Olemme kultani kanssa muuttamassa vappuna yhteen, yhdeksän kuukauden seurustelun jälkeen. Ollaan kolmekymppisiä, joten elettyä elämää on takana, eikä yritys ole kummallekaan ensimmäinen.
Suhteemme on ollut täynnä hellyyttä ja rakkautta, niinkuin tuoreen suhteen kuuluukin olla. Luulisikin, että näin yhteenmuuton kynnyksellä rakkaus kukoistaisi ja olisimme onnemme kukkuloilla, mutta totuus on vallan toinen.
Välit ovat muutaman viime viikon aikana kiristyneet ja tuntuu, että olemme napit vastakkain pienimmästäkin asiasta. Olemme tähän saakka nähneet vain viikonloppuisin, joten erossa oltujen päivien jälkeen onkin ollut aivan ihanaa päästä toisen luo ja lähelle. Nyt kuitenkin viimeisten viikkojen aikana tuokin asia on muuttunut. Kun viikonloppuna nähdään, saattaa mennä päivä tai pahimmassa tapauksessa koko viikonloppu, ettei edes halata, suukotella..seksistä puhumattakaan. Tuntuu, että jotenkin välttelemme toistemme läheisyyttä.
Muuttoon liittyvistä käytännön asioista keskustellaan päivittäin, kuten on tehty jo pari kuukautta ja koska minä muutan miehen luo, on tavaraakin kuskattu asunnosta toiseen jo monta viikkoa. En ole itse alkanut yhteenmuuttoa katumaan ja myös toinen osapuoli vakuuttaa samaa, mutta silti on tilanteesta mieli hieman maassa. Toivon todella, että välien viileneminen on vain tilapäistä ja menee ohi, kun arki lähtee rullaamaan.
Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?
Suhteemme on ollut täynnä hellyyttä ja rakkautta, niinkuin tuoreen suhteen kuuluukin olla. Luulisikin, että näin yhteenmuuton kynnyksellä rakkaus kukoistaisi ja olisimme onnemme kukkuloilla, mutta totuus on vallan toinen.
Välit ovat muutaman viime viikon aikana kiristyneet ja tuntuu, että olemme napit vastakkain pienimmästäkin asiasta. Olemme tähän saakka nähneet vain viikonloppuisin, joten erossa oltujen päivien jälkeen onkin ollut aivan ihanaa päästä toisen luo ja lähelle. Nyt kuitenkin viimeisten viikkojen aikana tuokin asia on muuttunut. Kun viikonloppuna nähdään, saattaa mennä päivä tai pahimmassa tapauksessa koko viikonloppu, ettei edes halata, suukotella..seksistä puhumattakaan. Tuntuu, että jotenkin välttelemme toistemme läheisyyttä.
Muuttoon liittyvistä käytännön asioista keskustellaan päivittäin, kuten on tehty jo pari kuukautta ja koska minä muutan miehen luo, on tavaraakin kuskattu asunnosta toiseen jo monta viikkoa. En ole itse alkanut yhteenmuuttoa katumaan ja myös toinen osapuoli vakuuttaa samaa, mutta silti on tilanteesta mieli hieman maassa. Toivon todella, että välien viileneminen on vain tilapäistä ja menee ohi, kun arki lähtee rullaamaan.
Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuntuu, että kultaasi jotenkin ahdistaa.
Onko hän asunut kauan yksin ? Tavaroiden vienti kertoo hänelle, että vapaa on ohitse.
Mielestäni nyt pitäisi asiasta keskustella ja kunnolla. Kysy suoraan haluatko, että muutan vai mitä tämä merkitsee? Kyse ei varmasti ole siitä etteikö hän rakastaisi sinua vaan pikemminkin pelko/ ahdistus tilasta.Kysy myös miten edellisen suhteen arki sujui, pohjia myöten pitää selvittää.
Onnea ja voimia keskusteluun.
tuntuu, että kultaasi jotenkin ahdistaa.
Onko hän asunut kauan yksin ? Tavaroiden vienti kertoo hänelle, että vapaa on ohitse.
Mielestäni nyt pitäisi asiasta keskustella ja kunnolla. Kysy suoraan haluatko, että muutan vai mitä tämä merkitsee? Kyse ei varmasti ole siitä etteikö hän rakastaisi sinua vaan pikemminkin pelko/ ahdistus tilasta.Kysy myös miten edellisen suhteen arki sujui, pohjia myöten pitää selvittää.
Onnea ja voimia keskusteluun.
Luulisin että te tavallaan otatte toistanne selvää / tutustutte toisiinne nyt "oikeesti" ja se ilmenee riitelyllä...
Tosin omalla kohdallani hellyys (halailu, suukottelu, huomioon ottaminen ja seksi) on silti pysynyt samanlaisena vaikka suhteen alkuvaiheessa (1-2v) otetaankin toisesta selvää ja riitely saattaa lisääntyä joksikin aikaa...
Koskettelua ja hellyyttä ei minun mielestäni saa päästää vähenemään. Se on se joka teidät yhdistää pariskuntana. Mielestäni ihan kriittinen juttu...
Näette toisenne nyt päivittäin? Ja ennen vain viikonloppuisin? Jos näin on, onhan se suuri muutos ja vaatii sopeutumista kummaltakin.
Toivottavasti pystytte keskustelemaan asiasta.
Ja jos toinen osapuoli ei aloita halailua ja pusuttelua, aloita sinä. Kokeile josko tunnelma muuttuisi parempaan suuntaan. Et taatusti ainakaan menetä mitään...
Oma avokkini oli kans vähän allapäin, kun muutettiin yhteen.. Ei oikein osallistunut asunnon etsimiseen jne. Kyselin, että onko hän tullut katumapäälle yhteenmuuttamisen suhteen tms., mutta ei kuulemma ollut, joten luotin siihen. Noh, ollaan nyt muutama vuosi tässä saman katon alla porskutettu ja hyvin menee.. :) Voi olla, että avokkiasi vaan jotenkin "jännittää" tai stressaa uusi tilanne... Mutta jos asia sinua kovasti vaivaa, niin ota ihmeessä tilanne uudelleen keskusteltavaksi avokkisi kanssa...
Itse olin samassa tilanteessa muutama kuukausi sitten. Miehen kanssa oltiin oltu yhdessä jo toista vuotta ja nähty yleensä vain viikonloppuisin opiskelujen ja töiden takia. Kun itse sain oiskeluni päätökseen, muutin miehen luokse.
Muutosta puhuttiin paljon etukäteen ja molemmat olimme innoissamme mutta mitä lähemmäs tuo muutto tuli, sitä vähemmän siitä puhuttiin ja tunnelma kiristyi koko ajan. Mietin itse että mitähän sitä on tekemässä ja olin jo lähellä perua koko jutun. Mutta nyt meillä sujuu oikein hyvin ja olen ajatellut kaiken johtuneen vain jännityksestä. Tilanne on uusi ja "normaalit rutiinit" tulevat muuttumaan täysin. Kyllä se siitä kuhan saatte tavarat paikalleen :) Ja nyt se arki on vasta alkanut, suhteen alkuaikoina kun toista näkee vain viikonloppuisin on se ns. kuherruskuukausi koko ajan päällä. Itse olen ainakin huomanut että ne suukottelu ja hellyyskohtaukset tulevat vähän kausittain. Ei pidä säikähtää jos ei ole viikkoon ollut seksiä, sitä on sitten seuraavalla viikolla enemmän :)
Tsemppiä teille!
Itse olin samassa tilanteessa muutama kuukausi sitten. Miehen kanssa oltiin oltu yhdessä jo toista vuotta ja nähty yleensä vain viikonloppuisin opiskelujen ja töiden takia. Kun itse sain oiskeluni päätökseen, muutin miehen luokse.
Muutosta puhuttiin paljon etukäteen ja molemmat olimme innoissamme mutta mitä lähemmäs tuo muutto tuli, sitä vähemmän siitä puhuttiin ja tunnelma kiristyi koko ajan. Mietin itse että mitähän sitä on tekemässä ja olin jo lähellä perua koko jutun. Mutta nyt meillä sujuu oikein hyvin ja olen ajatellut kaiken johtuneen vain jännityksestä. Tilanne on uusi ja "normaalit rutiinit" tulevat muuttumaan täysin. Kyllä se siitä kuhan saatte tavarat paikalleen :) Ja nyt se arki on vasta alkanut, suhteen alkuaikoina kun toista näkee vain viikonloppuisin on se ns. kuherruskuukausi koko ajan päällä. Itse olen ainakin huomanut että ne suukottelu ja hellyyskohtaukset tulevat vähän kausittain. Ei pidä säikähtää jos ei ole viikkoon ollut seksiä, sitä on sitten seuraavalla viikolla enemmän :)
Tsemppiä teille!
Se on wanhastaan tunnettu ilmiö, tuo, ja esiintyy muissakin yhteyksissä kuin saman postilaatikon käyttöön siirryttäessä.
Yksi tyypillinen tilanne on asunnon ostaminen. Kohkataan ja vehkataan, ollaan tohkeissaan. Jänskää. Vaan kun ajatuksesta tulee totta, naamastakin tulee totinen.
Mies ei saa aikaiseksi tilata muuttoautoa. Unohtaa kysyä Jamppaa kantamaan sohvaa. Vaatekaapin siivousta lykkää ja lykkää myöhemmäksi.
Ilmiöiden selitys on yksinkertainen ja sama: mies aistii olevansa joutumassa ulos mukavuusvyöhykkeeltä. Vanhassa asunnossa hän tiesi, mistä kaapista löytää lumityöpipon. Tiesi, mihin laatikkoon tulee asettaa se ruskeakahvainen leipäveitsi. Tiesi, mistä löytää rauhaisan kolon murjottaa. Uuteen asuntoon siirryttäessä toteutuu miehen pahin pelko: emäntä muuttaa rutiineja.
Sanomattakin on selvää, että kanssasi yhteen muuttava mies pelkää, että hänen rutiininsa muutetaan. Murjottaminen auttaa kuitenkin aina, joten älä turhia huoli.
Meillä TÄS-MÄL-LEEN sama tilanne! Ja just samat ajatukset itsellä kuin sulla ja muutamalla muulla edellä kirjoittaneella. Ollaan niin ikään yli kolmekymppisiä (mies melki 40), seurusteltu n. 1,5 vuotta, tavattu viikonloppuisin ja lomat vietetty yhdessä. Olen jo jonkin aikaa hakenut töitä miehen kotikaupungista (kaupunkin on myös itselleni ennestään tuttu), eli yhteisestä tulevaisuudesta on sovittu jo ajat sitten. Molemmilla on takana avoliitto, mutta kummatkin ollaan asuttu jo vuosia yksin.
Nyt olen saanut viran mieheni kotikaupungista. Ja kun iso pyörä lähti pyörimään, niin ennen kesää jo muutan.. Eka viikonloppu tämän tiedonsaannin (ja puhelimessa pusittelujen) jälkeen: megariita. Ja paniikki iski. Mies lopulta vakuutteli, että joo joo, ihana kun tulet jne.jne. Ja siitä saakka on ollut pienesti kireä ilmapiiri, töksäyttelyä puolin ja toisin.
En voi syyttää pelkästään miestäni, taidan olla itsekin melkoinen noita-akka, kun sille päälle osun. Ja myös minä jännitän ihan p***eleesti, että mitä tästä tulee. Se tosiaan heijastuu kaikkeen olemiseen..
Lohduttavaa kuulla, kun joku sanoi, että kyllä se ohi menee. Ja itselläkin toki järki sanoo niin, mutta mukavahan se on kuulla jonkun muun suusta :)
Tsemppiä meille aikuisille, itsenäisille naisille!