Kysymys naisille?

Kaikissa tapauksissa kyseessä on pettäminen, mutta mikä tuntuu sinusta pahemmalta kuin toinen jos kaikissa tapauksissa on tapahtunut vain tekstissä mainittu eikä muuta? Antaisitko anteeksi jos kyseessä olisi selkeästi vain hairahdus?

1. Miehesi on nukkunut yön intiimisti toisen naisen vieressä kuitenkaan "tekemättä mitään". Ja katuu tapausta.

2. Miehesi on suudellut toista naista ja perääntynyt pois tilanteesta katuen.

3. Miehesi käsi on päätynyt toisen naisen housuihin ja koskenut sormella lyhyen ajan ja kuitenkin perääntynyt pois tilanteesta nopeasti katuen.
5825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

loukkaavia anteeksi ei anneta mitään noista .

Äänestä

1. Riippuu tilanteesta (mitä tarkoittaa "intiimisti") No, minäkin olen nukkunut miespuolisten ystäviemme vieressä, eikä kukaan ole tehnyt mitään arveluttavaa. Siis ihan sama minulle onko vieressä mies vai nainen, jos vain kyse on nukkumisesta. Tuo ei ole minusta pettämistä, joten ei ole minusta mitään anteeksiannettavaa.

2. Olen itsekin joskus nuoruudessani (ja kännissä) suudellut toista miestä eikä se ole merkinnyt yhtikäs mitään, vaikka väärin onkin. Joten antaisin anteeksi (edellytyksenä että tilanne ei toistu).

3. Tämä menee yli ymmärrykseni. Luultavasti antaisin anteeksi, mutta en unohtaisi. Yököttävää jotenkin.
_ _ _ _ _ _ _

Olen antanut miehelleni anteeksi nuoruudessamme tapahtuneen pettämisen (yhdyntä vieraan naisen kanssa). Toista kertaa ei anteeksiantoa seksistä tippuisi.

Äänestä

Nää vaikuttaa lapsellisilta. Vaikka nimimerkkisi mukaan olet petetty, mutta ilmeisesti sinua ei ole petetty kunnolla.

Jos kyse on hairahduksesta, joka vielä kerrotaan minulle, niin varmasti antaisin anteeksi.

Ensinnäkin mies on avoin ja rehellinen. Toisekseen tämän jälkeen voi miettiä, miksi tuollainen tilanne pääsi tapahtumaan. Leikkikö mies tulella vai oliko muita tekijöitä. Kaipaako mies "jännitystä" vai uusia kokemuksia. Sen jälkeen voi päättää mitä tehdään, vai tehdäänkö mitään.

Äänestä

Niin jos olette jo naimisissa, perhe sekä lapsia olisi mun mielestä tuo: 2. Miehesi on suudellut toista naista ja perääntynyt pois tilanteesta katuen...siis voisin antaa anteeksi tuon vaihtoehdon. Tuota 2 ja 3 EN missään tapauksessa.
Jos oltaisiin vielä seurusteluvaiheessa niin jättäisin koko miehen. En pysty luottamaan enää kun jo seurustellessa kerta tekee jotain noista. Katui tai ei.

Äänestä

helposti anteeksiannettavia, pitkäaikaista seksi-/tunnesuhdetta en sulattaisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SariPetetty kirjoitti:

Kaikissa tapauksissa kyseessä on pettäminen, mutta mikä tuntuu sinusta pahemmalta kuin toinen jos kaikissa tapauksissa on tapahtunut vain tekstissä mainittu eikä muuta? Antaisitko anteeksi jos kyseessä olisi selkeästi vain hairahdus?

1. Miehesi on nukkunut yön intiimisti toisen naisen vieressä kuitenkaan "tekemättä mitään". Ja katuu tapausta.

2. Miehesi on suudellut toista naista ja perääntynyt pois tilanteesta katuen.

3. Miehesi käsi on päätynyt toisen naisen housuihin ja koskenut sormella lyhyen ajan ja kuitenkin perääntynyt pois tilanteesta nopeasti katuen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu