Olen ihan mukava, kauniiksikin kehuttu nuori nainen. Olen seurustellut miehen kanssa, joka ei ymmärrä romantiikasta yhtään mitään. Jos hän sytyttäisi kynttilöitä ympäri kylpyhuonetta ja heittäisi ruusun terälehtiä kylpyammeen veteen meitä varten, hänestä tuntuisi että hänen miehinen egonsa särkyisi. Hänestä se olisi jotenkin homomaista. Ei hän ymmärrä romantiikan ideaa sitten ollenkaan.
Esimerkiksi kaupassa ollessamme jos mainitsen, että onpa ihanan romanttinen esine, niin hän sanoo: "no jos sä tykkäät tosta, niin voisin ostaa sulle sen heti". Koko idea häipyy ilmaan kuin tuhka tuuleen. Enkä halua puhua mistään auton eri osista kun katselemme esimerkiksi kaunista auringonlaskua.
Hän on alusta asti ollut kornin suorapuheinen ja maininnut usein, ettei meidän kannata leijua missään pilvilinnassa. Itse pidän kaikesta romanttisesta, yllätyksistä. Sehän on vain merkki toisen huomioimisesta. Olenko sitten niin naiivi?
Mies ei tajua romantiikan päälle
43
6395
Vastaukset
- sanoisi
että olet naivi, miehesi on vain vääränsorttinen sinulle. Meitä romanttisia miehiä on kyllä vapaana.
- yx-mies
Niin mitä se rakkaus ja romantiikka on?
Onko se kynttilöitä ja ruusun terälehtiä?
Vai onko se sitä että pitää huolta silloinkin kun on vaikeaa . ja seisoo rinnalla .
Esineet voi olla kauniita, mutta romanttisia?
Itse ainakin arvostan sitä että minua kohdelaan hyvin ja saa läheisyyttä ja hellyyttä. Koen sen rakkautena ja romantiikkana. En kaipaa sanoja vaan tekoja arjessa. Enkä myöskään mitään maalista mammonaa.- tuhkimoko
Olen jo viettänyt neljättä hääpäivää, yhtään kukkaa, saatikka onnentoivotuksia en ole saanut mieheltäni, en hääpäivänä, syntymäpäivänä, äitienpäivänä, naistenpäivänä...minä sen sijaan muistan hänen kaikki tärkeät päivänsä, keitän joka päivä ruuat, siivoan kodin ja käyn töissä, siitä huolimatta mieheni ei koskaan sano että "ota tuo , maksan sen", vaan jos jotain haluan kaikki on liian kallista! Olet onnekas!
- Anonyymi
tuhkimoko kirjoitti:
Olen jo viettänyt neljättä hääpäivää, yhtään kukkaa, saatikka onnentoivotuksia en ole saanut mieheltäni, en hääpäivänä, syntymäpäivänä, äitienpäivänä, naistenpäivänä...minä sen sijaan muistan hänen kaikki tärkeät päivänsä, keitän joka päivä ruuat, siivoan kodin ja käyn töissä, siitä huolimatta mieheni ei koskaan sano että "ota tuo , maksan sen", vaan jos jotain haluan kaikki on liian kallista! Olet onnekas!
Sinulle Tuhkimoko, tuntui pahalta lukea kirjoituksesi :-( Älä ole kynnysmatto enää. Ihan oikeasti.
tuhkimoko kirjoitti:
Olen jo viettänyt neljättä hääpäivää, yhtään kukkaa, saatikka onnentoivotuksia en ole saanut mieheltäni, en hääpäivänä, syntymäpäivänä, äitienpäivänä, naistenpäivänä...minä sen sijaan muistan hänen kaikki tärkeät päivänsä, keitän joka päivä ruuat, siivoan kodin ja käyn töissä, siitä huolimatta mieheni ei koskaan sano että "ota tuo , maksan sen", vaan jos jotain haluan kaikki on liian kallista! Olet onnekas!
Mitähän tuohon sanoo.... tähän voi vain ottaa osaa.
- tokamies
Mikä esine voi olla romanttinen? Olen vissiin kanssa epäromanttinen, kun en koe esineitä romanttisina. Esimerkiksi hieronta voi olla romanttista. Kukan antaminen voi olla romanttista, mutta itse kukka ei ole romanttinen.
Voi olla että olet ärsyttävyyteen asti naiivi ja romanttinen. Ehkä mies ei vain jaksa toljotella auringonlaskua hiljaa käsi kädessä aina. Tai jotain vastaavaa. Mitenkä on seksielämän laita? Jos seksielämä on kuivahko niin mies ei takuulla jaksa olla romanttinen.- Dianetttee
No olipa ilkeesti sanottu! Sulla ei taida paljon kokemusta olla..
- Arska
No tota, mitä haittaa siitä on, jos mies on jalat maassa-tyyppiä? Itse asiassa kyseessä on tulkinta-ero: hän ei ymmärrä romantiikkaa siten, kuten sinä haluaisit, vaan omalla tavallaan.
Uskothan ystäväiseni, että miehen saa henkisesti solmuun aika helposti, jos hän ei saa kertoa sinulle niitä asioita, mitkä on tärkeitä hänelle? Äläkä vaan saa häntä tuntemaan, että hänen asiansa ovat vähäpätöisempiä, kuin sinun romantiikan nälkäsi.
Minä vastaavasti olen erittäin häijy, ja rumaksikin haukuttu vanheneva mies, jota epäillään saman tien "pukiksi", jos kukkia joskus vaimolle vien. - Surullista huomata
miten jossakin parisuhteissa ekaksi on hankkiuduttu avo/aviosuhteeseen ja sitten ruvetaan kaivamaan kumppanista sitä mitä siellä ei ole eikä ole ollutkaan.
Jos kaveri ei ole romanttinen niin ei sitten.
Jätä miehesi jollekin realistille ja etsi itsellesi romantikko. Niin teet neljä onnetonta onnelliseksi. - tajua romantiikasta
Itsekkin olen havainnut sen, että ei suomaliset ole sellaisia romantiikan kukkasia kuin hetkisen.
Kohtasin sellaisen miehen joka käänsi pääni jo hetkessä joten on vain kuljettava tie ja otettava elämä nauttien. Mun nykyinen rakkain on sallii romanttisiin hetkiin, elämä on nautinto.
Hei jo hellä ääni on nautino omistaa lähellä.- ulkomaan rakastus
niin kylla, suomi mies tyhma ei osa rakasta naista. me osata odota kotissa kun vaimo nainen tulla työ. vaimo nainen teke mulle ruoka ja mina rakasta han kovasti
- niin juur
Romanttisin, jonka oon kohdannut, oli ranskalainen komistus. Valitettavasti se juttu ei ehtinyt edes alkaa, koska sitten meidän piti häipyä omiin maihimme (oltiin vasta 16-vuotiaita, joten muutot toistemme maihin eivät käyneet päinsä, oli koulut vielä ihan kesken).
- Valdemar
Harmi vain kun ei sitä tajua! Tosin jokaisella on romantiikassakin oma määränsä joka on sopiva ja miehelläsi se lienee hyvin alhainen, eikä häntä siis voi siitä syyllistääkkään. Tunnen turhautumisesi herättämän tunteen täysin, vaimoni on samanlainen. Vain suoraviivainen toiminta on jotain ja kaikki muu turhaa. Omaisimmepa samanlaisen suoraviivaisen luonteenlaadun, niin olisi elo helppoa. Mutta tarve on muuhunkin. Siis et ole naiivi, haluat vain jotain muuta kuin hän antaa, luonteenne ovat erilaiset, yksinkertaista, mutta totta.
- epäromanttinen nainen
Jos sinä osoitat kaupassa jotain esinettä ja mies vastaa: "Ostan sen sulle vaikka heti!" niin eikö se ole romanttista ja osoita sinulle, että miehesi haluaa sinua ilahduttaa? Hän näkee, että nainen tykkää jostakin hölmöstä hörhöke-esineestä, jonka käytännön merkitys on varmasti pyöreä nolla, niin hän kiiruhtaa tarjoutumaan, että heti riennän ja ostan tuon esineen meille! Eikö se ole herttaista?!
Minä sain Mikä-se-on-kirja-ruusu -päivänä JUKKAPALMUN, lempparijäätelöä ja lempparijugurttia. Olin onnesta soikeena.
Romanttista on myös se, kun minulla on PMS -oireet pahimmillaan, mies halii minua, sanoo minulle säälivästi, että on kärsimystä sinun rakas elämä ja loihtii minulle suklaapatukan repustaan. Tai se, että hän yöllä nousee aina siivoamaan kissojen jälkeen hiekkalaatikkoa ja antaa minun nukkua.
En voi käsittää tällaista samppanja-ruusu-terälehti-auringonlasku -trendiä mikä tulee rakkauden osoittamiseen. Ihme kliseistä touhua. Onko tullut katsottua liikaa telkkaria? Minusta tuntuu, että kyse on enemmän siitä, että tahdot nähdä itsesi tällaisena telkkarisarjan sankarittarena ja sinua harmittaa, ettei miehesi suostu leikkiin.
Miten sinä itse huomioit miestäsi? Ovatko sinun yllätykset miehellesi ns. "romanttisia", vai OIKEASTI sellaisia, mistä miehesi tykkää? Vaikka leffa, jossa räjäytellään autoja ja ammutaan ihmisiä, tietokonepeli, jossa räjäytellään autoja ja ammuttaan ihmisiä tai kaljaa? Mistä sinun miehesi nyt tykkääkin? Autoista? Irvisteletkö, jos mies lähtee kavereitten kanssa iltaa viettämään tai ajamaan rallia?
(Minulle tulee ruusun terälehdistä kylpyammeessa lähinnä mieleen, että eikös siitä mene viemäri tukkoon?)
(Ja minä en kyllä hirveän kauan jaksa tuijotella mitään auringonlaskua. Tylsää! Ei siinä tapahdu mitään, se vaan laskee se aurinko. Rakeet on jännempiä, ja ukkonen! Minusta olisi mukavaa, että mieheni puhuisi minulle enemmän, vaikkapa sitten niistä autonosista. Olisi kiva kuulla, mitä hän touhuaa töissä ja harrastuksissa. Minäkin kerron paljon omista jutuistani, sellattis hälä-hälä-hälä-hälä -tyyliin ja mies nyökkäilee sujuvasti. Itse hän antaa enemmän sellaisia tiiviitä infoiskuja, että oliko kiva päivä ja päivän pääkohdat. Olisi mukava jos tulisi vähän laajemmin sitä tekstiä. Tietäisin mielelläni enemmän. Että osaisin vaikka joskus ostaa lahjaksi jotain oikeanlaisia autojuttuja. Vaikka jotain sellaisia hienompia, joita hän ei itse raaskisi ostaa. Kyllä niitä varmaan on sellaisia.)
(Ja ihan huippua olisi, jos vaikka voittaisi arpajaisissa KOKONAISEN AUTON ja se olisi SININEN auto ja sitten sillä voisi yllättää miehen, että arvaas kulta, minulla on sinulle lahja! Minä osallistun nykyään kaikkiin arvontoihin, joissa voi voittaa auton. Älkää naurako, aina sen auton JOKU voittaa! Ei siinä mitään menetä, jos osallistuu.)- päääää
hehe :D oikein!
- sivuhuomautus.........
"Kauniiksikin kehuttu"
Varmaan suurosaa maailman naisista on joskus kehuttu kauniiksi. Jopa minua pari kertaa (siis en laske mukaan vanhempien harjoittamaa propagandaa, niiden lisäksi muutama kerta...), vaikka olenkin sitten vastaavasti saanut kuulla eläissäni ainakin 50-100 kertaa olevani maailman rumin, hirviö ja helvetin ruma jne.- kanyon
No toi on kyllä ihan kuin mun elämää. Ja mun mies sentään OLI romanttinen ensimmäisen vuoden.
Kyllä, minä teen asioita joista HÄN tykkää: laitan päälleni jotain pientä ja seksikästä, lähettelen tuhmia kuvia silloin tällöin ja olen spontaani. Ja olen kyllä kertonut tälle hiton tallukalle, että teen sen HÄNTÄ varten.
Mutta auta armias, kun tullaan siihen, mitä minä toivoisin. Ei puhettakaan. Minä haluaisin ja olen sanonut, keskustellut ja nykyään huutanutkin, että koita nyt jumankekka sanoa jotain kaunista, puhua mulle, kysyä, et mitä kuuluu ja joskus vaikka ihan vaan hieroa. Koska minä RAKASTAN hieromista.
Mikä vittu siinä on, että ei menen jakeluun.
Asia on päällä ja kyllä, MINUA VITUTTAA.
Olen alkanut vähentämään näitä omia spontaaneja juttuja, koska en vaan viitsi jaksaa enää tehdä häntä onnelliseksi, koska hän ei selvästikään ota koppia em asioista.
Ja kun hän haluaa seksiä (paljon useammin kuin minä) hän ei vaan tunnu putkiaivoillaan ymmärtävän, että nimenomaan noilla keinoin, joita sanoin, hän saisi mut ihan liekkeihin. Olen antanut siis käyttöohjeet itseeni, mutta: Kun ei. Se on kuulemma vitulla kiristämistä.
Ihan oikeasti.
Mä olen kaunis ja seksikäs, mutta en suostu tällaiseen. Mitäs siitä sanotte? - ---
kanyon kirjoitti:
No toi on kyllä ihan kuin mun elämää. Ja mun mies sentään OLI romanttinen ensimmäisen vuoden.
Kyllä, minä teen asioita joista HÄN tykkää: laitan päälleni jotain pientä ja seksikästä, lähettelen tuhmia kuvia silloin tällöin ja olen spontaani. Ja olen kyllä kertonut tälle hiton tallukalle, että teen sen HÄNTÄ varten.
Mutta auta armias, kun tullaan siihen, mitä minä toivoisin. Ei puhettakaan. Minä haluaisin ja olen sanonut, keskustellut ja nykyään huutanutkin, että koita nyt jumankekka sanoa jotain kaunista, puhua mulle, kysyä, et mitä kuuluu ja joskus vaikka ihan vaan hieroa. Koska minä RAKASTAN hieromista.
Mikä vittu siinä on, että ei menen jakeluun.
Asia on päällä ja kyllä, MINUA VITUTTAA.
Olen alkanut vähentämään näitä omia spontaaneja juttuja, koska en vaan viitsi jaksaa enää tehdä häntä onnelliseksi, koska hän ei selvästikään ota koppia em asioista.
Ja kun hän haluaa seksiä (paljon useammin kuin minä) hän ei vaan tunnu putkiaivoillaan ymmärtävän, että nimenomaan noilla keinoin, joita sanoin, hän saisi mut ihan liekkeihin. Olen antanut siis käyttöohjeet itseeni, mutta: Kun ei. Se on kuulemma vitulla kiristämistä.
Ihan oikeasti.
Mä olen kaunis ja seksikäs, mutta en suostu tällaiseen. Mitäs siitä sanotte?Olis pitänyt vaihtaa jo aikaa sitten.
- He´s so cute
Aika vanha ketju mutta kai aina yhtä ajankohtainen. Oma mieheni ei ole romanttinen ap:n ajattelemalla tavalla, eikä haittaa, sellaiseksi jos se nyt heittäytyisi niin epäilisin että on jotenkin vinksahtanut.
Tapailin aikoinani miestä jolla oli tapana tuoda kukkia ja suklaata, joo, mut ei silti sulattanut sydäntäni, ahdistuin koska koin sitä kahlitsevana.
Mieheni (naimisissa 12 vuotta) on ehkä koko yhdessäolomme aikana tuonut minulle kukkia yhteensä neljä kertaa, jos haluan kukkia ostan ne itse.
Toisaalta, mieheni hoitaa kodissamme miehen työt, huoltaa autoani, käy usein kaupassa pyytämättä ja on hoitanut perhettämme kun sairastellaan. Se on rakkautta ja minusta myös romantiikkaa, huomaan kuinka meistä huolehtiminen on hänelle tärkeää vaikka hän ei välitä jostain elokuvien luomasta "romantiikasta".
Saan kuitenkin kärpertyä kainaloonsa kun katsotaan elokuvia ja halaukset ja muut hellyydenosoitukset ovat jokapäiväisiä, se on minusta ainakin sitä "arkiromantiikkaa" enkä muuta kaipaakaan.
Ai niin, ja joskus kun hän tulee sieltä kauppareissultaan on tuonut jotain mukavaa yllätystä muutenkin, koska ajatteli minua....
Meitä on joka lähtöön, romantiikka vaan tarkoittaa ihmisille eri asioita. - Anonyymi
Omista toiveista on hyvä puhua, ja miettiä itse mitkä ovat reunaehsot joista itse ei jousta. Jos miehesi ei taivu romantiikkaan toivomallasi tavalla, etkä koe hänen tapojansa sinulle sopiviksi, on aika käydä siitä ongelman vakavuuden tasoinen keskustelu. Eli jos asia on sinulle tärkeä, tee selväksi, että se on tärkeä. Jos hän ei ole valmis kompromisseihin, tai yrittämään toimia toivomallasi tavalla (tai ede sinne suuntaan), toiveenne eivät kohtaa. Tee päätös siitä, mitä sinä haluat, ja mistä olet valmis luopumaan (ja mistä et ole valmis luopumaan), ja jatka sen mukaan.
Minulla myös oli vähän romanttinen mies, enkä osannut aikoinani sitä arvostaa, koska olisin toivonut omien standardien mukaisesti romanttista miestä. En osannut puhua asiasta kunnolla hänen kanssaan. Nyt tapailen miestä (34 vuotias ja lapsikin vielä), joka ei ole romantiikkaa kaiketi koskaan nähnytkään, ja meinaan puhua hänen kanssaan siitä. Olen näyttänyt esimerkkiä, mutta hän ei tee mitään takaisin, ei mitään. Uskon kyllä, että mikäli ihmisessä ei ole hajuakaan romantiikasta/arkiromantiikasta/huomioimisesta, on sellaisen ominaisuuden itselleen kehittäminen todella vaikeaa. Itse ainakin laitan tämän nykyisen kiertoon, mikäli ei yritä oppia uutta. On myös lapsellinen mieslapsi, eli catch and release, joku muu voi ottaa kopin hänestä. Miehesi on ehkä tiukemmin kiinni nykyisessä postmodernissa ajassa kuin sinä.
Romantiikka alkuperäisessä merkityksessään on mennyttä maailmaa, ei se kuulu 2020-luvulle.- Anonyymi
Meillä homma menisi niin, että jos mies heittelisi ruusunlehtiä jne. (vaikka ihanaltahan tuo kuulostaa) niin tulisi heti mieleen: "Haluaa seksiä". Se olisi jotenkin liian läpinäkyvää. Haluan kyllä miestäni, siitä ei olisi kiinni mutta..en tiedä, kait meitä naisia on sitten erilaisia :-)
No vähän ristiriidassa olet ajatuksesi ja miehesi kanssa: kuinka sitten seurustelet sellaisen miehen kanssa? Tuntuu että romantiikka Sinulle on tärkeä osa ja samalla toteat seurustelevasi epäromanttisen miehen kanssa. Sitten on olemassa jokin muu syy suhteellenne jos suljit silmät tärkeälle, SINULLE tärkeälle asialle. Onhan monenlaisia miehiä, mutta toki hyvin paljon kompleksoittuneita juntteja jotka kompleksinsa vallassa luulevat että äijä on silloin mies, jos on vähäpuheinen, kova ja puhuu vain outojen varaosista. Silloinhan autoasentajanainen on paras nainen hänelle. Ihmettelen kuinka kauan vielä jaksat jatkaa ihmiskokeita omalla kohdallasi.
- Anonyymi
Miten niin kukaan ei tykkää katsoa auringonlaskua? Minä voisin katsoa yksinkin auringonlaskua vaikka koko loppuelämäni. Se on aina huikea kokemus!
Mitkä värit! t. mies - Anonyymi
Täytyy näin jo keski-ikäisenä miehenä kommentoida, että romantiikasta pitäviä miehiä on paljon enemmän kuin naisia. Itse olin vielä parikymppisenä romantikko. Kirjoitin rakkaus runoja, järjestin pieniä romanttisia yllätyksiä, ja lauloin välillä serenadeja, mutta valitettavasti naiset minusta tuon romantiikan poistivat. Kukaan vuosikymmenien aikana tuntemani nainen ei arvosta romantiikkaa, vaan vahvoja miehiä, jotka eivät tunteile, ja sillä lailla minäkin jo tuon nuoreedun jälkeen 20 vuotta olen mennyt. Niinpä minäkin pidän tuon romaatiikan vain omassa päässäni, ja yksin käyn auringonlaskuja ihailemessa ja päästään kyyneleen kun kuulen koskettavaa musiikkia.
- Anonyymi
No voi harmi! Tosi ikävää, että tuollainen romanttinen mies on "mennyt hukkaan", eikä kukaan tapaamasi ole osannut piirrettäsi arvostaa. Itse olisin aivan onnessani tuollaisesta 😍 Ehkä tuonkin voi viedä liiallisuuteen, mutta sopivasti olisi kiva. Minusta on aivan ihanaa, jos mies kyynelehtii minun vuokseni. Se osoittaa, että on vahvoja tunteita. Mielestäni miehen ei tarvitse olla mikään kylmä ja tunteeton naistaan kohtaan.
- Anonyymi
Mieheni pierasi unissaakin kun katsoin hänen vieressään joskus romanttista leffaa juuri sillä kohdalla kun sankari sai vihdoin naisen. Varmaan jokin merkki kuinka romanttinen on.
- Anonyymi
Kynttelilöillä on kaksi päätä.
Se voi joskus olla toisinkin päin, eli mies on romanttinen, mutta nainen ei
- Anonyymi
Eivät ne miehet romanttisia, jotkut voivat olla ja höynäätettäviä olla muutenkin. Miehet ajattelee asioita kokonaisvaltaisesti.
Raha on miehille ja auto, jotka ovat romanttista.
Itsekin ajattelen vain omaisuuta varallisuutta, rahaa ja alle uutta sähköTESLAA, ei tuu mieleenkää , edes nainen, niin uppoutunut olen - Anonyymi
Ostin kerran tuoreelle ihastukselleni 20 ruusun kimpun kukkakaupasta kalliita isoja punaisia ruusuja.
Hän tuhahti ja heitte ne lähimpään roskikseen, se suhde loppui siihen.
En suosittele romantiikkaa mieheltä, mun vaimo ainakin sanoo, "älä lässytä, pane kuin mies".- Anonyymi
Riippuu tietenkin naisesta. Itse olisin ilahtunut kovasti tuollaisesta
- Anonyymi
Tosi kummallista, että joku ajattelee romantiikan olevan "homomaista" tai vain naisille sopivaa. Minun mielestäni ei ainakaan ole, mutta onhan meitä joka junaan, niin miehiä kuin naisiakin. Toisille romantiikka on itsestään selvä osa parisuhdetta, mutta ilmeisesti ei kaikille.
Ainakin voisi koittaa viestittää hänelle, että ei romanttisuus mielestäsi tee miehestä yhtään vähemmän miehekästä. Se vain on tapa osoittaa tunteitaan naista kohtaan. Ja eikös sellainen ole päin vastoin hyvin heteromaista, kun osoittaa kiinnostusta vastakkaista sukupuolta olevaa henkilöä kohtaan? - Anonyymi
Yritin monia vuosia vääntää rautalangasta exälle hyvin nätisti keskustelemalla tuosta miten tarvitsen romantiikkaa ja millä tavoin hän voisi sitä minulle osoittaa. Ihan vain rakkaudesta ja olisin ollut halunnut tehdä hänelle tärkeitä asioita samalla ajatuksella jos olisi vain puhunut. Heitin kyllä elämästäni hukkaan aivan liian monta vuotta sillä ei mennyt jakeluun sitten millään, puuttuiko tunne vai mikä mutta älä anna hyviä vuosiasi ihmisille joka ei aivan täysin loksahda kohdilleen eikä sinun toiveitasi arvosta vaikka kuinka yksityiskohtaisesti selittäisit. Saattaa iskeä katkeruus.
- Anonyymi
Oliko ruusuntuoksuinen pieru? Jos oli, halusi sillä lämmittää sun mieltä, et samaistuisit elokuvan naiseen, kun sankari nukkuu vieressäsi Ruususen unta? Romantiikkaa voi toteuttaa monella tavalla, lämmin pieru lämmittää huoneilmaan, ni ei tarvi nostaa peittoa korviin ku lämmin puhallus yltää pakaroiden välistä ilmoille?
- Anonyymi
Sinulla kävi huono tuuri. Olet itse kovasti romantiikkaa kaipaava. Mutta miehesi on ilmeisesti sisäistänyt Simo Salmisen Porno laulun opetukset jossa sanotaan:
"Ennenkin on laulettu ja nuotit pantu nippuun
minä laulan roisit laulut ihan suoraan
romantiikka se ei sovi jätkälle".
Miehesi on tätä lajia, hän ei liene kovinkaan paljon muutettavissa romanttiseksi.
Mutta jos hän on muuten hyvä mies ja kohtelee sinua hyvin niin sinun on ratkaistava riittääkö se hyvin kohtelu vai täytyykö sinun romantiikan nälän vuoksi vaihtaa miestä.- Anonyymi
Minä ainakin voin huonosti, kun exäni ei mielestäni huomoinut minua tarpeeksi siten, kuin parisuhteessa odotan toista huomioitavan. Jos haluaa olla tavallisessa, kahdenkeskisessä parisuhteessa, niin se kumppani on ainoa ihminen maailmassa, joka voi nämä romanttiset tarpeet tyydyttää. Hän jäikin entiseksi, ja nyt olen päässyt paremmin huomioivan, ihanan miehen kainaloon.
- Anonyymi
Siinäpä kysymys jota on hyvä itse kunkin miettiä mielessään. Ei muutu ihminen muuksi.
En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta mielestäni ette kohtaa romanttisesessa mielessä. Miehesi ei ehkä ole romantikko sinun mittapuulla, mutta on ehkä sitä omasta mielestään. Romantiikka on vaikea laji. Tietenkin odotusarvoista pitäs keskustella, mutta kun romantiikka on vaan sellaista härdelliä, että kumppanin pitäisi osata yllättää sinut sellaisella, jota oikeesti haluat mutta et osaa odottaa.
- Anonyymi
Mitähän tälläiset ei niin romanttiset ovat ajatelleet ennen ensimmäistä seurustelusuhdetta? Ovatko he unelmoineet jostakin siihen suhteeseen kuuluvasta?
- Anonyymi
Lakkaa käyttämästä Me Naiset ja Demi & yms luovaa kirjallisuutta päänalusena tyynyn alla kun menet nukkumaan.
- Anonyymi
Vuoden 2008 ongelmat on jo varmasti ratkaistu tavalla tai toisella. Mikähän on vanhin viestiketju mitä voisi kommentoida?
- Anonyymi
Itse en kaipaa tuollaista romantiikkaa. Minusta romantiikkaa on se, kun mies osaa arjessa halata ja silitellä kun istutaan sohvalla vierekkäin. Itse halaan mielelläni.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2143534- 1202083
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641724Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2071717- 1741568
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861466- 531304
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751251- 591228
- 1191141