Olen seurustellut kaukosuhteessa ulkomaalaisen poikaystäväni kanssa kohta 2 vuotta. Ensimmäisen vuoden aikana tapailimme suht paljon.. tai toisin sanoen olimme pitkissä jaksoissa yhdessä ja muutamia kuukausia silloin tällöin erossa. Nyt viime syksystä lähtien olemme päässeet tapaamaan toisiamme vain kerran kuukauden ajaksi. Kesällä tiedossa 3 yhteistä kuukautta... Itse en kuitenkaan tiedä haluanko viettää toista jopa pahempaa vuotta täällä odotellessa ja ihmetellessä... Rakkautta kyllä on, mutta käytäntö lyö vasten kasvoja!! Mitä ihmettä tässä oikein voi tehdä??? Tunteet viilenevät ja elämä kulkee omalla painollaan ilman toista.. Jopa suunnitelmia tulee tehtyä ilman toista, koska tämä ei konkreettisesti ole paikalla juuri sillä hetkellä.. Tällä hetkellä yhteyttä pidetään soittelemalla, tekstareilla ja mesellä ihan päivittäin.
Kaipailisin kannustusta, viisauden sanoja.. Ihan mitä vaan....
Kaipailisin kannustusta, viisauden sanoja.. Ihan mitä vaan....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Ollaan samassa veneessä. Myös minä seurustelen ulkomaalaisen miehen kanssa ja kahden maan väliä ollaan reissattu. Myöskin saamme nyt olla tulevan kesän yhdessä. Myös meillä tämä reissaaminen on ollu ei-niin-kivaa, mutta... En kyllä vaihtais yhtään mitään pois! Poikaystäväni kanssa oon nähny ja kokenu niin paljon. Ja vaikka vielä meniskin aikaa siihen, että saadaan lopullisesti asua yhdessä, niin odotan häntä.
En osaa auttaa sinua muuten kuin, että yhteisen tulevaisuuden suunnitteleminen auttaa. Jos esim. tiedätte, että tasan parin vuoden päästä muutatte yhteen, niin sillon on helpompi odottaa. Mutta jos ei ole tiedossa mitään kuin epävarmaa, niin se on aika raskasta.
Kiitos viestistä :)
Se on kiva kuulla, ettei ole ainoa, joka näiden asioiden kanssa joutuu painimaan... Vaikka tottakai sen tiedänkin, sen vaan haluaa kuulla :)
Ongelmana saattaa meille ehkä tulla siinä vaiheessa kun aletaan miettimään muuttoa yhteen, että kummassa maassa asutaan... Ja tällä hetkellä vaikuttaa, että molemmat kannattavat omia omia maitaan.. valitettavasti... Tämän miehen maassa lisäksi vielä perhesuhteet painavat melko paljon.. Itse olen taas ollut niin paljon poissa Suomesta, että kaipuu kotiin on suuri, enkä haluaisi muualla tällä hetkellä asua... Täytyy vielä laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja pohtia asiaa joka kantilta :)
Eli olemme olleet yhdessä 6 vuotta, mutta nyt tilanne on se että molemmat tahdomme asua kotimaassamme ja siis elämme kaukosuhteessa. Tilanne on täysin mahdoton käytännössä ja tulevaisuus erittäin epävarma. Tiedän että ainakaan minä en ole valmis enää Suomesta lähtemään, ja myös mieheni lähtö on todella epävarmaa.
Miten ihmeessä teen tärkeysjärjestyksen? Välillä tuntuu että rakkaus voittaa ja kaikki muu on yhdentekevää, välillä taas tuntuu että välimatka vie koko rakkauden pois. Eroa olemme yrittäneet, mutta aina palaamme yhteen pilvilinna-kuvien turvin.
Neuvot tulisivat tarpeen!
Ei varmasti ole helppoa. Kuusi vuotta on kunnioitettavan pitkä aika, että nostan hattua teille.
En osaa oikein neuvoa, kun samassa veneessä ollaan. Itse olen ajatellut tuon 5-7 vuotta olevan sellainen raja, että sen jälkeen on jotain tapahduttava. Jomman kumman on muutettava. Alusta asti on ollut aika selvää, että minä muutan poikaystäväni perässä maailmalle, koska minulla ei ole vakinaista työpaikkaa Suomessa (vaikka toki töitä tässä teen koko ajan ja samalla opiskelen) ja hänellä taas on hieno ammatti ja työpaikka hyvine tuloineen. Muutenkin olen niin tottunut maailmankansalainen, että ei ole vierasta asua ulkomailla. Joten helpompi minun on mennä hänen luoksensa kuin hänen tulla tänne. Vaikka eu-kansalaisia ollaan.
Ihana kuulla etten ole ainoa, jolla on kaukosuhde ulkomaalaiseen mieheen. On mukava kuulla muiden kokemuksista! Tämä jotenkin auttaa jaksamaan! :)
Moikka!
Samassa veneessä tässä siis kaikki ollaan.. Ollaan poikaystävän kanssa oltu nyt erossa päälle kuukausi, mutta aika tuntuu paljon pidemmältä. Oltiin yhdessä reissussa ja poikaystävän olisi tarkoitus reissata vielä 2-3 vuotta.. Pääsen tapaamaan häntä jouluksi, saadaan olla parisen kuukautta yhdessä. Mutta, tämän tapaamisen jälkeen on epävarmaa koska näemme seuraavan kerran. Itse aloitan opiskelut jälleen ja rahatilanne kun sitten on mitä on, matkustaminen ei tule kyseeseen. Eikä poikaystävä itsekään tiedä missä on esim vuoden päästä...
Kyseessä siis ei-suomalainen mies, joten vaikka palaisi kotiin, välimatkaa olisi silti. Olen minäkin sen verran maailmalla ollut, että voisin hyvin muualle Suomesta muuttaa, mutta siihen on vielä aikaa..
Epätietoisuus tulevasta ja suunnitelmien epämääräisyys ovat pahinta tässä suhteessa. Koskaan ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan, vaikka uskoo, toivoo ja rakastaa..
Tsemppiä kaikille, jaksetaanhan me suomalaisella sisulla ja aidolla rakkaudella :)
eli viime aikoina juuri ajatus ulkomaille pysyvästi muuttamisesta on alkanut tuntua ylitsepääsemättömältä. välillä sitä ihan innoissaan suunnittelee ulkomailla asumista ja on positiivinen töitten ja ystävien yms. löytämisestä, mutta sitten taas oon niitä hetkiä, kun mikään ei tunnu hyvältä ja haluais vaan jäädä suomeen.
onko kellään mitään kokemusta vastaavasta tilanteesta ja millaseen ratkaisuun ootte päätynyt? kuinka kauan siihen meni, että tiesitte mitä tehdä? kokemuksia olis kiva kuulla!