olla kiitollinen kaikesta kivusta ja häpeästä. Minua nöyryytettiin henkisesti joka ikinen äitienpäivä.

Se nainen saa kuolla yksin. Tunnen vain vihaa, joka tekee inut surulliseksi. Vihaan häntä enemmän kuin isääni. Isälle olen kyennyt antamaan anteeksi, sillä hän oli sairas. Äidilleni en kykene ehkä koskaan, vaikka yritän. Ja vaikka kykenisinkin, en haluaisi nähdä enää ikinä.

Siinäpä ihmiset puhuvat, sanovat itsekkääksi, kun en hoida vanhaa äitiäni. Se nainen ansaitsee olla yksin.

Sinulle aikuinen, jonka lapset kärsivät, olet vastuussa. Kaikki muu on tekosyytä! Rakkaus ei satuta toista. Voit antaa anteeksi itsesi, vaan et lapsiesi puolesta. Voit ottaa puolisosi takaisin ja antaa hänen satuttaa sinua, mutta sinulla ei ole oikeutta antaa hänen tehdä sitä lapsillesi. Sinulla ei ole oikeutta pakottaa lapsiasi katsomaan, kun hän tekee sitä sinulle. Jos sinusta ei ole suojelemaan lapsiasi, anna heidät jollekin, joka on valmis suojelemaan ja rakastamaan heitä.
1395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ajatellut, että myöskin äitisi oli sairas.
Hän ei kyennyt huolehtimaan itsestään ja lapsistaan sen enempää kuin isäsikään.

Kannattaa päästä tuollaisesta katkeruudesta eroon. Se tuhoaa sinua ihan yhtä paljon, kuin surkea lapsuutesi, jollaista kenenkään ei pitäisi kokea. Siihen sinä et voinut vaikuttaa, mutta nyt aikuisena voit tehdä paljon itsesi hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tähdenlento kirjoitti:

En anna koskaan anteeksi äidilleni, joka oli pelkuri. Hän oli itsekäs, typerä ja pelkuri! Hän ei puolustanut lapsiaan, ei suojellut meitä. Hän antoi kaiken jatkua vuosia. Hän väitti ettei tiennyt, hän väitti pelänneensä. Pitäisikö minun sääliä häntä?! Hän olisi voinut tehdä kaikesta lopun, vaan ei tehnyt.

Jotkut äidit ja isät suojelevat lapsiaan omalla hengellään. He uhraavat kaiken pelastaakseen lapsensa. Toiset asettavat naapurien mielipiteen ja ihmisten puheet lastensa edelle. He väittävät kärsivänsä ja pelkäävänsä ja niin he varmaan tekevätkin, koska ajattelevat vain itseään. Toiset vanhemmat unohtavat oman pelkonsa ja kipunsa, kun näkevät lastensa kärsivän. Sellaisen äidin olisin minäkin halunnut.

Joka ikinen äitienpäivä minut pakotettiin askartelemaan kortti naiselle, jota vihasin. Minun piti olla kiitollinen kaikesta kivusta ja häpeästä. Minua nöyryytettiin henkisesti joka ikinen äitienpäivä.

Se nainen saa kuolla yksin. Tunnen vain vihaa, joka tekee inut surulliseksi. Vihaan häntä enemmän kuin isääni. Isälle olen kyennyt antamaan anteeksi, sillä hän oli sairas. Äidilleni en kykene ehkä koskaan, vaikka yritän. Ja vaikka kykenisinkin, en haluaisi nähdä enää ikinä.

Siinäpä ihmiset puhuvat, sanovat itsekkääksi, kun en hoida vanhaa äitiäni. Se nainen ansaitsee olla yksin.

Sinulle aikuinen, jonka lapset kärsivät, olet vastuussa. Kaikki muu on tekosyytä! Rakkaus ei satuta toista. Voit antaa anteeksi itsesi, vaan et lapsiesi puolesta. Voit ottaa puolisosi takaisin ja antaa hänen satuttaa sinua, mutta sinulla ei ole oikeutta antaa hänen tehdä sitä lapsillesi. Sinulla ei ole oikeutta pakottaa lapsiasi katsomaan, kun hän tekee sitä sinulle. Jos sinusta ei ole suojelemaan lapsiasi, anna heidät jollekin, joka on valmis suojelemaan ja rakastamaan heitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu