HOST

Voisivatko jotkut host-vanhemmat vastata siihen, että mitä he au pairilta odottavat. Haluatteko te, että auppari on osa perhettä vai vain työntekijä? Entä saako hän käydä baareissa ja tulla krapulassa kotiin? Haluatteko ottaa hänet mukaan illanviettoon, viikonlopunviettoon ja lomille (aupparin vapaa-aikana siis)? Mitä kotitöitä aupparin tulisi teidän mielestä tehdä?

Millainen olisi unelma auppari luonteeltaan? Entä millainen olisi painajainen? Onko näistä omakohtaisia kokemuksia?

Olisi todella mukava kuulla teidän näkökulmianne. Kiitos jo etukäteen!
7800
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lahtokohtaisesti au-pair on osa perhetta. Siis samat oikeudet kuin myos velvollisuudet kuin muillakin taman katon alla.

Yoelama kuuluu nuoruuteen ja taysi-ikaisena yomenot vapaa-ajalla ovat aupparin oma asia. Kotiudutaan muiden unia kunniottaen ja perheen edessa ei heiluta kannissa. Tyopaivaa edeltavina iltoina oletetaan kotiutumista sellaiseen aikaan, etta ehtii nukkua ennen tyopaivaa. Omasta kokemuksesta tiedamme kuinka rankkaa pikkulasten hoitaminen oikeasti on....

Au-pair paattaa vapaa-ajan kaytostaan itse. Jos tapahtuu jotain erikoisempaa (siis muuta kuin ianikuista leikkipuistoa) ilmoitamme ohjelmasta ja se on oma valinta haluaako tulla mukaan. Lomista osalle olemme kutsuneet au-pairin mukaan, edellyttaen apua lasten kanssa tarvittaessa. Kuitenkin kohtuudella niin, etta hanelle jaa aikaa myos lomailuun.

Unelma luonteenpiirteita on mahdoton maaritella. Kaikki meilla olleet neidot ovat olleet ihan erilaisia ja hauskaa niin. Ehka tarkeinta on, etta uskaltaa tuoda esiin asiat, jotka kokee epakohdiksi ennen kun niista tulee vuorenkokoisia. Eli kommunikaatio toimii.

Painajaisista ei kokemusta. Ehka itse en jaksaisi katella negis-asennetta. Jos lahtee ulkomaille ja haluaa elaa toisessa kulttuurissa taytyy olla valmis kohtaamaan erilaisia ihmisia ja tapoja kuin koto-Suomessa ja jattaa vertaileva asenne kotiin.

Äänestä
  • Hei,

    Ensinnäkin kiitos asiallisesta kysymyksestä. Meillä aupparit ovat olleet vähän siitä väliltä ovatko perheenjäseniä vai työntekijöitä, tähän vaikuttaa varmasti eniten se, että meillä on aupparille oma kämppä joten emme oikeasti ole koko ajan yhdessä. Olemme aina tykänneet auppareistamme kovasti ja olleet ystävällisissä väleissä, pyrkineet auttamaan kaikessa tarvittavassa kuten lääkärikäynneissä tms. käytännön asioissa mutta me kohtelemme aina auppareitamme aikuisina emme lapsina. Ikäeroakaan ei ole kuin reilu kymmenen vuotta meidän ja aupparimme välillä joten en edes ajattele olevani äidin korvike 20 vuotiaalle.

    Viikonlopun viettoon tai lomille olemme ottaneet mukaan vaihtelevasti; jos tarvitsemme kohteessa ylimääräistä käsiparia ja kohde on myös sellainen, että siitä on aupparille iloa olemme ottaneet mukaan. Tämä ei kuitenkaan ole automaatio, usein tämä on ihan kustannuskysymyskin, ylimääräinen yhden hengen huone lisänä 5 henkisen perheen kustannuksiin on monessa kylpylässä tai hotellissa jo aika arvokas. Summasummarum, meillä aupair pääsee joka tapauksessa kerran mukaan laskettelemaan, kerran vaeltamaan ja yhdelle ulkomaan matkalle vuotensa aikana. Katsomme tämän riittävän niin, että joskus voimme reissata myös oman perheen kesken.

    Unelma auppari, ja meillä on sellainen juuri nyt :), on oma-aloitteinen, reipas nuori aikuinen joka osaa arvostaa sitä mitä perheellä on tarjota ja ottaa työnsä vakavasti ja pitää lapsista (tämä on tärkeää!). Ei valita turhasta mutta sanoo heti jos jotain sanomista on. On sosiaalinen ja löytää nopeasti kavereita ja huolehtii omasta osuudestaan talouden pidossa niin, että hänestä ei koidu ylimääräistä työtä perheen aikuisille. Tällainen asenne saa varmasti myös positiivista vastakaikua perheen suunnalta.

    Mukavaa aupair aikaa kaikille!

    Äänestä

Kiitos ihanista vastauksista! On ilo kuulla, että olette todella ottaneet aupparin perheenjäseneksi, ettekä vain "orjaksi". Itselleni ainakin olisi tärkeää nimenomaan tuollainen suhtautuminen, sillä en haluaisi tuntea itseäni ulkopuoliseksi.

Baariasian kanssa olen itse samaa mieltä. Kännissä ei saa toikkaroida perheen edessä, eikä krapulaisena saa tulla töihin. Ja jos perhe ei halua aupparin juovan alkoholia, niin sitä pitää mielestäni kunnioittaa, sillä jokainen pystyy olemaan vuoden ilman alkoholia.

Olette mielestäni huomioineet aupparin todella hyvin lomanvietossa. Onhan se aupparillekin hieno kokemus päästä aupparivuotenaan edes hieman lomailemaan. Ymmärrän kyllä tuon kustannuspuolen ja sen, että perhe haluaa välillä lomailla keskenään, mutta olette kyllä ottaneet aupparit todella hyvin huomioon.

Voi kun itsekin saisin noin hyvän host-perheen. Olen kuullut sekä kauhutarinoita että aivan ihastuttavia kertomuksia, ja haluaisin itse päästä jälkimmäiseen.

Kiitos vielä kerran ja tsemppiä! Teillä aupparit saavat kokea aivan unelma-auppariajan!

Äänestä
  • ei salli au pairin juovan alkoholia vapaa-ajalla, niin siitä täytyy kyllä kertoa sitten jo valintavaiheessa. Ei perheellä ole oikeutta kieltää aikuista ihmistä ottamasta alkoholia omalla ajallaan.

    Äänestä

  • perhe.. kirjoitti:

    ei salli au pairin juovan alkoholia vapaa-ajalla, niin siitä täytyy kyllä kertoa sitten jo valintavaiheessa. Ei perheellä ole oikeutta kieltää aikuista ihmistä ottamasta alkoholia omalla ajallaan.

    Mun mielestä on todella väärin jos perhe määrää ettei au pairi saa juoda. Siinä missä au pair kunnioittaa perheen mielipidettä ja sopeutuu perheen tavoille, kuuluisi perheenkin kunnioittaa au pairin elämäntapaa ja vapaa aikaa. Ei me olla mitään vaihto-oppilaita vaan työntekijöitä, työajalla ja vapaa-ajalla.

    Ite en edes ole mikään bilehile ja enää en jaksa baareissa käydä mutta jos perheeltä tulis määräys etten saa käyttää alkoholia niin kyllä ahdistaisi ja paljon. Voiko joku laittaa tällaisen rajoituksen täysiikäiselle lapsenvahdilleen?

    Äänestä

  • kannattaa kuitenkin olla kriittinen eikä nyt leijua näiden kahden mallivastauksen perusteella. kaksi vastausta on aika heikko otos kuitenkin. varsinkin kun mietitään, että kuka vartavasten jaksaisi alkaa kirjoittaa tänne sinulle vastausta, että au pair otetaan ihan puhtaasti siitä syystä että itse ollaan niin perhanan laiskoja koskemaan edes tiskirättiin ym. että kyllä siinä se tyttö lähinnä täksi 'piiaksi' (inhoan kyllä yli kaiken koko sanaa jo) otetaan eikä au pairin läsnäolo sitten muuten kiinnostakkaan. niin kauan on malli-au pair kun hinkkaa viikottain ellei päivittäin talon kuin uuden veroiseksi.

    omalla kohdallani perhe oli kyllä työnkuvan kanssa reilu mutta itse en koskaan päässyt perheen mukaan yhtään mihinkään ja se tehtiin vallan selväksi, että edes reissulle toiseen kaupunkiin en ollut tervetullut mukaan. 'hienovaraisesti' korostaen vain sanottiin että lähtevät sinne ja tuonne, että mitäs minä aijonkaan tehdä sen aikaa
    rahasta ei ollut kiinni yhdessäkään reissussa, edes vuoteni aikana olleessa ulkomaan reissussa.

    Äänestä

Tarkoitushan on että aupair on perheenjäsen. Mielestäni meillä tämä on toteutunut. Olen kuitenkin tarkka siitä että aupairilla on oikeus myös yksityisyyteen, jos haluaa olla rauhassa niin voi sulkea huoneensa oven ja koputtamatta/ilman lupaa ei ole aupairin huoneeseen asiaa.

Tottakai aikuinen ihminen saa baarissa käydä ja muutenkin käyttää vapaa-aikansa kuten parhaaksi näkee. Odotan kuitenkin että kotiudutaan hissukseen jos keskellä yötä tullaan, ja kännissä tai krapulassa ei työaikana olla.

Aupparille on aina tarjottu mahdollisuutta joko osallistua reissuihin tai jäädä kotiin, aina hän on halunnut tulla mukaan ("mitäs minä täällä yksinäni tekisin?").

Kotitöitä en odota aupparin tekevän, mutta toivoisin hänen siivoavan "omat jälkensä" eli tiskit tiskikoneeseen, oman huoneen siivous, lelujen ym kerääminen päivä touhujen jälkeen ja omista pyykeistä huolehtiminen. Kaikki muu on sitten vapaaehtoista, meidän aupparille täytyy kyllä antaa iso plussa siitä että auttaa muutenkin.

Maitojunaan meiltä laitettaisiin aupair johon ei voisi luottaa. Jos on kovin sulkeutunut luonne, niin aupair-ajasta voi muodostua aika tylsä... mutta se ei varsinaisesti ole ongelma, jos koti-ikävä ei kasva sietämättömäksi sen takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsrakas kirjoitti:

Voisivatko jotkut host-vanhemmat vastata siihen, että mitä he au pairilta odottavat. Haluatteko te, että auppari on osa perhettä vai vain työntekijä? Entä saako hän käydä baareissa ja tulla krapulassa kotiin? Haluatteko ottaa hänet mukaan illanviettoon, viikonlopunviettoon ja lomille (aupparin vapaa-aikana siis)? Mitä kotitöitä aupparin tulisi teidän mielestä tehdä?

Millainen olisi unelma auppari luonteeltaan? Entä millainen olisi painajainen? Onko näistä omakohtaisia kokemuksia?

Olisi todella mukava kuulla teidän näkökulmianne. Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu