Ahdistunut

minun mieheni on hitsaaja ammatiltaan ja itse olen maisteri. Olen aina rakastanut häntä hyvin paljon, enkä ole ikinä pitänyt koulutuseroamme esteenä. Joskus on ehkä harmittanut, kun jostain asiasta ei voi hänen kanssaan puhua kun häntä ei kiinnosta tai ei ymmärrä siitä sen enempää. Mutta sekään ei liity suoraan koulutukseen, vaan enemmänkin ihmiseen. Ja voinhan minä tietyistä aiheista puhua esim. alan ystävien kanssa.

On meilläkin ollut hassuja tilanteita sukujuhlissa ym. jos mies ei ole yhtään ymmärtänyt mistä puhutaan tai tiennyt jotain "etikettisääntöä". Kerran hän esim jätti kaikki kasvikset lautaselle, jota tiesin mummoni paheksuvan (kun ei syödä kaikkea mitä tarjotaan) ja sitten tokaisi että on tehnyt pupujen kanssa diilin jne...moni katsoi vähän kummeksuen mutta minua vaan nauratti enkä hävennyt yhtään vaikka se joillekin hienostotädeille oli kovin vulgääriä käyttäytyä noin. Se on kuule vain hyväksi, että heittää välillä jotain keventävää jos valtaosalla väestä on herne pyllyssä.
Kerran tuli puhetta vietnamin sotaan liittyen ja mieheni ei sitten ihan muistanut koska se oli ja se paljastui muillekin..häntä kovasti hävetti jälkeen päin, mutta ihan turhaan. Mitä sitten jollei tiedä tollaista asiaa? Tuskin se kovin paljoa teidän arkielämään vaikuttaa. Sydämen sivistys on tärkeintä, aina. Ole vain oma itsesi äläkä esitä tai jännitä mitään. Se on heidän ongelma, jos ne sinusta jotain koulutuksen perusteella ajattelevat. Jos ajatellaan stereotypisesti, niin mieluummin rento ja höveli duunari kuin kalkkeutunut, tylsä, korrekti ja kuiva akateemikko!!

Jos teillä on keskenänne ihanaa, älä ressaa naisesi sukulaisista. Tuskin heitä edes liian usein tarvitsee tavata?
Hienoinen "alemmuudentunne" voi olla lapsuuden tai kouluaikojen perua - siitä on mahdollista hankkiutua eroon! Tuskin naisesi perhe ajattelee koko asiaa, vaan on tyytyväinen kun likka on löytänyt mieluisan ja ilmeisen sopivan kumppanin itselleen.

Pohdittavaksi: Naisen perhe voisi olla myös täysiä ääliöitä, torveloita, väkivaltaisia, muusta maasta (eri kulttuurien väliset suhteet) eri kielisiä jne...

Aina voisi olla vaikeammin ;)
Iloitaan siitä, mitä meillä on!

sinä sen perheen kanssa avoliitossa ole, joten jos kaikki muuten on hyvin, niin älä välitä. Akateemiset taitaa vain tykätä jos joku ei ole niin korrekti - ainakin silloin voi itse näyttää olevansa korrekti - ja pistää ranttaliksi.

On tuo kyllä toisinpäinkin nähty. Itse olen duunariperheestä ja maisterin paperit on kohta minulla, ei ole helppoa aina. On saattanut olla mukava ja rento ilta kunnes joku on maininnut maisterin tutkinnostani..semmoista hlmöä lapsuudenkodissa opittua alemmuuskompleksia. On sitä kyllä minunkin kodissani ollut ja aina en ole uskaltanut olla omasta tutkinnostanikaan niin ylpeä..no, nyt meni sivuraiteille:) Tavallisia pulliaisia täällä kaikki ollaan, ihan sama mikä tutkinto ja millä haarukalla syö mitäkin.

Auta armias kun on asetelma muuttunut "kyllä ne on kädet joilla tehään töitä, ei lukemalla, sitä mä olen aina arvostanut" tai et "maisteri haluaa nyt sitten varmaan vuosikertaviiniä, meille muille kelpaa nää bisset".

Olen itse ahdistunut akateeminen, käyntikortissa lukee tekniikan tohtori. Siviilissä olen koko ajan sormi poskessa, mutta vaimon sukulaisten tai muuten pelottavien ihmisten edessä jäykkä kuin jääpuikko.

Minusta "yltiö korrekti käytös" on ihan oikeasti mukavaa. Kättelen äitiäni. Duunarien kanssa olen eri taajuudella. Tai sitten samalla, mutta eri tavalla moduloituna.

Duunari ei ole kuitenkaan yhtään huonompi ihminen kuin minä. Ihmisen arvo on ihan muualla kuin oppineisuudessa tai sosiaalisessa asemassa.

Tutussa seurassa olen se jutunkertoja, mutta oman itseni viihtyvyyden vuoksi vältän vieraiden tai puolituttujen ihmisten seuraa.

no minun avopuolisoni on ammattikoulun käynyt, tuskin muuta tuleekaan opiskelemaan, itse opiskelen yliopistossa ja maisterinpaperit häämöttää tulevaisuudesta. minun porukat ja perhetutut myös pitkälle opiskelleita. avopuolisoni suku pitkälti duunareita..

MUTTA minua itseäni ahdistaa tuo korrektius ja jäykkyys. erityisesti sitä rentoutta ja että otetaan asiat niin kuin ne ovat, sitä juuri rakastan kullassani ja hänen suvussaan! ollaan seurusteltu ja asuttu yhdessä yli kaksi vuotta, eivätkä nämä koulutusjutut ole koskaan häirinneet suhdettamme kun toinen on kuitenkin ihan fiksu ihminen ja muuten ollaan samalla aaltopituudella. mitä nyt perhejuhlat ovat sellaisia vieraskoreampia oman suvun puolesta... mutta oikeastaan vaihtelu virkistää, eikö? ;)

toisaalta sitten äitini kerran päivitteli että "en kyllä olisi koskaan uskonut että meidän tyttö seurustelisi amiksen kanssa!". itse en ymmärrä tätä ajattelutapaa ollenkaan. kaikkihan me työtä tehdään ja periaatteessa duunareita ollaan. putkimieskin ansaitsee enemmän kuin esimerkiksi joku opittaja!

ja minä se olen yleensä se hölmömpi puolisko tässä suhteessa :D eihän se koulutus loppujen lopuksi kerro ihmisestä juurikaan mitään.