Paperiliitto

Paperiliitto teki vastuullisen ja rakentavan sopimuksen joka edistää tulevaisuuden näkymiä, eikä aiheuta inflaatiota kiihdyttäviä korotuksia.
455050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Joo niin teki, mutta miten se eroaa muiden tekemistä sopimuksista?
Euromäärät vai?

Eli samaa tasoa kuin muilla.

Äänestä
  • Oikeastaan sillä ei ole väliä, vaikka Tehy tekikin paljon suuremmilla prosenteilla sopimuksen. Sillä on merkitystä, että näin yllättäen syntynyt sopimus sen suurempia työsulkuja oli monelle muulle pettymys, ainakin näillä keskustelualueilla.

    Äänestä

  • merkitystä kirjoitti:

    Oikeastaan sillä ei ole väliä, vaikka Tehy tekikin paljon suuremmilla prosenteilla sopimuksen. Sillä on merkitystä, että näin yllättäen syntynyt sopimus sen suurempia työsulkuja oli monelle muulle pettymys, ainakin näillä keskustelualueilla.

    Kun ns. teollisuusliitot tekevät "halvempia" sopimusratkaisuja kuin ne sopimusalat joiden palkat maksetaan verotuloista niin verotus tulee kiristymään.Lisäksi kohtalaisen hyvin tienaavien palkansaajien määrä vähenee,joten esim. paperiteollisuuden palkkatasoa kadehtineet joutuvat maksamaan jatkossa entistä enemmän veroja mikäli nykyiset verovaroilla satavat palvelut halutaan säilyttää.
    Kadehtijoiden pitäisi ymmärtää nämä seikat.

    Tehyn prosentit ovat silmänlumetta, johon akat lopulta lankesivat.
    Heidän sopimus on NELJÄvuotinen, joka sai prosentit näyttämään suurilta. Lisäksi loppuprosentit oli sidottu johonkin työntekijämäärään joka ei tule toteutumaan.

    Äänestä

  • mnbcmn kirjoitti:

    " NELJÄvuotinen, joka sai prosentit näyttämään suurilta.

    Parempana tietäjänä, lienee osaat kertoa Tehyn vuotuisen korotuksen?

    Äänestä

  • jonkeri kirjoitti:

    Kun ns. teollisuusliitot tekevät "halvempia" sopimusratkaisuja kuin ne sopimusalat joiden palkat maksetaan verotuloista niin verotus tulee kiristymään.Lisäksi kohtalaisen hyvin tienaavien palkansaajien määrä vähenee,joten esim. paperiteollisuuden palkkatasoa kadehtineet joutuvat maksamaan jatkossa entistä enemmän veroja mikäli nykyiset verovaroilla satavat palvelut halutaan säilyttää.
    Kadehtijoiden pitäisi ymmärtää nämä seikat.

    Olen ihan samaa mieltä. Nythän on jo ilmiö päällä, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja nostetaan reilulla kädellä.

    Äänestä

  • juuri... kirjoitti:

    " NELJÄvuotinen, joka sai prosentit näyttämään suurilta.

    Parempana tietäjänä, lienee osaat kertoa Tehyn vuotuisen korotuksen?

    4 - 4.5%
    Ämmät juhlivat 28% korotuksia. Totuus valkenee sitten reilun 3 vuoden päästä.

    Ai niin, kannattaa vähentää vuotuinen muutaman prosentin inflaatio.

    Äänestä

  • Eli onhan tuossa eroa. Meillä insinööreillä on neuvotteluvoimana ihan vihreä kaveri ja tulokset sen mukaisia. Onneksi neuvottelija itse on tyytyväinen neuvottelutulokseen kuten kaikki edeltäjänsäkin edeltävien 20 v aikana. Insinöörit ovat tinkineet palkkatasostaan -50 % viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Paperimiehellä juoksee monenlaiset korvaukset lentokentällä istuessa, kun insinööri viettää platalla omaa vapaa-aikaansa.

    Äänestä

  • jonkeri kirjoitti:

    Kun ns. teollisuusliitot tekevät "halvempia" sopimusratkaisuja kuin ne sopimusalat joiden palkat maksetaan verotuloista niin verotus tulee kiristymään.Lisäksi kohtalaisen hyvin tienaavien palkansaajien määrä vähenee,joten esim. paperiteollisuuden palkkatasoa kadehtineet joutuvat maksamaan jatkossa entistä enemmän veroja mikäli nykyiset verovaroilla satavat palvelut halutaan säilyttää.
    Kadehtijoiden pitäisi ymmärtää nämä seikat.

    Kun muutamat isot ammattialat saavat aikaan korkeita korotuksia omalle väelleen, kustannusvaikutus on niin suuri, että sen jälkeen kenenkään ei kannata tyytyä mataliin korotuksiin. Jos iso kansanosa saa isot korotukset, sen seurauksena maksut nousee. Maksuja nostettaessa mataliin korotuksiin tyytyminen olisi vahingon realisoimista kaksinkertaisena. Nyt ollaan jo tilanteessa jossa kaikki ammattialat jotka saivat alle 3,3 % korotuksia vuodelle 2008 ovat häviöllä. Korkeita korotuksia saaneiden maksumiehiksi joutuvat alhaisia korotuksia saaneet työntekijäryhmät, eläkeläiset ja ylipäätään kaikki yhteiskunnan tukien varassa elävät. Inflaatio ei auta velallisiakaan jos palkankorotukset jäävät kakkosella tai kolmosella alkavalle tasolle.

    Äänestä

  • Insinøøri kirjoitti:

    Eli onhan tuossa eroa. Meillä insinööreillä on neuvotteluvoimana ihan vihreä kaveri ja tulokset sen mukaisia. Onneksi neuvottelija itse on tyytyväinen neuvottelutulokseen kuten kaikki edeltäjänsäkin edeltävien 20 v aikana. Insinöörit ovat tinkineet palkkatasostaan -50 % viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Paperimiehellä juoksee monenlaiset korvaukset lentokentällä istuessa, kun insinööri viettää platalla omaa vapaa-aikaansa.

    Lentokentällä istuessa???

    Ihan huippua.... =)

    Äänestä

  • 1xtollo kirjoitti:

    Lentokentällä istuessa???

    Ihan huippua.... =)

    siellähän ne paperimiehet lentokentällä istuskelee ja palkka sen kuin juoksee :-D Harmittaa vietävästi, kun joutuu pysäyttämään koneen siksi aikaa, kun menee istumaan sinne lentokentälle!

    Äänestä

  • Insinøøri kirjoitti:

    Eli onhan tuossa eroa. Meillä insinööreillä on neuvotteluvoimana ihan vihreä kaveri ja tulokset sen mukaisia. Onneksi neuvottelija itse on tyytyväinen neuvottelutulokseen kuten kaikki edeltäjänsäkin edeltävien 20 v aikana. Insinöörit ovat tinkineet palkkatasostaan -50 % viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Paperimiehellä juoksee monenlaiset korvaukset lentokentällä istuessa, kun insinööri viettää platalla omaa vapaa-aikaansa.

    Ei kai metsäteollisuuden toimihenkilöiltä ja ylemmiltä toimihenkilöiltä ole vielä edes tullut neuvottelutulosta ?

    Ainakin metsäteollisuuden ylempien toimihenkilöiden korotus tälle "pätkäkaudelle" - joka siis neuvoteltiin viime vuonna, noudatteli paperiliiton linjaa prosenteissa, jos en ihan väärin muista.

    Ylempien palkkakausi 01.10.2007 - 31.5.2008

    Kts. kohta tiedote metsäteollisuuden palkkaratkaisusta

    http://www.ytn.fi/sopimusalat/index.php?item_id=2354

    Ja nyt siis kesäkuun alusta uusi kausi, aivan kuten paperiliitollakin.

    Muiden alojen insinöörit sitten oma lukunsa.

    paperitollot siellä lentokentällä istuskelee? Eikö olisi parempi lojua vaikka valvomossa? Vai koskeeko se kiinaan ulkoistettavia paperosseja?

    Äänestä

  • Mikä ala ? kirjoitti:

    Ei kai metsäteollisuuden toimihenkilöiltä ja ylemmiltä toimihenkilöiltä ole vielä edes tullut neuvottelutulosta ?

    Ainakin metsäteollisuuden ylempien toimihenkilöiden korotus tälle "pätkäkaudelle" - joka siis neuvoteltiin viime vuonna, noudatteli paperiliiton linjaa prosenteissa, jos en ihan väärin muista.

    Ylempien palkkakausi 01.10.2007 - 31.5.2008

    Kts. kohta tiedote metsäteollisuuden palkkaratkaisusta

    http://www.ytn.fi/sopimusalat/index.php?item_id=2354

    Ja nyt siis kesäkuun alusta uusi kausi, aivan kuten paperiliitollakin.

    Muiden alojen insinöörit sitten oma lukunsa.

    Linkin takaa vasemmalla puolella olevasta valikosta 'Ajankohtaista' (Metsäalan alla) - ja sieltä löytyy tämä lokakuun (18.10.2007) tiedote metsäteollisuuden palkkaratkaisusta, joka siis voimassa 31.5.2008 asti.

    Äänestä

  • Insinøøri kirjoitti:

    Eli onhan tuossa eroa. Meillä insinööreillä on neuvotteluvoimana ihan vihreä kaveri ja tulokset sen mukaisia. Onneksi neuvottelija itse on tyytyväinen neuvottelutulokseen kuten kaikki edeltäjänsäkin edeltävien 20 v aikana. Insinöörit ovat tinkineet palkkatasostaan -50 % viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana. Paperimiehellä juoksee monenlaiset korvaukset lentokentällä istuessa, kun insinööri viettää platalla omaa vapaa-aikaansa.

    Työmatkoja tarkoitin. Työmatkoilla insinööri viettää omaa vapaa-aikaansa lentokentällä konetta odottaessa koska odotusajasta ei saa palkkaa eikä mitään korvauksia.

    Äänestä

  • mieltä, kirjoitti:

    siellähän ne paperimiehet lentokentällä istuskelee ja palkka sen kuin juoksee :-D Harmittaa vietävästi, kun joutuu pysäyttämään koneen siksi aikaa, kun menee istumaan sinne lentokentälle!

    Insinööri ja paperimies lähtevät periferiasta koulutukseen isolle kirkolle. Työpäivän pituus 15 h. Insinööri tienaa päivän aikana normaalin palkkansa. Paperimiehelle palkka juoksee tunti tunnista. Paperimies tienasi kahden päivän palkan, insinööri sai yhden päivän palkan ja pään kipiäksi.

    että myös paperimiehellä on pää kipeä ja palkka tulee vain 8 tunnilta!

    Äänestä

  • Insinøøri kirjoitti:

    Työmatkoja tarkoitin. Työmatkoilla insinööri viettää omaa vapaa-aikaansa lentokentällä konetta odottaessa koska odotusajasta ei saa palkkaa eikä mitään korvauksia.

    Tässä jokin aika sitten YTN saanut hierottua sopimuksen jossa matkustusajaltakin saa korvauksen?

    Äänestä

  • tiedän kirjoitti:

    että myös paperimiehellä on pää kipeä ja palkka tulee vain 8 tunnilta!

    Myös alemmat toimihenkilöt saavat palkan matka-ajalta. Ylemmillä toimihenkiläöillä matka-aika tehdään vapaa-aikana. Uskon, että tähän tulee muutos seuraavissa neuvotteluissa?

    Äänestä

  • paitsi ylemmille toimihenki... kirjoitti:

    Olette TA,n kätyreitä

    YTN:n linjana on linjattomuus ja neuvotteluvoimana tuuliviiri. Suhdanteet heikkenee ja minä ennustan että YTN on valmis pidättäytymään korotuksista seuraavan 10 vuoden ajaksi jos vaan puoletkaan ammattikunnasta saa pitää työpaikkansa. Työnantajat nauravat paskaisesti paikallisesti jaettaville erille. Uusia miehiä otetaan töihin alipalkalla ja työpaikkakohtaiset erät voi kohdistaa alipalkatuille noin maailman tappiin asti. Liittojen omat neuvottelumiehet ovat niin puolivillaisia etteivät älyä koko kuviota. Milloin viimeksi YTN on saanut aikaan mitään edistystä neuvotteluissa?

    Äänestä

  • kuitenkin.... kirjoitti:

    Tässä jokin aika sitten YTN saanut hierottua sopimuksen jossa matkustusajaltakin saa korvauksen?

    Esim teknologiateollisuudessa suhdanteet nousee viidennettä vuottaan ja ansiokehitys ostovoimalla mitaten reilusti negatiivinen. Normaali korotus alkaa ykkösellä ja näin huippuaikana kakkosella. En hyvin ihmettelisi vaikka neuvottelukuntaa jymäytetäisiin vaihtamaan prosenttimerkki promilleen.

    Äänestä

voidaanko työn tekijän palkka luokkaa pienentää
elikkä sama työ huonompipalkka

Äänestä

susi ahdistanut lampaat nurkkaan . hieno katsoa miten paperin puheenjohtaja syö nöyrästi työnantajan kädestä . en koskaan muista paperin puh. joht. selitelleen olemattomia korotuksia muita joustoja ei prosentteina vaan sentteinä. siinä paperin tulevaisuusnäkymät koska palkat paremmat kuin keskimäärin teollisuudessa niin selitellään korotuksia sentteinä eikä prosentteina ! eikö paperissa löydy yhtään omilla aivoillaan ajattelevaa demaria vai viedäänkö vain kuin pässiä narussa !

Äänestä
  • korotusvaikutus 4% ja syyskuuhun 2009 5,3%. Raha ei tuossa sopimuksessa ratkaissut, vaan sopimuksen sisältö. Ihmettelen suuresti tietyillä tahoilla ollutta halua ajaa tämäkin neuvottelutulos hakaukseen ja sitä kautta työtaisteluun. Yhtään enempää ei työtaistelun kautta olisi saatu, vaan päinvastoin.

    Äänestä

  • on se sopimus sorvattu miten tahansa niin tuntuu nämä "räkyttäjät" aina syynsä keksivän millä paperi-
    liittoa yrittävät lokaan painaa , jos sopimuksen teko menee lakko astelle ja sitä kautta saadaan sopimus aikaiseksi , niin silloin huudellaan ahneiden paskojen perään ja jos sopimus tulee vaivattomasti ,niin ei hyvä sekään silloin haukutaan munattomiksi

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    on se sopimus sorvattu miten tahansa niin tuntuu nämä "räkyttäjät" aina syynsä keksivän millä paperi-

    karavaani kulkee:-) Tällaista se elämä vain on! Jotkut uskaltavat tehdä päätöksiä ja jotkut työntävät päänsä pensaaseen ajatellen että jospa se nyt tästä....

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    on se sopimus sorvattu miten tahansa niin tuntuu nämä "räkyttäjät" aina syynsä keksivän millä paperi-
    liittoa yrittävät lokaan painaa , jos sopimuksen teko menee lakko astelle ja sitä kautta saadaan sopimus aikaiseksi , niin silloin huudellaan ahneiden paskojen perään ja jos sopimus tulee vaivattomasti ,niin ei hyvä sekään silloin haukutaan munattomiksi

    Taisi paperiliiton demarisiipi äänestää heikennyksiä työoloihin,kun sopimus hyväksyttiin. Ei se raha ratkaise kaikkea. Palkkausjärjestelmä muuttui ainakin huonommaksi.

    Äänestä

  • ratkaisee kirjoitti:

    Taisi paperiliiton demarisiipi äänestää heikennyksiä työoloihin,kun sopimus hyväksyttiin. Ei se raha ratkaise kaikkea. Palkkausjärjestelmä muuttui ainakin huonommaksi.

    maksetaan! Onko väärin?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    on se sopimus sorvattu miten tahansa niin tuntuu nämä "räkyttäjät" aina syynsä keksivän millä paperi-
    liittoa yrittävät lokaan painaa , jos sopimuksen teko menee lakko astelle ja sitä kautta saadaan sopimus aikaiseksi , niin silloin huudellaan ahneiden paskojen perään ja jos sopimus tulee vaivattomasti ,niin ei hyvä sekään silloin haukutaan munattomiksi

    herrat tuumasi lopussa, että saishan sen muuten ampua, mutta ku jonku pitäs nuo pellotkin kyntää.

    Äänestä

  • vuoden kirjoitti:

    korotusvaikutus 4% ja syyskuuhun 2009 5,3%. Raha ei tuossa sopimuksessa ratkaissut, vaan sopimuksen sisältö. Ihmettelen suuresti tietyillä tahoilla ollutta halua ajaa tämäkin neuvottelutulos hakaukseen ja sitä kautta työtaisteluun. Yhtään enempää ei työtaistelun kautta olisi saatu, vaan päinvastoin.

    KOROTUKSET TODELLA VAATIMATTOMAT.OLISI OLLUT n.6
    PITKÄÄ VIIKKOA AIKAA NEUVOTELLA KOSKA KAUPPATAVARA OLI KUMPPANIN MIELEINEN.TÄMÄ LAKOILLA PELOITTELU EI OLE TULLUT MISSÄÄN VAIHEESSA ESILLE MUUTAKO ENMMISTÖN TIEDOTTEISSA KORJATA TEHTY VIRHE.AINOA INHIMILLINEN PIIRRE TÄSSÄ ON ETTÄ LUOTTAMUSMIESTEN TYÖ HELPOTTUU KOVASTI KUN EI TARVI ENÄÄN TEHDÄ SOPIMUKSIA VAAN
    "NEUVOTELLA"ENNALTA TEHTY PÄÄTÖS.SURULLISTA MUTTA TOTTA.JÄSENISTÖN YLI KÄVELTIIN VOI ,VOI.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    on se sopimus sorvattu miten tahansa niin tuntuu nämä "räkyttäjät" aina syynsä keksivän millä paperi-
    liittoa yrittävät lokaan painaa , jos sopimuksen teko menee lakko astelle ja sitä kautta saadaan sopimus aikaiseksi , niin silloin huudellaan ahneiden paskojen perään ja jos sopimus tulee vaivattomasti ,niin ei hyvä sekään silloin haukutaan munattomiksi

    AIKA ALENTAVAA NIMITELLÄ TYÖKAVEREITA JOTKA PERÄÄVÄT ASIALLISIA SOPIMUKSIA "RÄKSYTTÄJIKSI".
    LAKKO UHKAILUT ON OLLUT AINOASTAA ESILLÄ LIITON PUOLELTA TEHTAIDEN LOPETTAMIS HANKEEN YHTEYDESSÄ.MUUTEN LAKOLLA EI OLE UHKAILTU LIITON TAI JÄSENISTÖN PUOLELTA.TÄSSÄ VAAN JÄI NE 6 VIIKKOA KÄYTTÄMÄTTÄ NEUVOTTELU AIKAA, TAIS TULLA VÄSY TEHDÄ JÄSENISTÖÄ TYYDYYTTÄVÄ SOPIMUS.

    Äänestä

  • PERÄMEREN HELMI kirjoitti:

    KOROTUKSET TODELLA VAATIMATTOMAT.OLISI OLLUT n.6
    PITKÄÄ VIIKKOA AIKAA NEUVOTELLA KOSKA KAUPPATAVARA OLI KUMPPANIN MIELEINEN.TÄMÄ LAKOILLA PELOITTELU EI OLE TULLUT MISSÄÄN VAIHEESSA ESILLE MUUTAKO ENMMISTÖN TIEDOTTEISSA KORJATA TEHTY VIRHE.AINOA INHIMILLINEN PIIRRE TÄSSÄ ON ETTÄ LUOTTAMUSMIESTEN TYÖ HELPOTTUU KOVASTI KUN EI TARVI ENÄÄN TEHDÄ SOPIMUKSIA VAAN
    "NEUVOTELLA"ENNALTA TEHTY PÄÄTÖS.SURULLISTA MUTTA TOTTA.JÄSENISTÖN YLI KÄVELTIIN VOI ,VOI.

    huutelee.... olisko ollu kiva seisottaa taas tehtaita ja saattaa velalliset kuseen? hyvä kun jotkut edes tajuaa tehdä soppareita!

    Äänestä

  • kommarit kirjoitti:

    huutelee.... olisko ollu kiva seisottaa taas tehtaita ja saattaa velalliset kuseen? hyvä kun jotkut edes tajuaa tehdä soppareita!

    Vaan olisi neuvoteltu loppuun saakka,todennäköisesti olisi tullut teksti osaan parannuksia koskien vuorotyötä tekeville.Tuskin nää korotus prosentitkaan ostovoimaa lisää
    elikä jos ei säästä niin kusessa ollaan.Ja tuo kommari viittaus ei osu oikeaan sillä onhan kokoomus ilmoittautunut olevan työläisen asialla.
    Kun jättää käyttämättä neuvottelu aikaa niin siinä ei ole tajuttu ajatella muuta kuin tulkinta asiakirjaa ei sopimusta.

    Äänestä

Tuon sitaatin liiton tiedotteesta olisivat tavalliset suomalaiset verovelvolliset halunneet toistuvasti lukea ja kokea jo paljon paljon aikaisemmin. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vaikka kalliiksi tuo Paperin myöhään on yhteiskunnalle tullut.
Jonkinlaisena myöhäisnöyryytena on myös huomattava, että sopimus neuvoteltiin julkisuudelta salassa, ilman tavanomaista lakkouhkailua, yhteiskunnan kyykyttämistä ja esilläolomeuhkaamista.
Todellisuus opettaa, hitaasti mutta varmasti.

Äänestä

Lomapäivät,miten se menikään:neljästä joulupyhästä 20 päivää vai miten se meni silloin vanhaan hyvään aikaan ? Auttakaa TOVERIT huonomuistista ?????

Äänestä
  • kun et oikein muista! neljästä joulun päivien työskentelystä ei suinkaan ansaita 20 lomapäivää, vaan peräti 32! 8 päivää per tehty työvuoro, ei paha!

    Äänestä

  • hatusta sinä noita päiviä oikein kaivat ? 20 ?? ,
    uudessa sopimuksessa on kaikki samalla tavalla
    joulun ja juhannuksen kohdalla elikkä työvuorojen jatkuessa tes seisokin aikana siitä tulee 3 pv./
    juhlapyhät , ei yhtään enempää

    Äänestä

  • kannattaisi kaikkien räksyttäjien lukea oikein ajatuksen kanssa toi sopimus,vaikka pitkä onkin. ettei tarvi täällä palstoilla puhua asioista josta ei mitään tiedä.

    Äänestä

  • pöytään kirjoitti:

    kannattaisi kaikkien räksyttäjien lukea oikein ajatuksen kanssa toi sopimus,vaikka pitkä onkin. ettei tarvi täällä palstoilla puhua asioista josta ei mitään tiedä.

    ja nimenomaan. Monella ei ole edes alkeellista sisälukutaitoa ja silti ollaan kommentoimassa. Se sopimus kannattaa ENSIN lukea ja sitten JOS siitä jotain vielä ymmärtää, niin voi kommentoida. Silloin niissä kommenteissa voi olla järkeäkin.

    Äänestä

  • pöytään kirjoitti:

    kannattaisi kaikkien räksyttäjien lukea oikein ajatuksen kanssa toi sopimus,vaikka pitkä onkin. ettei tarvi täällä palstoilla puhua asioista josta ei mitään tiedä.

    lukea myös viittaukset vanhaan sopimukseen, sillä ilman niitä tekstejä ei välttämättä ymmärrä mistä on kyse!

    Äänestä

  • pöytään kirjoitti:

    kannattaisi kaikkien räksyttäjien lukea oikein ajatuksen kanssa toi sopimus,vaikka pitkä onkin. ettei tarvi täällä palstoilla puhua asioista josta ei mitään tiedä.

    Odotellaa kunhan soveltamis asiakirja valmistuu niin eiköhän jäsenille valkene nousiko kaikille ostovoima
    Sit jos sen vielä kääntää hyväksi niin jopas on Liitolle kasvamassa uusi päällikkö.Siitä huolimatta hyvää kesää ja tien päällä nähdään.Onhan se laulukin tehty: Että karavaanari on kaikkien kaveri ne on yleensä aika jämerää porukkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sopimuksen. kirjoitti:

Paperiliitto teki vastuullisen ja rakentavan sopimuksen joka edistää tulevaisuuden näkymiä, eikä aiheuta inflaatiota kiihdyttäviä korotuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu