Miehet...MIKÄ TEILLÄ ON? Olen kunnollinen, hyvä nainen, ulkoisestikin näyttävä, ikäni alle 40.Olen tapaillut vuoden aikana erilaisia miehiä, hitaasti edeten,mutta kemioiden kanssa.En ole antanut ymmärtää mitään väärin enkä kierrätä koskaan kahta samanaikaisesti. AINA viimeistään kahden kolmen kk mukavan tapailun jälkeen mies hiljenee, ei soita, ei vastaa puh. Yleensä seuraavaan yhteydenottoon kuluu kuukaudesta puoleentoista. Tiedättekö, että siinävaiheessa tunteet naisella laimenevat, eikä ihme. Nainen tarvitsee pienenkin tekstiviestin tai ilmaisun että mies tarvitsee aikaa, eikä ole unohtanut. Ei siinä rakkaudentunnustuksia tarvita, eihän niitä tule itseltänikään tässä vaiheessa.Aina kuitenkin näytän miehelle jos viihdyn hänen kanssaan. Ongelmani on myös se, että kyynistyminen on kohta niin paha, ettei jaksa enää yrittää.
Luulin TAAS tavanneeni elämän miehen, tämä kun oli jo pitkään yrittänyt iskeä minua, mutta olen hänet torjunut. Viimein sitkeästä yrittämisestä ihastuin, suostuin tapailuun...josta ihastuin lisää kunnes TAAS sama hiljeneminen.
Voi elämänkevät, missä suomessa on nunnaluostareita? Eikös Heinola ole munkkiluostari?
Luulin TAAS tavanneeni elämän miehen, tämä kun oli jo pitkään yrittänyt iskeä minua, mutta olen hänet torjunut. Viimein sitkeästä yrittämisestä ihastuin, suostuin tapailuun...josta ihastuin lisää kunnes TAAS sama hiljeneminen.
Voi elämänkevät, missä suomessa on nunnaluostareita? Eikös Heinola ole munkkiluostari?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaikki miehet on samanlaisia paskoja.Yksikään mies ei halua rakkautta ja uskollisuutta.
Kokemuksesta voin sanoa tämän.Miehillä ei ole minkäänlaista käsitystä kiintymyksestä tai rakkaudesta.
Olen jo katkeroitunut ja pysyn loppuikäni yksinäisenä erakkona.En tahdo enää koskaan mieltäni pahoitettavan miesten toimesta.Onneksi olen jo elämäni ehtoopuolella,jotta ei tarvitse elellä kuin 30-40v yksinäisyydessä, ellei joku tapaturma tai sairaus armahda aiemmin.
uskollisuutta ja etenkin joskus sitä RAKKAUTTA!
jo itsessään selitä paljon...
Tarkoitat varmaan Valamon luostaria Heinävedellä etkä Heinolassa. Samassa pitäjässä on myös Lintulan luostari, joka on nunnaluostari.
Aivan, ajatuskatkos... siis tietenkin Heinävedellä. Olenhan käynyt siellä itsekin lapsena, siis Valamossa. Nyt alkaa vaan olla mitta niin täysi, että näinkin päättömiä ajatuksia jo mielessä.
Meikäläinen on taas törmännyt naisiin joille saa olla joku saatanan puhelin automaatti, arvaa kuinka kauan kiinnostaa pitää yhteyttä naiseen joka itse ei kykene, viitsi, uskalla pitää mieheen yhteyttä? Heitä villi veikkaus!!
Ei ole kyse omasta passiivisuudestani. Aloitustekstissäni kirjoitin että mies ei soita TAI EI VASTAA PUHELIMEEN.On kohteliasta soittaa parin pv:n sisällä takaisin ja kenties kommentoida, jos näkee että nainen on soittanut ja yrittänyt tavoitella.
Viestin tai tiedon siitä onko kiinnostusta enään niin miksi SÄ ET VOI SITÄ KYSYÄ SUORAAN??
On toki kohteliasta soittaa mutta niin on kohteliasta kysyä jos ei tiedä!!
Kurjaa jos sulle on näin käynyt mutta itse olen vittuuntunut teihin passiivisiin naisiin niin että jos ei naisestakaan mitään välillä kuulu oma aloitteisesti niin en ota enään itsekkään mitään yhteyttä koskaan! Näin tein viimekerrallakin ja vielä viestillä, toivotin hyvät pääsiäiset ja laitoin loppuu että "katellaan...". Yhtään ei harmita!!
Siis mitä ihmettä sinä nyt höpötät? Juurihan nainen kertoi, että oli itse yrittänyt
mieheen saada yhteyttä, mutta mitään ei kuulu? Millä helvetillä keskustelet ihmisen kanssa,
johon ei saa yhteyttä.
Vittu sentään. Miten tuonkin sai väännettyä naisen syyksi? Vituttaa tuollaiset
katkeruuteensa tikahtuvat miehet, jotka syyttävät kaikesta aina naisia.
Yritä nyt painaa sinne pikku luupäähäsi, että joskus se mieskin voi olla
se kusipää. Nainen ei aina ja joka kerta ole se kaiken pahan alku ja juuri, vaikka
sinä heitä ehkä haluaisitkin kaikesta syyttää.
Ja ei, en ole mikään ilkeä sinkkunainen, vaan sinkkumies kuten sinäkin, mutta
sen verran sentään tajuan, että meissä miehissä on ihan yhtälailla niitä
mulkkuja ja kusipäitä. Aivan sama. Senkun välttelette kaikki toisianne ja
jätätte soittamatta ja tekstaamatta.
kun aloitat tapailun miehen kanssa, niin kuinka aito ja rehellinen olet heti kättelyssä? Minä olen huomannut, että on parempi heti sanoa mitä parisuhteelta hakee ja mitkä asiat itselleni tärkeitä ym. Jos mies sitä säikähtää niin epäihän ole sitten oikea mies. Olen sanonut ensitreffinkin jälkeen, etten oikein hallitse tyttö-poika-leikkiä enkä edes pidä siitä ettäm pitää kierrellä ja kaarrella. Suorasanainen mies on kyllä tajunnut että nyt sitten mennään eikä meinata jos toisiimme halutaan kerran tutustua. En tajua jarruttelua ja sitä että pitäisi max kerran viikossa nähdä. Tee selväksi miehelle, että sä et sitten halua sellaista, että vatvotaan ja odotellaan. Jos siitä paineita tulee niin onko se sitten oikea kumppani sulle? Jos jostain on kiinnostunut, niin eikö sitä halua tavata tai vähintäänkin vastata puheluun?
Enemmän suoria kysymyksiä, vähemmän luuloja tähän elämään.
Itse en ole joutunut tapailuvaiheessa juuri pettymään, vaan aina muutaman vuoden jälkeen. Molemmilla kerroilla mies ollut niin pahasti uskoton, ettei ole edes terapiasta pystytty selvittämään..se loukkaa niin syvästi, että vaikka haluaisin antaa anteeksi ja jatkaa niin en ole pystynyt. Anteeksi olen nyt antanut mutta mietin, olisiko kuitenkin helpompi olla yksin eikä haaveilla siitä että kolmas kerta toden sanoo. :(