Globaalikapitalismi ajaa maailman lamaan

30 -luvun suurlamaa edelsi nykyisenkaltainen globaalin maailmantalouden rakentamisyritys, silloin sitä kutsuttiin vapaan maailmankaupan nimellä.

Seuraukset olivat tuhoisat, pääomat keskittyivät harvojen käsiin ja tulonjako työn ja pääoman välillä vääristyi, tuotantosektori ei jakanut riittävästi ostovoimaa suurelle kansanosalle vastineeksi työllä tuotetulle lisäarvolle, jonka seurauksena kysyntälama räjähti maailman silmille.

Nyt lähestytään maailmassa samaa tilannetta. Globaalikapitalismi hakee maksimaalista voittoa, yhtenä keinona minimoiden tuotantokustannukset eli myös palkat niiden osana. Tämä johtaa tuotantokyvyn ja kulutussektorin ostovoiman vääristymiin, ostovoimaa ei siirry oikeassa suhteessa eikä oikeaan paikkaan sinne, missä lisäarvo synnytetään työnteolla. Jonkin aikaa homma pelaa sen turvin, että ostovoimaa saadaan aikaiseksi lainarahan turvin, josta taas globaali pääoma odottaa muhkeita voittoja, mikä pahentaa kierrettä, ostovoiman ja tuotannon suhde ja kohdentuminen ei toimi.

Kun kysyntää ei voida enää luotolla antaa muualle, missä tuotanto tehdään, eikä sitä jaeta myöskään tuotannon aikaansaaville, tulee kysyntälama viiveellä ja rajusti.

Tilannetta pahentaa globaalikapitalismille tyypillinen piirre, pääomien epätoivoinen pyrkimys hakeutua maksimaalisen voiton lähteille, joka johtaa hallitsemattomiin ja tuhoisiin heilahteluihin, kuten esim. nyt on käynyt pääomien hakeutuessa raaka-ainepörsseihin, minne on syntynyt kupla.

Toki nämä kaikki kuplat puhkeavat, markkinat hoitavat tavallaan asiat kuntoon, mutta samalla tulee valtavia katastrofeja, koska markkinoiden liikkeet ovat massiivisia, maailmanlaajuisia ja hallitsemattomia. Suurlama tekee tuhoisaa jälkeä ja voi myös saada aikaan suursodan.

Globaalikapitalismi on taakse katsomista, paluuta entiseen, jo aiemmin huonoksi havaittuun talousmalliin. Maailman paras talousmalli on ollut edelleen pohjoismaissa silloin, kun kansantaloudet olivat vielä sopivasti säänneltyjä ja ohjattuja markkinatalouksia. Muutenkin maailman talouden jakaantuminen kansantalouksiin ominen sääntöineen ja suojauksineen on ollut parasta kasvun ja vakauden aikaa maailman taloudessa.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11257&sort=false
2247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Säännöstely olisi ainut keino, mutta siihen ei taida olla paluuta; ahneelle ei riitä mikään.
Mutta kaikella on rajansa; eniten tässä pelottaa uuden maailmansodan uhka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isänmaallinen kirjoitti:

30 -luvun suurlamaa edelsi nykyisenkaltainen globaalin maailmantalouden rakentamisyritys, silloin sitä kutsuttiin vapaan maailmankaupan nimellä.

Seuraukset olivat tuhoisat, pääomat keskittyivät harvojen käsiin ja tulonjako työn ja pääoman välillä vääristyi, tuotantosektori ei jakanut riittävästi ostovoimaa suurelle kansanosalle vastineeksi työllä tuotetulle lisäarvolle, jonka seurauksena kysyntälama räjähti maailman silmille.

Nyt lähestytään maailmassa samaa tilannetta. Globaalikapitalismi hakee maksimaalista voittoa, yhtenä keinona minimoiden tuotantokustannukset eli myös palkat niiden osana. Tämä johtaa tuotantokyvyn ja kulutussektorin ostovoiman vääristymiin, ostovoimaa ei siirry oikeassa suhteessa eikä oikeaan paikkaan sinne, missä lisäarvo synnytetään työnteolla. Jonkin aikaa homma pelaa sen turvin, että ostovoimaa saadaan aikaiseksi lainarahan turvin, josta taas globaali pääoma odottaa muhkeita voittoja, mikä pahentaa kierrettä, ostovoiman ja tuotannon suhde ja kohdentuminen ei toimi.

Kun kysyntää ei voida enää luotolla antaa muualle, missä tuotanto tehdään, eikä sitä jaeta myöskään tuotannon aikaansaaville, tulee kysyntälama viiveellä ja rajusti.

Tilannetta pahentaa globaalikapitalismille tyypillinen piirre, pääomien epätoivoinen pyrkimys hakeutua maksimaalisen voiton lähteille, joka johtaa hallitsemattomiin ja tuhoisiin heilahteluihin, kuten esim. nyt on käynyt pääomien hakeutuessa raaka-ainepörsseihin, minne on syntynyt kupla.

Toki nämä kaikki kuplat puhkeavat, markkinat hoitavat tavallaan asiat kuntoon, mutta samalla tulee valtavia katastrofeja, koska markkinoiden liikkeet ovat massiivisia, maailmanlaajuisia ja hallitsemattomia. Suurlama tekee tuhoisaa jälkeä ja voi myös saada aikaan suursodan.

Globaalikapitalismi on taakse katsomista, paluuta entiseen, jo aiemmin huonoksi havaittuun talousmalliin. Maailman paras talousmalli on ollut edelleen pohjoismaissa silloin, kun kansantaloudet olivat vielä sopivasti säänneltyjä ja ohjattuja markkinatalouksia. Muutenkin maailman talouden jakaantuminen kansantalouksiin ominen sääntöineen ja suojauksineen on ollut parasta kasvun ja vakauden aikaa maailman taloudessa.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=11257&sort=false

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu