Kertokaahan miehet, mitä te oikeen haluatte parisuhteelta.
Itselläni on seuraava kuvio toistunut niin monta kertaa, että nyt haluaisin selvyyden tähän asiaan. Minäpä valotan hieman aikaisempien suhteideni kulkua.
Ensin mies tekee aloitteen, näin se on aina ollut. Hän soittaa, pyytää treffeille. Vietetään ihana ilta yhdessä. Treffit päättyvät hyvänyön suukoon ja sitten kumpikin omaan sänkyyn nukkumaan. Viimeistään aamulla tulee "kiitos eilisestä, oli niin ihanaa, koska nähdään uudelleen" -viesti.
Seuraavat treffit. Mies on lumoutunut kauneudestani, keskustelutaidostani, tyylitajustani, tavastani kertoa asioita ja ennen kaikkea siitä etten ollut heti hyppäämässä sänkyyn (kyllä vain!). Voih, olen onnesta soikeana kaikista niistä kohteliaisuuksista. Ja teen tietysti kaikkeni, jotta olisin miehen ihailun väärtti.
Noin kuukauden tuntemisen jälkeen suostun sänkyyn. On otettu seuraava askel. Voi sitä palvonnan ja kohteliaisuuksien määrää. Yleensä seksi on ihanaa ja minua huomioidaan mennen tullen, niin lakanoissa kuin muutenkin.
Pian huomaamme kuinka rakastuneita olemme. Seurusteluahan tämä jo taitaa olla. Olemme siis pari.
Auvoisan ihanasti kuluvat seuraavat 2-6 kk. Kumpikin on onnelinen. Minä palvon miestäni ja hän minua.
Tämän jälkeen alkaa pikkuhiljaa alamäki. Mies muuttuu täysin. Ei huomiota, ei kohteliaisuuksia. Ei pitkiä keskusteluita. Miestä ei enää kiinnosta mitä minulle kuuluu. Ei kerro omista ajatuksistaan. Seksin laatu huononee kerta kerralta. Mies kyllä tyydyttää itsensä, mutta siihen se sitten jääkin. Mies on kuin teflonia, mikään mitä sanon, ei uppoa.
Voin huonosti (en tiedä miten mieheni voi kun hän ei kerro). Välillä huomautan siitä kuinka tarvitsen hellyyttä. Huomautan tuhaan. Turhaudun. Kun kysyn että mikä on, onko jokin vikana, saan vastaukseksi että kaikki on hyvin, mitä sinä nyt. Yhteistä tulevaisuutta ja kotia saatetaan suunnitella (miehen taholta) sunnuntai -hesarin saapuessa, mutta tässä kaikki. Tuntuu että olen miehelleni itsestäänselvyys. Se ei riitä minulle.
Kun saan lopulta tarpeekseni, lopetan suhteen. Perustelen että miksi näin. En saa tarvitsemiani asiaoita. Mielestäni en vaadi liikoja. Vain kunnioitusta ja hellyyttä. En halua mitään kalliita lahjoja, enkä nyt niin tuosta romantiikastakaan perusta. Vähän vain huomiota ja ihailua arjen keskelle, niin jaksaisin taas ponnistella rakkautemme eteen. Ponnistelisin niin mielelläni mieheni hemmottelemiseksi. Vähän kyllä haluaisin vastakaikuakin..
Kun otan ja lähden, alkaa itku ja perään vonkuaminen. Silloin aukeaa miehen silmät. Hän lupaa kuut ja taivaat jotta jäisin..
No niin, eli kertokaahan nyt miehet, mitä te suhteelta haluatte. Mikä siinä on niin vaikeaa olla kiltti ja kultainen omaa tyttöystävää kohtaan? Miksi miehet käyttäytyvät näin? Mitä tyttöystävä/kihlattu/vaimo miehelle merkitsee?
Itselläni on seuraava kuvio toistunut niin monta kertaa, että nyt haluaisin selvyyden tähän asiaan. Minäpä valotan hieman aikaisempien suhteideni kulkua.
Ensin mies tekee aloitteen, näin se on aina ollut. Hän soittaa, pyytää treffeille. Vietetään ihana ilta yhdessä. Treffit päättyvät hyvänyön suukoon ja sitten kumpikin omaan sänkyyn nukkumaan. Viimeistään aamulla tulee "kiitos eilisestä, oli niin ihanaa, koska nähdään uudelleen" -viesti.
Seuraavat treffit. Mies on lumoutunut kauneudestani, keskustelutaidostani, tyylitajustani, tavastani kertoa asioita ja ennen kaikkea siitä etten ollut heti hyppäämässä sänkyyn (kyllä vain!). Voih, olen onnesta soikeana kaikista niistä kohteliaisuuksista. Ja teen tietysti kaikkeni, jotta olisin miehen ihailun väärtti.
Noin kuukauden tuntemisen jälkeen suostun sänkyyn. On otettu seuraava askel. Voi sitä palvonnan ja kohteliaisuuksien määrää. Yleensä seksi on ihanaa ja minua huomioidaan mennen tullen, niin lakanoissa kuin muutenkin.
Pian huomaamme kuinka rakastuneita olemme. Seurusteluahan tämä jo taitaa olla. Olemme siis pari.
Auvoisan ihanasti kuluvat seuraavat 2-6 kk. Kumpikin on onnelinen. Minä palvon miestäni ja hän minua.
Tämän jälkeen alkaa pikkuhiljaa alamäki. Mies muuttuu täysin. Ei huomiota, ei kohteliaisuuksia. Ei pitkiä keskusteluita. Miestä ei enää kiinnosta mitä minulle kuuluu. Ei kerro omista ajatuksistaan. Seksin laatu huononee kerta kerralta. Mies kyllä tyydyttää itsensä, mutta siihen se sitten jääkin. Mies on kuin teflonia, mikään mitä sanon, ei uppoa.
Voin huonosti (en tiedä miten mieheni voi kun hän ei kerro). Välillä huomautan siitä kuinka tarvitsen hellyyttä. Huomautan tuhaan. Turhaudun. Kun kysyn että mikä on, onko jokin vikana, saan vastaukseksi että kaikki on hyvin, mitä sinä nyt. Yhteistä tulevaisuutta ja kotia saatetaan suunnitella (miehen taholta) sunnuntai -hesarin saapuessa, mutta tässä kaikki. Tuntuu että olen miehelleni itsestäänselvyys. Se ei riitä minulle.
Kun saan lopulta tarpeekseni, lopetan suhteen. Perustelen että miksi näin. En saa tarvitsemiani asiaoita. Mielestäni en vaadi liikoja. Vain kunnioitusta ja hellyyttä. En halua mitään kalliita lahjoja, enkä nyt niin tuosta romantiikastakaan perusta. Vähän vain huomiota ja ihailua arjen keskelle, niin jaksaisin taas ponnistella rakkautemme eteen. Ponnistelisin niin mielelläni mieheni hemmottelemiseksi. Vähän kyllä haluaisin vastakaikuakin..
Kun otan ja lähden, alkaa itku ja perään vonkuaminen. Silloin aukeaa miehen silmät. Hän lupaa kuut ja taivaat jotta jäisin..
No niin, eli kertokaahan nyt miehet, mitä te suhteelta haluatte. Mikä siinä on niin vaikeaa olla kiltti ja kultainen omaa tyttöystävää kohtaan? Miksi miehet käyttäytyvät näin? Mitä tyttöystävä/kihlattu/vaimo miehelle merkitsee?
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Kertokaahan miehet, mitä te oikeen haluatte parisuhteelta."
Olla rakkaani kanssa.
Auts...siis jo USEAMPAAN kertaan toistuva kaava...???
Fak...
Johtopäätös: Vedät aina puoleesi SAMANtyyppisiä hemmoja, eli aina sama show ja sama unhappy ending...
Ratkaisu: Sun pitää ruveta etsimään TIETOISESTI erilaista hemmoa nyt jatkossa...
tuttavani HehaHo Nörtsykkä on semmonen "candidat eternel"...
minä vaadin,minä tarvitsen,minä, minä, minä,minulle hyvä olo heti nyt..Eihän tommoista kukaan jaksa..Rakkaus on antamista ja nöyrtymistä ei mitään omien tarpeiden tyydyttämistä.
..että sen ah-niin-ihanaa -vaiheen jälkeen iskee arki nyrkillä silmään! Et kai tosissasi kuvittele, että suhde jatkuisi hautaan saakkaa samanlaisena pullamössöpumpulihöttönä?
"Mies muuttuu täysin. Ei huomiota, ei kohteliaisuuksia. "
Kun toinen on tullut tutuksi, niiden jatkuvien kohteliasuuksien olettaakin loppuvan. Enää ei tarvitse hurmata toista tai tutkia läpikotaisin. Tosin sehän on vain minun mielipiteeni. Jättäisin sellaisen miehen joka vuosi toisen jälkeen...24/7 ottaisi huomioon vain minut, tykittäisi kohteliaisuuksia. Mitä väliä niillä kauniilla sanoilla sitten enää olisi? Kun kuitenkin seuraava on samaa soosia?
Pakko kuitenkin sellainen myönnytys tehdä, että jotain häikkää on jossain jos muutos tapahtuu YLLÄTTÄEN (mitä tosin epäilen).Puhumaanhan sitä pitäisi terveessä ihmissuhteessa pystyä. Tosin kokemusta on, ettei sekään ihan kaikilta onnistu...
En (ylläri?!) ole mies, enkä siis osaa sanoa mitä mies haluaa suhteelta. Mutta katsopa omaa napaasi. Jakaisitko itse leperrellä ja ottaa jatkuvalla syötöllä toista osapuolta huomioon? Sellaiset -- ööh -- kuusikymmentäneljäjapuolivuotta?
suhteeseen arki ja mies näytti millainen todellisuudessa on.
Siinä pähkinänkuoressa kaikki.
nainen kykenee olemaan mielenkiintoinen tuota pidempään. Uutuuden viehätys katoaa ja muut naiset alkavat kiinnostaa. Eli pitäisin tuota aika hyvänä saavutuksena. Uusiutuminen on tunnetusti vaikeaa.
On liikaa vaadittu, jos vaatii ihailua arjen keskelle vuodesta toiseen....
Oikeastaan vuosikin on liian pitkä aika, siinä ajassa jo ehtii helposti huomata, että ei se toinen olekaan ihan niin yli-ihminen miltä se aluksi tuntui.
Miksi seurustelun aikana ei saisi pitää toista itsestäänselvyytenä? eikö se ole koko homman idea?!
Itse olen samoilla linjoilla kanssasi, että pientä piristystä arjen keskelle kehujen ja romantiikan muodossa pitää joskus saada. Mutta kun me naiset ja miehet olemme niiiiin erilaisia ajatusmaailmassamme, ettei sitä voi edes tajuta. Naisen "joskus" on ehkä joka viikko tai kerran kuukaudessa ja mies taas luulee, että kun kerran vuodessa tuo kukkia tai sanoo jotain nättiä niin se riittää. Kun kerran puhuin oman mieheni kanssa asiasta, hän sanoa paukautti ihan suoraan, että ei sellaista alkuaikojen lässytystä mies kauan jaksa. Se että hän ei enää jaksa "lässyttää ja huomioida" ei kuulemma tarkoita sitä, ettei hän rakastaisi minua enää. Hän vain on sitä mieltä, että mitä sitä samoja asioita toistelemaan jatkuvasti kun kerran on minulle ajatuksensa ja tunteensa kertonut. Ja olen ymmärtänyt, ettei hänkään välitä minun "lässytyksiäni" kuunnella, vaan toivoo minulta arvostusta ja kunnioitusta. Joskus kun kehaisen häntä seurassa muille, huomaan miten tyytyväinen hän on. Se vaan on tosiasia, että mies ei ymmärrä naisen kaipuuta kauniisiin sanoihin kun ei niitä itse niin paljon kaipaa. Ja mielestäni on myös niin, että nainen kyllästyy suhteeseen paljon helpommin kuin mies. Mies kestää tylsää arkea paremmin, nainen kaipaa enemmän niitä kohokohtia.
Miksi suhteessa pitää mennä aina miesten ehdoilla? Mitä mies ei tarvitse, sitä ei nainenkaan saa.
Jos nainen antaa miehelle asioita joita mies tarvitsee (ruoanlaitto, siivous, kodinhoito, tukeminen ja kuuntelu työhuolissa, miehen sukulaisten auttaminen (!), vaatekaupoissa seisoskelu makutuomarina miehelle tunti tolkulla yms yms. ja tietty seksi - ilman sitä nainen menisi heti vaihtoon), niin miksei mies voisi puolestan joskus kiittää kauniin sanoin ja teoin. Mutta ei kun ei.. Mies ei jaksa lässyttää. Argh!