Mieheni lapset

Avomiehelläni on kaksi lasta, poika 15-v ja tytär 20-v. Erottuaan vaimostaan viisi vuotta sitten lapset ovat jääneet äidille ja mieheni on ollut ns. viikonloppuisä. Itselläni ei ole lapsia - omasta päätöksestäni.

Mieheni koittaa ilmeisesti korvata menetettyä aikaa lastensa kanssa RAHALLA. Esimerkiksi kuinka monelle muulle juuri ajokortin saaneelle ostetaan auto ja maksetaan kaikki kulut, kun pääkaupungissa toimii julkinenkin liikenne? Poikansa aikaa hän ostaa maksamalla joka ainoasta pikkuhommasta, jota hän mökillämme (=tulevalla perintömökillään) tekee. Eniten itseäni ärsyttää kuitenkin hänen lastensa aikataulujen mukaan eläminen. Emme voi esimerkiksi lähteä perjantaisin mökille, koska poika pitää viedä perjantaina autolla treeneihin, jonne pääsisi julkisillakin. Mökkeilemme siis vasta la-su jne.

Rehellisesti sanottuna hänen lapsensa ovat mielestäni pilalle hemmoteltuja, olla möllöttöjiä. Kaikki omatoimisuus ja aktiivisuus tuntuu puuttuvan. Tytärkin asuu vielä äitinsä luona kotona ilman opiskelupaikkaa, kun rahaa riittää...
Ja jos ei äiti maksa jotain, niin sitten isä eli avomieheni.

Rahasta tässä ei ole kuitenkaan kyse, koska siitä ei ole pula (itselläni myös hyväpalkkainen työ) vaan tuosta priorisoinnista ja yhteisestä ajastamme. En haluaisi olla mikään neljäs pyörä kuvioissa hänen lastensa jälkeen.
7708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mulle kun sain kortin ja meni kaikki rahat autopitoon. Myöskin mökillä olen 30 vuotta tehnyt hommia ruokapalkalla ja joskus tipahtaa sukulaisilta kivoja summia.

On ihan oikein parikymppisen miettiä, mitä meinaa tulevaisuudessa tehdä.

Ihme asenne sulla, etteikö auton omistaminen ja mökillä työnteko vaatisi yhtään mitään. Tai ei saisi omassa kodissa vanhempien luvalla asua.

Vein esim. viisihenkisen perheeni isäni kanssa vuodeksi asuman ja rakensimme velattoman ok-talon. Tuli kummasti raksaprojektiin vauhtia, kun luuhaa toisten nurkisssa, todennäköisesti jossain vaiheessa sun tytärpuolikin kypsyy äitiinsä.

Evlutkulle työ on kaikki kaikessa, arbeit mahct frei, heil Hitler!

Osta purjevene ja nauti elämästä. Mökillä tulee mökkihöperöksi.

Äänestä

terveen miehen käytöstä rakastaa lapsiaan ja viettää näiden kanssa aikaa ja myös antaa rahaa, jos varaa siihen on. Jos sinulla olisi yhteisiä lapsia miehesi kanssa, arvostaisit miestäsi hänen käytöksensä vuoksi.

Sinua ei kuitenkaan harmita niinkään raha vaan se, ettet ole miehesi elämässä ykkönen. Olet mustasukkainen ja kirjoitat siksi vähättelevästi ja rumasti hänen lapsistaan.

Lapsettoman ihmisen saattaa olla vaikea ymmärtää, että aikuisetkin lapset ovat vanhemmilleen tärkeitä. Tämä on asia, joka sinun täytyy vain hyväksyä. Lapset eivät katoa mihinkään miehesi elämästä. Päinvastoin, eräänä päivänä miehesi saanee myöskin lapsenlapsia.

Koska olet lapseton, et ole tottunut jakamaan huomiota vaan haluat edelleen aikuisenkin paistatella jakattoman huomion kohteena. Eikö sinulla itselläsi ole muita ystäviä tai harrastuksia miehesi lisäksi. Tunnut haluavan viettää miehesi kanssa kaiken vapaa-aikasi. Voisitko lähteä sinne mökille yksin tai jonkun ystäväsi kanssa jo perjantaina?

Meillä asiat on toisinpäin eli elän lapsieni kanssa lapsettoman miehen kanssa. Lapseton mieheni kuskaa lapsiani harrastuksiin ja antaa heille rahaa. Luonnollisesti lapseni arvostavat ja pitävät kovasti miehestäni. Sinä et taitaisi miehesi lapsia kuskata minnekään?

Äänestä
  • tehdä silti monella tapaa! Komppaan jollain tapaa kyllä alkuperäistä kirjoittajaakin, joskin jotain perää edellisenkin kirjoittajan jutuissa on. Se on vaan se kylmä tosiasia että nykypäivän kakarat on tottunut pikkasen liian helppoon elämään, kaikki tulee kun manulle illallinen naaman eteen tekemättä mitään tai sitten mitään ei tehdä jollei siitä saa jtn. Voin sanoa nämä sanat ihan viikonloppuisän ominaisuudessa, eikä täältä pussistakaan raha heti lopu, mutta minä en ainakaan tee töitä sen vuoksi että tyttäreni saisi maata laakereillaan ja nauttia minun rahoistani, bussit kulkee Tampereellakin pirun hyvin, eikä sillä liikkumisesta ole ollu minkään valtakunnan rutinaa.

    Että kolikolla on aina kaksi puolta, eikä raha korvaa rakkautta!! Se pitää kuitenkin kaikkien muistaa!!

    Äänestä

  • Itse olen varakkaan kuusilapsisen perheen kasvatti, minkä vuoksi tiedän kyllä mitä on "jakaminen". Kysymys ei ole kateudesta ja mustasukkaisuudesta (ainakaan pääasiassa).

    Meille vaan on kotona opetettu, ettei mikään tipahda eteen itsestään, eivätkä vanhempani ole minua juuri avitelleet - mikä on jälkeenpäin ajatellen hyvä. On oppinut jo lapsesta asti tulemaan toimeen ja pärjäämään. Oma suhde vanhempiini on tietenkin ainoa "perhemalli" ja kasvatusmalli johon peilaan ja hyvin erilainen kuin mieheni suhde lapsiinsa.

    Ja väärin - olen kyllä kuskaillut mieheni lapsia, enkä ajattele heistä pahaa. Olen vain eri mieltä kasvatuksesta, johon en kuitenkaan halua millään muotoa puuttua....

    PS. Miehelleni ei kuulemma kelpaisi nainen, jolla olisi lapsia - omistaan huolimatta..

    Äänestä

  • kakkonen kirjoitti:

    Itse olen varakkaan kuusilapsisen perheen kasvatti, minkä vuoksi tiedän kyllä mitä on "jakaminen". Kysymys ei ole kateudesta ja mustasukkaisuudesta (ainakaan pääasiassa).

    Meille vaan on kotona opetettu, ettei mikään tipahda eteen itsestään, eivätkä vanhempani ole minua juuri avitelleet - mikä on jälkeenpäin ajatellen hyvä. On oppinut jo lapsesta asti tulemaan toimeen ja pärjäämään. Oma suhde vanhempiini on tietenkin ainoa "perhemalli" ja kasvatusmalli johon peilaan ja hyvin erilainen kuin mieheni suhde lapsiinsa.

    Ja väärin - olen kyllä kuskaillut mieheni lapsia, enkä ajattele heistä pahaa. Olen vain eri mieltä kasvatuksesta, johon en kuitenkaan halua millään muotoa puuttua....

    PS. Miehelleni ei kuulemma kelpaisi nainen, jolla olisi lapsia - omistaan huolimatta..

    .....oman mielipiteeni. Kuten vasrmaan ymmärsit, niin minullakin on lapsi ja olen todellakin sitä mieltä, etten ottaisi sellaista kumppania itselleni, jolla on omia valmiina. Syiksi voisin luetella ne, et haluan itsekkin tehdä vielä lapsen tai lapsia ja toisena sen että miehenä joutuu väkisinkin maksajan rooliin uusperheissä, toki riippu paljon ex kumppanistakin.

    Äänestä

suhdetta aloittaessasi ottaa huomioon, ettet voi olla miehelle se kaikkein tärkein. Tiesit että miehellä on lapsia = ne menevät sinun edellesi.

Miehesi on kunnon isä. Olisit mielummin ylpeä hänestä, kuin syyllistäisit.

Äänestä

jos mies syytäisi rahaa sinuun eikä lapsiinsa?? Jos kerta on rahaa, niin tottakai hän panostaa lapsiinsa herranen aika..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakkonen kirjoitti:

Avomiehelläni on kaksi lasta, poika 15-v ja tytär 20-v. Erottuaan vaimostaan viisi vuotta sitten lapset ovat jääneet äidille ja mieheni on ollut ns. viikonloppuisä. Itselläni ei ole lapsia - omasta päätöksestäni.

Mieheni koittaa ilmeisesti korvata menetettyä aikaa lastensa kanssa RAHALLA. Esimerkiksi kuinka monelle muulle juuri ajokortin saaneelle ostetaan auto ja maksetaan kaikki kulut, kun pääkaupungissa toimii julkinenkin liikenne? Poikansa aikaa hän ostaa maksamalla joka ainoasta pikkuhommasta, jota hän mökillämme (=tulevalla perintömökillään) tekee. Eniten itseäni ärsyttää kuitenkin hänen lastensa aikataulujen mukaan eläminen. Emme voi esimerkiksi lähteä perjantaisin mökille, koska poika pitää viedä perjantaina autolla treeneihin, jonne pääsisi julkisillakin. Mökkeilemme siis vasta la-su jne.

Rehellisesti sanottuna hänen lapsensa ovat mielestäni pilalle hemmoteltuja, olla möllöttöjiä. Kaikki omatoimisuus ja aktiivisuus tuntuu puuttuvan. Tytärkin asuu vielä äitinsä luona kotona ilman opiskelupaikkaa, kun rahaa riittää...
Ja jos ei äiti maksa jotain, niin sitten isä eli avomieheni.

Rahasta tässä ei ole kuitenkaan kyse, koska siitä ei ole pula (itselläni myös hyväpalkkainen työ) vaan tuosta priorisoinnista ja yhteisestä ajastamme. En haluaisi olla mikään neljäs pyörä kuvioissa hänen lastensa jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu