Onko täydellistä parisuhdetta olemassakaan?

Deliah

Tässä erojen täyttämässä maailmassa, onko mahdollista että parisuhde kestää?

Mielestäni kyllä.

Olkoon tämä naiivia tai ei...

Jos ei anna ihmisten mielipiteitten vaikuttaa parisuhteeseen, kuuntelee kumppaniaan, rakastaa aidosti, sekä keskustelee mieleenpainuvista ongelmista, se on mahdollista. Joskus on taivuttava tuulen mukana, myötäiltävä toisen mielipiteitä, joskus on osattava vaatia myötäilemään.

Olen löytänyt mieheni netin kautta, jätin ystäväni hänen vuokseen, ja muutimme pian yhteen. Kohta olemme olleet vuoden yhdessä, ja kihloissakin alle puoli vuotta. Rakastan miestäni syvästi, hän on paras ystäväni, rakastettuni, yms. Mielestäni hän on täydellinen kumppani vikoineen päivineen, ja parisuhteemme on täydellinen, vaikkakin "tuore".

Ja pliiiis! Ei mitään "kyllä mieli muuttuu 10 vuoden päästä" -viestejä.

Katkerat ja kateelliset, jättäkää vastaamatta!

Hyvää jatkoa kaikille onnellisille rakastuneille! :)

20

1411

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K-18

      Parisuhde onnistuu, jos sitä hoidetaan, eikä olosuhteet muutu todella rajusti. Rakkauteen täytyy vain uskoa täysillä.
      Ja muistaa kunnioittaa toista.

    • mies

      teillä on vielä, ensimmäinen pari vuotta pitäisikin mennä kuin siivillä. Mutta mutta - parisuhde vaatii sitoutumista kestääkseen. Te olette vain muuttaneet yhteen, kihlauskin on tarkoitettu vain lupaukseksi avioliitosta. Missä sitoutuminen?

      Niin monet luulevat luovansa elinikäisen parisuhteen muuttamalla vain samaan kämppään ja takaovi jätetään auki. No - onhan siinä jännityksensä, kun arvuuttelee vieläkö siippa asuu meillä töistä kotiin palatessa. Vai odottaako pöydällä lappu että muutin siistimpään, paremmalla paikalla olevaan kämppään, jossa tosin asuu toinen nainen/mies.

      Ja nyt sitten kaikki palstalla olijat hyppimään tasajalkaa että meidän ja meidän avoliitto ainakin kestää... Ja jännitystä piisaa. Monet ihmiset eivät ymmärrä mitä tarkoittaa avioliitto, siksi vaahtoavat. Eivätkä monet ymmärrä rakkaudestakaan yhtään mitään kun nuorena on jo kaluttu kaikki loppuun kuin koiranluu.

      • nainen

        Olen pikkasen yli kakskymppinen nainen(tyttö?) ja allekirjoitan täysin sanasi.
        Elän suhteessa joka myös alussa oli ruusuja ja rakkautta,uskoa,ystävyyttä,lämpöä,ja kaikkea mahdollista.Kihlaus ja häät olivat tietenkin aina puheissa,tai ainakin ensimmäiset 1,5 vuotta.Ja sitten PAM.Elämäämme astui tunkeilja nimeltä ARKI.
        Monet kerrat on itkut itketty,lupaukset romuttunut ja totuus läjähtänyt naamaan.On naivia kuvitella että todella on ikuisesti ja aina toiselle se maailman upein,jolle ei valehdella ja jota ei ikinä petetä millään tavoin.Ei loukata,ei aiheuteta mielipahaa.On sitten eri asia kuinka vastoinkäymisiä käsittelee ja haluaako/pystyykö niistä selviämään.Ja mitä sitten jää?
        Vaikutan varmaan katkeralta,ja alkuperäinen ajattelee että "voi tuota".Mutta usko huviksesi,ajattelin aikoinaan aivan samalla tavalla kuin sinä ja jos joku olisi kirjoittanut tällaisen tekstin minulle,olisin käskenyt hänet helvettiin.toivon teille kaikkea hyvää siltikin,jospa olisitte poikkeus;-)


      • nainen2
        nainen kirjoitti:

        Olen pikkasen yli kakskymppinen nainen(tyttö?) ja allekirjoitan täysin sanasi.
        Elän suhteessa joka myös alussa oli ruusuja ja rakkautta,uskoa,ystävyyttä,lämpöä,ja kaikkea mahdollista.Kihlaus ja häät olivat tietenkin aina puheissa,tai ainakin ensimmäiset 1,5 vuotta.Ja sitten PAM.Elämäämme astui tunkeilja nimeltä ARKI.
        Monet kerrat on itkut itketty,lupaukset romuttunut ja totuus läjähtänyt naamaan.On naivia kuvitella että todella on ikuisesti ja aina toiselle se maailman upein,jolle ei valehdella ja jota ei ikinä petetä millään tavoin.Ei loukata,ei aiheuteta mielipahaa.On sitten eri asia kuinka vastoinkäymisiä käsittelee ja haluaako/pystyykö niistä selviämään.Ja mitä sitten jää?
        Vaikutan varmaan katkeralta,ja alkuperäinen ajattelee että "voi tuota".Mutta usko huviksesi,ajattelin aikoinaan aivan samalla tavalla kuin sinä ja jos joku olisi kirjoittanut tällaisen tekstin minulle,olisin käskenyt hänet helvettiin.toivon teille kaikkea hyvää siltikin,jospa olisitte poikkeus;-)

        Jo 15 vuotta (samassa) parisuhteessa eläneenä voin allekirjoittaa sen, että elämä ja ihmiset muuttuvat ajan kuluessa. Ensimmäiset vuodet leijaillaan pilvissä eikä esim. muita toisen sukupuolen edustajia edes huomata. Yhteenmuuton jälkeen alkaa arki, jonka sujuminen riippuu monesta asiasta. Mikäli kumppanukset ovat lähtöisin samoista olosuhteista, niin arkikin sujuu aikansa. Huomaamatta alkaa toivoa ja vaatia muutosta johonkin toisen ärsyttävään piirteeseen. Tässä kohtaa alkaa homma mennä usein pieleen. Jos toinen ei muutu tai halua muuttua, alkaa ongelmat. Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään nyt.

        On muistettava, että ketään ei voi omistaa ja jokainen tulisi hyväksyä pienine puutteineenkin. Pitkässä suhteessa harvoin enää jaksaa ajatella tätä ja luovutetaan. Ehkäpä ajatellaan, etten minä tuota toista enää rakastakaan - voisikohan jossain muualla olla parempaa tarjolla.... Näin se etenee...


      • Patra
        nainen kirjoitti:

        Olen pikkasen yli kakskymppinen nainen(tyttö?) ja allekirjoitan täysin sanasi.
        Elän suhteessa joka myös alussa oli ruusuja ja rakkautta,uskoa,ystävyyttä,lämpöä,ja kaikkea mahdollista.Kihlaus ja häät olivat tietenkin aina puheissa,tai ainakin ensimmäiset 1,5 vuotta.Ja sitten PAM.Elämäämme astui tunkeilja nimeltä ARKI.
        Monet kerrat on itkut itketty,lupaukset romuttunut ja totuus läjähtänyt naamaan.On naivia kuvitella että todella on ikuisesti ja aina toiselle se maailman upein,jolle ei valehdella ja jota ei ikinä petetä millään tavoin.Ei loukata,ei aiheuteta mielipahaa.On sitten eri asia kuinka vastoinkäymisiä käsittelee ja haluaako/pystyykö niistä selviämään.Ja mitä sitten jää?
        Vaikutan varmaan katkeralta,ja alkuperäinen ajattelee että "voi tuota".Mutta usko huviksesi,ajattelin aikoinaan aivan samalla tavalla kuin sinä ja jos joku olisi kirjoittanut tällaisen tekstin minulle,olisin käskenyt hänet helvettiin.toivon teille kaikkea hyvää siltikin,jospa olisitte poikkeus;-)

        Enpä voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi!

        Niin ajattelin minäkin ensimmäisen parin vuoden ajan omasta suhteestani ja miehestäni, että ovat täydellisiä. No tulihan se arki sitten meidänkin suhteeseen, onneksi ei kuitekaan kovin rajusti tai yllättäen. Ymmärsin, että mikään suhde tai kukaan ihminen ei voi olla täydellinen eikä elämä ole ikuista ruusuilla tanssimista, eikä tarvitsekaan olla!

        Olen edelleen onnellinen ja rakastan miestäni ja meillä on hyvä suhde. Olen vain riisunut ruusunpunaiset lasit päästäni ja uskallan jo myöntää, että meidänkin suhteeseemme voi tulla kriisejä eikä voi ikinä olla 100% varmuutta että suhde kestää elämämme loppuun asti - vaikka tietysti toivon ja uskon sen kestävän.

        Tärkeää on se, miten suhtautuu tuohon arjen tulemiseen suhteeseen. Joillekin se voi olla rankka pettymys ja moni suhde päättyykin siinä vaiheessa kun on aika tippua pilvilinnoista maanpinnalle. Mutta jos kumpikin rakastaa, osaa olla joustava ja on valmis näkemään vähän vaivaakin suhteen eteen, on suhteella hyvät mahdollisuuden kestää. Suhteen ei siis tosiaan tarvitse olla täydellinen kestääkseen.


      • Deliah
        nainen2 kirjoitti:

        Jo 15 vuotta (samassa) parisuhteessa eläneenä voin allekirjoittaa sen, että elämä ja ihmiset muuttuvat ajan kuluessa. Ensimmäiset vuodet leijaillaan pilvissä eikä esim. muita toisen sukupuolen edustajia edes huomata. Yhteenmuuton jälkeen alkaa arki, jonka sujuminen riippuu monesta asiasta. Mikäli kumppanukset ovat lähtöisin samoista olosuhteista, niin arkikin sujuu aikansa. Huomaamatta alkaa toivoa ja vaatia muutosta johonkin toisen ärsyttävään piirteeseen. Tässä kohtaa alkaa homma mennä usein pieleen. Jos toinen ei muutu tai halua muuttua, alkaa ongelmat. Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään nyt.

        On muistettava, että ketään ei voi omistaa ja jokainen tulisi hyväksyä pienine puutteineenkin. Pitkässä suhteessa harvoin enää jaksaa ajatella tätä ja luovutetaan. Ehkäpä ajatellaan, etten minä tuota toista enää rakastakaan - voisikohan jossain muualla olla parempaa tarjolla.... Näin se etenee...

        Kuitenkin, onhan se arki astunut meidänkin elämään, asuttu jo sopivan aikaa yhdessä, eikä sitä tylsisty. Uskokaa pois, kaikki parisuhteet (eivätkä ihmiset!) eivät ole samanlaisia! Jos joku on ollut naimisissa 16 vuotta, ja tympääntyy kuoliaaksi, niin joku 22 vuotta yhdessä ollut pari nauttii rakkaudestaan.


      • heppu
        nainen2 kirjoitti:

        Jo 15 vuotta (samassa) parisuhteessa eläneenä voin allekirjoittaa sen, että elämä ja ihmiset muuttuvat ajan kuluessa. Ensimmäiset vuodet leijaillaan pilvissä eikä esim. muita toisen sukupuolen edustajia edes huomata. Yhteenmuuton jälkeen alkaa arki, jonka sujuminen riippuu monesta asiasta. Mikäli kumppanukset ovat lähtöisin samoista olosuhteista, niin arkikin sujuu aikansa. Huomaamatta alkaa toivoa ja vaatia muutosta johonkin toisen ärsyttävään piirteeseen. Tässä kohtaa alkaa homma mennä usein pieleen. Jos toinen ei muutu tai halua muuttua, alkaa ongelmat. Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään nyt.

        On muistettava, että ketään ei voi omistaa ja jokainen tulisi hyväksyä pienine puutteineenkin. Pitkässä suhteessa harvoin enää jaksaa ajatella tätä ja luovutetaan. Ehkäpä ajatellaan, etten minä tuota toista enää rakastakaan - voisikohan jossain muualla olla parempaa tarjolla.... Näin se etenee...

        "On muistettava, että ketään ei voi omistaa ja jokainen tulisi hyväksyä pienine puutteineenkin. Pitkässä suhteessa harvoin enää jaksaa ajatella tätä ja luovutetaan. Ehkäpä ajatellaan, etten minä tuota toista enää rakastakaan - voisikohan jossain muualla olla parempaa tarjolla.... Näin se etenee..."

        Justiinsa ja joo.
        Niin se etenee nykyisenä helpon eron aikana. Avioliittovala on vain sananhelinää ja yhteiskunta maksaa viulut, kun sitoutumiskyvyttömät ihastuksen ensihuumassa perustavat "perheitä". 50% avioliitoista purkuu. Säälittävää ja kirottavaa! Mitä hiton älyä on leikkiä kotia kykenemättä sitoutumaan siihen?!

        Ja kyllä - olen viikonloppuisä, jolta meni lapset ja unelmat, kun se ruoho on niin peevelin vihreää aidan toisella puolella :(

        Katkera kommentti, mutta entäs sitten. Minä olen pirun kiukkuinen siitä, että yhteiskunta tukee 100 lasissa naisia, jotka viis veisaavat lasten oikeuksista kokonaiseen perheeseen ja aitoon arkeen. Tuolla toisaalla oli kitinää yksinhuoltajien kadehtimisesta. En kadehdi... todellakaan... näenhän omista lapsistani, mitä paskaa se elämä heilläkin on.

        " Katkerat ja kateelliset, jättäkää vastaamatta!

        Hyvää jatkoa kaikille onnellisille rakastuneille! :)"

        Vaikka olenkin sekä katkera että kade, piti vastaamani...
        Toivottaakseni onnea sinulle 'Deliah'...
        sekä myös siksi, että haluan heittää kalikan teille "ei vaan huvita" -eroajille. Ajatelkaa edes lapsianne!!!

        "nainen2": Toivottavasti miehesi vastaa kellojen kilinään ja älyää keskustella asioista. Parisuhde on kompromisseja ja yhteisen tien etsimistä.

        Terveisin;

        uusiosinkku, joka valitsee seuransa keskustelutaitoisten ja sitoutumiskykyisten joukosta vastaisuudessa

        :)


      • K-18
        heppu kirjoitti:

        "On muistettava, että ketään ei voi omistaa ja jokainen tulisi hyväksyä pienine puutteineenkin. Pitkässä suhteessa harvoin enää jaksaa ajatella tätä ja luovutetaan. Ehkäpä ajatellaan, etten minä tuota toista enää rakastakaan - voisikohan jossain muualla olla parempaa tarjolla.... Näin se etenee..."

        Justiinsa ja joo.
        Niin se etenee nykyisenä helpon eron aikana. Avioliittovala on vain sananhelinää ja yhteiskunta maksaa viulut, kun sitoutumiskyvyttömät ihastuksen ensihuumassa perustavat "perheitä". 50% avioliitoista purkuu. Säälittävää ja kirottavaa! Mitä hiton älyä on leikkiä kotia kykenemättä sitoutumaan siihen?!

        Ja kyllä - olen viikonloppuisä, jolta meni lapset ja unelmat, kun se ruoho on niin peevelin vihreää aidan toisella puolella :(

        Katkera kommentti, mutta entäs sitten. Minä olen pirun kiukkuinen siitä, että yhteiskunta tukee 100 lasissa naisia, jotka viis veisaavat lasten oikeuksista kokonaiseen perheeseen ja aitoon arkeen. Tuolla toisaalla oli kitinää yksinhuoltajien kadehtimisesta. En kadehdi... todellakaan... näenhän omista lapsistani, mitä paskaa se elämä heilläkin on.

        " Katkerat ja kateelliset, jättäkää vastaamatta!

        Hyvää jatkoa kaikille onnellisille rakastuneille! :)"

        Vaikka olenkin sekä katkera että kade, piti vastaamani...
        Toivottaakseni onnea sinulle 'Deliah'...
        sekä myös siksi, että haluan heittää kalikan teille "ei vaan huvita" -eroajille. Ajatelkaa edes lapsianne!!!

        "nainen2": Toivottavasti miehesi vastaa kellojen kilinään ja älyää keskustella asioista. Parisuhde on kompromisseja ja yhteisen tien etsimistä.

        Terveisin;

        uusiosinkku, joka valitsee seuransa keskustelutaitoisten ja sitoutumiskykyisten joukosta vastaisuudessa

        :)

        Jäi epäselväksi, kumpi teistä meni aidan toiselle puolelle. Huonossa ja petollisessa suhteessa roikkuminen ei aina tee lasten elämästä parempaa, vaan selkeä ero, joka ilmaa tulehtuneita välejä on joskus paras ratkaisu.

        Jos itse sässii suhteensa esim. pettämällä, ei voi todellakaan syyttää toista siitä, että "tätä ei enää huvita yrittää". Avioliitossa pitäisi jo tietää, mikä toista loukkaa niin pahasti, että ero tulee.

        Periaatteessa olen sitä mieltä, että inhimillisten vaatimusten haarukassa pitäisi yrittää vaan, vaikka sitten parisuhdeneuvojan tms. avulla.

        Sinä olet vastuussa siitä, että lastesi elämä ei ole paskaa.


      • nainen2
        heppu kirjoitti:

        "On muistettava, että ketään ei voi omistaa ja jokainen tulisi hyväksyä pienine puutteineenkin. Pitkässä suhteessa harvoin enää jaksaa ajatella tätä ja luovutetaan. Ehkäpä ajatellaan, etten minä tuota toista enää rakastakaan - voisikohan jossain muualla olla parempaa tarjolla.... Näin se etenee..."

        Justiinsa ja joo.
        Niin se etenee nykyisenä helpon eron aikana. Avioliittovala on vain sananhelinää ja yhteiskunta maksaa viulut, kun sitoutumiskyvyttömät ihastuksen ensihuumassa perustavat "perheitä". 50% avioliitoista purkuu. Säälittävää ja kirottavaa! Mitä hiton älyä on leikkiä kotia kykenemättä sitoutumaan siihen?!

        Ja kyllä - olen viikonloppuisä, jolta meni lapset ja unelmat, kun se ruoho on niin peevelin vihreää aidan toisella puolella :(

        Katkera kommentti, mutta entäs sitten. Minä olen pirun kiukkuinen siitä, että yhteiskunta tukee 100 lasissa naisia, jotka viis veisaavat lasten oikeuksista kokonaiseen perheeseen ja aitoon arkeen. Tuolla toisaalla oli kitinää yksinhuoltajien kadehtimisesta. En kadehdi... todellakaan... näenhän omista lapsistani, mitä paskaa se elämä heilläkin on.

        " Katkerat ja kateelliset, jättäkää vastaamatta!

        Hyvää jatkoa kaikille onnellisille rakastuneille! :)"

        Vaikka olenkin sekä katkera että kade, piti vastaamani...
        Toivottaakseni onnea sinulle 'Deliah'...
        sekä myös siksi, että haluan heittää kalikan teille "ei vaan huvita" -eroajille. Ajatelkaa edes lapsianne!!!

        "nainen2": Toivottavasti miehesi vastaa kellojen kilinään ja älyää keskustella asioista. Parisuhde on kompromisseja ja yhteisen tien etsimistä.

        Terveisin;

        uusiosinkku, joka valitsee seuransa keskustelutaitoisten ja sitoutumiskykyisten joukosta vastaisuudessa

        :)

        Kirjoituksesi oli ihan omia ajatuksiani. Kirjoitin "pikkuisen" kärjistäen, mutta noin se tosiaan nykyään menee. Se, että villiintyvällä vauhdilla pidetään 150 hengen komeita häitä ajattelematta elämää hääpäivän jälkeen, tuntuu todella kummalliselta. Aika moni etsii näemmä tänä päivänä ns. elämyksiä, johon naimisiinmenokin näyttää jo valitettavasti kuuluvan.

        Omasta tilanteestani sanon, ettei meillä ole lapsia. Lisäksi mieheni "kellot kilkattavat" jo. Itse aloin jo eristäytyä ja hautoa mielessäni kaikenlaisia ajatuksia, mutta mieheni katkaisi eristäytymiseni alkamalla puhua ja kysellä.

        Toivon sinulle aurinkoa tulevaisuuteesi! Pohjalta on suunta vain ylöspäin... Tulet taatusti löytämään arvoisesi ihmissuhteen, sillä on meitä sitkeitä vielä olemassa - myös jätettyjä naisia.


      • Patra
        Deliah kirjoitti:

        Kuitenkin, onhan se arki astunut meidänkin elämään, asuttu jo sopivan aikaa yhdessä, eikä sitä tylsisty. Uskokaa pois, kaikki parisuhteet (eivätkä ihmiset!) eivät ole samanlaisia! Jos joku on ollut naimisissa 16 vuotta, ja tympääntyy kuoliaaksi, niin joku 22 vuotta yhdessä ollut pari nauttii rakkaudestaan.

        Aika nopeasti teillä se arki sitten on tullut, kun vasta vuoden verran olette olleet yhdessä. Meillä alkuhuuma kesti pari vuotta, vaikka yhteen muutettiin vajaan vuoden seurustelun jälkeen. Luulenpa, ettet ihan ymmärtänyt, mitä muut tässä arjella tarkoittavat, koska et ole sitä vielä kokenut ;) Mutta onnea teille, toivottavasti elonne jatkuu onnentäyteisenä!


      • tylsisty
        Deliah kirjoitti:

        Kuitenkin, onhan se arki astunut meidänkin elämään, asuttu jo sopivan aikaa yhdessä, eikä sitä tylsisty. Uskokaa pois, kaikki parisuhteet (eivätkä ihmiset!) eivät ole samanlaisia! Jos joku on ollut naimisissa 16 vuotta, ja tympääntyy kuoliaaksi, niin joku 22 vuotta yhdessä ollut pari nauttii rakkaudestaan.

        Eikä tylsistyä tarvitse välttämättä ikinä, mutta harvassa ovat ne suhteet, joissa intohimo roihuaa vielä vuosin jälkeenkin. Eli palaapa asiaan sitten kun olette olleet yhdessä 22 vuotta. Nyt et oikein vakuuta, sillä jokainen suhteen alkuvaihetta elävä ajattelee noin.


      • heppu
        nainen2 kirjoitti:

        Kirjoituksesi oli ihan omia ajatuksiani. Kirjoitin "pikkuisen" kärjistäen, mutta noin se tosiaan nykyään menee. Se, että villiintyvällä vauhdilla pidetään 150 hengen komeita häitä ajattelematta elämää hääpäivän jälkeen, tuntuu todella kummalliselta. Aika moni etsii näemmä tänä päivänä ns. elämyksiä, johon naimisiinmenokin näyttää jo valitettavasti kuuluvan.

        Omasta tilanteestani sanon, ettei meillä ole lapsia. Lisäksi mieheni "kellot kilkattavat" jo. Itse aloin jo eristäytyä ja hautoa mielessäni kaikenlaisia ajatuksia, mutta mieheni katkaisi eristäytymiseni alkamalla puhua ja kysellä.

        Toivon sinulle aurinkoa tulevaisuuteesi! Pohjalta on suunta vain ylöspäin... Tulet taatusti löytämään arvoisesi ihmissuhteen, sillä on meitä sitkeitä vielä olemassa - myös jätettyjä naisia.

        Siihen minäkin lasken, että kaikki eivät ole samanlaisia elämysmatkailijoita kuin ex-vaimoni...

        Piti vain siperian kautta käydä opissa huomaamassa, mikä on tämän päivän yleinen linja, johon poikkeusta katsastelen.

        Hyvää kesää sinulle :)


      • heppu
        K-18 kirjoitti:

        Jäi epäselväksi, kumpi teistä meni aidan toiselle puolelle. Huonossa ja petollisessa suhteessa roikkuminen ei aina tee lasten elämästä parempaa, vaan selkeä ero, joka ilmaa tulehtuneita välejä on joskus paras ratkaisu.

        Jos itse sässii suhteensa esim. pettämällä, ei voi todellakaan syyttää toista siitä, että "tätä ei enää huvita yrittää". Avioliitossa pitäisi jo tietää, mikä toista loukkaa niin pahasti, että ero tulee.

        Periaatteessa olen sitä mieltä, että inhimillisten vaatimusten haarukassa pitäisi yrittää vaan, vaikka sitten parisuhdeneuvojan tms. avulla.

        Sinä olet vastuussa siitä, että lastesi elämä ei ole paskaa.

        Minähän se jäin kotia ja toinen kiipesi. Harmittaa, kun vei lapset mennessään.

        Totta, että huonossa suhteessa roikkuminen ei ole häävikään malli lapsille, mutta huono suhde tulee siitä, että sitä ei YHDESSÄ hoideta. Minkäs teet, jos toinen ei puhu eikä pukahda ja perheneuvojalle lähdön ehdottelun kuittaa vittuilulla ja mökötyksellä?

        Minun vastuuni lasten elämästä päättyi siihen, että heidät vietiin muuttokuorman mukana kuin mikä tahansa kukkaruukku uuteen asuntoon ja oikeuteni yhteishuoltajuuteen kiistettiin. Tapaamisoikeuden puitteissa teen sen minkä voin kasvattaakseni lapsistani ihmisiä. Aika vahva haaste, kun ottaa huomioon, että minulla on siihen mahdollisuus n. 6/30 ajassa mitattuna.


      • nainen007
        heppu kirjoitti:

        Minähän se jäin kotia ja toinen kiipesi. Harmittaa, kun vei lapset mennessään.

        Totta, että huonossa suhteessa roikkuminen ei ole häävikään malli lapsille, mutta huono suhde tulee siitä, että sitä ei YHDESSÄ hoideta. Minkäs teet, jos toinen ei puhu eikä pukahda ja perheneuvojalle lähdön ehdottelun kuittaa vittuilulla ja mökötyksellä?

        Minun vastuuni lasten elämästä päättyi siihen, että heidät vietiin muuttokuorman mukana kuin mikä tahansa kukkaruukku uuteen asuntoon ja oikeuteni yhteishuoltajuuteen kiistettiin. Tapaamisoikeuden puitteissa teen sen minkä voin kasvattaakseni lapsistani ihmisiä. Aika vahva haaste, kun ottaa huomioon, että minulla on siihen mahdollisuus n. 6/30 ajassa mitattuna.

        on kaksi suhdetta: Minun suhde sinuun ja sinun suhde minuun. Eivät ole koskaan samanlaisia. Suhde on vuorovaikutusta ja on kummankin henkilökohtaisista vv-taidoista kiinni miten osaa toista "käsitellä".

        Yleensä vittuilu, kiukuttelu yms. koetaan liian henkilökohtaisesti, vaikkei se sitä todellisuudessa ole kovinkaan usein. Keljuilu on vain epäkypsä tapa purkaa omaa vihaa ja tyytymättömyyttä kumppaniin, vaikkei hänessä itsessään olisi kiukulle mitään aihetta. Krooninen kiukuttelija tarvitsisi pikemmikin henk.koht. terapiaa kuin parisuhdeterapiaa.


      • K-18
        heppu kirjoitti:

        Minähän se jäin kotia ja toinen kiipesi. Harmittaa, kun vei lapset mennessään.

        Totta, että huonossa suhteessa roikkuminen ei ole häävikään malli lapsille, mutta huono suhde tulee siitä, että sitä ei YHDESSÄ hoideta. Minkäs teet, jos toinen ei puhu eikä pukahda ja perheneuvojalle lähdön ehdottelun kuittaa vittuilulla ja mökötyksellä?

        Minun vastuuni lasten elämästä päättyi siihen, että heidät vietiin muuttokuorman mukana kuin mikä tahansa kukkaruukku uuteen asuntoon ja oikeuteni yhteishuoltajuuteen kiistettiin. Tapaamisoikeuden puitteissa teen sen minkä voin kasvattaakseni lapsistani ihmisiä. Aika vahva haaste, kun ottaa huomioon, että minulla on siihen mahdollisuus n. 6/30 ajassa mitattuna.

        Onko tosiaan mahdollista, että huoltajuutesi kiellettiin, vaikka olet osoittanut kelpoisuutta isäksi. Pelkkä välimatka ei kai voi olla peruste äidin yksinhuoltajuudelle, vaan yhteishuoltajuuden pitäisi kaatua vain isän vaarallisuuteen/retkuuteen.

        Jos sinulle on tehty vääryyttä, tee valitus.


      • heppu
        K-18 kirjoitti:

        Onko tosiaan mahdollista, että huoltajuutesi kiellettiin, vaikka olet osoittanut kelpoisuutta isäksi. Pelkkä välimatka ei kai voi olla peruste äidin yksinhuoltajuudelle, vaan yhteishuoltajuuden pitäisi kaatua vain isän vaarallisuuteen/retkuuteen.

        Jos sinulle on tehty vääryyttä, tee valitus.

        Vääryyttä toki on tehty oikein täydeltä laidalta, mutta minä valitsin pienimmän riesan tien. Olisin voinut hakea rosiksen kautta yhteishuoltajuuden, mutta se ei olisi ollut kokonaisuutta tarkasteltaessa järkevää. Syy on yksinkertaisesti raha. Nyt minulla on varaa tavata lapsiani ja viedä heitä harrastuksiin ym. Mikäli olisin vaatinut yhteishuoltajuuden ex olisi rahastanut minut puille paljaille. Sen hän teki yksiselitteisen selväksi ja lakimieheni varmisti asian, että näin tosiaan olisi voinut tehdä. Pääomaa vaativan pienyrityksen omistaja on suomessa erittäin lainsuojaton erotapauksissa.

        Tässä tapauksessa yhteishuoltajuus kaatui siis isän varallisuuteen - ei vaarallisuuteen. Tapaamisoikeus ja mahdollisuus tehdä lasten kanssa muutakin kuin mököttää neljän seinän sisällä olivat (ja on edelleen) mielestäni älykkäämpi vaihtoehto kuin henkilökohtainen konkurssi.

        En valita - virallisesti. Toisinaan, kun ottaa kupoliin, valitan näin epävirallisesti.


    • mies.

      teillä on vielä, ensimmäinen pari vuotta pitäisikin mennä kuin siivillä. Mutta mutta - parisuhde vaatii sitoutumista kestääkseen. Te olette vain muuttaneet yhteen, kihlauskin on tarkoitettu vain lupaukseksi avioliitosta. Missä sitoutuminen?

      Niin monet luulevat luovansa elinikäisen parisuhteen muuttamalla vain samaan kämppään ja takaovi jätetään auki. No - onhan siinä jännityksensä, kun arvuuttelee vieläkö siippa asuu meillä töistä kotiin palatessa. Vai odottaako pöydällä lappu että muutin siistimpään, paremmalla paikalla olevaan kämppään, jossa tosin asuu toinen nainen/mies.

      Ja nyt sitten kaikki palstalla olijat hyppimään tasajalkaa että meidän ja meidän avoliitto ainakin kestää... Ja jännitystä piisaa. Monet ihmiset eivät ymmärrä mitä tarkoittaa avioliitto, siksi vaahtoavat. Eivätkä monet ymmärrä rakkaudestakaan yhtään mitään kun nuorena on jo kaluttu kaikki loppuun kuin koiranluu.

    • nainen007

      syvällä rintaäänellä sanon, että suhde voi kestää, mutta sen näkee aikanaan!

      H"yvää jatkoa kaikille onnellisille rakastuneille! :)"

      Huomaatko: Kirjoitit "rakastUneille". Olen toki minäkin mieheeni rakastUnut, joskus. Nyt 20 vuoden jälkeen keskitytään rakastAmiseen, joka todentotta on huiman paljon vaikeampaa kuin rakastUminen. Kun olet vielä rakastumisvaiheessa, arki ei ole suhteessanne läsnä.

      Miksi muuten jätit ystäväsi? Aika varomaton teko.

      • Deliah

        ...jätin siksi, koska hän oli niin mustasukkainen minusta. En olisi saanut käydä edes vanhempieni luona ilman häntä. Hän vastusti miestäni, vaikka ei edes tuntenut häntä, ja haukkui tämän pataluhaksi.

        Valinta oli; mies vai ystävä, ja en häpeä sanoa, että valitsin mieheni.


    • Tähti

      Uskon mielelläni, että parisuhde kestää. Täydellisyydestä puhuisin harkiten, vaikka mainitsitkin miehesi olevan täydellinen vikoineen päivineen. En ole katkera enkä kateellinen, olen tällä hetkellä liian onnellinen siihen... tuo kirjoittamasi teksti vain tulee niin suoraan ihastuneen/rakastuneen ihmisen oppikirjasta sivulta 7, hiukka enemmän aikaa ja arjen kihnaamista niin voidaan puhua rakkaudesta rakastumisen sijaan :-)
      Mutta miksi ihmeessä jätit ystäväsi? Onko se jokin todiste rakkauden syvyydestä???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe