Älkää leikkikö

Täällä on esiintynyt kirjoituksia missä ylistetään työttömyyden ihanuutta.

No, jos on varoissaan ja saa sidonnaista päivärahaa, voi hengätystauko kireästä työelämästä ollakin joskus mukavaa.

Mutta, helposti käy niin, että aikansa työttömänä lorvittuaan ei enää kelpaakkaan työmarkkinoille.

(työnantajaliiton kirjoituksien mukaan jo 3 kk työttömyyttä tekee ihmisestä työmarkkinoille kelpaamattoman hylkiön)

Sitten alkaakin todellinen syrjäytymiskierre: ansiosidonnainen loppuu, rahattomuus ja kurssiputki vievät itsetunnon ja terveyden.

Pudotus hyvinvoivasta ansiopäivärahan ihmisestä huonovointiseksi peruspäivärahan saajaksi, voi olla jyrkkä.

Älkää siis leikkikö tulella, ainakaan pitkään.
13575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Moro.
Tää on totta, itse jäin työttömäksi v2001,
ei löytynyt mitään pidempiaikaista järkevää duunia joten parin pakkokurssin jälkeen oli jo vitutuskäyrä niin korkealla että en halunnutkaan enää mitään töitä,työkkäri jakoi karesseja pari kappaletta tuli kun kieltäydin järjestäen uusista kursseista ja pomputtelusta no siinä meni
terveys no melkoisen pyörityksen ja koheltamisen jälkeen sain v2006 sain työkyvyttömyyseläkkeen väliaikaisesti, syytä en viitsi kertoa arvatkoon jokainen itse, mutta täytyy sanoa että nyt menee
oikeen mukavasti kun on päässyt eroon työkkäristä
eläke juoksee ja on lähes puolet parempi kuin työttömyyskorvaus, eipä ole valittamista olen kuitenkin omasta mielestäni aivan tavallinen ihminen toisin kun silloin työkkärin pomputeltavana orjatyöläisenä,en ole hullu opiskelen kieliä ja historiaa sun muuta täytin juuri 39v. tsemppiä kaikille pitkäaikaistyöttömille.

  • Olen sitä mieltä että työvoimatoimiston pompottelu sairastuttaa monet työttömät psyykkisesti. Minulle on moni sanonut, että he tulevat hulluksi työppärin pompotuksien vuoksi. Siellä ei kenellekään välitetä mitään normaalia työtä, ainoastaan turhille kursseille pakotetaan. Tai sitten näille 8 euron/pv tukitöihin. Jo sana kuntouttava työtoiminta tuntuu pahalta korvissa kun kyseessä on aivan täysin terveet, työttömäksi syystä tai toisesta jääneet ihmiset. Sanonnat kuntouttava työtoiminta, työelämävalmennus, harjoittelu ym. loukkaavat syvästi tervettä työtöntä ihmistä. Monet ovat alkaneet käydä mielenterveystoimistossa valittamassa että pääsisivät eläkkeelle. Kun sitten muutaman vuoden kuluttua on eläke järjestynyt, sen jälkeen on vapaa kuin taivaan lintu eikä ole köyhä eikä kipeä. Ainut keino päästä pois työvoimatoimistosta on yrittää eläkkeelle keinolla millä hyvänsä. Toivotan hyvää jatkoa ja voimia kaikille työttömille!

    Äänestä

Täällä on esiintynyt kirjoituksia missä ylistetään työn ihanuutta.

No, jos on varoissaan ja saa palkkaa, voi hengätystauko kireästä työelämästä ollakin joskus mukavaa.

Mutta, helposti käy niin, että aikansa töissä lorvittuaan ei enää kykenekkään elämän markkinoille.

(työnantajaliiton kirjoituksien mukaan jo 3 v työ laitostaa ja tekee ihmisestä elämään kelpaamattoman hylkiön)

Sitten alkaakin todellinen syrjäytymiskierre: ansiotyö loppuu, rahattomuus ja eläkeputki vievät itsetunnon ja terveyden.
Työn jälkeen ja ilman työtä ei ole elämää. Ihminen on vain laitostunt hiiri. Orava oravan pyörässä.

Pudotus hyvinvoivasta työ-orjuus ihmisestä huonovointiseksi eläkkeen saajaksi, voi olla jyrkkä.

Älkää siis leikkikö tulella, ainakaan pitkään.
Lopettakaa töissä piilottelu. Astukaa ulos elämään rohkeasti.
Töissä laitostuminen tuhoaa ihmisen !

Äänestä
  • Miten luulet Suomen pyörivän HÄ? Suomi ja kansalaiset elävät työstä ja yrittämisestä, sinäkin siivellä pummina!

    Äänestä

  • tämä selvä kirjoitti:

    Miten luulet Suomen pyörivän HÄ? Suomi ja kansalaiset elävät työstä ja yrittämisestä, sinäkin siivellä pummina!

    Meillä suurimmat rosvot ovat erilaiset eturyhmät.
    Ne syö kuormasta

    (mtk, ek, sak, tehy, jne..)

    Työttömien saama osuus on todella pieni ja merkityksetön .

    Se suuri pummaus tapahtuu esim vaikka 141-maan omistamisen tukiaisissa , yritys tukiaisissa, palkankorotuksissa, jne...
    --- suurimmat rosvot ovat vallassa.
    --- mutta yleisesti silti yritetään syyllistää ihmisiä, joille ei ahneuden markkinoilla olla valmiita antamaan edes palkkatyötä.

    ---- tämä on helvetillistä menoa !!!!!!!!!!!!!!
    -- katsokaa peiliin jumalattomat ja ahneet !!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • tämä selvä kirjoitti:

    Miten luulet Suomen pyörivän HÄ? Suomi ja kansalaiset elävät työstä ja yrittämisestä, sinäkin siivellä pummina!

    Meillä suurimmat rosvot ovat erilaiset eturyhmät.
    Ne syö kuormasta
    (mtk, ek, sak, tehy, jne..)

    Työttömien saama osuus on todella pieni ja merkityksetön. Olematon !

    Se suuri pummaus tapahtuu esim vaikka 141-maan omistamisen tukiaisissa , yritys tukiaisissa, palkankorotuksissa, jne...
    --- suurimmat rosvot ovat vallassa.

    --- mutta yleisesti silti yritetään syyllistää ihmisiä, joille ei ahneuden markkinoilla olla valmiita antamaan edes palkkatyötä.

    ---- tämä on helvetillistä menoa !!!!!!!!!!!!!!
    -- katsokaa peiliin jumalattomat ja ahneet !!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • tulella 4 kirjoitti:

    Meillä suurimmat rosvot ovat erilaiset valtaa pitävät eturyhmät.
    Ne syö säälittä kuormasta
    (mtk, ek, sak, tehy, jne..)
    Ja ahnehtii lisää jatkuvasti !

    Työttömien saama osuus on todella pieni ja merkityksetön. Olematon !
    Työttömien osuudesta suurin osa menee työvoimahallinnon ylläpitoon !
    ( tvt, typ, tem ministeriö, te-keskukset)
    - Ne jauhaa verovaroin paskaa ja ovat tarpeettomia !

    Se suuri pummaus tapahtuu esim vaikka 141-maan omistamisen tukiaisissa , yritys tukiaisissa, palkankorotuksissa, jne...
    --- suurimmat rosvot ovat vallassa.

    --- mutta yleisesti silti yritetään syyllistää ihmisiä, joille ei ahneuden markkinoilla olla valmiita antamaan edes palkkatyötä.

    ---- tämä on helvetillistä menoa !!!!!!!!!!!!!!
    -- katsokaa peiliin jumalattomat ja ahneet !!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Uutisten mukaan ne töissä olevat "marsut" ei enää osaa nukkua !
    Ja Tulee tauteja
    - tulee verisuoniongelmaa ja sydänkohtauksia.
    - hermot menee
    - siksi monet töissä olevat ahneet on niin väsyneitä, ettei seiso
    - elämässä ei ole iloa
    - pitää ryypätä ja huorata
    - vaikka ei seiso ! suorituspaineita
    - elämä on kurjaa, ei osaa nukkua
    - jne...
    --------------ihan perseetä toi työelämä, miksi sinne pitäisi kaivata ???

    - säälittävää elämän tuhlausta töissä !
    SÄÄLITTÄVÄÄÄ !!!!!

    Äänestä

  • on töissä ja uupuu kirjoitti:

    Uutisten mukaan ne töissä olevat "marsut" ei enää osaa nukkua !
    Ja Tulee tauteja
    - tulee verisuoniongelmaa ja sydänkohtauksia.
    - hermot menee
    - siksi monet töissä olevat ahneet on niin väsyneitä, ettei seiso
    - elämässä ei ole iloa
    - pitää ryypätä ja huorata
    - vaikka ei seiso ! suorituspaineita
    - elämä on kurjaa, ei osaa nukkua
    - jne...
    --------------ihan perseetä toi työelämä, miksi sinne pitäisi kaivata ???

    - säälittävää elämän tuhlausta töissä !
    SÄÄLITTÄVÄÄÄ !!!!!

    Markkinatalouden pelinappuloita juoksutetaan ja usutetaan toistensa kimppuun.
    Koska tässä systeemissä ihminen on vain hyödynnettävä tuotannon väline.
    Muita arvoja ei ole.
    Tämä rottien kilpailu on se orjuuttamisen paras keino.

    Tyhmimmät alkaa kiusata toisiaan. Eivät ymmärrä että ovat itse samassa venessä.
    Siis Rotat puree toisiaan, eikä isäntää...
    Isäntä rikastuu ja nauraa kuuliaisuudelle.

    Helevetin tyhmää väkeä on työelämässä ja ne uskoo omaan tarinaansa ja saa sitten palkaksi sydärin, uupuu ja rampautuu eläkkelle. Rahoista ei ole mitään hyötyä. Elämä vaan loppuu.
    Muistokirjoituksista saamme lukea "tärkeistä" ihmisistä.
    Ja tosiaan, säälittäviä suorituksia on se elämä täynnä !

    Eletään edelleen samassa vanhassa huutolaisjärjestelmässä, ihmisiä kohdellaan kuin eläimiä.
    Eläimiä kilpailutetaan...

    Äänestä

Itse olen kahdesti palannut ongelmitta takaisin työelämään oltuani työttömänä niin kauan, että molemmilla kerroilla oli 500 pvärahapäivää lähes käytetty. Olin siis molemmilla kerroilla työttömänä putkeen pari vuotta. Jälkimmäisen paluun jälkeen sain vakiviran.

Äänestä
  • ...on käytetty.

    Mikäli tarkoitus oli elvistellä, että kyllä MEIKÄLÄINEN on kova jätkä ja MEIKÄLÄINEN saa aina duunia, toivottavasti huomaat että nappi napsahtaa kelle vaan ja se yletönkin tuuri loppuu joskus.

    Äänestä

  • ...tuuris... kirjoitti:

    ...on käytetty.

    Mikäli tarkoitus oli elvistellä, että kyllä MEIKÄLÄINEN on kova jätkä ja MEIKÄLÄINEN saa aina duunia, toivottavasti huomaat että nappi napsahtaa kelle vaan ja se yletönkin tuuri loppuu joskus.

    ja sitten kun se nappi sattuu tälle vittuilijalle, niin voi sitä huutoa ja itkua. Niin kuin se olisi meidän työttömien vika.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tulella kirjoitti:

Täällä on esiintynyt kirjoituksia missä ylistetään työttömyyden ihanuutta.

No, jos on varoissaan ja saa sidonnaista päivärahaa, voi hengätystauko kireästä työelämästä ollakin joskus mukavaa.

Mutta, helposti käy niin, että aikansa työttömänä lorvittuaan ei enää kelpaakkaan työmarkkinoille.

(työnantajaliiton kirjoituksien mukaan jo 3 kk työttömyyttä tekee ihmisestä työmarkkinoille kelpaamattoman hylkiön)

Sitten alkaakin todellinen syrjäytymiskierre: ansiosidonnainen loppuu, rahattomuus ja kurssiputki vievät itsetunnon ja terveyden.

Pudotus hyvinvoivasta ansiopäivärahan ihmisestä huonovointiseksi peruspäivärahan saajaksi, voi olla jyrkkä.

Älkää siis leikkikö tulella, ainakaan pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu