Mikä on eroraha?

Onko se osa tasa-arvoista k...

Kauppalhdessä oleva uutinen:

"Ohjelmistoyhtiö Prohan potkut saaneelle toimitusjohtaja Pekka Perelle maksettava lähes 700 000 euron suuruinen eroraha painaa yhtiö alkuvuoden tuloksen tappiolle. Proha kertoi tiistaina, että 678 512 euron erorahaa ja siihen liitännäisiä asioita koskevat neuvottelut Peren kanssa on päätetty tuloksettomina.

Proha tekee erorahasta varauksen ja kohdistaa erorahan kokonaisuudessaan toiselle vuosineljännekselle.

Proha arvioi tilinpäätöksensä yhteydessä viime helmikuussa tuloksensa parantuvan ja olevan positiivinen. Nyt yhtiö varoitti, että toiselle neljännekselle kirjattu eroraha heikentää myös koko vuoden tulosta."

Eikö veronmaksaja osallistu jollakin tavoin erorahan maksamiseen? Ainakin osakkeenomistaja osallistuu alentuneena pörssikurssiarvona?

4

332

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • grfsfdsa

      veronmaksajat siihen suoranaisesti osallistu. Erorahoistahan maksetaan verot. Osakkeenomistajat kantavat seuraukset, sillä kyseessä on heidän valitsemansa yhtiön hallitus, joka siis päättää rahat antaa. Todennäköisesti erorahojen laskentatavasta on jo päätetty ennen ko. henkilön palkkaustakin. Osakkeenomistajat voivat vaihtaa yhtiönsä hallituksen, jos eivät ole siihen tyytyväisiä.

      • Anonyymi

        Heidi hautala saa 130000 suuruisen erorahan. Mutta mitä on saanut aikaseksi eu.ssa ei mitään järkevää. Kuka on niin viisas että osaa pitää herrojen puolta noin hyvin. Paljonko fortumin rauramo sais erorahaa jos älyäis pyytää eroa taitaa olla suomen vihatuin mies ja ahnein 2-3 milliä vuosiansio ja sähkön hintaa pitää nostaa. Voi voi voi


    • scale

      neuvoteltu summa joka maksetaan johtajalle jos tulee kenkää.

      Pikkupomoilla ei tällaisia ole, pitää olla knapei kaulukses kans.

    • synonymi sanoille "kultainen kädenpuristus"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      64
      1780
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      859
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      595
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe