Heippa!
Meillä ongelmana hyvin itkuinen sijaislapsi. Hän on ollut meillä muutaman kuukauden ja tuntuu että itkee TOOSII paljon. Suurin osa itkusta on sellaista johon en syytä keksi, enkä toisaalta saa häntä rauhoittumaankaan vaikka sylissä pitelen ja silittelen. Kiintyminen on tapahtunut molemmin puolin. Neiti on vuoden vanha, eikä huume jne. altistusta ole tiedossa. Somaattiseen sairauteen en toisaalta usko, sillä esim. leikkii ja syö. itkut ovat ns. raivokohtauksia, jos hänet jättäisi lattialle huutamaan saattaisi hakata vaikka päätä lattiaan. Sylissäkin riuhtoo ja joudun vähän kuin holding periaatetta toteuttamaan. Mikä neuvoksi? Sos.työntekijät eivät ymmärrä tilannettamme. Tuntuu että koko perhe kärsii itkuista hyvin paljon. (Omat lapset 5 ja 7 vuotta)
Lisäksi olen kantanut huonoa omaa tuntua siitä, että lapsi ei vieläkään tunnu ihan kuin omalta, vaikka toisaalta olen häneen hyvin kiintynyt. Esim. lapsen itkuun reakoi eri tavoin, ei ryntää paikalle niin kuin oman kanssa. Tämä ehkä johtuu myös siedätyksestä koska itkee niin tosi paljon. Vatsaan toki nopeasti hänen kutsuunsa. Ja esim. eilen kun häntä sylissä paijasin ja hän siihen nukahti niin siitä ei tullut sellaista valtaisaa onnenvyöryä kuin oman lapsen kanssa. Varmaan normaalia, mutta synetyykö tunteet koskaan sille tasolle kuin omien kanssa?
Itkuinen lapsi
36
5322
Vastaukset
- Helinä-keiju3
Hänellä on ikävä äitiään.
- ...
Voi voi helinä. Jos elämä olisikin noin yksinkertaista. Mistä ihmeestä sinä tiedät onko tuo lapsi KOSKAAN varsinaisesti äitinsä sylissä ollutkaan. JOs vaikka lapsi onkin elämänsä ensimmäisen vuoden itkenyt nälkää, hellyyttä,syliä, lämpöä, vuorovaikutusta jota ei hänelle äiti koskaan antanut, omien ongelmiensa takia.Koska lapsi on huostaanotettu, on tämä minun versioni todennäköisempi, kuin sinun ajatuksesi madonnamaisesta äidistä, jonka sylistä lapsi riistetään...
- minniaityliini
itseasiassa siitä ei ole nyt kyse. Lapsi ei ole äidillään ollut pitkään aikaan (6kk) ja tässä välillä hän oli sellaisessa paikassa jossa kiintymystä ei tullut puolin ja toisin. Minun mielestä siis kysymys on jostain muusta.
- Helinä-keiju3
minniaityliini kirjoitti:
itseasiassa siitä ei ole nyt kyse. Lapsi ei ole äidillään ollut pitkään aikaan (6kk) ja tässä välillä hän oli sellaisessa paikassa jossa kiintymystä ei tullut puolin ja toisin. Minun mielestä siis kysymys on jostain muusta.
Hän on edellisessäkin paikassa ikävöinyt äitiään kuten nytkin. Siitä nimenomaan on kyse. Antakaa äiti takaisin lapselle, mikäli äiti ei ole lasta pahoinpidellyt. Kai tiedät syyn, miksi lapsi on huostaanotettu. Onko aihe vai huoli taustalla.
- !!!!!
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Hän on edellisessäkin paikassa ikävöinyt äitiään kuten nytkin. Siitä nimenomaan on kyse. Antakaa äiti takaisin lapselle, mikäli äiti ei ole lasta pahoinpidellyt. Kai tiedät syyn, miksi lapsi on huostaanotettu. Onko aihe vai huoli taustalla.
no nyt selvis Helinän ajatusmaailma kerralla.
Lapsi vaan takaisin äidille ,jos äiti ei lasta ole pahoinpidellyt. Huh huijjaa...
Sekö on Helinän mielestä ainoa syy jonka takia lapsi äidiltä voidaan huostaanottaa.
Kyllä on Helinän maailma taas niin yksinkertainen ja helppo... - Helinä-keiju3
!!!!! kirjoitti:
no nyt selvis Helinän ajatusmaailma kerralla.
Lapsi vaan takaisin äidille ,jos äiti ei lasta ole pahoinpidellyt. Huh huijjaa...
Sekö on Helinän mielestä ainoa syy jonka takia lapsi äidiltä voidaan huostaanottaa.
Kyllä on Helinän maailma taas niin yksinkertainen ja helppo...Helpottaisi huomattavasti, jos tiedettäis tässä ketjussa huostaanoton syy. Kyllä olis elämä helppoa ja yksinkertaista monelta kohdin tässäkin.
- kaktus
minniaityliini kirjoitti:
itseasiassa siitä ei ole nyt kyse. Lapsi ei ole äidillään ollut pitkään aikaan (6kk) ja tässä välillä hän oli sellaisessa paikassa jossa kiintymystä ei tullut puolin ja toisin. Minun mielestä siis kysymys on jostain muusta.
lapsella on jäänyt tärkeä perustarve tyydyttämättä; kiintymys, rakkaus ja kuinka sitä osoitetaan.
Ajan kanssa varmasti kaikki muuttuu paremmaksi.
Nyt on tärkeintä, että jaksatte raivokohtauksia ja muuta ei-niin-mukavaa käytöstä, että lapsi oppii luottamaan teihin.
Ja vaikka itsestäsi välillä tuntuukin, ettet täysillä pysty lapsesta pitämään, halaa kuitenkin...se on oppimista puolin ja toisin. - aloittajaa ymmätvä
vaihtaa ajatuksia aloittajan kanssa. Itsellä samanlainen vaihe menossa. Meillä olis vertaistukea toisistamme.
- vielä kovin pieni
Sanoit, että lapsi on ollut teillä pari kk ja ennen sitä ilmeisesti laitoksessa - ensimmäiset kuukaudet kuitenkin biologisen vanhempansa kanssa, joka ei ole pystynyt vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Oletat, että kiintymyssuhde lapsen ja sinun välillä on kunnossa - uskon, että oletat väärin. Lapsi on joutunut pettymään ja kiintymyssuhteen luominen kestää paljon kauemmin kuin pari kk - kiinnittymistä varmasti on tapahtunut ja siksi lapsi voikin jo osoittaa itkullaan raivoaan ja muita kielteisiä tunteitaan (puhettahan hänellä ei juuri vielä ole).
Olet toiminut ihan oikein ottamalla lapsen syliin ja jos jaksat, niin kannattaa lisätä sylissäpitoa ja lapsen kantamista vaikkapa kantoliinassa. Lasta tulisi kohdella kuin vastasyntynyttä, että hän voisi sitten lähteä tavallaan uudelleen kehittymään kohti ikätasoa, itkuun tulee siis myös vastata heti - ensimmäisten kuukausiensa aikana hän on varmasti saanut kokea sen, ettei hänen tarpeisiinsa vastata ja nyt hän tarvitsee vahvistuksen uudelleen ja uudelleen, että aikuinen tulee.
Tunteet tulevat, kun ovat tullakseen - niitä et voi pakottaa. Omalta kohdaltani sanoisin, että tunteet biologisia lapsia kohtaan ovat erityisiä, vaikka sijoitettujakin lapsia voin sanoa rakastavani.- Helinä-keiju3
Siinä sitten ensimmäisessä sijoituksessa epäonnistuttiin. Väärä arviointi vaiko peräti virkavirhe sossulta. Lapsesta tuli heittopussi.
- minniaityliini
velvoittaa minut pitämään monet asiat perheemme sisäisenä. Huostaanoton syy on lapsen laiminlyönti, enempää en voi sanoa. Kiitos monista sanoistanne. En uskokaan että ollaan valmiita, mutta toivon että olemme oikealla polulla. Tämän tytön kohdalla monet asiat ovat miljoona kertaa vaikeampia kuin omien kanssa ikinä. Välillä iskee epätoivo, teenkö ja toiminko oikein...Sylissä yritämme pitää paljon, kantoliina on käytössä. Koko ajan ei voi pitää ja itkuun ei voi joka kerta vastata salamannopeasti. Yritämme silti toki.
Onko olemassa vertaistukiryhmiä sijaisvanhemmille?- Helinä-keiju3
Noin pieni pitäisi antaa adoptoitavaksi eikä sijoitettaa, koska nyt voi käydä niin, että hän kiintyy sijariin ja sitten perhe kuitenkin yhdistetään, kuten lain mukaan kuuluu ja lapsi menettää taas rakkaansa.
Toivottavasti syy on pätevä. Laiminlyönti kuulostaa epämääräiseltä. Kaltoinkohtelu on oikea syy, eli on aiheutettu vaaraa lapselle kaltoinkohtelemalla häntä. Kummallista, että niin monelle sattuu sekä isä että äiti kaltoinkohtelijaksi. Luulisi, että edes toisella biologisista vanhemmista olisi sydän, edes tilastollisesti. - heti alussa
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Noin pieni pitäisi antaa adoptoitavaksi eikä sijoitettaa, koska nyt voi käydä niin, että hän kiintyy sijariin ja sitten perhe kuitenkin yhdistetään, kuten lain mukaan kuuluu ja lapsi menettää taas rakkaansa.
Toivottavasti syy on pätevä. Laiminlyönti kuulostaa epämääräiseltä. Kaltoinkohtelu on oikea syy, eli on aiheutettu vaaraa lapselle kaltoinkohtelemalla häntä. Kummallista, että niin monelle sattuu sekä isä että äiti kaltoinkohtelijaksi. Luulisi, että edes toisella biologisista vanhemmista olisi sydän, edes tilastollisesti.hyviä kokemuksia isovanhempien avusta esimerkiksi Kokkolassa.
Erittäin surkea tilanne, jos lapsi on vasta 1 v
ja siitäkin jo ½ vuotta ollut muualla
ja nyt taas toisaalla.
Rankka elämä lapsella edessä. Viimeistään nyt pitäisi olla jo asiantuntemusta lasta hoitavalla taholla, jos ei kerran omiensa luokse (äiti,isä, läheiset) voi palata ja kiinnittyä omille juurilleen. - kysy yhdistyksestä
Sijaisvanhempien vertais- ja pienryhmiä kokoontuu eri puolilla maatamme - kysy omasta sijaisvanhempien yhdistyksestäsi tarkemmin.
- äiti51
meilläkin. Toinen 2.7 v. ja toinen 11 kk. sisarukset, kun muuttivat. Kun toukokuussa muuttivat, niin vasta syyskuussa loppui itku. Molemmat huusivat yökaudet ja olin ihan loppu väsymyksestä. Sitten ihan kuin veitsellä leikaten, kuten sanotaan, niin itkut loppuivat. Sen jälkeen nukuttiin yö ihan kunnolla.Vielä myöhemmin heräsin yöllä siihen, että isompi tuli silittämään minua, eli toteamaan että olin siinä. Lapset olivat entisessä elämässään jätetty kotiin yksin ja joutuivat huutamaan siellä hätäänsä!Liitin nämä yöhuutamiset tähän yksinolon pelkoon!
Oletko miettinyt muuten sitä, että miten lapsen vatsa toimii. Meidän isomman vatsa oli niin kova, että kaikki tuli ulos pieninä papanoina. Vatsavaivat voivat olla aika tuskallisia, jos siinäkin voisi olla yksi syy itkuun. Meillä oli ainakin yksi vatsavaivojen syy annetusta ravinnosta, tai sen puutteesta! Lämmin vesi on myös elementti, joka auttaa rauhoittumaan. Laita lapsi kylpyyn ja leiki hänen kanssaan. Ota omat lapset hommaan mukaan, niin eivät tunne olevansa sivullisia! - kipinä...
Sen että alkaako se itku tietyn kellon aikaan?
Oleteko käyneet korvalääkärillä tutkimuksissa?
Tai neurologialla?- minniaityliini
reilu vko sitten korvat katsottu ja tätä on kyllä ollut jo ennen sitä. Neurolla ei ole käyty. Itkee tietyissä tilanteissa: ruoka, pukeminen, vaipanvaihto...ja hyvin paljon niinkin ettei mitään erityistä ole. Saattaa alkaa itkemään yhtäkkiä leikkiessä, vaikka olisin näköetäisyydellä eikä olisi sattunut mitään. Itkut ovat raivokohtauksia ja joskus niihin liittyy laukaseva tekijä kun ei saa jotain mitä tahtoo tai ruokaa ei tule tarpeeksi nopeasti suuhun tai se on tytöstä liian karkeaa jne. Lapsi kokee ikäänkuin minipettymyksen joka aiheuttaa hänelle hirmuisen raivon, kohtaus kestää n. 5 min. ja tänä aikana rauhoittelu ei yleensä tepsi, sitten yhtäkkiä itku loppuu.
- kipinä...
minniaityliini kirjoitti:
reilu vko sitten korvat katsottu ja tätä on kyllä ollut jo ennen sitä. Neurolla ei ole käyty. Itkee tietyissä tilanteissa: ruoka, pukeminen, vaipanvaihto...ja hyvin paljon niinkin ettei mitään erityistä ole. Saattaa alkaa itkemään yhtäkkiä leikkiessä, vaikka olisin näköetäisyydellä eikä olisi sattunut mitään. Itkut ovat raivokohtauksia ja joskus niihin liittyy laukaseva tekijä kun ei saa jotain mitä tahtoo tai ruokaa ei tule tarpeeksi nopeasti suuhun tai se on tytöstä liian karkeaa jne. Lapsi kokee ikäänkuin minipettymyksen joka aiheuttaa hänelle hirmuisen raivon, kohtaus kestää n. 5 min. ja tänä aikana rauhoittelu ei yleensä tepsi, sitten yhtäkkiä itku loppuu.
Epäilin ensin tietysti koliikki oireita, mutta nuo oireet eivät oikein tue niitä. Joten, neurologilla voisi olla hyvä käydä. Koska lapsella voi olla mm. piilevä MBD johon oireet enemmän sopivat. Tai jos asiasta haluat laajempaa tietoa niin, kannattaa vaikka kirjastosta katsoa asiaan liittyvää.Mutta voi syy tietysti olla jokin muukin.Joten kirjastossa on varmaan olemassa nyt tuoreimmat tutkitut mm.Lasten itkuista käsitteleviä kirjoja.
- minniaityliini
kipinä... kirjoitti:
Epäilin ensin tietysti koliikki oireita, mutta nuo oireet eivät oikein tue niitä. Joten, neurologilla voisi olla hyvä käydä. Koska lapsella voi olla mm. piilevä MBD johon oireet enemmän sopivat. Tai jos asiasta haluat laajempaa tietoa niin, kannattaa vaikka kirjastosta katsoa asiaan liittyvää.Mutta voi syy tietysti olla jokin muukin.Joten kirjastossa on varmaan olemassa nyt tuoreimmat tutkitut mm.Lasten itkuista käsitteleviä kirjoja.
Kiitos kipinä vastauksesta. Aiheuttaako MBD (nyk. ADHD) tuollaisia itkuja? Rupeaakohan ne tutkimaan 1v. lasta "pelkkien" itkujen vuoksi. Sinänsä ei olisi ongelma jos saisi ykistyistä käyttää, mutta näiden sijoitettujen kanssa pitäisi kuulemma käyttää julkista ja ainakin täälläpäin sinne pääsee tosi nihkeästi :(
- tuli mieleen
minniaityliini kirjoitti:
Kiitos kipinä vastauksesta. Aiheuttaako MBD (nyk. ADHD) tuollaisia itkuja? Rupeaakohan ne tutkimaan 1v. lasta "pelkkien" itkujen vuoksi. Sinänsä ei olisi ongelma jos saisi ykistyistä käyttää, mutta näiden sijoitettujen kanssa pitäisi kuulemma käyttää julkista ja ainakin täälläpäin sinne pääsee tosi nihkeästi :(
jos lapsi on yliherkkä jollekin ruoka-aineelle tai vastaavalle voi esimerkiksi suolistolla oireileva lapsia suorastaan "kirkua" näiden vaivojensa vuoksi.
Myös pienet astmaatikot joilla on hengitysvaikeuksia (esimerkiksi hoitamattomasta astmasta johtuen)
voivat olla kiukkuisia hengitysvaikeutensa vuoksi
(kaikkien astmaatikkojen hengitys ei "vingu").
http://www.allergia.com/index.phtml?s=77
http://www.allergia.com/index.phtml?s=39
http://www.helistin.fi/?id=1982673&page=6572789
http://www.helistin.fi/?page=6572789&id=1153261 - pöjjö
minniaityliini kirjoitti:
Kiitos kipinä vastauksesta. Aiheuttaako MBD (nyk. ADHD) tuollaisia itkuja? Rupeaakohan ne tutkimaan 1v. lasta "pelkkien" itkujen vuoksi. Sinänsä ei olisi ongelma jos saisi ykistyistä käyttää, mutta näiden sijoitettujen kanssa pitäisi kuulemma käyttää julkista ja ainakin täälläpäin sinne pääsee tosi nihkeästi :(
Kosketusarkuus voi olla jo merkki ADHD:sta. Todennäköisesti lasta ei tutkita vielä tuossa iässä. ADHD:n diagnosointi kun vaatii monen vuoden oireet. Meilä lapset tutkittu vasta 10v...
Tytär kanssa tuollainen itkuinen (2v). Tällä hetkellä neuvolassa puhuttu vaan kovasta tempperamentista.
Taitaa kuitenkin isompana saada ADHD diagnoosin niinkuin veljensäkkin.
Mieti nyt ettei lapsi ole tahallaan hankala tai ilkeä. Ei vaan muuten osaa ilmaista negatiivisia tunteita...
Yritä myös opettaa että kiukku on ok ja rakastat siitä huolimatta. Syli on se paras lääke kuitenkin... - kipinä...
minniaityliini kirjoitti:
Kiitos kipinä vastauksesta. Aiheuttaako MBD (nyk. ADHD) tuollaisia itkuja? Rupeaakohan ne tutkimaan 1v. lasta "pelkkien" itkujen vuoksi. Sinänsä ei olisi ongelma jos saisi ykistyistä käyttää, mutta näiden sijoitettujen kanssa pitäisi kuulemma käyttää julkista ja ainakin täälläpäin sinne pääsee tosi nihkeästi :(
MBD ei ole ihan sama asia kuin AD/HD. Oireet ovat hiukan erillaiset.Kyllä he tutkivat ja kerrot myös nämä mihin hän reagoi, kun alkaa itkemään ja jos olet huomanut jotain muutakin,poikkeavaa käytöstä niin, mainitse nekin. Kannattaa sanoa että epäilyä sinulla olisi mainitsemastani MBD:stä. Tuota MBD:tä on tutkittu vasta n. 20vuotta joten, nyt osataan tunnistaakkin se helpommin kuin 20vuotta sitten.En ole ihan vuoren varma löytyykö kirjastostanne tietoa tästä MBD:stä. Että onko kukaan vielä tehnyt kirjaa siitä.
- Inkeri70
minniaityliini kirjoitti:
Kiitos kipinä vastauksesta. Aiheuttaako MBD (nyk. ADHD) tuollaisia itkuja? Rupeaakohan ne tutkimaan 1v. lasta "pelkkien" itkujen vuoksi. Sinänsä ei olisi ongelma jos saisi ykistyistä käyttää, mutta näiden sijoitettujen kanssa pitäisi kuulemma käyttää julkista ja ainakin täälläpäin sinne pääsee tosi nihkeästi :(
Näin varmaan luonnollisesti suositellaan. Mutta jos käytät yksityistä, ei sitä kukaan tule kieltämäänkään, mutta kulut saat maksaa itse. Me olemme kyllä ottaneet kaikille lapsille, biologisille ja lainalapsille, vakuutukset, jotta tiukan paikan tullen pääsee yksityiselle. Täällä terveyskeskusten ajat ovat kiven takana, jopa korvatulehduksissa ohjataan jonottamaan päivystykseen, jossa saa istua tuntikaupalla.
Itse olen käynyt kahden lapsen kanssa allergia- ja autismitutkimuksissa yksityisellä. Tyttö oli todella takertuva ja itkuinen, pohjalla allergiat, jotka olivat pistäneet vatsan sekaisin, kantoliinassa kannoin, kunnes oikea ruokavalio helpotti oloa. - suinkaan
pöjjö kirjoitti:
Kosketusarkuus voi olla jo merkki ADHD:sta. Todennäköisesti lasta ei tutkita vielä tuossa iässä. ADHD:n diagnosointi kun vaatii monen vuoden oireet. Meilä lapset tutkittu vasta 10v...
Tytär kanssa tuollainen itkuinen (2v). Tällä hetkellä neuvolassa puhuttu vaan kovasta tempperamentista.
Taitaa kuitenkin isompana saada ADHD diagnoosin niinkuin veljensäkkin.
Mieti nyt ettei lapsi ole tahallaan hankala tai ilkeä. Ei vaan muuten osaa ilmaista negatiivisia tunteita...
Yritä myös opettaa että kiukku on ok ja rakastat siitä huolimatta. Syli on se paras lääke kuitenkin...itkuinen lapsi ole merkki ADHD:sta.Meillä poika oli todella kiltti ja suloinen,ei itkuisuutta,ei levottomuutta tms.Nyt 13v. ja ADHD.
- kiintymyssuhde
Tutustu theraplay-terapiamuotoon, kirjastosta löytyy theraplay-kirja ja netistä googlettamalla tietoa siitä. Kirjan lopussa on harjoituksia, joiden avulla voit auttaa kiintymyssuhteen muodostumista. Paljon voimia teille!!!
- Helinä-keiju3
Ei tuollaisia terapioita voi sijari omin päin ryhtyä harrastamaan. Aloittajan tulee perehtyä lapsen huoltosuunnitelmaan ja katsoa ollaanko lasta milloin kotiuttamassa, jottei häntä turhaan terapoida sijarin lapseksi kiintymään väkipakolla.
Sossu on tehnyt lainmukaisen huoltosuunnitelman lapsen tulevaisuudesta. Lue siitä, mitä on odotettavissa ja toimi sen mukaan.
- varamamma
Meille tupsahti sirpsakka pikkuneiti vuoden ikäisenä, ja sai myös sairaalloisia raivareita milloin mistäkin, yleensä ottaen tuntui että syyttä.
Nukkumaanmeno oli kauheinta, pelkkää huutoa. Parhaimmillaan seitsemän tuntia yhtäjaksoisesti. Illan tullen yritin laitella muut nukkumaan niin, ettei pienin huomaisi illan edes tulevan.. Ja kuitenkin viimeistään yhdeksältä alkoi konsertti.
Juttelin neuvolassa asiasta, siellä täti kyseli omaa terapian tarvettani, mutta ymmärsi lopulta että todellakin olin erittäin huolissani prinsessasta.
Nyt, kolme vuotta myöhemmin, edelleen huudetaan kun jotain ei saada periksi, nukkumaanmenoon kuuluu konsertti, mutta se on lyhentynyt maks kymmeneen minuuttiin.
Tyttö nykyään katuu käytöstään heti konsertin loputtua, mutta silti näitä konsertteja ei olla saatu kokonaan loppumaan. Välillä on aikoja jolloin niitä ei esiinny edes viikottain, mutta tällä hetkellä on menossa monta kertaa päivässä kausi.
Mutta, jokaisen konsertin jälkeen kun tyttö tulee halaamaan kyyneleet silmissä rakastan häntä taas piirun verran enemmän. Ja se ensimmäinen yö kun nukuttiin ilman konserttia, silloin vasta näin kuinka kaunis tyttö onkaan.
Voimia se vie, mutta paljon se antaakin.
Jos haluat, laita s-postisi niin voidaan vaihtaa kokemuksia. Vaiva kun taitaa olla sellainen, ettei kukaan oikein uskonut ainakaan meillä sitä ennen kuin lastenpsykiatri tuli kotikäynnille iltapuuhien aikaan. - lapsesta, tuttua on!
On kyse nuorimmasta lapsestani, siis ennen häntä olin jo hoitanut muita omia ja 'tottunut' tavallaan odottamaan lapselta tiettyä reagointia tietynlaiseen hoitoon, mutta tämä lapsi oli alusta asti erilainen.
Ensimmäiset raivokohtaukset hän sai niin pienenä kun olisi halunnut tarttua johonkin esineeseen, mutta kädet eivät vielä totelleet liikkeen suorittamiseen. Siis kaikki fyysinen kehitys on aina ollut ihan ikätasoista. Pettymyksen sietokyky on varmaan vauvalla olematon, en sitä ihmetellyt niinkään, mutta hämmästelin sitä raivon voimaa, minkä turhauma aiheutti.
Toinen ihmetyksen aihe oli se, että vauva oli hymyilevän onnellinen vain sylissä tai siten, että olin aivan vieressä, jolloin hän tarttui tiukasti, vaatteisiini tai hiuksiin, eikä juuri hellittänyt otetta niin kauan kuin vain pystyi kiinni pitämään. Nukahtamisessa oli samoin ongelmia, parhaiten onnistui sylissä ja öisin nukkui parhaiten vanhempien välissä, jolloin myös tarrautui toisella kädellä kiinni, joko isän tai äidin vaatteisiin tai hiuksiin; ote ei juuri hellittänyt unenkaan aikana.
Jos poistuin näkyvistä, seurasi taas raivokohtaus ja sillä tarkoitan mieletöntä jaloilla potkimista, käsillä huitomista ja huutoa tuli niin, että näytti kuin hän meinasi tikehtyä itkemiseensä. Kun hän kääntyi jo vatsalleen, laitoin hänet joskus huovan päälle lattialle, mutta siinäkin hän vaati seuraa koko ajan. Sitten kun osasi jo ryömiä, tuli perässäni kaikkialle vaatien jatkuvaa syliin pääsyä. Sen ongelman ratkaisin hankkimalla rintarepun ja se oli paljossa käytössä niin kauan kuin lapsi siihen mahtui.
Muutaman kk:n ikäisenä aloin ounastella, että suuttumista tuli siitäkin, jos virikkeitä ei ollut riittävästi tarjolla, niin uskomattomalle kuin se tuntuukin, mutta myöhemmin osoittautui todeksi. Uusia kuvia, erilaisia esineitä piti keksiä loputtomiin tarjolle, leikkiä niillä, sekä niiden nimiä oli toistettava tuhansia kertoja. Vanhemmilta sisarilta ehjinä perityt pahviset kuvakirjat kuluivat puhki, samoin uudet; kaikki ulkona liikkuminen oli hyvin kiinnostavaa, koska silloin näki paljon uutta, samoin vieraat ihmiset kiinnostivat, eikä hän oikein koskaan leikki-ikänsä aikana vierastanut, mikä oli mielestäni jo järkyttävää.
Tällainen lapsi voi turhautua sylissäkin, jos 'elämä muuttuu liian yksitoikkoiseksi'. Myöhemmin on varmistunut, että hänellä on aistiyliherkkyyttä ja tietyt otteet voivat myös tuntua epämiellyttäville. Pään, selän ja jalkojen hierominen rauhoittaa lasta, oikeat liikkeet ja sen, miten lujaa painetaan, oppii kokeilemalla. Hänellä oli alkuun myös koliikkia, mutta pahimmat tunteja kestävät yöhuudot loppuivat terv.as.lääkärin antamaan vyöhyketerapiaan.
Ensimmäiset sanat hän sanoi reilusti alle 1-vuotiaana, mutta jo vauvana näytti kuin hän olisi suuttunut siitäkin, kun ei jokeltelullaan pystynyt ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi. Ihmekös tuo: hän kyllä ymmärsi aikuisten puhetta, jotka silti olivat niin kovapäisiä, että eivät oppineet kaikkea 'vauvankielestä'...
Nyt lapsi on jo toisella kymmenellä ja vieläkin suuttumisia tulee siitä, jos taidot eivät riitä jonkin tehtävän suorittamiseen, jonka hän mielessään tietää tarkkaan, miten se olisi tehtävä. Aivan samoja suuttumisia tapahtui jo vauvana.
Kun lapsi oli 2-v, lähdin hakemaan apua ammattiauttajilta, lapsen hoito oli niin vaativaa ja rankkaa, sekä monet asiat ihmetyttivät. Oudointa mielestäni oli silloin se, että lapsi ei vierastanut, sekä se kun vauvaruuista siirtyminen tavalliseen ruokaan ei sujunut ollenkaan tavanomaisesti.
Vuosien jälkeen hänelle määritettiin diagnoosiksi Aspergerin oireyhtymä, mutta sitä ennen avun saamiseen oli pitkä ja kivinen tie. Jos tämä kuvaus tuntuu yhtään tutulle, kannattaisi varmaan tilata aika lastenneurologin vastaanotolle. Varsinaista diagnoosia ei kai vieläkään pystytä antamaan alle 5-vuotiaalle, mutta varmaan lääkäri pystyisi arvioimaan edes suuntaa antavasti, voiko olla kyse AS-syndroomasta. - Tuttua on
On kyse nuorimmasta lapsestani, siis ennen häntä olin jo hoitanut muita omia ja 'tottunut' tavallaan odottamaan lapselta tiettyä reagointia tietynlaiseen hoitoon, mutta tämä lapsi oli alusta asti erilainen.
Ensimmäiset raivokohtaukset hän sai niin pienenä kun olisi halunnut tarttua johonkin esineeseen, mutta kädet eivät vielä totelleet liikkeen suorittamiseen. Siis kaikki fyysinen kehitys on aina ollut ihan ikätasoista. Pettymyksen sietokyky on varmaan vauvalla olematon, en sitä ihmetellyt niinkään, mutta hämmästelin sitä raivon voimaa, minkä turhauma aiheutti.
Toinen ihmetyksen aihe oli se, että vauva oli hymyilevän onnellinen vain sylissä tai siten, että olin aivan vieressä, jolloin hän tarttui tiukasti, vaatteisiini tai hiuksiin, eikä juuri hellittänyt otetta niin kauan kuin vain pystyi kiinni pitämään. Nukahtamisessa oli samoin ongelmia, parhaiten onnistui sylissä ja öisin nukkui parhaiten vanhempien välissä, jolloin myös tarrautui toisella kädellä kiinni, joko isän tai äidin vaatteisiin tai hiuksiin; ote ei juuri hellittänyt unenkaan aikana.
Jos poistuin näkyvistä, seurasi taas raivokohtaus ja sillä tarkoitan mieletöntä jaloilla potkimista, käsillä huitomista ja huutoa tuli niin, että näytti kuin hän meinasi tikehtyä itkemiseensä. Kun hän kääntyi jo vatsalleen, laitoin hänet joskus huovan päälle lattialle, mutta siinäkin hän vaati seuraa koko ajan. Sitten kun osasi jo ryömiä, tuli perässäni kaikkialle vaatien jatkuvaa syliin pääsyä. Sen ongelman ratkaisin hankkimalla rintarepun ja se oli paljossa käytössä niin kauan kuin lapsi siihen mahtui.
Muutaman kk:n ikäisenä aloin ounastella, että suuttumista tuli siitäkin, jos virikkeitä ei ollut riittävästi tarjolla, niin uskomattomalle kuin se tuntuukin, mutta myöhemmin osoittautui todeksi. Uusia kuvia, erilaisia esineitä piti keksiä loputtomiin tarjolle, leikkiä niillä, sekä niiden nimiä oli toistettava tuhansia kertoja. Vanhemmilta sisarilta ehjinä perityt pahviset kuvakirjat kuluivat puhki, samoin uudet; kaikki ulkona liikkuminen oli hyvin kiinnostavaa, koska silloin näki paljon uutta, samoin vieraat ihmiset kiinnostivat, eikä hän oikein koskaan leikki-ikänsä aikana vierastanut, mikä oli mielestäni jo järkyttävää.
Tällainen lapsi voi turhautua sylissäkin, jos 'elämä muuttuu liian yksitoikkoiseksi'. Myöhemmin on varmistunut, että hänellä on aistiyliherkkyyttä ja tietyt otteet voivat myös tuntua epämiellyttäville. Pään, selän ja jalkojen hierominen rauhoittaa lasta, oikeat liikkeet ja sen, miten lujaa painetaan, oppii kokeilemalla. Hänellä oli alkuun myös koliikkia, mutta pahimmat tunteja kestävät yöhuudot loppuivat terv.as.lääkärin antamaan vyöhyketerapiaan.
Ensimmäiset sanat hän sanoi reilusti alle 1-vuotiaana, mutta jo vauvana näytti kuin hän olisi suuttunut siitäkin, kun ei jokeltelullaan pystynyt ilmaisemaan itseään ymmärrettävästi. Ihmekös tuo: hän kyllä ymmärsi aikuisten puhetta, jotka silti olivat niin kovapäisiä, että eivät oppineet kaikkea 'vauvankielestä'...
Nyt lapsi on jo toisella kymmenellä ja vieläkin suuttumisia tulee siitä, jos taidot eivät riitä jonkin tehtävän suorittamiseen, jonka hän mielessään tietää tarkkaan, miten se olisi tehtävä. Aivan samoja suuttumisia tapahtui jo vauvana.
Kun lapsi oli 2-v, lähdin hakemaan apua ammattiauttajilta, lapsen hoito oli niin vaativaa ja rankkaa, sekä monet asiat ihmetyttivät. Oudointa mielestäni oli silloin se, että lapsi ei vierastanut, sekä se kun vauvaruuista siirtyminen tavalliseen ruokaan ei sujunut ollenkaan tavanomaisesti.
Vuosien jälkeen hänelle määritettiin diagnoosiksi Aspergerin oireyhtymä, mutta sitä ennen avun saamiseen oli pitkä ja kivinen tie. Jos tämä kuvaus tuntuu yhtään tutulle, kannattaisi varmaan tilata aika lastenneurologin vastaanotolle. Varsinaista diagnoosia ei kai vieläkään pystytä antamaan alle 5-vuotiaalle, mutta varmaan lääkäri pystyisi arvioimaan edes suuntaa antavasti, voiko olla kyse AS-syndroomasta.- minniaityliini
Kuulostaapa tutulle. Luulin ettei kellään muulla ole tällaista. En voi sanoin kuvailla kuinka helpottaa tietää että joku muukin on kokenut samaa ja että vaivaan voi todella löytyä selitys. Minulla on soittoaika lastennlan lääkärille tällä vkolla ja aion vaatia, että asiaan perehdytään tarkemmin. On todella avuton olo kun haluaisi auttaa lasta, mutta en aina tiedä kuinka reagoida.
Kiitos tosi paljon vastanneille! - olisiko meilläkin?
muuten vaan palstalle osuin ja kuvauksesi näyttäisi sopivan meidänkin lapseen... Osaisitko kertoa hiukan lisää nuorimmaisesi taapero iästä?
- AS-lapsen äiti
minniaityliini kirjoitti:
Kuulostaapa tutulle. Luulin ettei kellään muulla ole tällaista. En voi sanoin kuvailla kuinka helpottaa tietää että joku muukin on kokenut samaa ja että vaivaan voi todella löytyä selitys. Minulla on soittoaika lastennlan lääkärille tällä vkolla ja aion vaatia, että asiaan perehdytään tarkemmin. On todella avuton olo kun haluaisi auttaa lasta, mutta en aina tiedä kuinka reagoida.
Kiitos tosi paljon vastanneille!Noista hoitajan tuntemuksista vielä, koska muistan miten sanoin läheisille ihmisille lapsen ollessa ihan pieni, että "tämän vauvan seurassa tuntuu jotenkin erilaiselle. Vaikka hän on oma, niin hänessä on samalla jotain niin vierasta."
Vaikea kuvata sitä tuntemusta, että vaikka rakasti ja hoiti lasta omanaan, niin silti alussa vierasti hänen 'merkillisiä' piirteitään. Muut omat olivat olleet niin 'tuttuja' heti, mutta ei tämä lapsi. Mutta hän oli heti niin suloinen, että kyllä nopeasti tutustuttiin, vaikka en lakannut ihmettelemästä monia asioita hänen käytöksessään.
AS-lapsilla on siis näitä kiintymyssuhde oireita ihan syntyessään, hän ikään kuin syntyy kiintymyssuhdehäiriöisenä, näin voin sanoa omasta lapsestani. On ollut kiva huomata jälkeenpäin, että ihan vaihtomaisesti tarjosin hänelle oikeaa "hoitoa" ja läheisyyttä, koska lapsi yhksinkertaisesti jo vaatikin sitä. Huolta aiheutti silti se, että mikään hellimisen, silittelyn, paijauksen, juttelun, leikkimisen ja seurustelun määrä ei näyttänyt hänelle riittävän, vaan hän näytti tarvitsevan kaikkea lisää ja lisää, aina yhtä paljon, koko ajan.
Huostaanotetulla hylkäyskokemuksia oletetaan olevan ilman muuta ja AS-lapsi todistaa niistä koko olemuksellaan, vaikka ei olisi elämässään kokenut ensimmäistäkään hylkäämistä tai yksin jäämistä. Tästä kirjoitettiin Autismi-lehdessä jo viime vuonna otsikolla "Neurologisten oireyhtymien lapset joutuvat aiheettomien lastensuojelutoimien kohteiksi".
Siksi varoitankin eksymästä psykiatrin vastaanotolle varsinkin ennen neurologisia tutkimuksia. Psykiatrinen hoito jättää lapsen neurologisen puolen huomioimatta ja sieltä puolen juontuva ongelmakenttä jää psykiatriassa hoidotta. Myöskään psykiatrian käyttämät analyyttiset terapiat eivät ole parasta hoitoa neurologian puolen oirekentässä.
Joka AS-lapsen oma henkilökohtainen ongelma-alue hahmottuu nopeasti lapsen kasvaessa. Useimmat tarvitsevat turvallista aikuista lähelleen tavanomaista enemmän. Kannattaa seurata tarkkaan huomioiden lasta heti alussa kun hän on tekemisissä toisten saman ikäisten kanssa. Vaikka hän olisi vilpittömän kontaktihaluinen, voi hänen käytöksensä sisältää jonkin piirteen, joka oudoksuttaa muita lapsia, se voi johtaa kiusaamisen, syrjimiseen tai muuhun vastaavan, joka kuitenkin on vahingollista AS-lapsen kannalta, jos hän jää tilanteeseen yksin ilman aikuista.
On aika tavallista, että AS-lapsi tarvitsee tarhaan henkilökohtaisen avustajan. Syynä voi olla pelkästään se, että suuressa ryhmässä hän ei saa tarvitsemaansa henkistä suhdetta aikuiseen niin paljon kuin tarvitsisi, hän tuntee itsensä hylätyksi ja onnettomaksi. Kiusaaminen on hänelle järkytys ja voi traumatisoida hänen sosiaalisia suhteitaan pitkälle tulevaisuuteen. Myös aistiyliherkkyydet voivat tehdä hänen olonsa ryhmässä hyvin kuormittavaksi, hän väsyy nopeammin kuin muut lapset.
Älykkäällä ja oppimiskykyisellä lapsella voi silti koulussa olla oppimisen ongelmia, joiden erityispiirteet on hyvä selvittää jo ennen kouluikää. Jos lapsi saa diagnoosin jo päivähoidossa, hänelle voidaan monessa kunnassa varata jo silloin pienryhmäpaikka koulussa. Silti onnistunut oppiminen vaatii hyvin paljon kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Jokainen pienryhmä ei sovi AS-lapselle ja sopivan löytäminen vaatii työtä ja kärsivällisyyttä.
Asperger ei parane, mutta vaikeatkin lapsuusiän ongelmat voivat hoitajien oikealla ymmärryksellä helpottua huomattavasti. Nyt vaikeimmat ajat ovat meillä enää muisto, jolloin itse yritin uskoa psykiatreja ja lapsen kanssa tuntui ylivoimaisen vaikealle kotona. Itse olen sosiaalinen ja oli tuskaa äitinä nähdä, mitä kärsimystä toisten lasten seura oli lapselle pahimmillaan.
Jos näin herkkää lasta on todella kohdeltu väärin, on se varmasti haaste sijaisvanhemmalle. Mutta haluan kannustaa sillä, että AS-lapsi on parhaimmillaan aivan uskomattoman oppimiskykyinen kaikissa kyvyissä ja taidoissa, oikean terapian suhteen hän on avoin, pystyy hyötymään siitä paljon ja kaiken oikean hoidon, turvallisuuden ja rakkauden, mitä hänelle antaa, hän palkitsee hoitajalle - jos mahdollista - vielä ylitse vuotavammalla kiitollisuudella kuin tavallinen lapsi.
Jos tavis lapsi teeskentelee vatsakipua, kun ei huvita mennä kouluun, niin jos AS valittaa koulupelkoa ja siitä johtuvaa pään- tai vatsakipua, hänellä todennäköisesti myös on niitä ihan todellisuudessa. AS-lapsi ei valehtele, hän on suorastaan "totuuden torvi", mikä voi olla jopa haittallinen piirre hänen kaverisuhteissaan. Meillä olivat migreenikohtaukset ja oksenteluun johtavat mahakivut tavallisia koulun suhteen, kunnes oikea luokka ja opettaja löydettiin.
Muutenkin hänen koko elimistönsä reagoi uskomattoman herkästi ja voimakkaasti ympäristön tapahtumiin. Oikea diagnoosi oli suunnaton helpotus monessa suhteessa, myös siksi, että saimme melatoniinia nukahtamisongelmiin. AS-lapsi voi myös heräillä öisin, joko hän haluaa viereen nukkumaan tai pientä välipala tankkausta, jonka jälkeen uni maistuu taas paremmin. Melatoniinin avulla myös yöheräämiset ovat jääneet pois.
Kaikilla AS-lapsilla on jotain ongelmia ruokailun suhteen, ainakin ihan pienenä. Meillä ne ovat olleet tavallistakin vaikeampia. Paras neuvo on varmaa se, että varsinkin jos alan asiantuntijalääkäri pitää mahdollisena Aspergeria, niin lasta ei pidä koskaan pakottaa syömään sellaista, mikä hänelle ei maistu. Jos hänen ruokavalionsa on kovin suppea, kannattaa ravitsemusterapeutin kanssa suunnitella sopivia lisäravinteita ja kotona on kaappiin varattava aina niitä ruokia, joita lapsi kykenee syömään.
Pakottamisella tehdään paljon hallaa tai sillä, että jätetään lapsi ilman ruokaa, jos tämä ei pysty syömään sitä, mitä muulle perheelle on laitettu. Ajatus "olkoon ilman nyt, niin syö paremmin seuraavalla kerralla" ei tee oikeutta AS-lapselle ja jättää hänet kärsimään suoranaista nälkää päivän mittaan. Se ei auta häntä tottumaan uusiin ruokiin, voi paremminkin tehdä pahaa mieltä ja hallaa koko ruokailutilanteisiin suhtautumisessa. Ei ole epätavallista, että koulussa lapsi pelkää ruokailua jo senkin takia, että hän joutuu silmätikuksi niukan ja valikoivan ruokailunsa takia. Ymmärtävää opettajaa tarvitaan helpottamaan lapsen tilannetta siis siinäkin asiassa.
On niitäkin lapsia, jotka tottuvat uusiin ruokiin jo ennen kouluikää tai vähitellen vuosien mittaan. Meilläkin on edistymistä tapahtunut, mutta tosi hitaasti. Ei minua monessa kohtaa ole lohduttanut kuin tieto siitä, että hänen lähisuvussaan on ihmisiä, jotka ovat alkaneet ruokailla tavanomaisemmin vasta lähempänä pariakymmentä ikävuotta.
Kansainvälinen tutkimuskirjallisuus puhuu myös erilaisista ruuansulatuskanavan tulehduksista, jotka vaivaavat AS-lapsia, myös suussa välillä kukkivat aftat ovat ilmeisesti osa sitä. Pelkkä stressi voi aiheuttaa aftoja ja ruokahalun lähes täydellistä katoamista.
Kaiken kaikkiaan AS-lapsi on paljon vaativampi kasvatettava kuin tavallinen lapsi ja kannattaa harkita tosi tarkkaan ottamista, jos tällaista lasta tarjotaan. Jos vanhemmat haluavat pitää yhteyttä ja se muuten on mahdollista, niin heitä kannattaa kuunnella tosi tarkkaan lapsen taustasta. Jos lapsella on psykiatrinen hoitotausta, mutta tunnistatte hänessä AS-oireita, lapsen äiti voi olla hyvin syyllistetty lapsensa hoidosta silloinkin, vaikka siihen ei todellista aihetta olisikaan.
Jos sosiaalitt toteaa, että "lapselle tuli saada turvallinen kasvuympäristö", voi tämä olla psykiatrilta kuultua, jos lasta on hoidettu vain psykiatrisena potilaana, vaikka hän ei sitä olisikaan. Saman tyyliset lauseet ovat olleet äidille musertavaa kuultavaa, jos hän on tehnyt lapsen eteen kaikkensa, vastannut hänen henkisistä ja fyysistä tarpeistaan niin hyvin, että parempaan ei pysty kukaan toinenkaan hoitaja.
Nämä huostaanotot ovat suuri epäkohta lasten terveydenhuollosta nyt, kun neurologisista oireyhtymistä kuitenkin on olemassa tietoa jo paljonkin, sekä myös oikeaa kuntoutusta tarjolla. Siksi kehotan suhtautumaan vanhempiin avoimin mielin ja kuuntelemaan heitä, jos se suinkin on mahdollista. Uskon kuitenkin hyvällä yhteistyöllä päästävän aina lapsen kannalta parhaaseen lopputulokseen.
- on ettei
sijaislapsi ole oma lapsesi!Sulle maksetaan hänen hoitamisestaan.Ymmärrän oikein hyvin ettet ole kiintynyt häneen niinkuin biolapsiisi.En minäkään kiinny "vieraisiin" lapsiin.Omat on aina omia.Se ei tarkoita etteikö heistä välitettäisi tai hoidettaisi.Biovanhempien on turha huudella asiasta kun he jos jotkut ovat kiintymyssuhteessa epäonnistuneet.
- tarkoituskaan
että lapsi tuntuisi omalta,adoptiolapsella sellaista voit leikkiä.Sijaislapsesta sinulle maksetaan palkka
ja olet hoitaja.Motiiveistasi päätellen leikin että siitä tulisi omasi se on väärin. - harmi sinänsä
Ei ne tunteet sieltä pompahda samalla tavalla kuin omien kanssa. Toisaalta hyväkin, koska pystyy toimimaan itse paljon järkevämmin, kun ei ole tunteet sotkemassa.
Meillä on vauvana sijoitettu joka on jo muutaman vuoden. En vieläkään tunne samoin, kuin omia kohtaan. Mutta koska lapsikaan ei ole minun niin en ole siitä niin huolissani.
Jos lasta sattuu pahemminkin niin kyllä se sydämen tykytyksiä luo, mutta syvää rakkautta on turha odottaa.
Se ei ole oma ja sen tunteen huomaa. Itse petyin tunteisiini. Ajattelin naiivina, että "rakkaus parantaa". Tiedätkö, niinkuin me kaikki.
Se rakkaus ei vain koskaan tullut...- rehtiydestäsi
Olisit kuitenkin sanut sanoa nuo sanasi jo silloin, kun sossu valitsi sijaisvanhempia. Miten on vastuu niistä lapsista jotka on huostaasi uskottu. Oletko ensimmäisenä vastuu jonossa silloin, kun heidän emotionaalinen tyhjyytensä aiheuttaa heille ongelmia omassa elämässään. Kerrotko, että sinä olet syntipukki ja kysyn vielä, että miten aiot ylipäätään nyt alkaa korjaamaan tuota antamaasiväärää kuvaa itsestäsi sijoittajille ja biovanhemmille. Biovanhemmilla varmaan onkin syvä huoli ollut, nythän asia tulee heille sitten näkyviin ja pystytte yhdessä biovanhempien kanssa rakentavaan yhteistyöhön. Toivon biovanhemmille jaksamista sinun kanssasi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k323748Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet501677- 731359
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751201Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1721057Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911041- 84925
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua40819Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?49771- 39750