Vaimoni halusi erota puoli vuotta sitten 20 vuotisen liiton jälkeen. Vaikka ulkoiset asiat ovat kunnossa, ymmärrän, että jos liitossa on paha olla, on ero silloin ratkaisu. Nyt olen kuitenkin saanut kuulla vaimoni suhteesta muutama vuosi sitten työkaveriin. Ei vaimon mielestä ollut kuin avun hakemista pahaan oloon. Aloin jo päästä tolpilleni eron aiheuttamasta tuskasta ja järkytyksestä, mutta tämä viimeinen tuntuu olevan liikaa. Uni ja ruokahalu on mennyt. Työssä ei tapahdu mitään. Luottamus ihmiseen on mennyt. Tuntuu, että vaihtoehdot ovat vähissä. Onkohan aika hakeutua hoitoon, pää ei nimittäin enää kestä. Rakastan kaikesta huolimatta vaimoani. Siksi tämä tuntukin niin raskaalta. Onko kellään mitään neuvoa, miten tästä selviää, tiedän etten ole ensimmäinen tässä tilanteessa.
Eron tuskaa
6
986
Vastaukset
- mies
uskottomuus oli vain oire pahasta olosta liitosta, se ei ole ollut eron syy. Pää pystyyn ja elämään rutiineja. Luontoon ja ihmisten pariin. Lääkkeillä ei syitä poisteta. Ota päivä kerrallaan. Tiedän itse kokeneena että vain aika auttaa unohtamaan. Pidä etäisyyttä vaimoosi. Vaikka liitossa oli hyviä hetkiä nyt muistele niitä huonoja.
- Nainen40
Minulla on pikkuisen huono käsitys aviomiesten "rakkaudesta". Miehet puuhailevat liitossa omiaan ja ovat tyytyväisiä, kun on puhtaita vaatteita ja ruokaa pöydässä. Jos vaimo puhuu tyytymättömyydestä, mies vannoo rakkauttaan, mutta muuta ei sitten tapahdukaan. Kyllä sinäkin sen pyykipesijän ja ruoanlaittajan pian löydät. Älä välitä.
- tama
Niin, itsepä kärsin tehdyistä virheistä. En ollut huono isä, silitin vaatteet, hoidin lasten harrastukset, olin aina ns. satavilla, mutta halusin kaiken olevan "kotikeskeistä". Tämä ei riittänyt vaimolle. Aikaa myöten piti olla omat ystävät etc. Tosi asia on, että kasvoimme erilleen ja sen ymmärrän. Minullakin oli liitossa paha olo, mutta rakkauteni takia en mennyt vieraisiin. Luulinkin aina, että nainen ei voi harrastaa seksiä vieran kanssa jos tunntetta ei ole mukana ja mies voi, vaan meillä se olikin toisin. Tämä alkaa olla tosi vuodatus, enkä kaipaa ilkeilyä, vaan vilpiitömiä neuvoja siihen, että miten pääsen tämän yli. Vaimo sai erossa kaiken haluamansa. Suon sen hänelle kuitenkin, onhan vielä lapset, joita ei vaimo taatusti ajatellut vieraassa sängyssä. Oma tunnetila on sellainen, että nyt ainakin tuntuu, ettei ikinä enää voi rakastua, ihastua, haluta toista, ei mitään.. Siis kiitos esim. nimimerkki Miehelle, Sinä tiedät tunteeni.
- mies
tama kirjoitti:
Niin, itsepä kärsin tehdyistä virheistä. En ollut huono isä, silitin vaatteet, hoidin lasten harrastukset, olin aina ns. satavilla, mutta halusin kaiken olevan "kotikeskeistä". Tämä ei riittänyt vaimolle. Aikaa myöten piti olla omat ystävät etc. Tosi asia on, että kasvoimme erilleen ja sen ymmärrän. Minullakin oli liitossa paha olo, mutta rakkauteni takia en mennyt vieraisiin. Luulinkin aina, että nainen ei voi harrastaa seksiä vieran kanssa jos tunntetta ei ole mukana ja mies voi, vaan meillä se olikin toisin. Tämä alkaa olla tosi vuodatus, enkä kaipaa ilkeilyä, vaan vilpiitömiä neuvoja siihen, että miten pääsen tämän yli. Vaimo sai erossa kaiken haluamansa. Suon sen hänelle kuitenkin, onhan vielä lapset, joita ei vaimo taatusti ajatellut vieraassa sängyssä. Oma tunnetila on sellainen, että nyt ainakin tuntuu, ettei ikinä enää voi rakastua, ihastua, haluta toista, ei mitään.. Siis kiitos esim. nimimerkki Miehelle, Sinä tiedät tunteeni.
monella alkaa murroikä eron jälkeen, ryypätään, sekoillaan ja etsitään irtosuhteita. Pidä jalat maassa, ole lasten kanssa niin se ahdistus häviää. Vaikka osa puoliskostasi on poissa niin kun olet kokonaiseksi eheytynyt niin vierellesi löytyy kulkija joka arvostaa sinua. Ei se pettäjän osakaan ole levollisin, ole tyytyväinen ettet sinä availlut niitä kokemusten ovia ja rikkonut itsestäsi paloja sitä kautta.
- Mies48
Minäkin olin lähes 20v naimisissa on kolme lasta nuorin nyt 15v. Hoidin lähes kaikki kotityöt ruuanlaitot siivoúkset. Ja lapset oli aina mun kimpussa koskaan en ajanut niitä luotani annoin monta kertaa nukkua vieressäni, jota vaimoni ei olisi teheny koskaan. Vaimo kai oli tyytymätön parisuhteeseen kun petti 12v sitten sanoi vielä ite. Antoi kuulemma mulle syyn ottaa ero sanoin silloin hänelle, että en niin helpoin perustein en lähere liitosta. Sattui kummikin pirusti yritin unohtaa vaihtelevalla menestyksellä.
Mutta viime kesänä taas petti tuli vasta aamulla kotiin ja heti pesulle eli jäi kiinni nöyryytävällä tavalla. Viikko tapahtuman jälkeen heitin hänet asunnosta ulos. 2kk oli tyhjä olo mutta siihen loppu mun surutyö olin kai sen jo teheny eka kerralla. 15vuotta oli jännityspäänsärkyä ja söin lievää rauhoittavaa joka auttoi eli heti lähes naimisiinmenon jäkeen.
Nyt ei enää mitään lääkitystä. Jos olen rehellinen itelleni niin en parisuhteesta löydä mitään positiivista kerrotavaa.Vaimoni kävi koko liiton ajan jossain ryhmissä juttelemassa omasta äitisuhteesta ja lapsuusesta. Eikä tullut hullua hurskaanmaksi kutsuinkin sitä jauhopäiden kokoukseksi.
Joten ei muutakuin lippu korkealle ja tanko tanassa etiäpäin vaan :))
- Tutulta kuulostaa
Melko lailla olet samanlaisen kohtalon kalkin saanut nieltäväksesi kuin minäkin. 10:n avioliittovuoden jälkeen vaimo yhtenä aamuna oli vain kadonnut kun tulin yövuorosta kotiin, viestiä jättämättä. Jumalaton tuska ja prosessi siitä lähti käyntiin. Nyt hommasta on jo runsas vuosi, mutta rakkaus ei kuitenkaan kuole, se vain muuttuu tuskaksi jota sitten sulatellaan useampi vuosi. Mutta ei siihen kuitenkaan kuole, eikä lääkkeitä tarvitse sotkemaan kuvioita ennestään. Sairasloma voisi olla paikallaan.
Olisi kiva josus kuulla kuinka naispuoliset pettäjät kokevat itse oman tekonsa, millainen on heidän puolellaan se eroprosessi, ja mitkä ovat mahdollisuudet uuden ihmisen kanssa kun uusi mies noin lennosta otetaan, ja jospa vaikka vielä uudella miehellä on pari lastakin tullut mukana bonuksena.
Itsekkin paitani silitin, ja ruoka oli vaimolla aina pöydässä kun töistä kotiin tuli. Rakastan nimittäin ruuanlaittoa. Kauppalistasta lähtien huolehdin meidän hyvinvoinnista. Mutta ehkä tein liikaa parisuhteen eteen, olisi ehkä pitänyt antaa vaimon hoitaa enemmin, sellaistakin olen joskus kuullut ratkaisuksi parisuhdeongelmiin.
Mutta aika haavat parantaa, erossa/pettämisissä sitä miehestä ,niinkuin naisestakin, vasta mittaa otetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1036603
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h875007Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1083258Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p313128Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska272308Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191676Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961301Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391262Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311166- 48944