kuka tietää ketä ovat olleet alkukarsintojen tuomarit? Ainakin toistaiseksi jatkoon menneiden perusteella voi pättellä, että kärki-olavivirta -viihdeohjelmat linjalla menään!
Tuleepa leikkisästi jopa mieleen, että tämäkin kisa on pitänyt järjestää, jotta tietyt, jo kaikki kisat moneen kertaan kolunneet "laulajat" saataisiin voittamaan edes jossain kisassa! Ja sehän onnistuu kun itse tuomaroi! Yksi Ovirta tuomari kun on sanonut ettei sellaisen kanssa kannata edes levyä ruveta tekemän, joka on kaikki kisat kolunnut - mutta nämä kyseiset nyt jatkossa olevat ovat kolunneet kilpailuja mahtavan määrän! Miksi aina ne samat naamat, joiden laulutaito??????? on todistetusti tullut todetuksi jo vaikka sitten missä kisoissa. Kisa on vasta alkusuoralla, mutta me voidaan sanoa voittaja jo nyt 99,8%n tarkkuudella! Ei liene kenenkän vaikea arvata, jos yhtään on tietoinen taustoista vuosien varrella? Kriteereitä kun monesti ja yleensä ovat olleet mm tuomarin hyvä ystävä/tyttöystävä/pokakaveri/viihdeohjelmie oma artisti eikä SE LAULUN HALLITSEMINEN!Kaikki osaavat laulajat menköön muualle ja toivottavasti tajuavat mennä nytkin!
Joku raja/määrä kilpailuihin osallistumisessa olisi hyvä saada tietää tältä kyseiseltä "kaikenmukatietävältäja osaavalta tuomarilta" että kuinka monessa kisassa sitä on pitänyt käydä ryvettämässä itsensä että ei kelpaa enää? Näyttää että n. 100 kilpailua ei ole vielä mitän, joka todistaa, että jos tuolla itsensäesilletuontimäärällä kukaan OIKEA kykyjenetsijä ei ole edes heristänyt korviaan - niin ainesta ei todella ole! Joten näyttää siltä ainakin toistaiseksi, että ihan tyhjää kisaa taas pyöritetään - tai sanotaan että järjestäjien omasta piiristä saadaan se joku voitamaan edes jotain!
Iskelmälaulun-SM
63
6907
Vastaukset
- nyt sitten
tulla, keitä TE nyt sitten olettekin.
"Kisa on vasta alkusuoralla, mutta me voidaan sanoa voittaja jo nyt 99,8%n tarkkuudella!"- pelletär
Mutta edelleen kiinnostaa onko Anttolan hovista jatkoonpäässeitä. Pidin itse parista paremmasta laulajasta. Tuomari ei taas tainnut tykätä kenestäkään. Missä mättää, että nykyään on ns, pomppukisoja, jotka yliviivataan koko kilpailupaikkaluetteloista?
Onks tää sitä hierarkian uudelleen järjestäytymistä vai? - mikkis-100
pelletär kirjoitti:
Mutta edelleen kiinnostaa onko Anttolan hovista jatkoonpäässeitä. Pidin itse parista paremmasta laulajasta. Tuomari ei taas tainnut tykätä kenestäkään. Missä mättää, että nykyään on ns, pomppukisoja, jotka yliviivataan koko kilpailupaikkaluetteloista?
Onks tää sitä hierarkian uudelleen järjestäytymistä vai?Eipäs mennä asioiden edelle!
Kisaan on tulossa uutta "verta" ja sitten on maailman kirjat sekaisin jos ei tule jatkossa pientä vipinää, jo niin nokkaansa nostavat jokavuotiset laulajat, vapiskaa...kohta kuuluu ihmeitä! ;) - laki sen
pelletär kirjoitti:
Mutta edelleen kiinnostaa onko Anttolan hovista jatkoonpäässeitä. Pidin itse parista paremmasta laulajasta. Tuomari ei taas tainnut tykätä kenestäkään. Missä mättää, että nykyään on ns, pomppukisoja, jotka yliviivataan koko kilpailupaikkaluetteloista?
Onks tää sitä hierarkian uudelleen järjestäytymistä vai?estää, ettei täällä vois arvuutella voittajaa?
- eikä hörhön rauta ruastu!
mikkis-100 kirjoitti:
Eipäs mennä asioiden edelle!
Kisaan on tulossa uutta "verta" ja sitten on maailman kirjat sekaisin jos ei tule jatkossa pientä vipinää, jo niin nokkaansa nostavat jokavuotiset laulajat, vapiskaa...kohta kuuluu ihmeitä! ;)Juuh, minähän se voittajien rivistössä hyvin todnäköisesti seisoskelen,
jos en sairastu
=P - maaret85
ettei vaan eräs " lehti nainen" voittaisitämän kisan..ihmetyttää että se pärjää ihan ok joka kisassa vaikkei todellakaan ole kummoinen laulaja.tuttuja taitaa olla tyomarit vai olisikohan lehti sponsorina..?
- KERÄILE
iskelmäilloissa sopivia laulajia varsinaiseen semifinaaliin, jossa sitten jyvät karsitaan akanoista ja ammattituomaristo on paikalla...
Jos Lexa on tuomaristossa, niin ei siellä kaveruudet eikä entiset saavutukset paina. Samoin on myös Extraviihrteen Puonnin Kalen kohdalla.
Olen nääs takavuosina ollut ko miesten arvosteltavana. Eikä silloin entiset meriitit painaneet vaan senhetkinen tilanne.- unelias
Ei ou tullut vastausta, yksinkertaiseen kysymykseeni. Extraviihe ja Hakkinox, laittakaa jatkoonpääsijät näkyville, siis nimen tasolla.
Jos ei vastauksia tuu, näette kaikki - barpelle kisoja ovat. Pittäkö kertoa satua susista ja junapulkista? - extraviihteen sivuilla
unelias kirjoitti:
Ei ou tullut vastausta, yksinkertaiseen kysymykseeni. Extraviihe ja Hakkinox, laittakaa jatkoonpääsijät näkyville, siis nimen tasolla.
Jos ei vastauksia tuu, näette kaikki - barpelle kisoja ovat. Pittäkö kertoa satua susista ja junapulkista?siis ne joita tossa eka kirjoituksessa tarkoitettiin.
Kaiketi Hakkivoxilla on ihan omat Iskelmälaulun SM-kisat. Kyse ei nyt ole niistä ollenkaan! - Uskokaa jo
extraviihteen sivuilla kirjoitti:
siis ne joita tossa eka kirjoituksessa tarkoitettiin.
Kaiketi Hakkivoxilla on ihan omat Iskelmälaulun SM-kisat. Kyse ei nyt ole niistä ollenkaan!Kyllä ne ovat samaa kisaa vain kahdessa portaassa eli Extraviihde hakee lisää semifinalisteja karsinnoilla. Hakkivoxin valittujen ei tarvitse enää karsia vaan pääsevät suoraan Kiuruvedelle. Soittakkaa vaikka Puonnille Extraviihteeseen. Näin kertoili.
- Iiris64
Uskokaa jo kirjoitti:
Kyllä ne ovat samaa kisaa vain kahdessa portaassa eli Extraviihde hakee lisää semifinalisteja karsinnoilla. Hakkivoxin valittujen ei tarvitse enää karsia vaan pääsevät suoraan Kiuruvedelle. Soittakkaa vaikka Puonnille Extraviihteeseen. Näin kertoili.
Tuoltahan nuo jo jatkoon päässeet löytyvät extraviihde.fi -sivustolta.
- tilletalle

koko kansan huvina! Taitaa olla syntymässä oikein monopolien monopoli. Joissa pärstäkertoimien mukaan jaellaan lupia ja kieltoja kisoihin osallistumisiin. Sattaapa vaikuttaa jopa tavallisiin karaokeiltoihinkin.
Mitä ihmeen kaikkivaltiaita nää oikein ovat? Samaa, omaa tuttua porukkaa hämmennettään nyt kahdessa kasarissa vai?
Itseasiassa taitaa olla useampiakin kattiloita tulilla. Totta vieten on hyvä asia, että tuomaristo vaihtuu. Eli kahmikaa vaikka kahdella kauhalla kisailijoita. "Uudistuksen" vaikutus lienee näkyy vasta kisojen loppupäässä. Mutta mikään sitä ennen ei tosiasiassa oikeasti muutu. Hyvä keino hankkia uusia markinaaliryhmiä, tukemaan eliitin harrastusta. Eikä lie kiellettyäkään? Ei ole onneksi pakko osallistua. Eri asia on tietysti, että ei saa osallistua. Minä ja mieheni emme varmasti ole ainoita, ehkä vain siinä, että meille on langetettu mielivaltaisesti ikuinen kilpailukielto. Vaikka se oli suositus, silti se on käytännössä langetus. Valitettavasti mulla on todella suuria ennakkoluuloja, tälläisistä juupas - eipäs yhteistyöjutuista. Siksi minun kirjoituksiani ei tarvitse uskoa millään tasolla.
Huvittaa kun luin kerran Hakkivoxin lauluvihkosta asiakkaiden käyttäytymissäännöt. Pidin sitä lähinnä vitsinä. Ei kai tollaisia asioita tarvitse kirjoittaa, eikö ne ole sanomattakin selviä? Mutta nehän oikeasti rankaisee kilpailijoita!
Tuon tuostakin olen lukenut kuinka joku kilpailija oli diskattu 6. säännön rikkomisesta. Voi helvetti mitä mielivaltaa. Kuka muuten määrittelee, mikä on tuomariston arvostelua, mikä on asioista selvänottamista tai palautteen antamista? Vastaan: He itse - kartellia rakentavat ohjelmatoimistot.
Mehän palataan tällä kulttuurialueella, torppariaikaa muistuttavaan touhuun. Hyvä ettei luolamiesaikaan. Nähty on. Tallessa on joka ainoa outo lainlukeminen.
Ohjelmatoimistot laatikaa nyt itsellennekin rangaistuksia ja sääntöjä omasta käytymisestänne.
