Säälittävää

tuonne treffipalstalle :) Kävin selailemassa profiileja ja löytyihän sieltä "vanhoja tuttuja". Uudessa paketissa, mutta ei voi erehtyä :) Eikö olisi helpompi elämä jos pystyisi entistensä kanssa keskustelemaan asiat kuntoon ettei tarvitse jatkuvasti raapustaa uutta profiilia ja onkia uutta saalista? On kai ymmärrettävä että peilistä vika löytyy jos jatkuvasti täytyy olla haku päällä :) Vai onko se vain se uutuudenviehätys uuden ihmisen kanssa joka antaa sen haetun jännityksen elämään? Mitään pidempää ja kestävämpää ei etsitäkään. No, jokainen tavallaan. Ehkäpä siihen roikkumiseen jää kiinni aikansa sitä harrastettuaan. Riippuvaisuus kasvaa eikä siitä pysty enää irrottautumaan vaikka jonkun sattumalta löytäisikin.
193061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Surkeimmat kirjoittavat löytäneensä, jättävät profiilin edelleen, kirjoittelevat edelleen...mitähän siitä pitäisi päätellä.

Ei tainnutkaan löytyä vaikka suklaata onkin.

Äänestä

roikkua siellä samalla profiililla vuodesta toiseen löytämättä yhtään ketään koskaan. On niillä ihmisillä ainakin ollut joitain suhteita välissä, jos ovat profiilinsa ehtineet poistaa. Minkä sortin roikkuja itse olet?

Äänestä
  • jotka yrittää roikkua kiinni todellisuuden ihmeellisessä maailmassa :)

    Äänestä

Mitä vittua se sulle kuuluu kuka täällä ilmoittelee?

Äänestä
  • vastauskin yhdeltä roikkujalta :) No tuo käytös ja asenne jo selittääkin paljon... eipä enempiä tarvitse ihmetellä, ainakaan sinun osaltasi ;)

    Äänestä

  • tulipas tuohtunut kirjoitti:

    vastauskin yhdeltä roikkujalta :) No tuo käytös ja asenne jo selittääkin paljon... eipä enempiä tarvitse ihmetellä, ainakaan sinun osaltasi ;)

    vaan vittuuntunut teihin naukujiin täällä!
    Tiiä häntä sitten miten on.

    Äänestä

  • sitten oli kirjoitti:

    vaan vittuuntunut teihin naukujiin täällä!
    Tiiä häntä sitten miten on.

    eiköhän me mahduta kaikki tänne sulassa sovussa, niin säälittävät, ei-säälittävät, etsijät, löytäjät, uudelleen etsijät ynnä muut!

    Että ei sen pitäs sun elämääs haitata, vaikka jollain oiskin ollu ilmotus deitissä vaikka 10 vuotta :)

    Morjens ja valoisaa kevättä!

    Äänestä

samapa tuo. Onhan sekin säälittävää joka vloppu lähtee baariin ettimään naisseuraa. Eipä se mikään vaiva oo pitää profiilia voimassa netissä vaikka kävisin kerran kuukaudessa täällä.

Äänestä

miesten halu vääntää uusi profiili johtuu naisien "typeryydestä."

Koska 90% on kiinni siitä minkälaisen aloituksen teet. Teet uuden profiilin voit koittaa uudestaan ja sanoa sen minkä hoksasit 5 minuuttia liian myöhään eka kerralla.

Äänestä
  • miehen omalta typeryydeltä jos huonon aloituksen tekee. Miten ihmeessä se voisi olla vastaanottajan vika??? Mutta niin kai se on että jos mies on typerä, se on naisen vika. Nainen kai hänet on tänne synnyttänyt ja kasvattanutkin...

    Äänestä

mieluummin täällä kuin kapakassa. Vaikka 10 vuotta tai niin kauan, että sattuu se oikea sen oman profiilinsa tekemään. Minun profiili, minun asia mitä teen :).

Äänestä

Aloin kuntoilemaan säännöllisesti jo 2006 lopussa. Pitää testata että missä vaiheessa naiset alkaa vastailemaan?

Äänestä

wtyw et ert hjekjrht kej tjy ekrjty ekt hyer ytjekh rtylkjekty ert yöejh tykjew4h yö4 yöl4y. 4yl j4e5y 34kljöyh kl34jh5 ylkj34h 5ykj4h 5ykjh 43kjy5 34kjy5 hk3j4h 5yj4h3y, 34y5h34l5yh 3kjh 4y 345 yj34jh 5yj34hy43y. 43lhy ljk4h y5j34h5 y34y5.

Tökkii!

Äänestä

ja kirjoittaa säälittävä aloitus vieraiden ihmisten säälittävästä roikkumisesta. itsellä ei ole profiilia eikä tule, ihmettelen vain mitä se kenellekään kuuluu kuinka kauan porukka roikkuu palstoilla. säälittävää vakoilla muita, hanki oma elämä niin ei harmita muiden tekemiset.

Äänestä
  • tarkoitettu selailtavaksi. Minkäs sille mahtaa jos tutut tulee vastaan. Siinä vaan aina pieni hymy väkisinkin syntyy kun ajattelee että vielä sinäkin rassukka olet hakusessa...

    Äänestä

  • ovat nähdäkseni kirjoitti:

    tarkoitettu selailtavaksi. Minkäs sille mahtaa jos tutut tulee vastaan. Siinä vaan aina pieni hymy väkisinkin syntyy kun ajattelee että vielä sinäkin rassukka olet hakusessa...

    ei olekkaan rassukka, vaan fiksu ihminen, joka oottaa laistansa tulevaksi. JOs sinun laisesi vain katselevat, niin eipä juuri ole toivoa, että tulisi omaa luokkaa olevaa profiilia vastaan.

    Äänestä

  • hän****** kirjoitti:

    ei olekkaan rassukka, vaan fiksu ihminen, joka oottaa laistansa tulevaksi. JOs sinun laisesi vain katselevat, niin eipä juuri ole toivoa, että tulisi omaa luokkaa olevaa profiilia vastaan.

    Olemme
    suomessa ja jokaisella on yksilön vapaus. Emme kukaan ole oikeutettuja tuomitsemaan muita, kun itse emme ole täydellisiä:). Jokainen tekee niin kuin itse tuntee tekevänsä itselleen oikein. Kaikkea hyvää teille kaikille:)

    Äänestä

  • ovat nähdäkseni kirjoitti:

    tarkoitettu selailtavaksi. Minkäs sille mahtaa jos tutut tulee vastaan. Siinä vaan aina pieni hymy väkisinkin syntyy kun ajattelee että vielä sinäkin rassukka olet hakusessa...

    vailla kumppania. käsittääkseni, miten sitten olet jonkun toisen yläpuolella, jolla tuolla profiili auki?
    Mistä tiedät vaikka kyseinen profiili olisi avattu minuuttia ennen kuin huomasit sen? Sitten sinä yksinkertaisena ihmisenä kuvittelet että tuokin ollut täällä koko ajan..

    Äänestä

  • kai itsekin kirjoitti:

    piirtäjiä halutaan olla:=)Tän vuoden alusta uudet profiilit alkavat viissataatuhattajotain..siitä alespäin, mitä pienempi sarjanumero, sitä kauemmin roikkunut.Numeron näät kun viet nuolen "profiili" päälle, älä klikkaa.
    Kuka, millainen ihminen jaksaa vuoskaupalla roikkua deittipalstalla?Itsel oli vuoden profiili, aktiivisena ehken 6kk:tta.
    Nainen nääs, joka näki mikä on täällä touhu :=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jäädä roikkumaan kirjoitti:

tuonne treffipalstalle :) Kävin selailemassa profiileja ja löytyihän sieltä "vanhoja tuttuja". Uudessa paketissa, mutta ei voi erehtyä :) Eikö olisi helpompi elämä jos pystyisi entistensä kanssa keskustelemaan asiat kuntoon ettei tarvitse jatkuvasti raapustaa uutta profiilia ja onkia uutta saalista? On kai ymmärrettävä että peilistä vika löytyy jos jatkuvasti täytyy olla haku päällä :) Vai onko se vain se uutuudenviehätys uuden ihmisen kanssa joka antaa sen haetun jännityksen elämään? Mitään pidempää ja kestävämpää ei etsitäkään. No, jokainen tavallaan. Ehkäpä siihen roikkumiseen jää kiinni aikansa sitä harrastettuaan. Riippuvaisuus kasvaa eikä siitä pysty enää irrottautumaan vaikka jonkun sattumalta löytäisikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu