mies ei vihdy kotona

tuohonkin asiaan. Esitä miehellesi toiveesi, viettää aikaa myös hänen kanssaan kahdestaan. Älä nyt toki kokonaan kiellä perhettään tapaamasta.

Meillä tuohon tilanteeseen auttoi keskustelu, mies kun ei ollut tajunnut, että kaipaisin myös hänen seuraansa silloin täällöin..

Pehmeä lasku suomalaisten sydäntä lähellä oleviin tapoihin on oikea lähestymiskeino. Aluksi voitte pitää yhdessä viiden sekunnin hiljaisuuksia ennen ruokailun aloittamista. Siitä sitten pidennätte jaksottain minuuttiin ja eipä aikaakaan kun mieheltä luonnistuu jo mukavasti koko illan kestävä hiljaisuussessio koto-oloissa.

Ah, ymmärrän tilanteesi täysin.

Alussa meilläkin olisi jokaiselle vapaahetkelle löytynyt joku eno, veli tms..jossa olisi pitänyt käydä istumassa iltaa.
Ja silloin harvoin kun olisi ollut ihan vapaapäivä, niin vieno kysymys; "lähdetäänkö xxx-kaupunkiin sukuloimaan ?". Ei hemmetti että meinasi mennä hermot.
Mies ei ensin pystynyt käsittämään että miten musta ei ollut hauskaa istua turkkia kalkattavien ihmisten kesken yöhön asti..

Hmm..muutos tilanteeseen oli tultava ja kävin montaa kertaa (enemmän ja vähemmän) rauhallisesti läpi ettei tilanne voi jatkua näin.

Minä perustin kantani sille että suomalaisena kaipaan yksityisyyttä ja naisena kaipaan kyhnäysaikaa.. Lopulta ihan käytännön kautta mies huomasi aika nopeasti että yhteinen KAHDESTAAN vietetyn ajan määrä korreloi suoraan mielialani kanssa..

Nykyisin vietetään miehen vapaa-aika kyllä aika tiiviisti kahdestaan. Satunnaisesti käy kahvilla kavereiden kanssa, tai vanhemmillaan..

Mutta mun miehelle kettuillaankin aina siitä että mä olen meidän perheen "general"...

Itse olen mies ja viihdyn kyllä paljon mielummin naisen kanssa kuin miesten ja sukulaisten. En nyt mikään kotihiiri mutta nainen on ykkönen. kannattaa ottaa sinusta välittävä mies.

Meidän nykyelämä on kyllä aikalailla kotihiiri-meininkiä. ;o) Mies harvemmin lähtee mihinkään töiden jälkeen. Ainoastaan perjantaisin hän tapaa ottaa tytön mukaan ja käydä kaverinsa luona kahvilla, jolla on samanikäinen tyttö kuin meilläkin. Lisäksi tavataan kerran viikossa käydä uimassa koko perhe. Muuten se olen sitten minä, jolla on menoja viikolla: käyn salilla, aerobicissa, naapurin kanssa kävelyllä jne.
Viikonloppuisin taas mies tapaa kavereita enemmän. Lauantaiaamupäivänä kokoontuvat keskustaan kahville ja iltapäivästä tapaa käydä kavereiden kanssa katsomassa jalkkispelin baarissa. Sunnuntai menee perhemerkeissä, koska aamupäivällä on tytön jalkkisharkat ja illalla taas isän. Illat vietetään yleensä kotona viikonloppuisinkin, vuokrataan elokuvia tms. Mies ei ole pahemmin vierailijatyyppiä, eikä hänellä ole täällä sukulaisia. Ystäviä kuitenkin paljon...
Mutta kyllä hän nuorempana meni enemmän. Kai sitä vaan jaksoi paremmin. ;o) Ja kun ei ollut lasta, oli erilaiset prioriteetit elämässä... Mutta kyllä me silloinkin vietettiin ihan tarpeeksi aikaa kahdestaankin.

Samoja ikiä ollaan... ukko on kotona ku tatti siitä illasta aina kehuu että nyt lähtee ensi perjantaina baariin ja mitä siellä natokit pyörii heti työpäivän päätyttyä ei puhettakaan että olisi lähdössä. Nyt kun en niin välitä mieheni seurasta tuntuu kuin jostain olisi tullut ylimääräistä yhdessäolo aikaa ja ihan turhaan... tai sitten aika vain mataa kun odotan tapaavani Ahmedin. Ahmedilla ja minulla ei tietenkäänole yhteistä aikaa ehkä kolme tuntia per viikko (jos kaikki näkemiset lasketaan) jos sitäkään.

Jos en itse menisi kuikuilemaan herran työpaikalle niin en näkisi sitäkään vähää, toki joskus tulee käymään ja on tapaamista mutta liian vähän on aikaa. Ei voida keskustella mistään tärkeästä kun kaikki aika menee siihen että ollaan siinä hetkessä ja yhdessä ja ihmetellään sitä, että jes.

Minäkin olen naimisissa ulospäinsuuntautuvan ilopillerin kanssa :-) Suomessa ollaan kovin koti-ihmisiä ja kaivataan omaa rauhaa. Ja kahdenkeskistä rauhaa. Muualla päin, vaikkapa muissa Euroopan maissa, näyttää siltä, että ihmiset ovat aina menossa ja elämä on kodin ulkopuolella. Tunnen monia jotka juovat aamukahvinkin kahvilassa työmatkalla. Kotona käyvät vain kääntymässä ja silloinkin on aina ulkokengät jalassa, valmiina lähtöön. Lomallekin he lähtevät johonkin tungokseen, kun suomalainen vetäytyy mökin hiljaisuuteen.

Ja myös ne ulkomaalaisten perhesuhteet käyvät suomalaiselle usein ylivoimaiseksi. Meilläkin oli ennen niin, että appivanhemilla oli asuntomme avaimet ja he vain tulivat sisään etukäteen ilmoittamatta tai ovikelloa soittamatta! Oli tosi kiva herätä lauantaiaamulla kymmeneltä, kun anoppi seisoo makuuhuoneen ovella päivittelemässä millaisia vetelyksiä nykyajan nuoret ovat. (Nyt asumme sieltä kaukana, huh helpotus!) Ja sitten ne pakolliset sunnuntailounaat suvun kanssa... siitä termiinistä ei voinut tinkiä kuin jonkin 40-asteen-kuume syyllä, silloinkin olisi kuulemma kunnon ateria tehnyt hyvää...

Jos jotakuta kiinnostaa tietää, että missä tällaiset kuviot, niin sanoisin varoituksena että kyseessä on ranskalainen mies ja suku ;-)

Kyllä mieheni nykyään nauttii löhösunnuntaista kotona kahdestaan, mutta ennen oli aina menossa kuin jokin levoton sielu. Jos ei itse mennyt niin joku tuli käymään tai sitten vähintään piti jutella puhelimessa. Minä sitten tarkoituksella järjestin miehelle kotona "oman tilan", huomasin että olin ottanut kotimme haltuuni ja määräsin kaapin paikan. Nyt hänellä on oma kirjoituspöytä, oma kirjahylly, oma lehtikori, oma läppäri, ja sen vieressä mukava nojatuoli. Pikku asia, mutta hän viihtyy huomattavasti enemmän kotona. Sitä siis kannattaa ajatella, oma isänikin pakeni autotalliin ruuvailemaan ja huoltoaseman kahvioon, kun ei kotona mahtunut sohvalle äidin monimutkaisten sohvatyynyasetemien sekaan odottamaan koska se äiti tulee naputtamaan, että jonkun pitäisi viedä nuo painavat matot pihalle... ;-)

Yksinkertainen konstikin lyötyy asian parantamiseksi, kun oikein nätisti toiselle sanoo että haluaisin olla kanssasi useammin kahdestaan, niin toinen on siitä jopa mielissään. Kannattaa vain varoa siinä tilanteessa syyttelemästä ketään.