Aloin tässä yksi ilta miettiä omaa pahaa oloani ja sen syitä. Masennukseni johtuu (kai?) mm. monista menetyksistä, yksinäisyydestä, arvottomuuden tunteista, ulkopuolisuudesta yms.
Sitten aloinkin miettimään omaa lapsuuttani, ja äitisuhdettani. Äitini oli masentunut koko lapsuuteni ajan. Vanhempieni avioliitto oli hajoamaisillaan, ja kotona vaan tapeltiin. Äitini on minulle joskus puhunut, ettei jaksanut olla minulle sellainen äiti kun olisi halunnut, oman pahan olonsa takia. Olin aina ollut isän tyttö.
Muistan kun isä saattoi ensimmäisenä päivänä kouluun, muistan mitä isä minulle lapsena lauloi, muistan mitä luki.. muistan isästäni paljon hyviä muistoja lapsuuteni ajoilta. Äidistäni en mitään! Yksi ainut muisto on, muistan kun joskus pienenä äiti puki minua, ja vahingossa raapaisin häntä, ja muistan miten paniikissa olin, ja mietin "toivottavasti äiti ei suutu minulle"... muistan sen tunteen.
Se sai minut ajattelemaan. Onko äitini ollut kanssani lainkaan, onko hän rakastanut minua. Miksen muista mitään, muuta kuin tämän yhden negatiivisen muiston.
Miten tämä kaikki on vaikuttanut siihen millainen olen nyt?
Olen aina tuntenut jääväni isoveljeni varjoon; aina tuntenut olevani huonompi ihminen kuin hän, tuntenut että minua ei rakastettu niin paljon. Aina saanut kuulla miten vanhempani kehuvat häntä, ja ovat ylpeitä. Minä taas olen se tyhmä tyttö, joka ei ole saavuttanut mitään, tyttö joka ei osaa hoitaa asioitaan. Riesa.
Isoveljestäni on paljon valokuvia vauva-ajalta, minusta ei juurikaan.
Hieman vanhempana, joskus ala-aste ikäisenä, kun isäni oli jo muuttanut pois kotoa avioeron myötä, muistoni äidistä eivät nekään kovin mukavia ole. Muistan kun jouduin kuuntelemaan äitiäni harrastamassa seksiä uuden miehensä kanssa, muistan alkoholin käyttöä. Muistan vihanneeni kun jouduin kuulemaan äitini orgasmeja, ikäänkuin hän ei olisi yrittänytkään olla hiljaa etten minä kuulisi. Muistan sen vihan, sen ällötyksen.
Tällä hetkellä välit äitiini on suhteellisen hyvät. Äitini on minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni, toisinaan kuitenkin tuntuu että vihaan häntä. Hän on enemmän kaveri kuin äiti. Hän puhuu minulle seksielämästään, murheistaan (olen suorastaan hänen terapeuttinsa)... kaikesta, mistä minun mielestäni omalle lapselle ei saisi puhua. Hän välillä vaikuttaa vihaavansa minua, kännissä varsinkin. Ja alkoholia hän juo paljon! Kännissä saan kuulla miten olen säälittävä kun asun vielä hänen nurkissaan, hänen riesanaan. Usein saan kuulla vihjailuja poismuuttamisesta.
Selvinpäin hän onkin sitten (ainakin useimmiten) kuin toinen ihminen.
Isäni kanssa olen väleissä, mutta ei hän minua enää tunne. Olemme täysin vieraantuneet toisistamme.
Nyt, nuorena naisenalkuna olen todella heikko, ja riippuvainen muista. Kaipaan hellyyttä ja rakkautta enemmän kuin mitään muuta. En osaa tehdä päätöksiä. Olen perusluonteeltani todellinen pessimisti, aina ollut. Vihaan ja häpeän itseäni enemmän kuin mitään muuta. Ja tämänhetkinen ainoa toiveeni on kuolema.
Onko lapsuudellani vaikutusta siihen millainen minusta on tullut? Vai olenko oikeasti vaan niin epäonnistunut ja luonteeltani "huono" ihminen?
Koskaan en ole lapsuuttani mitenkään huonona pitänyt, päinvastoin... hyviä muistoja on silloisista kavereista, mummostani, serkustani, veljestäni, tädeistäni yms. ... nyt vaan tuntuu kuin minulla ei olisi äitiä lapsena ollutkaan. Kai se on vaan jäänyt huomiotta aikaisemmin, hautautunut näiden muiden hyvien muistojen alle.. unohtunut.
Miten paljon merkitystä menneisyydellä?
30
1391
Vastaukset
- nim.merkki
on muitakin. En osaa omin sanoin neuvoa joten kannattaa lukea tuolta:
http://www.healingeagle.net/Fin/Txt/OutPain.html- kiitos tuosta
linkistä. En voi muuta kuin ihailla teitä nuoria. Osaatte käyttää nykyajan hilavitkuttimia paljon paremmin kun me vanhukset.
Vielä en ole koko tekstiä lukenut. Sen minkä luin niin vaikutti tosi hyvältä. - kiitos tuosta linkistä.
En voi muuta kuin ihailla teitä nuoria. Osaatte käyttää nykyajan hilavitkuttimia paljon paremmin kun me vanhukset.
Vielä en ole koko tekstiä lukenut. Sen minkä luin niin vaikutti tosi hyvältä. - me rikkinäiset
Kiitos tuosta linkistä. En voi muuta kuin ihailla teitä nuoria. Osaatte käyttää nykyajan hilavitkuttimia paljon paremmin kun me vanhukset.
Vielä en ole koko tekstiä lukenut. Sen minkä luin niin vaikutti tosi hyvältä.
- Tipi*
Kyllä lapsuuden aikaiset vaikeat asiat vaikuttavat herkille persoonallisuuksille masennusta. Duodekimin tutimuksissa oli ainakin kolme syytä:vanhempien riitely,avioero,sisarusten pilkka.
Sinulla on ollut vielä tämä isästä luopuminen.Sitten äidin juopottelu,seksin kuuntelu,äidin uusi ystävä,sisaruksesi vertailu,sinun jäädessä ilman kannustusta.
Minulla itselläni on ollut 2 isää ja 4 äitiä ja muita huoltajia.Sitten takaisin omaan kotiin,josta en tuntenut ketään. Olin tuossa vaiheessa vasta vajaat 8v. Sitten oikeassa kodissani veljet pilkaasivat matkivat ja nimittelivät minua.Olin mm."saatanan läski,ihra".
Kylläpä tuo nimittely näytääkin pahalta kun sen kirjoittaa.
Minä olen 51v. ja olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä 7v. Sitä ennen 3,5v. sairauslomalla.
Olen todelaa vahvasti tutkijoiden kanssa samaa mieltä,että lapsuus vaikuttaa myöhempään masennukseen.
Voimia sinulle!- on pakko
ottaa kantaa. Olen 60 ja eläkkeellä. Lapsuudesta lähtien olen sairastellut. Silti tein täyden työrupeaman.
Nyt on ollut aikaa mietiskellä mihin minkin kivun ja kolotuksen juuret johtaa. Vastaus on aina sama LAPSUUTEEN. Olin se paha, ilkeä ja tyhmääkin tyhmempi. Vaikka kuinka yritin niin mieliksi en osannut olla. Aina löytyi jotain haukkumista. Jos ei muuta niin nuorempien pahanteot kun en ollut vahtimassa. Tai sitten se että olin paikalla mutta en estänyt pahantekoa. Teki niin tai näin niin aina meni väärin päin.
Opin jo lapsena piilottamaan masennukseni. Siinä auttoi vahva eläytymiskyky. Osasin aina samaistua heikomman osaan. Muistan toivoneeni jo hyvin nuorena "joutuisin sellaiseen onnettomuuteen missä kuolisin. Sillä tavalla en enää häpäisisi vanhempia." Samaa toivon edelleen vaikka vanhemmat eivät enää ole minua häpeämässä. Mutta sen olemattoman itsetunnon he iskostivat niin ettei siitä näytä eroon pääsevän.
Masennuslääkkeitäolen syönyt jaksottain koko aikuisikäni. Ei niistä mitään apua ole ollut. Tekivät vain töppyrän olon. Kirjoittamalla olen yrittänyt selvittää kuka minä olen ja minkä arvoinen olen? Vastauksia ei tunnu löytyvän.
Toinen jalka haudassa voin sanoa että kyllä ne lapsuuden traumat kulkevat mukana loppuun asti. Mitä enemmän ikää tulee sitä turvattomammaksi itseni tunnen. Se perusturvallisuus jäi remmin ja pajukepin varaan.
Teitä nuorempia kehotan hakeutumaan terapiaan. Ammattilaisen tuella pystyy järjestelemään asioita niiden tärkeysjärjestykseen. Ei kukaan jaksa sen syyllisyyden kanssa elää. Syyllisyyttä siitä mitä kotona tapahtui tai ei tapahtunut. Onhan se moneen kertaan todistettu että lapsi syyllistää itsensä kaikkeen kotona tapahtuvaan pahaan. on pakko kirjoitti:
ottaa kantaa. Olen 60 ja eläkkeellä. Lapsuudesta lähtien olen sairastellut. Silti tein täyden työrupeaman.
Nyt on ollut aikaa mietiskellä mihin minkin kivun ja kolotuksen juuret johtaa. Vastaus on aina sama LAPSUUTEEN. Olin se paha, ilkeä ja tyhmääkin tyhmempi. Vaikka kuinka yritin niin mieliksi en osannut olla. Aina löytyi jotain haukkumista. Jos ei muuta niin nuorempien pahanteot kun en ollut vahtimassa. Tai sitten se että olin paikalla mutta en estänyt pahantekoa. Teki niin tai näin niin aina meni väärin päin.
Opin jo lapsena piilottamaan masennukseni. Siinä auttoi vahva eläytymiskyky. Osasin aina samaistua heikomman osaan. Muistan toivoneeni jo hyvin nuorena "joutuisin sellaiseen onnettomuuteen missä kuolisin. Sillä tavalla en enää häpäisisi vanhempia." Samaa toivon edelleen vaikka vanhemmat eivät enää ole minua häpeämässä. Mutta sen olemattoman itsetunnon he iskostivat niin ettei siitä näytä eroon pääsevän.
Masennuslääkkeitäolen syönyt jaksottain koko aikuisikäni. Ei niistä mitään apua ole ollut. Tekivät vain töppyrän olon. Kirjoittamalla olen yrittänyt selvittää kuka minä olen ja minkä arvoinen olen? Vastauksia ei tunnu löytyvän.
Toinen jalka haudassa voin sanoa että kyllä ne lapsuuden traumat kulkevat mukana loppuun asti. Mitä enemmän ikää tulee sitä turvattomammaksi itseni tunnen. Se perusturvallisuus jäi remmin ja pajukepin varaan.
Teitä nuorempia kehotan hakeutumaan terapiaan. Ammattilaisen tuella pystyy järjestelemään asioita niiden tärkeysjärjestykseen. Ei kukaan jaksa sen syyllisyyden kanssa elää. Syyllisyyttä siitä mitä kotona tapahtui tai ei tapahtunut. Onhan se moneen kertaan todistettu että lapsi syyllistää itsensä kaikkeen kotona tapahtuvaan pahaan.Nämä lienevät yleisempiä kuin luullaan. Näistä minulla on vain omakohtaista kokemusta.
Olen rajannut traumojeni synnyn 2-6 lapsuusajan sisälle.
Sisarussarjan keskimmäisenä sain etua, että oli sekä nuorempia, että vanhempia.
Muistan vielä 7 vuotiaana hautoneeni verisiä väkivaltaisia fantasioita.
Näistä tietenkin seurasi valtavia pelkotiloja. Ne muuttavat hitaasti sisältöään
lieventyen vuosikymmen vuosikymmeneltä.
Tietenkin olisin tarvinnut lapsipsykiatrista terapiaa. Elettiin 1940 lukua.
Syrjäseudun pientaloperheessä tällainen oli kokonaan poissuljettu.
Kansakoulun alkaminen ehkä lievitti kokonaan luhistumista. Isoveljen tuesta saan olla kiitollinen.
Varhaispuberteetin aikana masennustilat alkoivat tulemaan esille.
Myöhemmin ne syvenivät depressiotiloiksi. Ne eivät tule hellittämään loppuelinaikanani.
Itsetunto putoaa pienestäkin ulkopuolisen tölväisystä -merkkiseksi.
Jonkunlainen itsensä sulkeminen "kuvun" sisälle luo mahdollisuudet liikkua kanssaihmisten parissa.
Se antaa vahvimmillaan 'haavoittumattomuuden' tunteen.
Julkisen terveydenhuollon mahdollisuus on käytännössä poissuljettu iän takia.
Hiljentyminen, mielentyhjennysharjoitukset meditaation avulla eheyttävät sisäistä mielenkaaosta.
Näitä menetelmiä on spontaanisti on käytetty monissa kulttuureissa tuhansia vuosia.
- D.a.r.k.s.o.u.l
Menneisyyttä on turha muistella,se ei siitä miksikään muutu.
Siitä voi päästää irti.
Tottakai lapsuus vaikuttaa siihen mitä meistä tulee
mutta onneksi aikuisempana voi itse vaikuttaa siihen miksi tulee.
Tuo äitisi ei kuullosta ollenkaan mukavalle ihmiselle,
saati sitten että vaikuttaisi yhtään äidiksi soveltuvalta.
Ehkä kannattaisikin uskoa sen neuvoa ja muuttaa
omillesi.(riippuen tietysti siitä että minkä ikäinen olet)
Luulen että olosi olisi paljon parempi omassa rauhassasi
kun ei tarvitsisi seurata tuollaista menoa vierestä.
>Vihaan ja häpeän itseäni enemmän kuin mitään muuta >
Miksi ihmeessä vihaat ja häpeät itseäsi,
oletko tehnyt jotain asioita mitä häpeät?
>Ja tämänhetkinen ainoa toiveeni on kuolema >
Oijoi..tämä nyt ei kuullosta ollenkaan hyvälle.
Ehkä voisit koittaa toivoa jotain hieman mukavempaa..?
Kirjoita minulle,keskustellaan asioista.
Osoitteen löydät profiilisivultani.- sadlonely
"Ehkä kannattaisikin uskoa sen neuvoa ja muuttaa
omillesi.(riippuen tietysti siitä että minkä ikäinen olet)
Luulen että olosi olisi paljon parempi omassa rauhassasi
kun ei tarvitsisi seurata tuollaista menoa vierestä."
Tiedän. Olen kaksikymmentä, joten ikääkin ihan "riittävästi", jos niin nyt voi sanoa, tätä asiaa ajatellen. MUTTA, miten ihmeessä muutan pois kun ei ole/eikä mistään tule rahaa. En kykene työhön, en uskalla, en pysty... työttömänä ollut jo kohta kaksi vuotta.
Ja toisekseen, en osaa hoitaa tällaisia asioita, muuttoon liittyviä paperihommia yms. en tiedä edes mistä pitäisi aloittaa. Olen tyhmä, en ymmärrä, enkä osaa... eikä ole ketään kuka auttaisi. Joten aika mahdottomalta vaikuttaa :(
"Miksi ihmeessä vihaat ja häpeät itseäsi,
oletko tehnyt jotain asioita mitä häpeät?"
Häpeän, koska olen tällainen! En ole saavuttanut mitään, olen tyhmä, riippuvainen muista, masentunut, ruma... jne.
Ja kun kaikki muutkin tuntuvat vihaavan minua, niin väkisin siinä vihaa itsekin.
Kuolemaa olen toivonut jo monta vuotta. Koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Toivottavasti joskus saan kerätyksi riittävästi rohkeutta........ - D.a.r.k.s.o.u.l
sadlonely kirjoitti:
"Ehkä kannattaisikin uskoa sen neuvoa ja muuttaa
omillesi.(riippuen tietysti siitä että minkä ikäinen olet)
Luulen että olosi olisi paljon parempi omassa rauhassasi
kun ei tarvitsisi seurata tuollaista menoa vierestä."
Tiedän. Olen kaksikymmentä, joten ikääkin ihan "riittävästi", jos niin nyt voi sanoa, tätä asiaa ajatellen. MUTTA, miten ihmeessä muutan pois kun ei ole/eikä mistään tule rahaa. En kykene työhön, en uskalla, en pysty... työttömänä ollut jo kohta kaksi vuotta.
Ja toisekseen, en osaa hoitaa tällaisia asioita, muuttoon liittyviä paperihommia yms. en tiedä edes mistä pitäisi aloittaa. Olen tyhmä, en ymmärrä, enkä osaa... eikä ole ketään kuka auttaisi. Joten aika mahdottomalta vaikuttaa :(
"Miksi ihmeessä vihaat ja häpeät itseäsi,
oletko tehnyt jotain asioita mitä häpeät?"
Häpeän, koska olen tällainen! En ole saavuttanut mitään, olen tyhmä, riippuvainen muista, masentunut, ruma... jne.
Ja kun kaikki muutkin tuntuvat vihaavan minua, niin väkisin siinä vihaa itsekin.
Kuolemaa olen toivonut jo monta vuotta. Koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Toivottavasti joskus saan kerätyksi riittävästi rohkeutta........Oletko puhunut lääkärille asioistasi?
Voisit päästä kuntoutukseen ja saisit
kuntoutustukea,ja ehkä myös asumistukea ym.
>en tiedä edes mistä pitäisi aloittaa. Olen tyhmä, en ymmärrä, enkä osaa... eikä ole ketään kuka auttaisi>
Joku ystävä ehkä..?
No mutta hyvänenaika! isäsi tietenkin.
Tottakai se sinua auttaa kunhan vaan pyydät.
>En ole saavuttanut mitään, olen tyhmä, riippuvainen muista, masentunut, ruma... jne. >
Ei noissa asioissa ole mitään hävettävää.
Ei sinun tarvitse olla mitään ihmeellistä,
olet silti yhtä arvokas kun ne jotka yrittää olla "jotain".
Tuo riippuvaisuus muista voi kyllä aiheuttaa sinulle ongelmia,
tiedä nyt sitten että mitenkä se ilmenee sinussa.
>Ja kun kaikki muutkin tuntuvat vihaavan minua, niin väkisin siinä vihaa itsekin >
Ei kaikki vihaa sinua.
Etkä saa itse alkaa vihaamaan itseäsi vaikka
joku muu nyt vihaisikin sinua,se ei vaan ole oikein.
Ja kun pidät itsestäsi niin muutkin alkavat pitää sinusta.
>Kuolemaa olen toivonut jo monta vuotta.
Ei ole ollenkaan hyvä toive..
Jospa toivoisit ennemmin vaikka parempaa huomista..
Rohkeutta kyllä tarvitset, mutta vaan auttaaksesi itseäsi elämään. - sadlonely
D.a.r.k.s.o.u.l kirjoitti:
Oletko puhunut lääkärille asioistasi?
Voisit päästä kuntoutukseen ja saisit
kuntoutustukea,ja ehkä myös asumistukea ym.
>en tiedä edes mistä pitäisi aloittaa. Olen tyhmä, en ymmärrä, enkä osaa... eikä ole ketään kuka auttaisi>
Joku ystävä ehkä..?
No mutta hyvänenaika! isäsi tietenkin.
Tottakai se sinua auttaa kunhan vaan pyydät.
>En ole saavuttanut mitään, olen tyhmä, riippuvainen muista, masentunut, ruma... jne. >
Ei noissa asioissa ole mitään hävettävää.
Ei sinun tarvitse olla mitään ihmeellistä,
olet silti yhtä arvokas kun ne jotka yrittää olla "jotain".
Tuo riippuvaisuus muista voi kyllä aiheuttaa sinulle ongelmia,
tiedä nyt sitten että mitenkä se ilmenee sinussa.
>Ja kun kaikki muutkin tuntuvat vihaavan minua, niin väkisin siinä vihaa itsekin >
Ei kaikki vihaa sinua.
Etkä saa itse alkaa vihaamaan itseäsi vaikka
joku muu nyt vihaisikin sinua,se ei vaan ole oikein.
Ja kun pidät itsestäsi niin muutkin alkavat pitää sinusta.
>Kuolemaa olen toivonut jo monta vuotta.
Ei ole ollenkaan hyvä toive..
Jospa toivoisit ennemmin vaikka parempaa huomista..
Rohkeutta kyllä tarvitset, mutta vaan auttaaksesi itseäsi elämään."Oletko puhunut lääkärille asioistasi?"
En. En halua, enkä pysty.
"No mutta hyvänenaika! isäsi tietenkin.
Tottakai se sinua auttaa kunhan vaan pyydät."
Tässä on vaan se, että silloin pitäisi kertoa isälleni masennuksestani, ja sitä en missään nimessä aio tehdä. Kuten sanoin, olemme täysin vieraantuneet toisistamme, en halua että luomani kulissi sortuu. Ei hän ymmärtäisi. Se olisi kun kertoisi arimman salaisuutensa ventovieraalle.
Ja toisekseen, en halua paljastaa isälleni tyhmyyttäni näissä asioissa.
"Jospa toivoisit ennemmin vaikka parempaa huomista..
Rohkeutta kyllä tarvitset, mutta vaan auttaaksesi itseäsi elämään."
Elämällä ei ole mitään annettavaa. Olen liian tyhmä tähän elämään. Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto... - qwertyuiopå¨
sadlonely kirjoitti:
"Oletko puhunut lääkärille asioistasi?"
En. En halua, enkä pysty.
"No mutta hyvänenaika! isäsi tietenkin.
Tottakai se sinua auttaa kunhan vaan pyydät."
Tässä on vaan se, että silloin pitäisi kertoa isälleni masennuksestani, ja sitä en missään nimessä aio tehdä. Kuten sanoin, olemme täysin vieraantuneet toisistamme, en halua että luomani kulissi sortuu. Ei hän ymmärtäisi. Se olisi kun kertoisi arimman salaisuutensa ventovieraalle.
Ja toisekseen, en halua paljastaa isälleni tyhmyyttäni näissä asioissa.
"Jospa toivoisit ennemmin vaikka parempaa huomista..
Rohkeutta kyllä tarvitset, mutta vaan auttaaksesi itseäsi elämään."
Elämällä ei ole mitään annettavaa. Olen liian tyhmä tähän elämään. Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto...Se, että elämällä ei ole mitään annettavaa, on paljon sanottu. Olet vasta 20-vuotias, joten et voi tietää onko elämällä mitään annettavaa vai ei.
Tee niin, että asetat itsellesi pieniä tavoitteita, sellaisia jotka ovat realistisia saavuttaa. Ehkä muilla ihmisillä näyttää olevan elämässä sitä ja tätä, mutta ihmisillähän on muutenkin erilaiset lähtökohdat elämään. Joillakin on hyvä perusta, jolle elämää rakentaa, toisilla heikompi. Et ole sen tyhmempi tai huonompi kuin kukaan muukaan, mutta ongelmasi on se, että ajattelet niin, sekä se, että asetat kulissit oman hyvinvointisi edelle. Juuri kulissit pitävät sinua umpikujassa. - D.a.r.k.s.o.u.l
sadlonely kirjoitti:
"Oletko puhunut lääkärille asioistasi?"
En. En halua, enkä pysty.
"No mutta hyvänenaika! isäsi tietenkin.
Tottakai se sinua auttaa kunhan vaan pyydät."
Tässä on vaan se, että silloin pitäisi kertoa isälleni masennuksestani, ja sitä en missään nimessä aio tehdä. Kuten sanoin, olemme täysin vieraantuneet toisistamme, en halua että luomani kulissi sortuu. Ei hän ymmärtäisi. Se olisi kun kertoisi arimman salaisuutensa ventovieraalle.
Ja toisekseen, en halua paljastaa isälleni tyhmyyttäni näissä asioissa.
"Jospa toivoisit ennemmin vaikka parempaa huomista..
Rohkeutta kyllä tarvitset, mutta vaan auttaaksesi itseäsi elämään."
Elämällä ei ole mitään annettavaa. Olen liian tyhmä tähän elämään. Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto...Jos saisit lääkityksen masennukseesi niin voisi
se tulevaisuuskin alkaa näyttää paljon paremmalta.
Kyllä voit lääkärille kertoa,sairaustiedot on luottamuksellisia.
>Tässä on vaan se, että silloin pitäisi kertoa isälleni masennuksestani >
Ei sinun tarvitse,pyydät vaan auttamaan muuttoasioissa.
Kyllä jokainen tarvitsee apua kun on muuttamassa.
>Ja toisekseen, en halua paljastaa isälleni tyhmyyttäni näissä asioissa>
No eikai se nyt sinua alkaisi tyhmäksi haukkumaan...(eihän!?)
Isän tehtävä kun on auttaa näissä asoissa,selvähän se on.
Ja olen aivan(99%)varma että kunhan vaan
pyydät apua isältäsi niin se auttaa kyllä.
Voisithan tietysti kysyä apua muuttamiseen myös
äidiltäsi jos se olisi sinulle helpompaa.
>Elämällä ei ole mitään annettavaa. Olen liian tyhmä tähän elämään >
Elämä on aika ikävä sen suhteen että se ei
kovin helposti paljoakaan anna..asioita pitää
ottaa jotta niitä saa.
Etkä ole tyhmä.
Vaikket osaisikaan kaikkia asioita hoitaa
niin apua saat kun vaan osaat pyytää.
Kyllä ihmiset auttavat ja neuvovat tarvittaessa.
>Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto
Entäs onnellisuus..se voi olla vaihtoehto ehkä vielä joskus.. - sadlonely
D.a.r.k.s.o.u.l kirjoitti:
Jos saisit lääkityksen masennukseesi niin voisi
se tulevaisuuskin alkaa näyttää paljon paremmalta.
Kyllä voit lääkärille kertoa,sairaustiedot on luottamuksellisia.
>Tässä on vaan se, että silloin pitäisi kertoa isälleni masennuksestani >
Ei sinun tarvitse,pyydät vaan auttamaan muuttoasioissa.
Kyllä jokainen tarvitsee apua kun on muuttamassa.
>Ja toisekseen, en halua paljastaa isälleni tyhmyyttäni näissä asioissa>
No eikai se nyt sinua alkaisi tyhmäksi haukkumaan...(eihän!?)
Isän tehtävä kun on auttaa näissä asoissa,selvähän se on.
Ja olen aivan(99%)varma että kunhan vaan
pyydät apua isältäsi niin se auttaa kyllä.
Voisithan tietysti kysyä apua muuttamiseen myös
äidiltäsi jos se olisi sinulle helpompaa.
>Elämällä ei ole mitään annettavaa. Olen liian tyhmä tähän elämään >
Elämä on aika ikävä sen suhteen että se ei
kovin helposti paljoakaan anna..asioita pitää
ottaa jotta niitä saa.
Etkä ole tyhmä.
Vaikket osaisikaan kaikkia asioita hoitaa
niin apua saat kun vaan osaat pyytää.
Kyllä ihmiset auttavat ja neuvovat tarvittaessa.
>Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto
Entäs onnellisuus..se voi olla vaihtoehto ehkä vielä joskus.."Jos saisit lääkityksen masennukseesi niin voisi
se tulevaisuuskin alkaa näyttää paljon paremmalta."
En halua lääkkeitä, en missään nimessä!
--------
Apua olen kyllä muuttoasioissa pyytänytkin, niin äidiltäni, veljeltäni, kuten myös isältäni ohimennen. Ja kaikilla aina sama vastaus: "mene töihin! Ennen sitä ei voi tehdä mitään." Joten ei sitä apua saa, vaikka pyytääkin. Äidiltäni olen suorastaan apua kerjännyt, mutta sanoo vain ettei hänkään osaa.
--------
">Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto
Entäs onnellisuus..se voi olla vaihtoehto ehkä vielä joskus.. "
Ehkä, tai sitten ei. En halua elää vain sen takia, että joskus EHKÄ asiat olisivat paremmin. Todennäköisesti kuitenkaan niin ei käy. Mä olen vaan niin "turmeltunut" että multa tuskin koskaan onnistuu sellaiset asiat, joita vaatisin ollakseni onnellinen. Joten, aika epätodennäköistä. - Nimetön
sadlonely kirjoitti:
"Jos saisit lääkityksen masennukseesi niin voisi
se tulevaisuuskin alkaa näyttää paljon paremmalta."
En halua lääkkeitä, en missään nimessä!
--------
Apua olen kyllä muuttoasioissa pyytänytkin, niin äidiltäni, veljeltäni, kuten myös isältäni ohimennen. Ja kaikilla aina sama vastaus: "mene töihin! Ennen sitä ei voi tehdä mitään." Joten ei sitä apua saa, vaikka pyytääkin. Äidiltäni olen suorastaan apua kerjännyt, mutta sanoo vain ettei hänkään osaa.
--------
">Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto
Entäs onnellisuus..se voi olla vaihtoehto ehkä vielä joskus.. "
Ehkä, tai sitten ei. En halua elää vain sen takia, että joskus EHKÄ asiat olisivat paremmin. Todennäköisesti kuitenkaan niin ei käy. Mä olen vaan niin "turmeltunut" että multa tuskin koskaan onnistuu sellaiset asiat, joita vaatisin ollakseni onnellinen. Joten, aika epätodennäköistä."TULE SELLAISENA KUIN OLET"
jA SANOI JOLLEKKIN > USKOSI ON SINUT PELASTAVA - on..
sadlonely kirjoitti:
"Jos saisit lääkityksen masennukseesi niin voisi
se tulevaisuuskin alkaa näyttää paljon paremmalta."
En halua lääkkeitä, en missään nimessä!
--------
Apua olen kyllä muuttoasioissa pyytänytkin, niin äidiltäni, veljeltäni, kuten myös isältäni ohimennen. Ja kaikilla aina sama vastaus: "mene töihin! Ennen sitä ei voi tehdä mitään." Joten ei sitä apua saa, vaikka pyytääkin. Äidiltäni olen suorastaan apua kerjännyt, mutta sanoo vain ettei hänkään osaa.
--------
">Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto
Entäs onnellisuus..se voi olla vaihtoehto ehkä vielä joskus.. "
Ehkä, tai sitten ei. En halua elää vain sen takia, että joskus EHKÄ asiat olisivat paremmin. Todennäköisesti kuitenkaan niin ei käy. Mä olen vaan niin "turmeltunut" että multa tuskin koskaan onnistuu sellaiset asiat, joita vaatisin ollakseni onnellinen. Joten, aika epätodennäköistä.Näin elämää nähneenä totean vain, että onni ei tule vaatimalla vaan elämällä sitä elämää, jonka on saanut ja käyttämällä hyväkseen elämän tarjoamat mahdollisuudet. Kannattaa olla utelias kaikelle uudelle asettamatta ehtoja. Joidenkin elämä näyttää helpolta ja onnalliseta, mutta ongelmatonta elämää ei ole. He vain ottavat ongelmat elämään kuuluvina haasteina. Nuorena minäkin ajattelin, että olen onnellinen sitten kun.... tajuamatta, että onni on sitä, että saan elää tätä hetkeä ja päättää omista asoistani omien tarpeiteni mukaan. Luin jostain, että kun löydät itsesi, niin sinun ei tarvitse lähteä muiden luo, vaan muut tulevat sinun luoksesi. Elämä on tässä ja nyt, ei sitten kun...
- D.a.r.k.s.o.u.l
sadlonely kirjoitti:
"Jos saisit lääkityksen masennukseesi niin voisi
se tulevaisuuskin alkaa näyttää paljon paremmalta."
En halua lääkkeitä, en missään nimessä!
--------
Apua olen kyllä muuttoasioissa pyytänytkin, niin äidiltäni, veljeltäni, kuten myös isältäni ohimennen. Ja kaikilla aina sama vastaus: "mene töihin! Ennen sitä ei voi tehdä mitään." Joten ei sitä apua saa, vaikka pyytääkin. Äidiltäni olen suorastaan apua kerjännyt, mutta sanoo vain ettei hänkään osaa.
--------
">Poispääsy olisi ainut hyvä vaihtoehto
Entäs onnellisuus..se voi olla vaihtoehto ehkä vielä joskus.. "
Ehkä, tai sitten ei. En halua elää vain sen takia, että joskus EHKÄ asiat olisivat paremmin. Todennäköisesti kuitenkaan niin ei käy. Mä olen vaan niin "turmeltunut" että multa tuskin koskaan onnistuu sellaiset asiat, joita vaatisin ollakseni onnellinen. Joten, aika epätodennäköistä.>En halua lääkkeitä, en missään nimessä!
Mikset?
No jos menisit etes lääkäriin kertomaan olostasi?
>äidiltäni, veljeltäni, kuten myös isältäni ohimennen. Ja kaikilla aina sama vastaus: "mene töihin! Ennen sitä ei voi tehdä mitään." >
Ai...no taisin sitten olla hieman väärässä.
Ehkä olet pyytänyt apua väärältä suunnalta.
Entäs työkkäri tai kela,sosiaalitoimisto jospa kysyisit sieltä?
Jos saisit asumistuen niin luulen että
isäsi sitten auttaisi muutossa ym.(taas oletan vaan..)
>En halua elää vain sen takia, että joskus EHKÄ asiat olisivat paremmin. Todennäköisesti kuitenkaan niin ei käy >
Niin,hieman epätodennäköistä se kyllä
onkin että mikään noin vaan muuttuisi.
Sinun täytyy vaikuttaa asioihin itse,
tehdä siitä todennäköisempää että vielä
joskus on asiat hyvin.
>Mä olen vaan niin "turmeltunut" että
Jaa..vai että nyt olet jo turmeltunutkin..
Viimeksi olit vaan osaamaton.
>multa tuskin koskaan onnistuu sellaiset asiat, joita vaatisin ollakseni onnellinen >
Mitä sitten vaatisit ollaksesi onnellinen?
Ehkä olisi aika vähentää niitä vaatimuksia hieman..
Onnellisuus ei tule ihmiselle ulkopuolelta vaan sisältä.
Ulkopuoliset asiat voivat kyllä hetkellisesti
vaikuttaa sisäiseen tilaan mutta sellainen itsen
ulkopuolelta hankittu onnellisuus on hyvin katoavaista. - sadlonely
D.a.r.k.s.o.u.l kirjoitti:
>En halua lääkkeitä, en missään nimessä!
Mikset?
No jos menisit etes lääkäriin kertomaan olostasi?
>äidiltäni, veljeltäni, kuten myös isältäni ohimennen. Ja kaikilla aina sama vastaus: "mene töihin! Ennen sitä ei voi tehdä mitään." >
Ai...no taisin sitten olla hieman väärässä.
Ehkä olet pyytänyt apua väärältä suunnalta.
Entäs työkkäri tai kela,sosiaalitoimisto jospa kysyisit sieltä?
Jos saisit asumistuen niin luulen että
isäsi sitten auttaisi muutossa ym.(taas oletan vaan..)
>En halua elää vain sen takia, että joskus EHKÄ asiat olisivat paremmin. Todennäköisesti kuitenkaan niin ei käy >
Niin,hieman epätodennäköistä se kyllä
onkin että mikään noin vaan muuttuisi.
Sinun täytyy vaikuttaa asioihin itse,
tehdä siitä todennäköisempää että vielä
joskus on asiat hyvin.
>Mä olen vaan niin "turmeltunut" että
Jaa..vai että nyt olet jo turmeltunutkin..
Viimeksi olit vaan osaamaton.
>multa tuskin koskaan onnistuu sellaiset asiat, joita vaatisin ollakseni onnellinen >
Mitä sitten vaatisit ollaksesi onnellinen?
Ehkä olisi aika vähentää niitä vaatimuksia hieman..
Onnellisuus ei tule ihmiselle ulkopuolelta vaan sisältä.
Ulkopuoliset asiat voivat kyllä hetkellisesti
vaikuttaa sisäiseen tilaan mutta sellainen itsen
ulkopuolelta hankittu onnellisuus on hyvin katoavaista.En halua lääkkeitä monestakaan syystä. Olen nähnyt (ja myös lukenut) mitä ne ihmiselle tekevät, ja ei kiitos. En halua muuttua täysin "turtuneeksi"; mikään ei tunnu miltään. En halua lihoa mahdollisesti 10 kiloa, nytkin jo vihaan omaa vartaloani ylikaiken. En halua jäädä "koukkuun" = lopetettuani kärsiä kamalista vieroitusoireista. jne.
Muutenkin olen todella lääkkeidenvastainen.
Ja kyllä, tiedän että kaikki sivuvaikutukset yms. ovat täysin yksilöllisiä. silti.
"Ehkä olet pyytänyt apua väärältä suunnalta.
Entäs työkkäri tai kela,sosiaalitoimisto jospa kysyisit sieltä?"
No miten ne voisivat minua auttaa? Samaten käskisivät vaan hankkimaan työpaikan. Ja miten edes pystyisin saamaan asunnon, kun ei ole minkäänlaisia tuloja? kaikissa hakemuksissa sitä kuitenkin (käsittääkseni) aina kysytään. ja eikös esimerkiksi asumistuenkin saamiseksi vaadita jonkin sortin tulot?
Tää on ihan toivotonta :'(
"Jaa..vai että nyt olet jo turmeltunutkin..
Viimeksi olit vaan osaamaton."
No on tullu koettua kaikenlaista... etten sen jälkeen enää ole ollut omaitseni. Kaikki se on vaan jättänyt muhun ikuiset arvet.
"Mitä sitten vaatisit ollaksesi onnellinen?"
Rakkautta, hellyyttä ja hyväksyntää nyt ainakin. Parisuhteen, tai jonkin luotettavan ystävyyssuhteen... jonkun läheisen. Jonkun jolle puhua, joku joka välittää.
Ei mielestäni minulla nyt kovin suuret vaatimukset kuitenkaan ole? vai?
Niin, tai näin.. ilman minkäänlaista hyväksyntää en voisi koskaan olla onnellinen. - D.a.r.k.s.o.u.l
sadlonely kirjoitti:
En halua lääkkeitä monestakaan syystä. Olen nähnyt (ja myös lukenut) mitä ne ihmiselle tekevät, ja ei kiitos. En halua muuttua täysin "turtuneeksi"; mikään ei tunnu miltään. En halua lihoa mahdollisesti 10 kiloa, nytkin jo vihaan omaa vartaloani ylikaiken. En halua jäädä "koukkuun" = lopetettuani kärsiä kamalista vieroitusoireista. jne.
Muutenkin olen todella lääkkeidenvastainen.
Ja kyllä, tiedän että kaikki sivuvaikutukset yms. ovat täysin yksilöllisiä. silti.
"Ehkä olet pyytänyt apua väärältä suunnalta.
Entäs työkkäri tai kela,sosiaalitoimisto jospa kysyisit sieltä?"
No miten ne voisivat minua auttaa? Samaten käskisivät vaan hankkimaan työpaikan. Ja miten edes pystyisin saamaan asunnon, kun ei ole minkäänlaisia tuloja? kaikissa hakemuksissa sitä kuitenkin (käsittääkseni) aina kysytään. ja eikös esimerkiksi asumistuenkin saamiseksi vaadita jonkin sortin tulot?
Tää on ihan toivotonta :'(
"Jaa..vai että nyt olet jo turmeltunutkin..
Viimeksi olit vaan osaamaton."
No on tullu koettua kaikenlaista... etten sen jälkeen enää ole ollut omaitseni. Kaikki se on vaan jättänyt muhun ikuiset arvet.
"Mitä sitten vaatisit ollaksesi onnellinen?"
Rakkautta, hellyyttä ja hyväksyntää nyt ainakin. Parisuhteen, tai jonkin luotettavan ystävyyssuhteen... jonkun läheisen. Jonkun jolle puhua, joku joka välittää.
Ei mielestäni minulla nyt kovin suuret vaatimukset kuitenkaan ole? vai?
Niin, tai näin.. ilman minkäänlaista hyväksyntää en voisi koskaan olla onnellinen.Ehkäpä niistä lääkkeistä ei sinulle tulisi mitään sivuvaikutuksia.
Sitä ei voi tietää ennekun kokeilee lääkitystä,
eikä tiedä sitäkään että auttaisiko se.
Se että lihooko vai laihtuuko voi olla myös yksilöllistä.
Ja varmasti ainakin olisi sinulle hyväksi käydä asioitasi läpi terapiassa ym.
>miten ne voisivat minua auttaa? Samaten >käskisivät vaan hankkimaan työpaikan
Työkkäri ainakin auttaisi sinua löytämään sen työpaikan.
Mutta arveletko nyt yleensäkään olevasi työkykyinen?
>Ja miten edes pystyisin saamaan asunnon, kun ei ole minkäänlaisia tuloja? >
No siis..täystyishän sitä rahaa nyt ainakin jonkin verran olla.
Mutta kunnan vuokra-asunnon saamiseen taas ei saa olla liikaa tuloja.
"Tietoja vapaana olevista asunnoista saat kääntymällä kuntasi asuntosihteerin / kunnanviraston puoleen. Kunnan vuokra-asunnon saamiseksi on täytettävä määrätyt ehdot."
"Kuukausitulot eivät saa ylittää valtioneuvoston asettamia enimmäismääriä"
Onkin muuten hieman monimutkaisempaa kuin luulin..
mutta tässä on hyvin kerrottu asioista:
http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=469
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170501111907EH
http://www.vuokralaistenkeskusliitto.fi/avain_asunto.htm
>Tää on ihan toivotonta >
Ei ole toivotonta..hieman vaan monimutkaista.
>Rakkautta, hellyyttä ja hyväksyntää nyt ainakin. >Parisuhteen, tai jonkin luotettavan >ystävyyssuhteen... jonkun läheisen. Jonkun jolle puhua, joku joka välittää.
Niin ehkäpä tuo joskus jollekin olisi ihan mahdollistakin..
>Ei mielestäni minulla nyt kovin suuret vaatimukset kuitenkaan ole? vai? >
No..tuota...jos valitsisit vaan yhden
noista mainitsemistasi asioista niin..
Tai siis kaikkihan on mahdollista kun
vaan tekee töitä tarpeeksi sen eteen.
>Niin, tai näin.. ilman minkäänlaista hyväksyntää en voisi koskaan olla onnellinen >
Ehkä onnellisuuteen riittäisi oma hyväksyntäsi.
Ennenkuin hyväksyt itsesi et voi olla todella onnellinen. - sadlonely
D.a.r.k.s.o.u.l kirjoitti:
Ehkäpä niistä lääkkeistä ei sinulle tulisi mitään sivuvaikutuksia.
Sitä ei voi tietää ennekun kokeilee lääkitystä,
eikä tiedä sitäkään että auttaisiko se.
Se että lihooko vai laihtuuko voi olla myös yksilöllistä.
Ja varmasti ainakin olisi sinulle hyväksi käydä asioitasi läpi terapiassa ym.
>miten ne voisivat minua auttaa? Samaten >käskisivät vaan hankkimaan työpaikan
Työkkäri ainakin auttaisi sinua löytämään sen työpaikan.
Mutta arveletko nyt yleensäkään olevasi työkykyinen?
>Ja miten edes pystyisin saamaan asunnon, kun ei ole minkäänlaisia tuloja? >
No siis..täystyishän sitä rahaa nyt ainakin jonkin verran olla.
Mutta kunnan vuokra-asunnon saamiseen taas ei saa olla liikaa tuloja.
"Tietoja vapaana olevista asunnoista saat kääntymällä kuntasi asuntosihteerin / kunnanviraston puoleen. Kunnan vuokra-asunnon saamiseksi on täytettävä määrätyt ehdot."
"Kuukausitulot eivät saa ylittää valtioneuvoston asettamia enimmäismääriä"
Onkin muuten hieman monimutkaisempaa kuin luulin..
mutta tässä on hyvin kerrottu asioista:
http://www.alli.fi/sivu.php?artikkeli_id=469
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170501111907EH
http://www.vuokralaistenkeskusliitto.fi/avain_asunto.htm
>Tää on ihan toivotonta >
Ei ole toivotonta..hieman vaan monimutkaista.
>Rakkautta, hellyyttä ja hyväksyntää nyt ainakin. >Parisuhteen, tai jonkin luotettavan >ystävyyssuhteen... jonkun läheisen. Jonkun jolle puhua, joku joka välittää.
Niin ehkäpä tuo joskus jollekin olisi ihan mahdollistakin..
>Ei mielestäni minulla nyt kovin suuret vaatimukset kuitenkaan ole? vai? >
No..tuota...jos valitsisit vaan yhden
noista mainitsemistasi asioista niin..
Tai siis kaikkihan on mahdollista kun
vaan tekee töitä tarpeeksi sen eteen.
>Niin, tai näin.. ilman minkäänlaista hyväksyntää en voisi koskaan olla onnellinen >
Ehkä onnellisuuteen riittäisi oma hyväksyntäsi.
Ennenkuin hyväksyt itsesi et voi olla todella onnellinen."Mutta arveletko nyt yleensäkään olevasi työkykyinen?"
Siinäpä se.. en todellakaan! Olen yrittänyt tätä kuuluisaa "ota itseäsi niskasta kiinni" -tekniikkaa, mutta kun en vaan pysty. En vaan saa mitään aikaiseksi, vaikka yritänkin. Ties kuinka kauan jo ajatellut että hankkisin jonkin työn, vaikka vaan siksi aikaa että saisin sen asunnon hankittua, ja sitten voisin vaikka keksiä jotain... mutta en vaan pysty.. en todellakaan.
Rahaa minulla ei ole, enkä rahaa mistään saa. En kelalta, en mistään.
Noi laittamasi linkit oli mulle taas täyttä hepreaa, en tajunnut yhtään mitään. Tyhmä kun olen.
"Ehkä onnellisuuteen riittäisi oma hyväksyntäsi.
Ennenkuin hyväksyt itsesi et voi olla todella onnellinen."
Niinpä niin; en koskaan tule itseäni hyväksymään, joten en siis koskaan voi olla myöskään onnellinen.
Siis: miksi jatkaisin elämääni? En näe yhtäkään syytä - D.a.r.k.s.o.u.l
sadlonely kirjoitti:
"Mutta arveletko nyt yleensäkään olevasi työkykyinen?"
Siinäpä se.. en todellakaan! Olen yrittänyt tätä kuuluisaa "ota itseäsi niskasta kiinni" -tekniikkaa, mutta kun en vaan pysty. En vaan saa mitään aikaiseksi, vaikka yritänkin. Ties kuinka kauan jo ajatellut että hankkisin jonkin työn, vaikka vaan siksi aikaa että saisin sen asunnon hankittua, ja sitten voisin vaikka keksiä jotain... mutta en vaan pysty.. en todellakaan.
Rahaa minulla ei ole, enkä rahaa mistään saa. En kelalta, en mistään.
Noi laittamasi linkit oli mulle taas täyttä hepreaa, en tajunnut yhtään mitään. Tyhmä kun olen.
"Ehkä onnellisuuteen riittäisi oma hyväksyntäsi.
Ennenkuin hyväksyt itsesi et voi olla todella onnellinen."
Niinpä niin; en koskaan tule itseäni hyväksymään, joten en siis koskaan voi olla myöskään onnellinen.
Siis: miksi jatkaisin elämääni? En näe yhtäkään syytäEttä oikea suunta on terveyskeskus > psykiatri > kuntoutus jne.
Siis jollet pysty työtä tekemään niin
työkkäri ei sitten ehkä ole ihan oikea osoite.
Vaikka todellisuudessa työttöminä työnhakijoina
taitaa aika monta oikeasti työkyvytöntä ollakin..
eri asia sitten että työllistyvätkö koskaan.
>rahaa mistään saa. En kelalta, en mistään.
Oletko käynyt kysymässä?
>laittamasi linkit oli mulle taas täyttä hepreaa, en tajunnut yhtään mitään. Tyhmä kun olen >
Eikun ne siis olikin kyllä aika monimutkaisia..mähän jo sanoin.
Tässä nyt vähän suuntaa antavaa:
1.ensin siis hakeudut hoitoon,sitten pääset
kuntoutukseen ja saat kuntoutustukea,sitten
sinulla on rahaa ja voit hankkia asunnon,
sitten voit hakea asumistukea.
2.tai sitten menet työkkäriin ja alat työttömäksi
työnhakijaksi,saat työttömyyskorvausta ja joudut
erillaisille kursseille ym..,voit hankkia asunnon
ja hakea asumistukea.
(korjatkoon nyt joku jos tietää nämä asiat paremmin)
>Niinpä niin; en koskaan tule itseäni hyväksymään, joten en siis koskaan voi olla myöskään onnellinen >
Eikun..no siis löytäähän monet kyllä varmasti
onnellisuutta itsensä ulkopuoleltakin.
Mutta tärkeempää olisi löytää hyväksyntä itseesi.
Sallia itsen olevan sellainen kuin on ja ymmärtää
omat heikkoutensa ja huonot puolensa ja hyväksyä ne.
Sitten vasta voi alkaa kehittymään,tulla vahvemmaksi.
>Siis: miksi jatkaisin elämääni? En näe yhtäkään syytä >
Koska et voi tietää tulevaisuuttasi ennekun näet sen. - sadlonely
D.a.r.k.s.o.u.l kirjoitti:
Että oikea suunta on terveyskeskus > psykiatri > kuntoutus jne.
Siis jollet pysty työtä tekemään niin
työkkäri ei sitten ehkä ole ihan oikea osoite.
Vaikka todellisuudessa työttöminä työnhakijoina
taitaa aika monta oikeasti työkyvytöntä ollakin..
eri asia sitten että työllistyvätkö koskaan.
>rahaa mistään saa. En kelalta, en mistään.
Oletko käynyt kysymässä?
>laittamasi linkit oli mulle taas täyttä hepreaa, en tajunnut yhtään mitään. Tyhmä kun olen >
Eikun ne siis olikin kyllä aika monimutkaisia..mähän jo sanoin.
Tässä nyt vähän suuntaa antavaa:
1.ensin siis hakeudut hoitoon,sitten pääset
kuntoutukseen ja saat kuntoutustukea,sitten
sinulla on rahaa ja voit hankkia asunnon,
sitten voit hakea asumistukea.
2.tai sitten menet työkkäriin ja alat työttömäksi
työnhakijaksi,saat työttömyyskorvausta ja joudut
erillaisille kursseille ym..,voit hankkia asunnon
ja hakea asumistukea.
(korjatkoon nyt joku jos tietää nämä asiat paremmin)
>Niinpä niin; en koskaan tule itseäni hyväksymään, joten en siis koskaan voi olla myöskään onnellinen >
Eikun..no siis löytäähän monet kyllä varmasti
onnellisuutta itsensä ulkopuoleltakin.
Mutta tärkeempää olisi löytää hyväksyntä itseesi.
Sallia itsen olevan sellainen kuin on ja ymmärtää
omat heikkoutensa ja huonot puolensa ja hyväksyä ne.
Sitten vasta voi alkaa kehittymään,tulla vahvemmaksi.
>Siis: miksi jatkaisin elämääni? En näe yhtäkään syytä >
Koska et voi tietää tulevaisuuttasi ennekun näet sen."tai sitten menet työkkäriin ja alat työttömäksi
työnhakijaksi,saat työttömyyskorvausta..."
En saa kun ei ole ammattia. Ennen kun rahaa alkaisi saamaan, on 6kk (?) ns. odotusaika, jonka aikana pitäisi kuitenkin hakea vähintään kolmeen kouluun, jos ei hae, odotusaika alkaa aina alusta. Joten, ei apua.
"Sallia itsen olevan sellainen kuin on ja ymmärtää
omat heikkoutensa ja huonot puolensa ja hyväksyä ne.
Sitten vasta voi alkaa kehittymään,tulla vahvemmaksi."
Kun ei vaan pysty, eikä osaa hyväksyä vaikka miten yrittää.
">Siis: miksi jatkaisin elämääni? En näe yhtäkään syytä >
Koska et voi tietää tulevaisuuttasi ennekun näet sen."
En voikaan tietää, mutta en halua elää tällaista elämää kun olen elänyt ainakin viimeiset kaksi vuotta. Entäs jos elämäni jatkuu samanlaisena seuraavat 50 vuotta, olen silloin odottanut ihan turhaan, kärsien. Pelkän "EHKÄ paremman elämän" takia on mielestäni turha elää, suorastaan tyhmää. En minä ainakaan jaksa.. en jaksa enää tätä olotilaa, tätä kärsimistä.
Ja jos on vaan yksinkertaisesti niin tyhmä, ettei pärjää, niin miten edes pystyisi elämään tätä elämää, selviämään tästä kaikesta. Ei mitenkään! - D.a.r.k.s.o.u.l
sadlonely kirjoitti:
"tai sitten menet työkkäriin ja alat työttömäksi
työnhakijaksi,saat työttömyyskorvausta..."
En saa kun ei ole ammattia. Ennen kun rahaa alkaisi saamaan, on 6kk (?) ns. odotusaika, jonka aikana pitäisi kuitenkin hakea vähintään kolmeen kouluun, jos ei hae, odotusaika alkaa aina alusta. Joten, ei apua.
"Sallia itsen olevan sellainen kuin on ja ymmärtää
omat heikkoutensa ja huonot puolensa ja hyväksyä ne.
Sitten vasta voi alkaa kehittymään,tulla vahvemmaksi."
Kun ei vaan pysty, eikä osaa hyväksyä vaikka miten yrittää.
">Siis: miksi jatkaisin elämääni? En näe yhtäkään syytä >
Koska et voi tietää tulevaisuuttasi ennekun näet sen."
En voikaan tietää, mutta en halua elää tällaista elämää kun olen elänyt ainakin viimeiset kaksi vuotta. Entäs jos elämäni jatkuu samanlaisena seuraavat 50 vuotta, olen silloin odottanut ihan turhaan, kärsien. Pelkän "EHKÄ paremman elämän" takia on mielestäni turha elää, suorastaan tyhmää. En minä ainakaan jaksa.. en jaksa enää tätä olotilaa, tätä kärsimistä.
Ja jos on vaan yksinkertaisesti niin tyhmä, ettei pärjää, niin miten edes pystyisi elämään tätä elämää, selviämään tästä kaikesta. Ei mitenkään!on ainoa mahdollinen ja oikea vaihtoehto sinulle.
Se työkkäri oli jo muutenkin väärä vaihtoehto.
>Kun ei vaan pysty, eikä osaa hyväksyä vaikka miten yrittää >
Pystyy! kunhan vaan tajuat sen että pysyt hyväksymään itsesi.
Pystyt sallimaan omat heikkoutesi.
Tarvitset tahtoa siihen,tahto on vaan mielentila.
Sinun pitää haluta oppia arvostamaan itseäsi.
Ei nämä asiat ole mitenkään helppoja tai käy
tuosta vaan, se on vuosia kestävä prosessi.
Vähän kerrassaan saavutat hyväksyntää ja tyytyväisyyttä itseesi.
>Entäs jos elämäni jatkuu samanlaisena seuraavat 50 vuotta olen silloin odottanut ihan turhaan >
Se virhe onkin siinä että vaan odotat.
Sinun täytyy toimia itsesi hyväksi.
>En minä ainakaan jaksa.. en jaksa enää tätä olotilaa, tätä kärsimistä >
Sen takia sinun on nyt pakko mennä lääkäriin.
Tiedät sen että olet masentunut ja tiedät että et selviä ilman apua.
Ei ole muuta vaihtoehtoa.
>tyhmä, ettei pärjää, niin miten edes pystyisi elämään tätä elämää, selviämään tästä kaikesta >
Muutkin tyhmät ja vielä tyhmemmätkin selviävät,toisten avulla.
Mutta kun sinä et ole niin tyhmä..
Huono olotilasi heikentää ajattelukykyäsi,
kunhan olosi paranee niin se "tyhmyys" katoaa. - sadlonely
D.a.r.k.s.o.u.l kirjoitti:
on ainoa mahdollinen ja oikea vaihtoehto sinulle.
Se työkkäri oli jo muutenkin väärä vaihtoehto.
>Kun ei vaan pysty, eikä osaa hyväksyä vaikka miten yrittää >
Pystyy! kunhan vaan tajuat sen että pysyt hyväksymään itsesi.
Pystyt sallimaan omat heikkoutesi.
Tarvitset tahtoa siihen,tahto on vaan mielentila.
Sinun pitää haluta oppia arvostamaan itseäsi.
Ei nämä asiat ole mitenkään helppoja tai käy
tuosta vaan, se on vuosia kestävä prosessi.
Vähän kerrassaan saavutat hyväksyntää ja tyytyväisyyttä itseesi.
>Entäs jos elämäni jatkuu samanlaisena seuraavat 50 vuotta olen silloin odottanut ihan turhaan >
Se virhe onkin siinä että vaan odotat.
Sinun täytyy toimia itsesi hyväksi.
>En minä ainakaan jaksa.. en jaksa enää tätä olotilaa, tätä kärsimistä >
Sen takia sinun on nyt pakko mennä lääkäriin.
Tiedät sen että olet masentunut ja tiedät että et selviä ilman apua.
Ei ole muuta vaihtoehtoa.
>tyhmä, ettei pärjää, niin miten edes pystyisi elämään tätä elämää, selviämään tästä kaikesta >
Muutkin tyhmät ja vielä tyhmemmätkin selviävät,toisten avulla.
Mutta kun sinä et ole niin tyhmä..
Huono olotilasi heikentää ajattelukykyäsi,
kunhan olosi paranee niin se "tyhmyys" katoaa."Sinun pitää haluta oppia arvostamaan itseäsi."
Miten voisin arvostaa? Kun joka taholta saan kuulla etten ole minkään arvoinen... Niin kaikki minua kohtelevat. Kyllä minäkin taisin itseäni joskus kauan sitten hieman arvostaakin, luulin että olisin jonkin arvoinen (olin kai niin naiivi), mutta sitten sain huomata että olen väärässä. Kyllä siinä vaan sellainen itseviha syntyy, ettei siitä eroon pääse.
Kyllä minä itseäni HALUAISIN arvostaa, ihan totta, mutta ei se vaan ole mahdollista.
"Se virhe onkin siinä että vaan odotat.
Sinun täytyy toimia itsesi hyväksi."
Kyllä minä aikoinaan yritinkin toimia, yritin pitää pintani... enkä vaan odotellut. Yritin mm. "vaatia" että minua kohdeltaisiin paremmin, saadakseni edes siltä osin hieman paremman elämän. Mutta eipä se mitään auttanut... sama vaan jatkuu.
Miten voisin ottaa, kun kukaan ei mitään annakaan?
"Sen takia sinun on nyt pakko mennä lääkäriin."
Ei vaan pysty... enkä taida edes haluta, haluan vaan ettei tarvitse herätä enää huomenna.
"Muutkin tyhmät ja vielä tyhmemmätkin selviävät,toisten avulla."
Entäs jos "niitä toisia" ei ole? Ei minun elämässäni ainakaan, ei ketään, ketä kiinnostaisi auttaa. - D.a.r.k.s.o.u.l
sadlonely kirjoitti:
"Sinun pitää haluta oppia arvostamaan itseäsi."
Miten voisin arvostaa? Kun joka taholta saan kuulla etten ole minkään arvoinen... Niin kaikki minua kohtelevat. Kyllä minäkin taisin itseäni joskus kauan sitten hieman arvostaakin, luulin että olisin jonkin arvoinen (olin kai niin naiivi), mutta sitten sain huomata että olen väärässä. Kyllä siinä vaan sellainen itseviha syntyy, ettei siitä eroon pääse.
Kyllä minä itseäni HALUAISIN arvostaa, ihan totta, mutta ei se vaan ole mahdollista.
"Se virhe onkin siinä että vaan odotat.
Sinun täytyy toimia itsesi hyväksi."
Kyllä minä aikoinaan yritinkin toimia, yritin pitää pintani... enkä vaan odotellut. Yritin mm. "vaatia" että minua kohdeltaisiin paremmin, saadakseni edes siltä osin hieman paremman elämän. Mutta eipä se mitään auttanut... sama vaan jatkuu.
Miten voisin ottaa, kun kukaan ei mitään annakaan?
"Sen takia sinun on nyt pakko mennä lääkäriin."
Ei vaan pysty... enkä taida edes haluta, haluan vaan ettei tarvitse herätä enää huomenna.
"Muutkin tyhmät ja vielä tyhmemmätkin selviävät,toisten avulla."
Entäs jos "niitä toisia" ei ole? Ei minun elämässäni ainakaan, ei ketään, ketä kiinnostaisi auttaa.>Miten voisin arvostaa?
Kunhan ensin todella haluat arvostaa itseäsi niin
sitten alat löytämään keinoja sen arvostuksen saavuttamiseksi.
>Kun joka taholta saan kuulla etten ole minkään arvoinen... Niin kaikki minua kohtelevat >
Ketkä kaikki sinua noin kohtelevat?
Ja mistä syystä,vai onko mitään syytä siihen?
>sain huomata että olen väärässä. Kyllä siinä vaan sellainen itseviha syntyy, ettei siitä eroon pääse >
Se ei ole oikein että vihaat itseäsi.
Siitä ei ole mitään hyötyä.
Vaikka kaikki ihmiset vihaisivatkin sinua niin sinä et saa vihata itseäsi.
Sinä olet ainoa joka sinulla silloin on,jos sinäkin
olet muiden puolella niin kuka sitten sinun puolellasi on..
>Kyllä minä itseäni HALUAISIN arvostaa, ihan totta, mutta ei se vaan ole mahdollista >
Jos _haluat_ niin se _on mahdollista_
Kunhan vaan pääset tuon ajatusmallin ylitse että
"en voi millekään mitään" niin sitten kaikki on mahdollista sinulle.
Usko se että voit vaikuttaa tulevaisuuteesi sekä hyvässä että pahassa.
>Kyllä minä aikoinaan yritinkin toimia, yritin pitää pintani... enkä vaan odotellut >
Nyt sinun täytyy toimia uudestaan.
Eikä "yrittää toimia" vaan tehdä.
>Yritin mm. "vaatia" että minua kohdeltaisiin paremmin, saadakseni edes siltä osin hieman paremman elämän >
Jaa että "vaatia"..jo valmiiksi lainausmerkeissä..
No olit nuori silloin ja et mahtanut mitään ympäristöllesi johon olit joutunut.
Nyt on eri asia.
>Miten voisin ottaa, kun kukaan ei mitään annakaan? >
Otat vaan sen mikä sinulle kuuluu.
>Ei vaan pysty... enkä taida edes haluta, haluan vaan ettei tarvitse herätä enää huomenna >
Se ei ole vaihtoehto.
Pakko on pystyä.
Soitat terveyskeskukseen ja varaat ajan lääkärille,
se on se ensimmäinen ja vaikein vaihe.
Sitten asiat alkavat sujumaan.
>Entäs jos "niitä toisia" ei ole? Ei minun elämässäni ainakaan, ei ketään, ketä kiinnostaisi auttaa >
Kyllä moni haluaisi auttaa sinua,et vain tiedä sitä nyt.
Se vaan on vähän niin että apua saat vasta
sitten kun osaat sitä hakea oikeasta paikasta.
Minä voin neuvoa sinua hakemaan apua itsellesi.
Onko sinulla sähköpostiosoitetta?
Jollei niin tee itsellesi sellainen ja kirjoita minulle.
(ei viittis alkaa ihan näin julkisesti käsittelemään kaikkia asioitasi)
[email protected] - yön jälkeen....
sadlonely kirjoitti:
"Sinun pitää haluta oppia arvostamaan itseäsi."
Miten voisin arvostaa? Kun joka taholta saan kuulla etten ole minkään arvoinen... Niin kaikki minua kohtelevat. Kyllä minäkin taisin itseäni joskus kauan sitten hieman arvostaakin, luulin että olisin jonkin arvoinen (olin kai niin naiivi), mutta sitten sain huomata että olen väärässä. Kyllä siinä vaan sellainen itseviha syntyy, ettei siitä eroon pääse.
Kyllä minä itseäni HALUAISIN arvostaa, ihan totta, mutta ei se vaan ole mahdollista.
"Se virhe onkin siinä että vaan odotat.
Sinun täytyy toimia itsesi hyväksi."
Kyllä minä aikoinaan yritinkin toimia, yritin pitää pintani... enkä vaan odotellut. Yritin mm. "vaatia" että minua kohdeltaisiin paremmin, saadakseni edes siltä osin hieman paremman elämän. Mutta eipä se mitään auttanut... sama vaan jatkuu.
Miten voisin ottaa, kun kukaan ei mitään annakaan?
"Sen takia sinun on nyt pakko mennä lääkäriin."
Ei vaan pysty... enkä taida edes haluta, haluan vaan ettei tarvitse herätä enää huomenna.
"Muutkin tyhmät ja vielä tyhmemmätkin selviävät,toisten avulla."
Entäs jos "niitä toisia" ei ole? Ei minun elämässäni ainakaan, ei ketään, ketä kiinnostaisi auttaa.Luettuani tätä ketjua, minulle tuli hyvin ristiriitaisia ajatuksia. Mistä oikeastaan on kysymys? Päädyin ajatukseen, että olet niin solmussa elämäsi kanssa, että et löydä sitä langan päätä, josta voisi aloittaa solmujen availemisen.
Minusta näyttää siltä, että olet hyvin masentunut ja tarvitset apua. Apua varmasti on, mutta et jaksa tarttua edes oljenkorsiin. Miksi vastustat lääkäriinmenoa ja lääkkeitä, josista saisit sysäyksen tilanteesi selvittelemiseen. Voisitko ajatella edes kokeilevasi niitä muutaman kuukauden ja katsoa muutuuko mitään.
Luulen, että jos jaksat lähteä liikkeelle, niin avat oven muutokselle ja saat vastaasi hyvien asioiden vyöryn elämääsi. Elämällä on paljon sinulle tarjottavaa.
Lähde siis liikkeelle. Nopein apu on puhelinsoiton päässä terveyskeskukseen. Muitakin mahdollisuuksia tietysti on. Käytä mahdollisuudet hyväksesi. Kukaan muu sitä ei voi puolestasi tehdä.
Täällä paistaa kevätaurinko, toivottavasti sielläkin! Valoa elämääsi! - surupuserossa
sadlonely kirjoitti:
"Sinun pitää haluta oppia arvostamaan itseäsi."
Miten voisin arvostaa? Kun joka taholta saan kuulla etten ole minkään arvoinen... Niin kaikki minua kohtelevat. Kyllä minäkin taisin itseäni joskus kauan sitten hieman arvostaakin, luulin että olisin jonkin arvoinen (olin kai niin naiivi), mutta sitten sain huomata että olen väärässä. Kyllä siinä vaan sellainen itseviha syntyy, ettei siitä eroon pääse.
Kyllä minä itseäni HALUAISIN arvostaa, ihan totta, mutta ei se vaan ole mahdollista.
"Se virhe onkin siinä että vaan odotat.
Sinun täytyy toimia itsesi hyväksi."
Kyllä minä aikoinaan yritinkin toimia, yritin pitää pintani... enkä vaan odotellut. Yritin mm. "vaatia" että minua kohdeltaisiin paremmin, saadakseni edes siltä osin hieman paremman elämän. Mutta eipä se mitään auttanut... sama vaan jatkuu.
Miten voisin ottaa, kun kukaan ei mitään annakaan?
"Sen takia sinun on nyt pakko mennä lääkäriin."
Ei vaan pysty... enkä taida edes haluta, haluan vaan ettei tarvitse herätä enää huomenna.
"Muutkin tyhmät ja vielä tyhmemmätkin selviävät,toisten avulla."
Entäs jos "niitä toisia" ei ole? Ei minun elämässäni ainakaan, ei ketään, ketä kiinnostaisi auttaa.Hakeudu sinne lääkäriin. Kukaan ei auta mutta MITEN KUKAAN VOISI AUTTAA jos pidät yllä kulisseja eikä kukaan tiedä miten paska olo sulla oikeesti on? Tai ehkä muutama läheinen tietää eikä kuiteskaan tajua sitä mutta 6 miljaria muuta ihmistä ei tiedä. Jos elämäs on täyttä paskaa niin silloin voit menettää vain kaiken paskan ja ainoat tekijät mitkä estää on kulissit ja sun virheellinen kuvitelmas ettet pysty.
Varmasti moni auttais mutta ei muut osaa lukea ajatuksias. On turhaa odottaa että joku tulee vain hakemaan sut kuin neulan heinäsuovasta ja muuttaa kaiken paremmaks. Sun pitää uskaltautua sinne lääkäriin sillä muuten kirjoittelet tänne vielä 5 vuoden päästäkin kun mikään ei oo muuttunu.
- vaikuttaa!
Hyvä nuori sadlonely!
Olen viime vuosina pohtinut juuri samanlaisia kysymyksiä ja siksi en voi olla vastaamatta sinulle.
Pohdit äitisuhdettasi ja vaikka minulla ei ole sellaisia rankkoja muistoja kuin sinulla, koen kasvaneeni ilman hänen tukeaan ja ohjausta. Koin jotenkin velvollisuudekseni kannatella äitiäni ja muitakin. Kulissit piti piää ja kaikesta piti selvitä yksin niin hyvin kuin pystyi. Siinäpä jäikin oma elämä elämättä pahaa oloa ja masennusta kulisseissa potiessa.
Minullakin oli ulkoisesti kaikki hyvin, niin kuvittelin, mutta vasta kun uskalsin nähdä perheen toimimattomuuden, tajusin sen, miksi olen sellainen kuin olen. Helstenin kirja Virtahepo olohuoneessa antoi hyviä aineksia ajattelulleni.
Kirjoituksestasi päätellen tiedostat tiannettasi jo tarkasti, mutta minusta vaikuttaa siltä, että pelkäät kulissien kaatumista. Mielestäni juuri kulissien kaataminen on tie omaan tasapainoiseen elämään, vaikka se on kipeä kokemus. Joka tapauksessa tarvitset jonkun ulkopuolisen peiliksesi. Läheinen, ammattiauttaja? Minunkin mielestä isäsi olisi juuri sopiva henkilö. Kirjoitit hänestä lämpimästi. Kysele aluksi häneltä lapsuudestasi, hänen lapsuudestaan, ota selvää isovanhemmistasi jne. Kukaties hän odottaa yhteydenottoasi, olethan ollut hänelle tärkeä joskus.
Lapsuudessani kukaan ei halunnut ottaa vastaan minun tunteitani ja toiveitani. Niinpä en sitten aikuisenakaan osannut arvostaa itseäni, vaan ajattelin aina muiden kautta. Olen ollut hukassa itseltäni näihin aikoihin asti.
Sinä olet nuori ja kaikki on vielä edessä. ole rohkea ja käytä kaikki mahdollisuudet avun saamisekisi. Hyviä neuvija olet jo saaut aikaisemmin. Sinun on uskallettava pyytää apua. Apua ei saa, jos samaan aikaan selittää, että kaikki on hyvin (kuten minä joskus muinoin tein).
Kaikkea hyvää sinulle! Rohkeutta ja voimia! - omaishoitaja vm-59
Olisiko sinun kohdallasi terapia ihan hyvä asia, koska lukiessani kirjoitustasi minulle tuli paha olla puolestasi, mieheni kohdalla tuntui tutulta tekstiltä äiti joka harrasti seksiä samassa huoneessa, mieheni on vielä yli viiskymppisenä katkera äidilleen ja se on vaikuttanut hänen käsitykseensä naisista ja nyt kun on sairas niin asiat vielä kärjistyvät. Kyllä lapsuus ja rakkaudettomuus vaikuttaa koko elämän, tietysti siihen voi itsekkin vaikuttaa, jokainen meistä on omalla tavallaan erikoinen ja tärkeä, pitäisi vain löytää keinot millä sen kaivat itsestäsi esille, läheisriippuvuus usein vie huonoihin ihmissuhteisiin. Halaus sinulle!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147394
- 594742
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434714- 753408
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161995Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301840- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441657- 361557
- 1431307