Harhauttelette ihmisiä, hämmennätte meitä kaikenlaisilla juoruilla ja sisäpiiritiedoillanne. Sitten piiriläiset paukuttavat henkseleitään kun porukka on ihan sekaisin asioista. Hyi, mitä touhua! Eiks' olisi ihan paikallaan Sm-tasoisista kisoista puhuttaessa selvittää julkisesti, mitä on tekeillä oikeasti? Totuudessa ei ole varmasti mitään salattavaa? Ettei täällä tarviisi kenekään turhaa spekuloida ja aiheuttaa suorastaan vääränlaista mainostamista teillekin ev ja hv.
Jos selvityksiä ei haluta tai katsota tarpeelliseksi tehdä, se jo osoittaa, mikä on asenteenne karaokeharrastajia kohtaan, eikö?
Minä kysyn aina ensimmäisenä ravintolasta, kuka vetää, kenen ohjelmatoimisto järjestää, oli kyseessä tavallinen karaokeilta tai - kilpailu. Kuljen tiettyjen vetäjien perässä. He ovat karaokesta nautiskelijoita ja vetävät muuten porukkaa tosi paljon. Hienoa! (Eivätkä pelleile nappuloidensa, eikä ihmisten kanssa.) He panostavat todella harrastuksesta nauttimiseen, aina yleisöä myöten. Teksi mieleni niin kirjoittaa keitä ovat, mutta en varmasti ole ainoa jotka ovat huomanneet nämä helmet! Niitä onneksi riittää.
Antaahan ajan kulua, saavat mullikatkin pellolle keväällä päästyään nurmikon mullalle. Ei paljoa nautiskeltavaa sitten multakokkareiden seasta löydykään. Ugh!
Pitäkää pintanne todelliset karaokenystävät, lukuisat ohjelmatoimistot ystävällisine vetäjineen ja omistajineen. Etsikää luotettavia, uutta tarjoavia yhteistyökumppaneita, pitäkää levystönne ajantasalla, vaikka vähän edelläkin. Olkaa omia itseänne, niin kuin olettekin!
Saatte meidät karaokeystävät pysymään uskollisesti asiakkainanne. Nauttien karaoken oikeasta vapauttavasta energiasta. Eikä meistä kukaan sorru vallanhimoisten karaokekeisareiden ruoskittaviksi, muuta kuin joskus uteliaisuuttamme.
Tästä karaokesta ollaan tekemässä koko kansan huvin sijaan, sisäpiiri, eliittiväen harrastuspiiri, johon kynnys taitaa olla melko korkea, ihan tavalliselle laulua rakastavalle konkarille. Aina uusia yrittäjiä tietysti maksajiksi riittää ja lankeavat muutaman kerran kokeilemaan. Sen aikaa, mitä tehdäkseen ovat.
Enkä taaskaan haukkunut, kerroin vain oman näkemykseni karaokessa olevasta roskasta, joka voi tukkia karaoken aidon sydämen. Hämilleen tässä tulee jokainen. Perättömistä keskinäisistä taistelu-uhkauksista, kaappaussyytteistä, kuka mitäkin kisoja saa pitää jne. Vanhojen konkareiden syrjäyttämisiä on nähty.
Koko konseptin totaalista sotkemista. Älkää omiin jalkoihinne sotkeutuko. Yrittäkää pitää vyyhtenne edes jossain kuosissa. Ihan ystävällinen neuvo. Tyhmältä karaokeharrastajalta. Joka narahtaa kuin vanha lauta, päälle astuttaessa, joka kerta! - unelias
Iiris64 kirjoitti:
Tuoltahan nuo jo jatkoon päässeet löytyvät extraviihde.fi -sivustolta.
yhtään nimeä, joka olisi ollut Anttolan Hovissa. Vai tökkiikö tieto nyt vain vetäjän ja extraviihteen välillä.
Vai onko kyseessä harjoittelukisa, joita ei ollutkaan olemassa? Kuten taitaa ollut käyneen kahdelle ensimmäisille toivokärkikisoillekin. Oliskos joku uusi ilmiö taas tullut karaokemarkkinoille? - HÄIVY HELE..VETT..
tilletalle kirjoitti:
koko kansan huvina! Taitaa olla syntymässä oikein monopolien monopoli. Joissa pärstäkertoimien mukaan jaellaan lupia ja kieltoja kisoihin osallistumisiin. Sattaapa vaikuttaa jopa tavallisiin karaokeiltoihinkin.
Mitä ihmeen kaikkivaltiaita nää oikein ovat? Samaa, omaa tuttua porukkaa hämmennettään nyt kahdessa kasarissa vai?
Itseasiassa taitaa olla useampiakin kattiloita tulilla. Totta vieten on hyvä asia, että tuomaristo vaihtuu. Eli kahmikaa vaikka kahdella kauhalla kisailijoita. "Uudistuksen" vaikutus lienee näkyy vasta kisojen loppupäässä. Mutta mikään sitä ennen ei tosiasiassa oikeasti muutu. Hyvä keino hankkia uusia markinaaliryhmiä, tukemaan eliitin harrastusta. Eikä lie kiellettyäkään? Ei ole onneksi pakko osallistua. Eri asia on tietysti, että ei saa osallistua. Minä ja mieheni emme varmasti ole ainoita, ehkä vain siinä, että meille on langetettu mielivaltaisesti ikuinen kilpailukielto. Vaikka se oli suositus, silti se on käytännössä langetus. Valitettavasti mulla on todella suuria ennakkoluuloja, tälläisistä juupas - eipäs yhteistyöjutuista. Siksi minun kirjoituksiani ei tarvitse uskoa millään tasolla.
Huvittaa kun luin kerran Hakkivoxin lauluvihkosta asiakkaiden käyttäytymissäännöt. Pidin sitä lähinnä vitsinä. Ei kai tollaisia asioita tarvitse kirjoittaa, eikö ne ole sanomattakin selviä? Mutta nehän oikeasti rankaisee kilpailijoita!
Tuon tuostakin olen lukenut kuinka joku kilpailija oli diskattu 6. säännön rikkomisesta. Voi helvetti mitä mielivaltaa. Kuka muuten määrittelee, mikä on tuomariston arvostelua, mikä on asioista selvänottamista tai palautteen antamista? Vastaan: He itse - kartellia rakentavat ohjelmatoimistot.
Mehän palataan tällä kulttuurialueella, torppariaikaa muistuttavaan touhuun. Hyvä ettei luolamiesaikaan. Nähty on. Tallessa on joka ainoa outo lainlukeminen.
Ohjelmatoimistot laatikaa nyt itsellennekin rangaistuksia ja sääntöjä omasta käytymisestänne.
Harhauttelette ihmisiä, hämmennätte meitä kaikenlaisilla juoruilla ja sisäpiiritiedoillanne. Sitten piiriläiset paukuttavat henkseleitään kun porukka on ihan sekaisin asioista. Hyi, mitä touhua! Eiks' olisi ihan paikallaan Sm-tasoisista kisoista puhuttaessa selvittää julkisesti, mitä on tekeillä oikeasti? Totuudessa ei ole varmasti mitään salattavaa? Ettei täällä tarviisi kenekään turhaa spekuloida ja aiheuttaa suorastaan vääränlaista mainostamista teillekin ev ja hv.
Jos selvityksiä ei haluta tai katsota tarpeelliseksi tehdä, se jo osoittaa, mikä on asenteenne karaokeharrastajia kohtaan, eikö?
Minä kysyn aina ensimmäisenä ravintolasta, kuka vetää, kenen ohjelmatoimisto järjestää, oli kyseessä tavallinen karaokeilta tai - kilpailu. Kuljen tiettyjen vetäjien perässä. He ovat karaokesta nautiskelijoita ja vetävät muuten porukkaa tosi paljon. Hienoa! (Eivätkä pelleile nappuloidensa, eikä ihmisten kanssa.) He panostavat todella harrastuksesta nauttimiseen, aina yleisöä myöten. Teksi mieleni niin kirjoittaa keitä ovat, mutta en varmasti ole ainoa jotka ovat huomanneet nämä helmet! Niitä onneksi riittää.
Antaahan ajan kulua, saavat mullikatkin pellolle keväällä päästyään nurmikon mullalle. Ei paljoa nautiskeltavaa sitten multakokkareiden seasta löydykään. Ugh!
Pitäkää pintanne todelliset karaokenystävät, lukuisat ohjelmatoimistot ystävällisine vetäjineen ja omistajineen. Etsikää luotettavia, uutta tarjoavia yhteistyökumppaneita, pitäkää levystönne ajantasalla, vaikka vähän edelläkin. Olkaa omia itseänne, niin kuin olettekin!
Saatte meidät karaokeystävät pysymään uskollisesti asiakkainanne. Nauttien karaoken oikeasta vapauttavasta energiasta. Eikä meistä kukaan sorru vallanhimoisten karaokekeisareiden ruoskittaviksi, muuta kuin joskus uteliaisuuttamme.
Tästä karaokesta ollaan tekemässä koko kansan huvin sijaan, sisäpiiri, eliittiväen harrastuspiiri, johon kynnys taitaa olla melko korkea, ihan tavalliselle laulua rakastavalle konkarille. Aina uusia yrittäjiä tietysti maksajiksi riittää ja lankeavat muutaman kerran kokeilemaan. Sen aikaa, mitä tehdäkseen ovat.
Enkä taaskaan haukkunut, kerroin vain oman näkemykseni karaokessa olevasta roskasta, joka voi tukkia karaoken aidon sydämen. Hämilleen tässä tulee jokainen. Perättömistä keskinäisistä taistelu-uhkauksista, kaappaussyytteistä, kuka mitäkin kisoja saa pitää jne. Vanhojen konkareiden syrjäyttämisiä on nähty.
Koko konseptin totaalista sotkemista. Älkää omiin jalkoihinne sotkeutuko. Yrittäkää pitää vyyhtenne edes jossain kuosissa. Ihan ystävällinen neuvo. Tyhmältä karaokeharrastajalta. Joka narahtaa kuin vanha lauta, päälle astuttaessa, joka kerta!Eikö sulla "tilletalle" ole toisiaankaan muuta tekemistä kuin "runoilla" joka aiheeseen "asiantuntemuksiasi" tälle palstalle, ylipitkillä asiantuntemuksilla, joissa mielestäsi olet aina oikeassa?
Häivy "helevettiin" sinä jokapaikan höylähäirikkö!
Olet tosiaankin jotenkin perverssi häirikkö!
Häpeän puolestasi. Mene normaaleihin töihin jos jostain niitä saat!
SILLÄ niin paljon otat ns kantaa ajankäytönkin määrällä / suhteen, ettei normaalilla ajankäytöllä kukaan voi yhteiskuntaa " kusettamatta" noin ehi tehä.
Häivy takavasemmalle tai oikealle. Se on muidenkin kuin minun mielipiteeni. SINÄ -"tilletalle" HÄIRIKKÖ - KERRANKIN
HÄIVY HELE..VETT.. kirjoitti:
Eikö sulla "tilletalle" ole toisiaankaan muuta tekemistä kuin "runoilla" joka aiheeseen "asiantuntemuksiasi" tälle palstalle, ylipitkillä asiantuntemuksilla, joissa mielestäsi olet aina oikeassa?
Häivy "helevettiin" sinä jokapaikan höylähäirikkö!
Olet tosiaankin jotenkin perverssi häirikkö!
Häpeän puolestasi. Mene normaaleihin töihin jos jostain niitä saat!
SILLÄ niin paljon otat ns kantaa ajankäytönkin määrällä / suhteen, ettei normaalilla ajankäytöllä kukaan voi yhteiskuntaa " kusettamatta" noin ehi tehä.
Häivy takavasemmalle tai oikealle. Se on muidenkin kuin minun mielipiteeni. SINÄ -"tilletalle" HÄIRIKKÖOlen samaamieiltä 60-vuotiaana solistina.
- tilletalle
HÄIVY HELE..VETT.. kirjoitti:
Eikö sulla "tilletalle" ole toisiaankaan muuta tekemistä kuin "runoilla" joka aiheeseen "asiantuntemuksiasi" tälle palstalle, ylipitkillä asiantuntemuksilla, joissa mielestäsi olet aina oikeassa?
Häivy "helevettiin" sinä jokapaikan höylähäirikkö!
Olet tosiaankin jotenkin perverssi häirikkö!
Häpeän puolestasi. Mene normaaleihin töihin jos jostain niitä saat!
SILLÄ niin paljon otat ns kantaa ajankäytönkin määrällä / suhteen, ettei normaalilla ajankäytöllä kukaan voi yhteiskuntaa " kusettamatta" noin ehi tehä.
Häivy takavasemmalle tai oikealle. Se on muidenkin kuin minun mielipiteeni. SINÄ -"tilletalle" HÄIRIKKÖMä en kuseta yhteiskuntaa, mutta jotkut sitä tekevät ihan luvan kanssa. Juu oikea työni on muuten höylähäirikkö! Mistäs tiesit?
Minähän en tiennyt mitään, siksi kysyin ja taas joku veti herneet nenäänsä. Oikein kunnolla. Hih hih!
Siinäs näätte kuin ne paljastaa ittensä. Tuon kirjoituksen kopioin ja...
Mulla on aikaa mutta ei öisin,joten se kertonee että käytän öitöni muuhun kuin toisten herjaamiseen. Enkä tee sitä päivälläkään. Tommosen pitkän kirjoituksen kirjoittamiseen menee mulla aikaa noin 15 min.
Sitten taas teen omaa duuniani. Mistäs tiiät vaikka olen lotossa voittanut? Joillakin se vain sattuu olemaan aika vapaata... Voi tasan ei käy onnenlahjat - kun yöllä pitää raivota, eikö sulla ole päivällä aikaa, edes viikonloppuisin. Mä teen töitä silloinkin, mutta ihan harkitusti aikaani käyttäen. Eikö muuten silmien avaaminen oikeasti satu.. Varsinkin jos ne ovat rasituksesta turvonneet, saati sitten jos vaikka mustana... valvomisesta. - tilletalle
tilletalle kirjoitti:
Mä en kuseta yhteiskuntaa, mutta jotkut sitä tekevät ihan luvan kanssa. Juu oikea työni on muuten höylähäirikkö! Mistäs tiesit?
Minähän en tiennyt mitään, siksi kysyin ja taas joku veti herneet nenäänsä. Oikein kunnolla. Hih hih!
Siinäs näätte kuin ne paljastaa ittensä. Tuon kirjoituksen kopioin ja...
Mulla on aikaa mutta ei öisin,joten se kertonee että käytän öitöni muuhun kuin toisten herjaamiseen. Enkä tee sitä päivälläkään. Tommosen pitkän kirjoituksen kirjoittamiseen menee mulla aikaa noin 15 min.
Sitten taas teen omaa duuniani. Mistäs tiiät vaikka olen lotossa voittanut? Joillakin se vain sattuu olemaan aika vapaata... Voi tasan ei käy onnenlahjat - kun yöllä pitää raivota, eikö sulla ole päivällä aikaa, edes viikonloppuisin. Mä teen töitä silloinkin, mutta ihan harkitusti aikaani käyttäen. Eikö muuten silmien avaaminen oikeasti satu.. Varsinkin jos ne ovat rasituksesta turvonneet, saati sitten jos vaikka mustana... valvomisesta.kolme minuutta about.
- tilletalle
tilletalle kirjoitti:
Mä en kuseta yhteiskuntaa, mutta jotkut sitä tekevät ihan luvan kanssa. Juu oikea työni on muuten höylähäirikkö! Mistäs tiesit?
Minähän en tiennyt mitään, siksi kysyin ja taas joku veti herneet nenäänsä. Oikein kunnolla. Hih hih!
Siinäs näätte kuin ne paljastaa ittensä. Tuon kirjoituksen kopioin ja...
Mulla on aikaa mutta ei öisin,joten se kertonee että käytän öitöni muuhun kuin toisten herjaamiseen. Enkä tee sitä päivälläkään. Tommosen pitkän kirjoituksen kirjoittamiseen menee mulla aikaa noin 15 min.
Sitten taas teen omaa duuniani. Mistäs tiiät vaikka olen lotossa voittanut? Joillakin se vain sattuu olemaan aika vapaata... Voi tasan ei käy onnenlahjat - kun yöllä pitää raivota, eikö sulla ole päivällä aikaa, edes viikonloppuisin. Mä teen töitä silloinkin, mutta ihan harkitusti aikaani käyttäen. Eikö muuten silmien avaaminen oikeasti satu.. Varsinkin jos ne ovat rasituksesta turvonneet, saati sitten jos vaikka mustana... valvomisesta.60-kymppinen solisiti. Mutta nyt kommentteja luultavasti eri henkilölle, joka käski minun painua helvettiin;
Mitä paljastaakaan tämä lause, annanpa minäkin analyysini: " Eikö sulla "tilletalle" ole toisiaankaan muuta tekemistä kuin "runoilla" joka aiheeseen "asiantuntemuksiasi" tälle palstalle, ylipitkillä asiantuntemuksilla, joissa mielestäsi olet aina oikeassa?"
Kommenttini: sanat "Asiantuntemuksiasi", en ole koskaan väittänyt olevani asiantuntija, mutta kirjoittaja kokee asian näin.
"Mielestäsi aina oikeassa."
Kommenttini: Olenko koskaan sanonut olevani aina oikeassa? Taas kirjoittaja paljastaa oman pelkonsa ja olettamuksensa. Haavoittuvaisuutensa, epävarmuutensa.
" Häpeän puolestasi."
Kommenttini: Kirjoittaja häpeää siis omasta puolestaan. Koska kenenkään muiden kirjoitusten ja mielipiteiden puolesta ei kenkään ole velvollinen häpeämään. Ja tuon raivopäisen kirjoituksesi jälkeen häpeäisin minäkin itseäni, jos olisin noin kirjoittanut.
"Häivy takavasemmalle tai oikealle. Se on muidenkin kuin minun mielipiteeni. SINÄ -"tilletalle" HÄIRIKKÖ"
Kommenttini:
Kirjoittaja haluaa itse häipyä, ei taida olla kovin hyvä olla sinulla. Lietkö olet sovussa edes itsesi kanssa lainkaan?
Joku aikoinaan kirjoitti minun väittäneen jostain salaliitosta, joka väite minusta oli huvittavaa lähinnä. Tämäkin muiden mukaan ottaminen kertoo edellisen, ja tämänkin kirjoittajan epävarmuudesta. Minä olen suoraan tunnustanut kertovani omista mielipiteistäni, kokemuksistan. Otan vastuun itse ainoastaan omista kirjoituksistani, enkä vedä mitään epämääräisiä "muita mukaan" Annan harkinnan varaa jokaiselle. Kuten kirjoitukistani huomaa.
Sitten loput kirjoituksestasi oli pelkkää panettelua.
Jokaisella riittää aikaa siihen mistä on kiinnostunut. Minä satun olemaan kiinnostunut tästä näytelmästä, nimeltään karaoke.
Kusettaa yhteiskuntaa väitit?
Kommenttini: Väite kertoo siitä, että kirjoittaja tuntee itse tekevänsä niin, sillä yhteiskuntahan muodostuu yksittäisistä ihmisistä, joko yksin tai laumana, eikö?
Sana "härikkö",
Kommenttini se pitää paikkaansa, Häiritsen teidän herjaamis- ja jahtaamistouhujanne, paljastaen avullanne, mikä kohta teillä on kipeänä. Näytätte minulle hampaitanne koko ajan, häviävän pieni joukkio, josko yhtä tyyppiä enempää...
Se että minun tulisi "mennä takavasemmalle tai oikealle tai helvettiin,"
Kommenttini: Osoittaa, että kirjoittaja ei hallitse itseänsä lainkaan. Asioista puhuminen on kertakaikkiaan työlästä. Miten on sosiaalinen toimeentulosi ihmisten kanssa?
Kirjoituksesi ainakin on hyvin harkitsematonta kirjoitusta, kertoen kirjoittajan vihasta, hallitsemattomuudesta, vallanhalusta, itsetuhoisuudesta, jne.
Mähän oon kilpailukieltoinen, joten helvettiin mun ei tarvitse mennä. Sen voin minä ainakin itse valita.
Yritä selvittää pääsi, arvoisa kirjoittaja. Ei pidä hermostua PELKÄSTÄ, runollisesta kirjoittelusta?
Olen vain vasta alustavasti ja tuloksekkaasti selventänyt omia kokemuksiani ja näkemyksiäni "ääneen". Herjaamiskirjoituksesi on tulosta, kertoen vain kirjoittajaan osuneen joku seikka. Anteeksi, miksi otit juttuni noin henkilökohtaisesti?
Hyvä voittaa aina pahan, sanotaan sadussa, ja sadut ovat aina totta, tiedän sen. Äiti opetti. tilletalle - NORMAALI
tilletalle kirjoitti:
60-kymppinen solisiti. Mutta nyt kommentteja luultavasti eri henkilölle, joka käski minun painua helvettiin;

Hyvä voittaa aina pahan, sanotaan sadussa, ja sadut ovat aina totta, tiedän sen. Äiti opetti. tilletalleLipsahti väärään vastaukseen, anteeksi.
Tilletalle
Et voi olla "normaali" mene hoitoon, sillä vähemmänkin häiriköt osavat sinne hakeutua.
Taitaa vain olla sinulla tilanne niin paha, että et osaa hakeutua ammattiauttajan luokse. Ehkä joku tutavasi, ystäviähän sinulle ei voi olla, osaisi auttaa. - tilletalle
NORMAALI kirjoitti:
Lipsahti väärään vastaukseen, anteeksi.
Tilletalle
Et voi olla "normaali" mene hoitoon, sillä vähemmänkin häiriköt osavat sinne hakeutua.
Taitaa vain olla sinulla tilanne niin paha, että et osaa hakeutua ammattiauttajan luokse. Ehkä joku tutavasi, ystäviähän sinulle ei voi olla, osaisi auttaa.Mähän olen hoidossa, täällä saitilla. Joku tiesi mun olevan mielisairaalassakin, jossa on nettiyhteys. Hihih!
Taitaa olla mennyt nyt puurot ja vellit sekaisin tältä härkkijältä ja niiltä " muilta". En mä ookan normaali. En hyväksy epärehellisyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, en pakene, en luovuta. Olen oikein sopivasti kahjo! - ammattiauttajatar
tilletalle kirjoitti:
Mähän olen hoidossa, täällä saitilla. Joku tiesi mun olevan mielisairaalassakin, jossa on nettiyhteys. Hihih!
Taitaa olla mennyt nyt puurot ja vellit sekaisin tältä härkkijältä ja niiltä " muilta". En mä ookan normaali. En hyväksy epärehellisyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, en pakene, en luovuta. Olen oikein sopivasti kahjo!Vastasit aivan, kuten hoitoa tarvitseva yleensä vastaa, hih kommentteineen.
Meillä on vastaanotolla ollut "lievempiäkin" autettavia kuin sinä.
Ennenkuin tilanteesi vielä tästä pahenee, on sinun ymmärettävä heikko tilanteesi.
Itse et ehkä tätä tajua, muttaa joka lukee tämän kirjoituksen, niin voisi ottaa asiasi hoitoon.
En tiedä missäpäin asut. Toivottavasti joku tietää tämän luettuaan.
Kaikella hyvällä sinun parhaaksesi.
Ei ole tarkoitus moittia sinua vaan auttaa.
Kirjoituksistasi näen selvästi, että olet avun tarpeessa.
Itse et ehkä tätä tajua, aivan kuten oireet antavat ymmärtää.
Kaikella hyvällä sinun parhaaksesi "kuopiolainen ammattiauttaja" - tilletalle
ammattiauttajatar kirjoitti:
Vastasit aivan, kuten hoitoa tarvitseva yleensä vastaa, hih kommentteineen.
Meillä on vastaanotolla ollut "lievempiäkin" autettavia kuin sinä.
Ennenkuin tilanteesi vielä tästä pahenee, on sinun ymmärettävä heikko tilanteesi.
Itse et ehkä tätä tajua, muttaa joka lukee tämän kirjoituksen, niin voisi ottaa asiasi hoitoon.
En tiedä missäpäin asut. Toivottavasti joku tietää tämän luettuaan.
Kaikella hyvällä sinun parhaaksesi.
Ei ole tarkoitus moittia sinua vaan auttaa.
Kirjoituksistasi näen selvästi, että olet avun tarpeessa.
Itse et ehkä tätä tajua, aivan kuten oireet antavat ymmärtää.
Kaikella hyvällä sinun parhaaksesi "kuopiolainen ammattiauttaja"Auta sitten ammattimaisesti, äläkä eksy tälläselle törkyosastolle voimiasi kuluttamaan. Näitä ammattiauttajia on silloin tällöin välähdellyt. Mites teillä on aikaa puuttua täällä ilmaiseksi toisten kirjoitusten ja mielenterveyden tulkintaan? Ei ainakaan mikään etiikka sido teitäkään.
Jos sanon hin, ja se osoitta, että ole avuntarpeessa, niin tulkisijani, ammattiauttaja, olen aika yksinkertainen. - tilletalle
tilletalle kirjoitti:
Auta sitten ammattimaisesti, äläkä eksy tälläselle törkyosastolle voimiasi kuluttamaan. Näitä ammattiauttajia on silloin tällöin välähdellyt. Mites teillä on aikaa puuttua täällä ilmaiseksi toisten kirjoitusten ja mielenterveyden tulkintaan? Ei ainakaan mikään etiikka sido teitäkään.
Jos sanon hin, ja se osoitta, että ole avuntarpeessa, niin tulkisijani, ammattiauttaja, olen aika yksinkertainen.Mä teen taas oikeata duuniani, mutta analysoin seuraavaksi sinun kirjoituksesi... ettei ihmiset nyt ihan teidän provoihin kompastuisi.
Minä olen puhut asioista, joita salataan, tehdään ja se saa syylliset hyppimään tasajalkaa.
Kun muuta ei keksitä - minut leimataan hulluksi. Ystävällisesti neuvoen tai ihan isoilla kirjaimilla parjaten. Kiitos! - stadilainen
tilletalle kirjoitti:
Mä teen taas oikeata duuniani, mutta analysoin seuraavaksi sinun kirjoituksesi... ettei ihmiset nyt ihan teidän provoihin kompastuisi.
Minä olen puhut asioista, joita salataan, tehdään ja se saa syylliset hyppimään tasajalkaa.
Kun muuta ei keksitä - minut leimataan hulluksi. Ystävällisesti neuvoen tai ihan isoilla kirjaimilla parjaten. Kiitos!Kyllä kuopiolainen ammattiauttaja oli aivan oikeassa.
Olet kirjoituksinesi ja kannanottoinesi selvästi osoittanut, että tarvitset meidän hoitohenkilöiden apua.
Oireet.
1. Vähättelet avun tarvetta
2. Et mielestäsi tarvitse apua
3. Itsessäsi ei ole vikaa vaan toisissa
4. Tyrmäät meidät ammattiauttajat
5. Saat aikaan kannanotoillasi keskustelua ja "riidanjyvää"
6. Nautit kohta 5 asiassa
7. Otat kantaa asiohin, joista sinut on pyydetty jäämään pois
8. "minäsi on egoa"
9. Olet yli 30 vuotias, joka ei sa aikaansa kulumaan, muuten kuin (tämän) palstan häiriköinnillä
10. Edellämainitut kohdat ovat sellaisia, että yksikin oikeaan osunut kohta, vaatii hoitoa.
Kaikella ystävyydellä ja kunnoituksella sinua kohtaan, toivon sinun hakeutuvan hoitoon. Tilanne kohdallasi on jo siinä pisteessä, että et ehkä itse sitä tajua. Toivottavasti joku läheisistäsi ottaisi asiasi vakavasti.
Tiedän, että vastaat tähän vähättelevästi, jopa syyttäen ja minua ja puolustaen oma kantasi sekä muita ammattiauttajia väheksyvästi.
Joka on pahempaa kuin ensioireet!
"ei pahalla vaan auttaen" - tilletalle
stadilainen kirjoitti:
Kyllä kuopiolainen ammattiauttaja oli aivan oikeassa.
Olet kirjoituksinesi ja kannanottoinesi selvästi osoittanut, että tarvitset meidän hoitohenkilöiden apua.
Oireet.
1. Vähättelet avun tarvetta
2. Et mielestäsi tarvitse apua
3. Itsessäsi ei ole vikaa vaan toisissa
4. Tyrmäät meidät ammattiauttajat
5. Saat aikaan kannanotoillasi keskustelua ja "riidanjyvää"
6. Nautit kohta 5 asiassa
7. Otat kantaa asiohin, joista sinut on pyydetty jäämään pois
8. "minäsi on egoa"
9. Olet yli 30 vuotias, joka ei sa aikaansa kulumaan, muuten kuin (tämän) palstan häiriköinnillä
10. Edellämainitut kohdat ovat sellaisia, että yksikin oikeaan osunut kohta, vaatii hoitoa.
Kaikella ystävyydellä ja kunnoituksella sinua kohtaan, toivon sinun hakeutuvan hoitoon. Tilanne kohdallasi on jo siinä pisteessä, että et ehkä itse sitä tajua. Toivottavasti joku läheisistäsi ottaisi asiasi vakavasti.
Tiedän, että vastaat tähän vähättelevästi, jopa syyttäen ja minua ja puolustaen oma kantasi sekä muita ammattiauttajia väheksyvästi.
Joka on pahempaa kuin ensioireet!
"ei pahalla vaan auttaen"jotkut tai joku vain joukkioineen vetää herneet nenään. Nautin mistä? Siitä että puhutaan asiat suoraan, tai ainakin minä voin puhua. Siitä nautin.
Jaa, minkälaisten hoitohenkilöiden apua tarvitsen?
En todellakaan vähättele avuntarvetta, olen jopa puolustanut ihmisiä joita massana haukutaan täällä minunkin lisäksi mielisairaiksi. MM. siinä yhteydessä että mielisairalaaloissa on jo nettiyhteys. Miten koko em. väite liittyy vain minuun, tai muka kehenkään muuhun?
Saan apua, olen avoimesti sanonut sen. Mutta en mielenterveydellisistä syistä.
Olenko sanonut että minussa ei ole vikaa, olen tunnustanut monta asiaa, ihan avoimesti. Jopa sanonut etten alkuunkaan ole normaali.
Teidät ammattiauttajat, törkysaitilla, saanen nauraa? Ihan salaa( hihih!) Sanopa mikä mua vaivaa? Varmaan jokerista tarttunut nauru.
Seuraavaan väitteeseesi jo vastasin aloituksessani.
Miksi minun sananvapauttani yritetään purkittaa uhaten ja ystävällisesti neuvoen? Minuako on pyydetty olemaan pois - käsketty painumaan helvettiin.
Mulla on ihan suomen kansalaisoikeudet, oikeusturva ja ihmisoikeus puolellani. Olen toistaiseksi täysin oman itseni rouva. Taloudellisesti, että henkisesti.
Tiedätkö sinä mitä ego(isti) oikeasti on? Se on sitä että tekee mielivaltaisia omia lakeja ja sääntöjä. Ja itse nimenomaan ei vaadi niitä asioita itseltään. Egoisti ei uskalla tulla naamionsa takaa ulos. Ego on naamio. Sitä pitää pönkittää, ja kun se hajoaa, ei ole liimaa, millä sen uusiksi kovin helposti korjaisi. Ei myydä kaupoissa. Egoa on vaikea irrottaa, kun kerran sen on valinnut suojakseen. Toisekseen ihminen tarvitsee tietynlaista egoistisuutta. Mutta vain oikeita asioita ajaessa.
Mielenterveysasiantuntijana voit vastata minulle sanalla mikä minua härnää. Yksi sana riittää:-------- se on just sitä.
Olen liki kaksi kertaa 30, joten olen melko laiska, mutta nivelieni vuoksi kirjoittelen tänne, muuta en osaakaan tehdä --- hm.
Ei yksikään määrittelysi osunut kohdallensa, joten huomasitte varmasti, että taas yksi itselleen vapauden ottanut mielenterveysviranomainen yritti oman egonsa ja statuksensa varjolla määritellä toisia sairaaksi, tunnistamatta itseänsä. Uskoisin hänen olevan jonkun norsuksi tuntevan hiirulaisen käskyläinen, ties vaikka päin vastoin.
Jaa-a, mitä sitä ei palkkansa eteen tekisi?
Puhutaanko taas karaokesta, eikä minun persoonastaani? Eiks tää saitti ole mielipiteiden vaihtoa varten, eikä mielipuolien etsimistä varten. Niitä oikeita mielipuolia on liikkellä aikaslailla. Yksi syy on se, että ihmisiä saa kiusata vapaasti, eikä tiedetä edes sitä, että mielensä sairastanut ihminen kärsii aivan eri asioista kuin mielivaltainen mielipuoli, joka ei ole kärsivinään mistään. Jota ei sido mitkään empaattisuuden ja sympaattisuuden lahjat.
Mä tuhlaan taas aikaa ihan väärälle puolelle, mutt a onhan maanantai. Ihana viikko alkamassa. Olen hyvin nautitun viikonlopun virvoittama.
ps. Auta pääkaupunkiseutulainen ensiksi itseäsi. Sen jälkeen voit jopa jotenkin tehdä itsestäsi uskottavan ja auttaa muitakin, jos sinulta löytyy todella vilpitöntä halua. Eiks' mua joku haukkunut yhteiskunnan kusettajaksikin? Aika ristiriitaista.
Sama pääkaupunkiseutu. Siellä koleera- altaassa oleskelen. Mulla ei ole mitään kynnystä kertoa kuka olen, koska se tulee selville kuitenkin, tai monille on tullutkin, mutta kukapa uskaltaa kertoa sen ensiksi, ennen minua, ennen omia aikojansa? - ammattimäärittelijä
tilletalle kirjoitti:
jotkut tai joku vain joukkioineen vetää herneet nenään. Nautin mistä? Siitä että puhutaan asiat suoraan, tai ainakin minä voin puhua. Siitä nautin.
Jaa, minkälaisten hoitohenkilöiden apua tarvitsen?
En todellakaan vähättele avuntarvetta, olen jopa puolustanut ihmisiä joita massana haukutaan täällä minunkin lisäksi mielisairaiksi. MM. siinä yhteydessä että mielisairalaaloissa on jo nettiyhteys. Miten koko em. väite liittyy vain minuun, tai muka kehenkään muuhun?
Saan apua, olen avoimesti sanonut sen. Mutta en mielenterveydellisistä syistä.
Olenko sanonut että minussa ei ole vikaa, olen tunnustanut monta asiaa, ihan avoimesti. Jopa sanonut etten alkuunkaan ole normaali.
Teidät ammattiauttajat, törkysaitilla, saanen nauraa? Ihan salaa( hihih!) Sanopa mikä mua vaivaa? Varmaan jokerista tarttunut nauru.
Seuraavaan väitteeseesi jo vastasin aloituksessani.
Miksi minun sananvapauttani yritetään purkittaa uhaten ja ystävällisesti neuvoen? Minuako on pyydetty olemaan pois - käsketty painumaan helvettiin.
Mulla on ihan suomen kansalaisoikeudet, oikeusturva ja ihmisoikeus puolellani. Olen toistaiseksi täysin oman itseni rouva. Taloudellisesti, että henkisesti.
Tiedätkö sinä mitä ego(isti) oikeasti on? Se on sitä että tekee mielivaltaisia omia lakeja ja sääntöjä. Ja itse nimenomaan ei vaadi niitä asioita itseltään. Egoisti ei uskalla tulla naamionsa takaa ulos. Ego on naamio. Sitä pitää pönkittää, ja kun se hajoaa, ei ole liimaa, millä sen uusiksi kovin helposti korjaisi. Ei myydä kaupoissa. Egoa on vaikea irrottaa, kun kerran sen on valinnut suojakseen. Toisekseen ihminen tarvitsee tietynlaista egoistisuutta. Mutta vain oikeita asioita ajaessa.
Mielenterveysasiantuntijana voit vastata minulle sanalla mikä minua härnää. Yksi sana riittää:-------- se on just sitä.
Olen liki kaksi kertaa 30, joten olen melko laiska, mutta nivelieni vuoksi kirjoittelen tänne, muuta en osaakaan tehdä --- hm.
Ei yksikään määrittelysi osunut kohdallensa, joten huomasitte varmasti, että taas yksi itselleen vapauden ottanut mielenterveysviranomainen yritti oman egonsa ja statuksensa varjolla määritellä toisia sairaaksi, tunnistamatta itseänsä. Uskoisin hänen olevan jonkun norsuksi tuntevan hiirulaisen käskyläinen, ties vaikka päin vastoin.
Jaa-a, mitä sitä ei palkkansa eteen tekisi?
Puhutaanko taas karaokesta, eikä minun persoonastaani? Eiks tää saitti ole mielipiteiden vaihtoa varten, eikä mielipuolien etsimistä varten. Niitä oikeita mielipuolia on liikkellä aikaslailla. Yksi syy on se, että ihmisiä saa kiusata vapaasti, eikä tiedetä edes sitä, että mielensä sairastanut ihminen kärsii aivan eri asioista kuin mielivaltainen mielipuoli, joka ei ole kärsivinään mistään. Jota ei sido mitkään empaattisuuden ja sympaattisuuden lahjat.
Mä tuhlaan taas aikaa ihan väärälle puolelle, mutt a onhan maanantai. Ihana viikko alkamassa. Olen hyvin nautitun viikonlopun virvoittama.
ps. Auta pääkaupunkiseutulainen ensiksi itseäsi. Sen jälkeen voit jopa jotenkin tehdä itsestäsi uskottavan ja auttaa muitakin, jos sinulta löytyy todella vilpitöntä halua. Eiks' mua joku haukkunut yhteiskunnan kusettajaksikin? Aika ristiriitaista.
Sama pääkaupunkiseutu. Siellä koleera- altaassa oleskelen. Mulla ei ole mitään kynnystä kertoa kuka olen, koska se tulee selville kuitenkin, tai monille on tullutkin, mutta kukapa uskaltaa kertoa sen ensiksi, ennen minua, ennen omia aikojansa?Kirjoitat, ettei yksikään määritelmä osunut kohdalleen.
Paljastit vastauksessasi, että lähes kaikki määritelmät osuivat sinun kohdallesi.
Hyvä tilletalle. Pyri viettämään tulevia iltavuosiasi itsellesi ja läheisillesi sekä meille muillekin normaalilla tavalla. Näen jo purkauksistasi, että toiveeni on lähes mahdoton, mutta jo pyrkimyksesi tuohon suuntaan on lähempänä pelastumistasi.
Ensiksikin voisit lopettaa tälle palstalle kirjoittelun. Se on se ensimmäinen ja suuri askel mielenterveytesi kuntoon saattamiseksi.
Meidän laitoksemme "suurimpia" potilaita ovat juuri sinun kaltaisesi, vähättelevät henkilöt.
Ei millään pahalla vaan parempia eläkevuosia sinulle toivoen.
"Stadilainen ammattiauttaja" - tilletalle
ammattimäärittelijä kirjoitti:
Kirjoitat, ettei yksikään määritelmä osunut kohdalleen.

"Stadilainen ammattiauttaja"juttuusi mennyt. Tiesin, meinasin kirjoittaa jo sua ennen vastauksesi. Mutta meitä on ihan kiva joukkio lukasemassa näitä juttuja.
Ketä vähättelen? Kerro se myös, mitä kysyin, mikä mua vaivaa? Oi olen niin onneton, pelokas ja pieni, varjo ihmisen, kuka kertoisi minulle, kuka minä olen? Muu kuin mielisairas muu?
Ethän vain itse vähättele itseäsi? Tai sama vaikutus on sillä että suurentelet. Ero on kapea. Hyvin hento. Siellä kamelinmentävässä neulansilmässä. - musaani
HÄIVY HELE..VETT.. kirjoitti:
Eikö sulla "tilletalle" ole toisiaankaan muuta tekemistä kuin "runoilla" joka aiheeseen "asiantuntemuksiasi" tälle palstalle, ylipitkillä asiantuntemuksilla, joissa mielestäsi olet aina oikeassa?
Häivy "helevettiin" sinä jokapaikan höylähäirikkö!
Olet tosiaankin jotenkin perverssi häirikkö!
Häpeän puolestasi. Mene normaaleihin töihin jos jostain niitä saat!
SILLÄ niin paljon otat ns kantaa ajankäytönkin määrällä / suhteen, ettei normaalilla ajankäytöllä kukaan voi yhteiskuntaa " kusettamatta" noin ehi tehä.
Häivy takavasemmalle tai oikealle. Se on muidenkin kuin minun mielipiteeni. SINÄ -"tilletalle" HÄIRIKKÖOn valitettavaa että tälläisetkin voivat palstalle kirjoittaa. Pitäis sen verran tajuta että jättää henkilöiden herjaamiset ja saitilta savustamiset kirjoittamatta. Tuollainen on häiriköintiä, ei mielipiteensä karaokesta sanominen.
- pilleristi
musaani kirjoitti:
On valitettavaa että tälläisetkin voivat palstalle kirjoittaa. Pitäis sen verran tajuta että jättää henkilöiden herjaamiset ja saitilta savustamiset kirjoittamatta. Tuollainen on häiriköintiä, ei mielipiteensä karaokesta sanominen.
on tuo talle. Sille pitäis antaa samoja sinisiä pilleriä kuin mitä minäkin saan.
- musaani
pilleristi kirjoitti:
on tuo talle. Sille pitäis antaa samoja sinisiä pilleriä kuin mitä minäkin saan.
En pidä mielipiteensä kirjoittajaa häirikkönä. Häirikkö mun mittapuulla on se joka hyökkää henkilöä vastaan kehoittaen hoitoon ja häipymään saitilta.
- heipä, hei
ammattimäärittelijä kirjoitti:
Kirjoitat, ettei yksikään määritelmä osunut kohdalleen.
Paljastit vastauksessasi, että lähes kaikki määritelmät osuivat sinun kohdallesi.
Hyvä tilletalle. Pyri viettämään tulevia iltavuosiasi itsellesi ja läheisillesi sekä meille muillekin normaalilla tavalla. Näen jo purkauksistasi, että toiveeni on lähes mahdoton, mutta jo pyrkimyksesi tuohon suuntaan on lähempänä pelastumistasi.
Ensiksikin voisit lopettaa tälle palstalle kirjoittelun. Se on se ensimmäinen ja suuri askel mielenterveytesi kuntoon saattamiseksi.
Meidän laitoksemme "suurimpia" potilaita ovat juuri sinun kaltaisesi, vähättelevät henkilöt.
Ei millään pahalla vaan parempia eläkevuosia sinulle toivoen.
"Stadilainen ammattiauttaja"moi! olen jo aikoja sitten jättänyt nää "tilletallen" kirjoitukset lukematta.Tänään taas niitä kattelin, ei muutosta-->seuraavat ohi vaan
- tilletalle
heipä, hei kirjoitti:
moi! olen jo aikoja sitten jättänyt nää "tilletallen" kirjoitukset lukematta.Tänään taas niitä kattelin, ei muutosta-->seuraavat ohi vaan
näistä jutuista mitään. Et edes voi suositella ohimenemistä, koska et itse ole edes lukenut kirjoituksiani. Mahtava möläys sinulta!
- PIKAISESTI
Et voi olla, metkä ole "normaali"
Sorry! - tilletalle
Mä kuulin itse maestrolta eräissä kisoissa, että mikään muu ei merkitse kuin rytmi. Ei laulu, ei ääni, ei sävelkorva. Sitten rivien välistä hän kertoi myös että jos joskus on laulanut jossain yleisölle, vaikka ilmeisesti hänen avittamanaan, pärjää kisoissa, vaikka kuinka ala-arvosella live-esityksellä.
Heh heh! Onneksi olen suojassa kisoilta!- tilletalle
Sä kirjoitat ihan asiaa. Laittakaa tekin nyt mielipiteitänne, jotka ootta tulleet hyljätyksi kisoista, olen itse nähnyt erään tapauksen, kokenut kaksi, lukenut useita. Älkää kertoko ohjelmatoimiston tai vetäjän nimeä!
Vaan kertokaa, miltä tuntui, oliko päätös oikein sivistyneessä valtiossa? selvittyänne tai matkattuanne kisoihin.
Ei me missään keskiajalla enää eletä. Eikä 1900-luvun alkuakaan. Rangaistuslaitokset ja rangaistukset päättää siihen valtuutetut ihmiset ja instanssit. Ei ohjelmatoimistojen vetäjät, eikä omien naurettavien lakiensa kirjoittajat. Heh heh, mitä touhua, ihan kuin veljessodan aikaan - henki pois oman maan kansalaiselta, kun oli mielipiteissään erimieltä. Ei voi olla totta...!
Sananvapauskin on totta. Omista asioista kertominen ei ole kiellettyä. Jos nää, tai hää täällä tärisee, so what? Luulisi niillä asiaakin olevan. - ammattiauttaja minäkin
tilletalle kirjoitti:
Sä kirjoitat ihan asiaa. Laittakaa tekin nyt mielipiteitänne, jotka ootta tulleet hyljätyksi kisoista, olen itse nähnyt erään tapauksen, kokenut kaksi, lukenut useita. Älkää kertoko ohjelmatoimiston tai vetäjän nimeä!
Vaan kertokaa, miltä tuntui, oliko päätös oikein sivistyneessä valtiossa? selvittyänne tai matkattuanne kisoihin.
Ei me missään keskiajalla enää eletä. Eikä 1900-luvun alkuakaan. Rangaistuslaitokset ja rangaistukset päättää siihen valtuutetut ihmiset ja instanssit. Ei ohjelmatoimistojen vetäjät, eikä omien naurettavien lakiensa kirjoittajat. Heh heh, mitä touhua, ihan kuin veljessodan aikaan - henki pois oman maan kansalaiselta, kun oli mielipiteissään erimieltä. Ei voi olla totta...!
Sananvapauskin on totta. Omista asioista kertominen ei ole kiellettyä. Jos nää, tai hää täällä tärisee, so what? Luulisi niillä asiaakin olevan.Älä tyrmää meitä ammattiauttajia, jotka tällä palstalla vierailemme.
Meidän tehtävänä on auttaa.
Meidän tehtävänä on löytää henkilöt, jotka apua tarvitsevat.
Tämä palsta on yksi oivallinen esimerkki siitä.
Tämän palstan lukijat ovat varmaan todenneet erään viimevuotisen häirikön kirjoitusten hänen nimierkillään poistunreen. Nyt hän kirjoittaa asiaa ja ei rakenna riittaa. Hän sai meiltä apua patoutuneisiin tunteisiinsa.
Toivottavasti sinäkin haet apua. Todellisuudessa tilanteesi on jo niin paha, että et itse sitä tajua.
Toivon jonkun tuttavasi tai läheisesi lukevan tämän tarttuen asiaasi
"huutavan ääni korvessa" - mikkis-100
ammattiauttaja minäkin kirjoitti:
Älä tyrmää meitä ammattiauttajia, jotka tällä palstalla vierailemme.

"huutavan ääni korvessa"Vai tällaista tänään, kukas ne ammattiauttajat ovat tänne pyytäneet, lopettakaa nyt herjaaminen, eivät ammattilaiset tule tänne kyttäämään kuka mitäkin kirjoittaa ja onko hoidon tarpeessa vai ei, ei se kuulu teille, kuka tänne kirjoittaa, kasvakaa ihmisinä sen verran että jos toisten palstalaisten ilmaisut eivät teitä miellytä, niin ette ala herjaamaan ketään..huvittaa tuo ammattilaisten sinipilleristien kerho taas täällä.Rekisteröitykää tai kirjoittakaa asiaa!
- hyvää päivää
ammattiauttaja minäkin kirjoitti:
Älä tyrmää meitä ammattiauttajia, jotka tällä palstalla vierailemme.
Meidän tehtävänä on auttaa.
Meidän tehtävänä on löytää henkilöt, jotka apua tarvitsevat.
Tämä palsta on yksi oivallinen esimerkki siitä.
Tämän palstan lukijat ovat varmaan todenneet erään viimevuotisen häirikön kirjoitusten hänen nimierkillään poistunreen. Nyt hän kirjoittaa asiaa ja ei rakenna riittaa. Hän sai meiltä apua patoutuneisiin tunteisiinsa.
Toivottavasti sinäkin haet apua. Todellisuudessa tilanteesi on jo niin paha, että et itse sitä tajua.
Toivon jonkun tuttavasi tai läheisesi lukevan tämän tarttuen asiaasi
"huutavan ääni korvessa"lopettakaa nyt jo terapoiminen ja diagnoosien tekeminen tällä palstalla.Kukaan todellinen ammatti-ihminen joka vähänkään itseään ja omaa ammattitaitoaan kunnioittaa ei ala tällasilla palstoilla ketään diagnosoimaan ja terapoimaan, ellei joku suoraan keskustelu- tai muuta apua pyydä. Toi nyt on jo ihan helvetin naurettavaa ja sitäpaitsi aika törkeetäkin. ei kaikkien kirjotuksissa aina ole päätä eikä häntää, joidenkin niccien kirjotuksia en jaksa/viitsi edes lukea,mut ei kai täällä nyt sentään tarvi ruveta hyökkimään ja ottaa itselleen ongelmaa jonkun mielenterveydestä?! Kauheen vakavasti te otatte muutenkin tän palstan kirjotukset? Eikö tämän saitin pitäis olla mielipiteiden vaihtoa varten?!Vähän väliä täällä kuitenkin lentelee tulikiven katkuisia viestejä henkilökohtaisesti jollekin.Turhaan,aivan turhaan.. K-A
- Minä ainakin yritän
Sinulle tuomaristo, minä ainakin yritän mukaan Kiuruvedelle. Tee sinä samoin. Lähde kisaan mukaan.
- kaksi vai yksi SM?
Olen kyllä ihan pihalla, sillä Niittyjen logo ja linkki on ilmestynyt Hakkivoxinkin sivulle.
Olin Korpilammella, jossa Salon Styrman meni taas jatkoon.
Kukahan selventäis? Kun ei Niittyjen ohjelmaakaan ole vielä sivuilla. - SM-Iskelmäkilpailu
kaksi vai yksi SM? kirjoitti:
Olen kyllä ihan pihalla, sillä Niittyjen logo ja linkki on ilmestynyt Hakkivoxinkin sivulle.
Olin Korpilammella, jossa Salon Styrman meni taas jatkoon.
Kukahan selventäis? Kun ei Niittyjen ohjelmaakaan ole vielä sivuilla.Olisikohan niin hyvä laulamnaan toi JiiPee, että on valittu kahdesti? Hih, hih. Ei vaiteskaan kyllä se näyttää olevan yksi ja sama kilpailu ja JiiPeekin on ollut valittujen joukossa jo aikaisemmin.
- 1 meistä
kaksi vai yksi SM? kirjoitti:
Olen kyllä ihan pihalla, sillä Niittyjen logo ja linkki on ilmestynyt Hakkivoxinkin sivulle.
Olin Korpilammella, jossa Salon Styrman meni taas jatkoon.
Kukahan selventäis? Kun ei Niittyjen ohjelmaakaan ole vielä sivuilla.Älä ihmettele. Kyllä J P Styrman on kminun mielestäni sen tason tulkitsija, että tod.näk. näämme hänet vielä isoimmillakin estraadeilla. Mutta muuten voit kyllä aprikoida asioita. Ja se korpilammen äänimaailma.-----? Terveisiä vaan hotellin johdolle ja myös toteuttajalle.Jos tietää.että tälon P.A. on tuubasta, niin olisi voinut omat ämyrit kantaa paikalle. Tai mikä lie syy. Mut ei kyllä ollu herkkua korville. Vaikeaa tuntuu olevan.Onhan siinä monta muutuujaa. No ettenpäin elämässä. Vai oommeko itse täydellisiä alkeistapauksia?
- ammattilainen seuraaja
1 meistä kirjoitti:
Älä ihmettele. Kyllä J P Styrman on kminun mielestäni sen tason tulkitsija, että tod.näk. näämme hänet vielä isoimmillakin estraadeilla. Mutta muuten voit kyllä aprikoida asioita. Ja se korpilammen äänimaailma.-----? Terveisiä vaan hotellin johdolle ja myös toteuttajalle.Jos tietää.että tälon P.A. on tuubasta, niin olisi voinut omat ämyrit kantaa paikalle. Tai mikä lie syy. Mut ei kyllä ollu herkkua korville. Vaikeaa tuntuu olevan.Onhan siinä monta muutuujaa. No ettenpäin elämässä. Vai oommeko itse täydellisiä alkeistapauksia?
Minunkin mielestäni J-P Styrman on hyvä tulkitsija ja myös maamme juontajien kärkitasoa. Oikea mies meni kokeilemaan Korpilammen äänentoiston tasoa ja karsinnan toteutusta.
Antoi jo paikanpäällä "haisevaa" PALAUTETTA ja aivan aiheesta. Niin ala-arvoista toiminta siellä oli äänentoistoineen.
Jos Al-Viihde pystyy jossain toteuttamaan kunnolista karaokea, niin minulla Korpilammen toimintaan on oma teoria, joka saattaa olla jopa totta.
Korpilammen karsinnat toteuttaa AL-Viihde, joka nykyisellään näkee Hakkivoxin pahimmaksi "vihollisekseen"
Kiusa se on pienikin kiusa Hakkivoxin kisaassa, tekemällä ala-arvoiset suoritukset.
Vakio karaokepaikkojen olettavat säilyvä, jossa kyllä erehtyvät.
Lähtihän AL-Viihteeltä Hakunila, Itä-Keskus ja Matinkylä pois...Matinkylää toteuttaa nykyisin Hakkivox. Että silleen! Heh, heh!
Näin se vain menee.
- ystävällisesti
ohjelmatoimistot extraviihde ja hakkivox ja fortone, että ette valikoi samoja kilpailijoita useampaan kertaan ja vielä niin, että fortone on myös tietoinen niistä kisailijoista, jotka on valittu kiuruvedelle. Siis toimintaa. Ootte sotkun saaneet aikaan, älkää saako fiaskoa aikaan.
Teillä kiertää tiedot muutenkin keskenänne. Vai onks nyt kyseessä pahakin poka?- aivan eri kisat
Fortonen Toivo Kärki kilpailu on aivan toinen kuin SM-Iskelmä Laulukilpailu.
Toivo Kärki kilpailua ei tulla näkemään Kiuruvedellä.
Sitävastoin Iskelmä on Kiuruvedellä. Kilpailijoitten on vain nyt valittava kumpaan kilpailuun ottaa osaa.
Hakkivoxin ja Suomen suurimpiin kuuluvan Extraviihteen kilpailuun, joilla on levy-yhtiökin takana tai sitten Fortonen kilpailuun.
En näe tässä mitään probleemaa. - tilletalle
aivan eri kisat kirjoitti:
Fortonen Toivo Kärki kilpailu on aivan toinen kuin SM-Iskelmä Laulukilpailu.
Toivo Kärki kilpailua ei tulla näkemään Kiuruvedellä.
Sitävastoin Iskelmä on Kiuruvedellä. Kilpailijoitten on vain nyt valittava kumpaan kilpailuun ottaa osaa.
Hakkivoxin ja Suomen suurimpiin kuuluvan Extraviihteen kilpailuun, joilla on levy-yhtiökin takana tai sitten Fortonen kilpailuun.
En näe tässä mitään probleemaa.Mites vain valitsee, mihin osallistuu kun ei tiedä yhtään mistä on kyse? Olen tiedustellut asiaa tarkemmin Kiuruvedeltä ja nyt kysäsen hiukan Jyväskylästä.
Mistä ihmiset tietävät, mihin kisoihin osallistuvat kun itse ohjelmatoimiston vetäjätkin näyttävät olevan tukkanuottasilla ties mistä asiasta ja kenenkin kanssa? - pilleristi
tilletalle kirjoitti:
Mites vain valitsee, mihin osallistuu kun ei tiedä yhtään mistä on kyse? Olen tiedustellut asiaa tarkemmin Kiuruvedeltä ja nyt kysäsen hiukan Jyväskylästä.
Mistä ihmiset tietävät, mihin kisoihin osallistuvat kun itse ohjelmatoimiston vetäjätkin näyttävät olevan tukkanuottasilla ties mistä asiasta ja kenenkin kanssa?olen henkisesti sairas ja kaikki on päässäni tillintallin.Kukaan ei ymmärrä minua. Sitä en ymmärrä miksi minä olen aina ja kaikessa oikeassa ja muut surkimukset väärässä. En ymmärrä miksi muut aina ovat väärässä ja väittävät mulle vastaan. Aina en kyllä ymmärrä itseänikään mutta tiedän kyllä kaiken muun kaikkia muita paremmin.
- tilletalle
pilleristi kirjoitti:
olen henkisesti sairas ja kaikki on päässäni tillintallin.Kukaan ei ymmärrä minua. Sitä en ymmärrä miksi minä olen aina ja kaikessa oikeassa ja muut surkimukset väärässä. En ymmärrä miksi muut aina ovat väärässä ja väittävät mulle vastaan. Aina en kyllä ymmärrä itseänikään mutta tiedän kyllä kaiken muun kaikkia muita paremmin.
on erityisesti sinunkaltaisiasi varten. Kuten sanoin minulla ei ole hätää. Säilytän tasapainoni ja tulen tekemään kaikkeni tämänkin roskasaitin ym. pilkkaketjujen tai piirien julkituomiseksi.
Ole sinä pilleristi, minä olen vaikka balleriina. - pilleristi
tilletalle kirjoitti:
on erityisesti sinunkaltaisiasi varten. Kuten sanoin minulla ei ole hätää. Säilytän tasapainoni ja tulen tekemään kaikkeni tämänkin roskasaitin ym. pilkkaketjujen tai piirien julkituomiseksi.
Ole sinä pilleristi, minä olen vaikka balleriina.sinusta puhunut.itsestäni puhuin hih hih.
- FORTONEN kilpailu?!!
aivan eri kisat kirjoitti:
Fortonen Toivo Kärki kilpailu on aivan toinen kuin SM-Iskelmä Laulukilpailu.
Toivo Kärki kilpailua ei tulla näkemään Kiuruvedellä.
Sitävastoin Iskelmä on Kiuruvedellä. Kilpailijoitten on vain nyt valittava kumpaan kilpailuun ottaa osaa.
Hakkivoxin ja Suomen suurimpiin kuuluvan Extraviihteen kilpailuun, joilla on levy-yhtiökin takana tai sitten Fortonen kilpailuun.
En näe tässä mitään probleemaa.Hohhoijaa, taitaa olla boltsi hukassa:fortone järjestää karaokekarsinnat, kisat ihan muu taho..mitens olis toi Toivo Kärjen perikunta..Poika?..Ja Topviihteellä on ainoa lupa SM-kisoihin..Muut pitäköön PM.mää
- oikea totuus
FORTONEN kilpailu?!! kirjoitti:
Hohhoijaa, taitaa olla boltsi hukassa:fortone järjestää karaokekarsinnat, kisat ihan muu taho..mitens olis toi Toivo Kärjen perikunta..Poika?..Ja Topviihteellä on ainoa lupa SM-kisoihin..Muut pitäköön PM.mää
Fortone todellakin pitää vain esikarsinnat Toivo Kärki kilpailuun, jota taas pyörittää Reijo Glad, jolla on suurin yksittäinen osuus ko kilpailuun.
SM-Iskelmnä Laulu / Karaokekilpailuun on taas oikeudet Hakkivoxilla. Extraviihde on pitämässä vain alkukarsintoja Kiuruvedellä pidettäviin loppuskaboihin.
TOP-viihteellä ei ole minkäänlaisia oikeuksia SM-Kilpailuihin vaan Legendaan, joka kylläkin on valtakunnallinen kilpailu. - tilletalle
oikea totuus kirjoitti:
Fortone todellakin pitää vain esikarsinnat Toivo Kärki kilpailuun, jota taas pyörittää Reijo Glad, jolla on suurin yksittäinen osuus ko kilpailuun.
SM-Iskelmnä Laulu / Karaokekilpailuun on taas oikeudet Hakkivoxilla. Extraviihde on pitämässä vain alkukarsintoja Kiuruvedellä pidettäviin loppuskaboihin.
TOP-viihteellä ei ole minkäänlaisia oikeuksia SM-Kilpailuihin vaan Legendaan, joka kylläkin on valtakunnallinen kilpailu.Spekulointi johtuu vain siitä, että ei ole mitään oikeata tietoa. Niin eihän meidän yleisönä tai karaokeharrastajina tarvitse mitään näistä tapahtumista tietääkään...
- tietävän..=D
oikea totuus kirjoitti:
Fortone todellakin pitää vain esikarsinnat Toivo Kärki kilpailuun, jota taas pyörittää Reijo Glad, jolla on suurin yksittäinen osuus ko kilpailuun.
SM-Iskelmnä Laulu / Karaokekilpailuun on taas oikeudet Hakkivoxilla. Extraviihde on pitämässä vain alkukarsintoja Kiuruvedellä pidettäviin loppuskaboihin.
TOP-viihteellä ei ole minkäänlaisia oikeuksia SM-Kilpailuihin vaan Legendaan, joka kylläkin on valtakunnallinen kilpailu.Eihän Glaati ole ollut mukana enää vuosiin=D
Taitaa nyt olla ns.vanhaa tietoa=O
Ja soitappas sinne topiviihteelle, ja kysy, kellä ne lisenssit SM-alkuisiin kisoihin on..tipitii - OSALLISTUJATTARET
tietävän..=D kirjoitti:
Eihän Glaati ole ollut mukana enää vuosiin=D
Taitaa nyt olla ns.vanhaa tietoa=O
Ja soitappas sinne topiviihteelle, ja kysy, kellä ne lisenssit SM-alkuisiin kisoihin on..tipitiiOlemme senverta "viisaita" ja aikaaosaavia, että tiedämme mistä rekistereistä (jos tarve vaatii) tietoja saa.
Hakkivox näytää pitävän kisoja aivan oikein eli luvalla, jossa kisat on rekisteröity.
TOP-Viihde ei ole voinut rekisteröidä SM-Kilpailua, sillä niin vuotava ei rekisteröintimme seula kuitenkaan ole, että kahta samaa siitä läpi menisi.
Toivo Kärki kilpailun slogaanin pääomistaja on kiistatta Reijo Glad, joka on siinä edelleenkin mukana eli EI vuosia poissaollevana. - jaa jaa jaa
OSALLISTUJATTARET kirjoitti:
Olemme senverta "viisaita" ja aikaaosaavia, että tiedämme mistä rekistereistä (jos tarve vaatii) tietoja saa.
Hakkivox näytää pitävän kisoja aivan oikein eli luvalla, jossa kisat on rekisteröity.
TOP-Viihde ei ole voinut rekisteröidä SM-Kilpailua, sillä niin vuotava ei rekisteröintimme seula kuitenkaan ole, että kahta samaa siitä läpi menisi.
Toivo Kärki kilpailun slogaanin pääomistaja on kiistatta Reijo Glad, joka on siinä edelleenkin mukana eli EI vuosia poissaollevana.Glad järjestää puolestaan Vihreät Niityt -tapahtuman Jämsän Himoksella ensi kesänä.
Kiuruvedellä ensi kesänä pidettävän iskelmätapahtuman nimi on Niityt 10 vuotta.
Koska Glad omistaa enemmistön tuotemerkistä Vihreät Niityt, taustayhtiö Vihreät Niityt Oy markkinoi omaa iskelmäviikkoansa nimellä ”Niityt 10 vuotta”.
Ei sitä aina tavalliset tiedä, mitä kulisseissa tosiasiassa tapahtuu.Ette tekään"aikaaosaavat"?
Mitä sitten tarkoititkaan..
Hakista viis, Extralla ehkä saumoja, mutta Topilla koko prenikka,
näin se vaan on*! - pers..stä
jaa jaa jaa kirjoitti:
Glad järjestää puolestaan Vihreät Niityt -tapahtuman Jämsän Himoksella ensi kesänä.
Kiuruvedellä ensi kesänä pidettävän iskelmätapahtuman nimi on Niityt 10 vuotta.
Koska Glad omistaa enemmistön tuotemerkistä Vihreät Niityt, taustayhtiö Vihreät Niityt Oy markkinoi omaa iskelmäviikkoansa nimellä ”Niityt 10 vuotta”.
Ei sitä aina tavalliset tiedä, mitä kulisseissa tosiasiassa tapahtuu.Ette tekään"aikaaosaavat"?
Mitä sitten tarkoititkaan..
Hakista viis, Extralla ehkä saumoja, mutta Topilla koko prenikka,
näin se vaan on*!Pari kaunotarta luule olevansa kauniita myös laulukilpailurintamalla.
Kokemattomuus paistaa edelleenkin läpi.
Kai Hakki on kuitenkin pisimpään ja suurimpia kilpailuja pyörittänyt toimisto? Jo aíkoinaan Polarartistien ja Auraviihteenkin kanssa. Lexa näyttää jaksavan edelleen.
Katteelliset hilijaa! Tehkää perässä äläkääkä tuomitko! - Hämillinen
pers..stä kirjoitti:
Pari kaunotarta luule olevansa kauniita myös laulukilpailurintamalla.
Kokemattomuus paistaa edelleenkin läpi.
Kai Hakki on kuitenkin pisimpään ja suurimpia kilpailuja pyörittänyt toimisto? Jo aíkoinaan Polarartistien ja Auraviihteenkin kanssa. Lexa näyttää jaksavan edelleen.
Katteelliset hilijaa! Tehkää perässä äläkääkä tuomitko!Hakkivoxin sivuilla oli tänä aamuna asiallisesti tiedot SM-Iskelmä Laulukilpailusta.
Jopa linkit Extraviihteen sivuille ja Niityt 10 v sivuille.
Vastaavia linkkejä ei Hakkivoxin sivuille ollut Extran eika Niittyjen sivuilta.
Onko nyt niin, että Hakkivoxin Lexa on antanut periksi ja suosutunut aputoiminimensä käyttöön noin vain?
Käsittääkseni Iskelmä Laulun SM Kilpailut ovat rekisteröity aputoiminimeksi, joten toisen yrityksen käytttäminen on tietääkseni laitonta.
Lexan tuntien tiedän, että hän saattaa odottaa vain sopivaa hetkeä "iskeäkseen"
Ettei vain olisi koko Iskelmä Laulun SM Kilpailu uhattuna? Jos vain Hakkivox nostaa metelin (kieltää aputoiminimen käytön) pikkaisen ennen Niityt 10 v tapahtumaa.
Tämä on vain spekulointia, kun en taustoista tarkemmin tiedä. - hoo m
Hämillinen kirjoitti:
Hakkivoxin sivuilla oli tänä aamuna asiallisesti tiedot SM-Iskelmä Laulukilpailusta.
Jopa linkit Extraviihteen sivuille ja Niityt 10 v sivuille.
Vastaavia linkkejä ei Hakkivoxin sivuille ollut Extran eika Niittyjen sivuilta.
Onko nyt niin, että Hakkivoxin Lexa on antanut periksi ja suosutunut aputoiminimensä käyttöön noin vain?
Käsittääkseni Iskelmä Laulun SM Kilpailut ovat rekisteröity aputoiminimeksi, joten toisen yrityksen käytttäminen on tietääkseni laitonta.
Lexan tuntien tiedän, että hän saattaa odottaa vain sopivaa hetkeä "iskeäkseen"
Ettei vain olisi koko Iskelmä Laulun SM Kilpailu uhattuna? Jos vain Hakkivox nostaa metelin (kieltää aputoiminimen käytön) pikkaisen ennen Niityt 10 v tapahtumaa.
Tämä on vain spekulointia, kun en taustoista tarkemmin tiedä.Kaappaako? Eikö teilläpaukapää järjestäjillä ole mielikuvitusta. 2 -kahden sanan edestakaisinasetteluunko aikanne menee? Voi voi. Kuinka monta sanaa löytyy sanakirjasta. Mutta tapelkaa toki. -Tyhmät. Eikö kukaan ole kuullut esim iskelmän kantasanaa. -Schlager. No voi olla teille liian vaikeaa. Käyttäisitte hupenevat aivokapasiteetinne kisojen yleisen tason parantamiseen, eikä keskinäiseen juupas-eipäs paskanjauhamiseen. Jos energiaa on, niin suunnatkaa se oikein. - Menee vaan maku koko touhusta kun kattoo tätä paskanjauhantaa ja kieroilua täällä sektorilla. -Voiskohan uudet tuulet puhaltaa?
- tilletalle
hoo m kirjoitti:
Kaappaako? Eikö teilläpaukapää järjestäjillä ole mielikuvitusta. 2 -kahden sanan edestakaisinasetteluunko aikanne menee? Voi voi. Kuinka monta sanaa löytyy sanakirjasta. Mutta tapelkaa toki. -Tyhmät. Eikö kukaan ole kuullut esim iskelmän kantasanaa. -Schlager. No voi olla teille liian vaikeaa. Käyttäisitte hupenevat aivokapasiteetinne kisojen yleisen tason parantamiseen, eikä keskinäiseen juupas-eipäs paskanjauhamiseen. Jos energiaa on, niin suunnatkaa se oikein. - Menee vaan maku koko touhusta kun kattoo tätä paskanjauhantaa ja kieroilua täällä sektorilla. -Voiskohan uudet tuulet puhaltaa?
Nyt tiedän kaiken! Olipa paska kaksivuotinen, mutta kestin ja nyt katotaan kuka elää laihan lehmän vuosia kuka lihavan!
Yök, ei mee kauaa kun kerron koko karaoketarinan ja meiningin teille...
Edelleen sanon otti koville, mutta piru sain selville monia asioita, jotka on todellakin totta, eikä harhaisen sinipilleristin taikaa. Sinissä pillereissä, joista lähinnä tulee mieleen juuri, aikansa eläneen, tyydyttämätön haluan voima uhku ja lopulta paskanen loppu! - pilleristi
tilletalle kirjoitti:
Nyt tiedän kaiken! Olipa paska kaksivuotinen, mutta kestin ja nyt katotaan kuka elää laihan lehmän vuosia kuka lihavan!
Yök, ei mee kauaa kun kerron koko karaoketarinan ja meiningin teille...
Edelleen sanon otti koville, mutta piru sain selville monia asioita, jotka on todellakin totta, eikä harhaisen sinipilleristin taikaa. Sinissä pillereissä, joista lähinnä tulee mieleen juuri, aikansa eläneen, tyydyttämätön haluan voima uhku ja lopulta paskanen loppu!naurattaa nää jutut.
- Tietoa on
Kiuruveden Iskelmän-SM kilpailun semifinalistit ovat olleet Extran sivuilla tiedossa sitä mukaa kun he ovat paikkansa Kiuruvedelle torstaille 17.7. tiensä selvittäneet.
- iskelmät
En ole kuullut kuka on Styrman
- Toinenkin
JP Styrman oli Hausmyllyssä jossain vaihessa, Inglesissä pyöri aikanaan ja Salon ravintolamaailmassa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788