Pitkän sinkkuajan jälkeen löysin sen täydellisen miehen. Pian tulee vuosi yhteistä aikaa täyteen. Minun mittapuulla se on melkein ennätys :). Meillä on mukavaa ja tunnen oloni turvalliseksi ja rakastetuksi. Kaikilla osa-alueilla menee loistavasti, mutta...
Siinä on se "mutta". Kuvittelen usein, että minussa on jotain vikaa. Odotan sitä päivää, että mieheni kertoo kyllästyneensä minuun tai jotain vastaavaa. En usko ja luota itseeni, välillä vaivun mustasukkaisuuteen. Häpeän näitä tunteita. En ole kertonut ajatuksista miehelleni. Uskon, että hän ymmärtäisi, mutta pelkään, että hän pitäisi minua naisneurootikkona.
Tiedän, että jos pahinta odottaa, niin se myös tapahtuu. Joten... Miten saan rakennettua luottamusta itseeni sekä kasvatettua itsetuntoani? Se lähtee sisältäpäin, mutta miten?
Siinä on se "mutta". Kuvittelen usein, että minussa on jotain vikaa. Odotan sitä päivää, että mieheni kertoo kyllästyneensä minuun tai jotain vastaavaa. En usko ja luota itseeni, välillä vaivun mustasukkaisuuteen. Häpeän näitä tunteita. En ole kertonut ajatuksista miehelleni. Uskon, että hän ymmärtäisi, mutta pelkään, että hän pitäisi minua naisneurootikkona.
Tiedän, että jos pahinta odottaa, niin se myös tapahtuu. Joten... Miten saan rakennettua luottamusta itseeni sekä kasvatettua itsetuntoani? Se lähtee sisältäpäin, mutta miten?
Vastaukset 12
Vanhimmat
neuvoisin sinua etsimään omia mielenkiinnon kohteita ja asioita jotka sinusta tuntuvat hyvältä. Hyvä itsetunto ja -varmuus ovat seksikkäintä mitä itsessäsi voit kehittää. Katsele ympärillesi niin huomaat paljon hienoja asioita ja mene ihmisten pariin. Siitä se alkaa. Pohja paremmalle parisuhteelle tällöin on rakennettu eikä sinun tarvitse itseäsi aliarvioivilla asioilla vaivata. Siitä se lähtee eikä kenenkään mielipiteet voi sitä horjuttaa.
Kun tämän asian oikein ymmärrät niin sinusta tulee "fantastinen nainen" kaikkien silmissä.
Jep, sama täällä. Tuntuu et on liian hyvä mies ollakseen totta. Ja että jutussa on nyt jotain mätää kun joku on kiintynyt tällaiseen tyyppiin kun minä. Itseinho on ainoaa laatuaan enkä luota itseeni yhtään. Siitä syntyy monet mustasukkaiset hetket kun on pomminvarma siitä et mies kyllästyy. "Itsevarma nainen on seksikäs", tiedän. Vaikeampi toteuttaa käytännössä. Ihmisellä tarvii olla jokin muista riippumaton tunne, että on tasan itselle riittävä ja hyvä, ilman armopaloja ja todisteluja muilta. Silloin on helpompi olla sisältä vahva.
Ennen pitkää ymmärtäväinenkin mies saattaa tunteakin yhteiselon raskaaksi jos voimat menee naisen tukemiseen ja mustasukkaisten ajatusten oikomiseen. Asioilla on taipumus kääntyä siihen suuntaan, ikävä kyllä.
Tee ne asiat itseäsi varten, mitkä liittyy vain omaan elämääsi. Tee listaa asioista mitkä on hyvin ja mieti mihin voi vaikuttaa. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta eipä ole muutkaan täydellisiä. Muista että mies ei jaksaisi sua vuotta koska olet niin viallinen ja huono. Harva on niin taitava feikkaaja =)
Totta, helpommin sanottu kuin tehty. Tavallaan kiva kuulla, että joku on samassa jamassa :). En olekaan hullu, heh. Nolottaa oikein olla tälläinen "pahimman odottaja". En ollut alussa ollenkaan tällainen. Panikoimiseni johtuu varmaan siitä, että olen nyt korviani myöten rakastunut ja se vähän pelottaa vanhojen traumojen takia. Mene ja tiedä..
Ja kyllähän sitä ymmärtää, että panikoi turhia. Ainoa vaan, että tunteet ei mene ihan samalla tavalla. Mahtaako olla tyypillistä käytöstä naisille? Miehet harvemmin näistä asioista valittavat.
Kiitos kivoista viesteistä kaikille :). Aurinkoista ja hyvän itsetunnon täyteistä kevättä
ja kokemusta...
Erosin reilu vuosi sitten 8 vuoden suhteesta, jossa minusta tehtiin se ns. sylkykuppi ja se osapuoli josta aina e vika löytyi tai vaikkei vikaa ollutkaan, niin se haettiin. Eron jälkeen itsetuntoni oli aivan pohjamudassa, siihen että sain kasvatettua sen takaisin meni melki vuosi, jonka jälkeen huomasin eläväni jälleen.
Nousun sain aikaiseksi ehkä hiukan muiden kustannuksella ja nimen omaan naisten kustannuksella. Baareissa tuli pörrättyä ja seuraa sain, niin sitä kautta kasvoi niin varmuus, kun itsetuntokin...koska huomasin olevani hyvää ja haluttavaa seuraa.
Nyt vasta kokisin olevani valmis jonkinlaiseen terveeseen parisuhteeseen, koska luotan itseeni.
Toki ihmisiä on monenlaisia, mutta ei kai kukaan voi suuttua, jos otat asian puheeksi, koska todellisuudessa vain mies voi omilla eleillään ja teoillaa nostaa sinun itsetuntoasi.
Lykkyä pyttyyn!!
sinun itsetuntosi rakentumisesta. Jos hän tässä ei ole pian vuoden kuluessa pystynyt, ei hän ole ollut riittävän halukas itsetuntoasi hoitamaan. Ennusmerkki on huono tulevaisuutta ajatellen, ei mies osoita sinulle riittävästi huomiota, ei ole kiinnostunut siitä, mitä ajattelet, mitä tunnet. Voitko luottaa siihen, että mies vastaisuudessa kehittyy tässä suhteessa. Luulen että ei, ja siten neuvon sinua luopumaan hänestä.
Jokainen vastaa itsestään.
Parisuhde ei ole mikään hoitosuhde.
Tismalleen näin.
Tapa kasvattaa omaa itsetuntoa ja pitää itsestään enemmän on jokaisen omissa käsissä. Tässä ketjussa onkin jo annettu hyviä vinkkejä; tee sellaista, mistä itse pidät ja missä pärjäät.
Häpeä on todella kuluttava ja maata jalkojen alta syövä tunne. Anna itsellesi lupa olla epävarma ja "epätäydellinen". Jo tämä vapauttaa voimia hyviin asioihin. Tämä on helppo sanoa ja vaikeampi toteuttaa, olen itse noussut todella pohjamudista ylös, ja aikaa se on vienyt vuosikausia. Mutta koko ajan suunta on ollut parempaan päin!
Niilläkin ihmisillä, joilla on ns. hvä itsetunto, on omat Akilleen kantapäänsä, kukaan ei ole aina itseensä tyytyväinen ja varma olostaan. Ei pidä vaatia itseltään mahdottomia, niin tervettä itsetuntoa alkaa löytyä ihan itsekseen.
Tsemppiä!
suhde oli se sitten liitto tai mikä tahansa, niin on kahden ihmisen solmima suhde, josta vastuun kantaa molemmat osapuolet ja vastuun molempien hyvinvoinnista kuuluu molemmille.
Aika mustavalkoinen ajatusmaailma tällä kirjoittajalla......
Itsetuntoa ei loppupeleissä voi toiselle "antaa". Ei siinä auta tukeminen, kehut ja rakkaus, jos toisella ei ole yhtään itsetuntoa. Kivampi tietysti nyyhkiä toisen kainalossa kuin yksin, mutta ei se vielä itsetuntoa tuo.
Vaikka suhteessa tietysti kannetaankin molemminpuolisesti vastuuta kummankin hyvinvoinnista, toisen korvien väliin ei kukaan pääse. Ei vaikka hakisi kuun taivaalta.
Juu, en nyt ihan kirjaimellisesti sitä tarkoittanutkaan, että toisen päätä pitäisi "ehjätä", mutta ei toista alistaakkaan saa. Että siinä mielessä vastuu kuuluu molemmille.
Mutta kuten aiemmin sanoin, itse en voisi kuvitellakkaan tervettä parisuhdetta, jos en ole sinut ensin itseni kanssa.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa. Ei auta mitkään taikatemput toiselta osapuolelta jos toinen vaan ei pysty näkee itsessään muuta ku täyden nollan. Itellä nykyinen mies sanoo ja näyttää joka päivä kuinka paljon rakastaa mua. Katsoo silmiin ja sanoo kauniiksi naiseksi ja fiksuksi.
Silti näen oman kuvani jonain ihan muuna. Ruma, tyhmä, viallinen ja laiska.
Eli kyllä se on jokaisen oma tehtävä nostaa oma häntä pystyyn. Ja toivon et itellä se tapahtuu ennenkuin menettää noin hienon miehen.
Terapeutti-potilassuhteet ei vaan toimi. Parisuhteesta kuitenkin kun on kyse.
http://en.wikipedia.org/wiki/Wayne_Dyer
On noita ohjeita kirjat täynnä. Ylläolevassa linkissä esitelty kirjailija on kirjoittanut kysymykseesi hyvin vastaavan kirjasarjan. Mielestäni yhden parhaista.