Iltahartaus tämän palstan uskovaisille

Lauluntekijä sanoo:

Jo nuorena on hyvä kaunihisti
Jeesuksen rintaan saada painaa pää,
kuunnella hänen paimenääniään.

Mitä nämä paimenäänet ovat, mistä niitä voi kuunnella. Rakas ystäväni. Niitä voi kuulla siionissa. Jumala avaa sanansa kautta meille kaiken, mitä me tarvitsemme. Meillä ei ole puutetta mistään. Raamattu sanoo: Herra on minun paimeneni, ei minultamitään puutu. Eikö tämä rakas ystäväni siellä seurapenkissä ja internetin ääressä. Eikö tämä saa meidän sydämemme syttymään kiitoksesta ja riemusta.

Kuitenkin sielunvihollinen, joka on tuhanten juonten konstimestari. Se tahtoisi meiltä saattaa puutteeseen ja kurjuuteen. Ei sallisi meidän iloita uskostamme. Sielunvihollinen houkuttelee hyvin salakavalasti erityisesti teitä rakkaat nuoret. Se on ei jätä rauhaan seurapenkissäkään. Se on houkuttelemassa ajatuksia pois seurapuheesta. Mieli saattaa askarrella aivan jossain muualla. Kuule sinä rakas ystäväni. Se sielunvihollinen on kuin kiljuva jalopeura, joka etsii kenet hän saisi niellä ja kuinka monta se on niellytkin.

Paavali kirjoittaa Galatalaiskirjeessä:
17 Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte.

Näin se sielunvihollinen on liitossa meidän oman lihamme kanssa. Se saa meidät tekemään sellaista, mitä me emme tahdo. Ja me emme voi sitä omalta puoleltamme vastustaa mitenkään. Moni lankeaakin syntiin ja lähtee tuhlaajapojan ja tuhlaajatytön matkalle. Maailman hekuma voi vetää heikkoa Jumalan lastakin, eikä se aina jää sinne maailmaan, vaan voi tulla mukana seuroihin. Ei täällä seurapenkissäkään kaikki välttämättä ole uskovaisia. Maailmallinen hekuma on voinut viedä sydämen kauas pois Saaraäidin helmasta. Kenenkään elämä ei ole vailla kiusauksia. Me olemme heikkoja, emmekä pääse pakoon kiusauksia. Me voimme jopa paatua, niin, että tahallamme teemme syntiä. Silloinkin kun siitä saarnaaja varoittaa, saatamme katsella vastakkaista sukupuolta ja ajatella hekumallisia ajatuksia. Ja kun teillä on kännykät, niin saattaa tulla mieleen, että lähetänpä nyt hekumallisen tekstiviestin sille riettaalle ystävälle, joka on täysin paaduttanut sydämensä, ja haluaa vielä toisiakin saada mukaan hekumalliseen menoonsa.

Tämän maailman pääruhtinas on kavala. Sillä on hallussaan kaikki maailman tiedotusvälineet. Me saatamme lukea lehdistä artikkeleita siitä, kuinka synti turmelee hallitusherrojakin. Niin se sielunvihollinen voi meidän keskinäiseen viestintään tulla, jopa vaivihkaa. Kun kuulemme keskustelua näistä uutisista, niin hekumalliset asiat voivat assosioitua jopa Jumalan lasten pitämiin saarnoihin. Saatamme jopa kiihottua puhujan puheesta. Kuule rakas ystäväni. Silloin ollaan hyvin vaarallisessa tilanteessa.

Kun Jumala saa ottaa meidät kiinni näistä meidän pahoista teoistamme, niin silloin ihminen riisutaaan kaikesta omasta hurskaudesta. Profeetta Jesaja sanoo:
Jes. 32:11
Säikkykää, huolettomat, vaviskaa, itsevarmat! Riisukaa vaatteenne, vyöttäkää säkkivaate uumillenne,

Tiedättekö te rakkaat ystävät, millaista kangasta on säkkikangas. Se on hyvin karkeaa ja tukevaa kangasta ja se pistelee hiukan, kun se on ihoa vasten. Tällaiseen vaatteeseen Jumala siis profeettansa kautta nyt käskee pukeutua. Mutta mistä näitä säkkeja sitten oikein saa. Seuraavissa myyjäisissä on myytävänä näitä syntisäkkejä 5 euroa kappale. Kaikille kyllä riittää. Näihin säkkeihin on kirjoitettu kaikkiin Raamatun jae: 2. Kor. 12:9
Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. [2. Kor. 11:30]

Jeesuksen nimeen Aamen
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Herkkä hipiäinen kundi ihan selvästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hilarius Poitierslainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu