Elikäs.. kävi vähän ikävämpi juttu tuossa muutama viikko sitten.
Olen seurustellut erään miehen kanssa vajaan vuoden, ja olemme olleet todella todella hullaantuneita toisiimme. Päivittäin olemme olleet yhdessä, ja ainakin minusta meillä on sujunut kaikki upeasti - yhteenmuuttoa ja yhteistä lomamatkaa suunniteltiin ja niin.
Noh, kaksi viikkoa sitten kaikki yhtäkkiä kääntyi toisin, kun hän yhtäkkiä lakkasi soittelemasta, eikä enää joka päivä pyytänyt luokseen, ja kun kolmeen päivään hänestä ei kuulunut mitään, huolestuin. Kun kysyin onko jotain tapahtunut,hän vaikutti hyvin etäiseltä ja kylmältä, enkä saanut häneltä oikein minkäänlaista vastausta. Sama jatkui vielä viikon verran, joka ei ole yhtään hänen tapaistaan. Hämmentyneenä ja huolissani kysyin häneltä sitten suoraan mitä on meneillään, joka johtikin riitaan. Sanoin hänelle, että jos hän haluaa omaa aikaa tai ei halua olla kanssani, hän voisi sen sanoa minulle ihan suoraan. No, sitten hän sanoikin, ettei halua olla kanssani enää, koska "haluaa omaa vapautta ja rauhaa, eikä nyt olla sitoutunut mihinkään. Ja muutto- ja matkasuunnitelmat voidaan unohtaa." Olin täysin järkyttynyt, enkä vieläkään ymmärrä, mitä hänelle tapahtui. Minusta kaikki oli ollut hyvin siihen asti, kun hänen käytöksensä äkisti muuttui.
Nyt tämä viikko on kulunut oikeastaan yksin ollessa ja töissä käydessä. Tätä palstaa olen lueskellut aika paljon ja yrittänyt löytää jotain samankaltaisuuksia saadakseni selkoa, mitä hänen mielessään on oikein tapahtunut. Viisi kiloa lähtenyt ja kova kuume iski, enkä jaksa mitään oikein tehdä paitsi itkeä. Olen antanut olla hänen nyt rauhassa, en ole ottanut häneen enää yhteyttä, mutta messengeriin tullessaan hän on muutamana iltana jutellut minulle. Hänen elämässään tuntuu olevan paljon menoa, hän tulee joka ilta myöhään kotiin ja höpöttää kovasti minulle, eikä tunnu tajuavan, että samaan aikaan minä murrun. Hän ei ole sanonut mitään, miksi näin tapahtui, miksi ei enää halua jatkaa kanssani. Mutta sanoo rakastavansa minua edelleen, samalla lailla kun ennenkin. Hän huolehtii, että kaikki on minulla hyvin, esim. kun olin kuumeessa, hän kyseli koko ajan, mikä on vointi. Kun yritän kysellä jotain tästä tapahtuneesta, hän yhtäkkiä haluaakin lähteä mesestä pois jonkun kiireellisen asian takia. Ei yhtään hänen tapaistaan.
Siispä haluaisin kysellä, onko kellään muulla ollut vastaavaa kokemusta, tai jotain samankaltaista käytöstä aiemmassa suhteessa ja ymmärtäisi, mistä voisi olla kysymys. Olisin kovin kiitollinen, jos saisin edes jonkun vastaukseen tähän kysymykseen, joka koko ajan soi päässäni: "Miksi näin tapahtui? Mitä tein väärin?"
Minulla ei ole entisestään suhdetta takana, ensimmäinen on tämä suhteeni, joten ei ole kovinkaan paljon tietoa - näinkö ne suhteet sitten yleensä loppuvat?
Vai onko mies ahdistunut ja siksi haluaa omaa aikaa?
Onko hänellä kenties joku toinen?
Vai onko hän sitten vaan kyllästynyt minuun?
Ei tässä varmasti muu auta oikeasti, kun vain odottaa, mutta tuntuu, että jos hänen selityksiä aion vain odottaa, niitä ei koskaan edes tule. Ja samalla tuntuu, etten kestä enää yhtään, jos en saa jonkun näköistä selitystä tälle. Vieläkin yritän elätellä toivoa, että hän palaisi luokseni, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan. Hän näyttää nauttivan elämästään näin.
Nyt sitten tiedän, miltä tuntuu, kun sydän on särkynyt ja voin sanoa, ettei mikään ole tuntunut niin pahalta tähän asti kuin tämä. Haluaisin tukea ja lohduttaa niitä muita, jotka joutuvat kokemaan saman, tämä on aivan kamalaa. :(
Taisi tulla melko pitkä viesti, toivottavasti jaksoitte lukea.
Olen seurustellut erään miehen kanssa vajaan vuoden, ja olemme olleet todella todella hullaantuneita toisiimme. Päivittäin olemme olleet yhdessä, ja ainakin minusta meillä on sujunut kaikki upeasti - yhteenmuuttoa ja yhteistä lomamatkaa suunniteltiin ja niin.
Noh, kaksi viikkoa sitten kaikki yhtäkkiä kääntyi toisin, kun hän yhtäkkiä lakkasi soittelemasta, eikä enää joka päivä pyytänyt luokseen, ja kun kolmeen päivään hänestä ei kuulunut mitään, huolestuin. Kun kysyin onko jotain tapahtunut,hän vaikutti hyvin etäiseltä ja kylmältä, enkä saanut häneltä oikein minkäänlaista vastausta. Sama jatkui vielä viikon verran, joka ei ole yhtään hänen tapaistaan. Hämmentyneenä ja huolissani kysyin häneltä sitten suoraan mitä on meneillään, joka johtikin riitaan. Sanoin hänelle, että jos hän haluaa omaa aikaa tai ei halua olla kanssani, hän voisi sen sanoa minulle ihan suoraan. No, sitten hän sanoikin, ettei halua olla kanssani enää, koska "haluaa omaa vapautta ja rauhaa, eikä nyt olla sitoutunut mihinkään. Ja muutto- ja matkasuunnitelmat voidaan unohtaa." Olin täysin järkyttynyt, enkä vieläkään ymmärrä, mitä hänelle tapahtui. Minusta kaikki oli ollut hyvin siihen asti, kun hänen käytöksensä äkisti muuttui.
Nyt tämä viikko on kulunut oikeastaan yksin ollessa ja töissä käydessä. Tätä palstaa olen lueskellut aika paljon ja yrittänyt löytää jotain samankaltaisuuksia saadakseni selkoa, mitä hänen mielessään on oikein tapahtunut. Viisi kiloa lähtenyt ja kova kuume iski, enkä jaksa mitään oikein tehdä paitsi itkeä. Olen antanut olla hänen nyt rauhassa, en ole ottanut häneen enää yhteyttä, mutta messengeriin tullessaan hän on muutamana iltana jutellut minulle. Hänen elämässään tuntuu olevan paljon menoa, hän tulee joka ilta myöhään kotiin ja höpöttää kovasti minulle, eikä tunnu tajuavan, että samaan aikaan minä murrun. Hän ei ole sanonut mitään, miksi näin tapahtui, miksi ei enää halua jatkaa kanssani. Mutta sanoo rakastavansa minua edelleen, samalla lailla kun ennenkin. Hän huolehtii, että kaikki on minulla hyvin, esim. kun olin kuumeessa, hän kyseli koko ajan, mikä on vointi. Kun yritän kysellä jotain tästä tapahtuneesta, hän yhtäkkiä haluaakin lähteä mesestä pois jonkun kiireellisen asian takia. Ei yhtään hänen tapaistaan.
Siispä haluaisin kysellä, onko kellään muulla ollut vastaavaa kokemusta, tai jotain samankaltaista käytöstä aiemmassa suhteessa ja ymmärtäisi, mistä voisi olla kysymys. Olisin kovin kiitollinen, jos saisin edes jonkun vastaukseen tähän kysymykseen, joka koko ajan soi päässäni: "Miksi näin tapahtui? Mitä tein väärin?"
Minulla ei ole entisestään suhdetta takana, ensimmäinen on tämä suhteeni, joten ei ole kovinkaan paljon tietoa - näinkö ne suhteet sitten yleensä loppuvat?
Vai onko mies ahdistunut ja siksi haluaa omaa aikaa?
Onko hänellä kenties joku toinen?
Vai onko hän sitten vaan kyllästynyt minuun?
Ei tässä varmasti muu auta oikeasti, kun vain odottaa, mutta tuntuu, että jos hänen selityksiä aion vain odottaa, niitä ei koskaan edes tule. Ja samalla tuntuu, etten kestä enää yhtään, jos en saa jonkun näköistä selitystä tälle. Vieläkin yritän elätellä toivoa, että hän palaisi luokseni, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan. Hän näyttää nauttivan elämästään näin.
Nyt sitten tiedän, miltä tuntuu, kun sydän on särkynyt ja voin sanoa, ettei mikään ole tuntunut niin pahalta tähän asti kuin tämä. Haluaisin tukea ja lohduttaa niitä muita, jotka joutuvat kokemaan saman, tämä on aivan kamalaa. :(
Taisi tulla melko pitkä viesti, toivottavasti jaksoitte lukea.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et ole ainoa jolle noin tapahtuu. Ja minäkään en tiedä varmaa vastausta vieläkään vaikka aikaa on kulunut.
Minun tapauksessani mies ilmeisesti oli niin satasella rakastunut jo ennen suhteemme alkua, että mm. mukaili mielipiteitäni (vihreys) ja elintapojani (terveelliset) ja myös käsityksiäni hellyydestä ja läheisyydestä. Alkuajan kun olimme yhdessä kaikki oli liian hyvää ja herkkää ollakseen totta. Niin kuin olikin. Kyseessä ei ollut ehkä tietoinen teeskentely mutta hän ei sitten jaksanut esittää/muuttaa itseään kovin kauan...
Hän on siis vain erilainen mies kuin mitä luulin hänen olevan, silloin kun hän vei jalat altani. Ei sen huonompi, eikä parempi, varmaankaan normaalioloissa. Ja ehkä hän aidosti halusi olla jotain muuta - minä ainakin uskoin häneen ja meihin silloin. Mutta en koskaan pyytänyt teeskentelemään!
Ikävä kyllä en saanut tietää totuutta ennen kuin olin rakastunut syvästi (vaikka olin jo vuosia edellisen kipeän suhteen jälkeen kuvitellut, etten enää edes voi rakastua).
Loppuaikana tilanne kääntyi päälaelleen, kun alkoi paljastua mitä hän oikeasti halusi -> minusta tuli se teeskentelijä ja mukailija. Tingin periaatteistani, lakkasin toivomasta ja pyytämästä mitään, luovuin omista nautinnoistani, olin käytettävissä ja saatavilla. Ja menetin hänen kunnioituksensa ja myös itsekunnioitukseni.
Onneksi hän jätti minut. Olin päättänyt olla myymättä itseäni enää koskaan, mutta kun ehtii rakastua sitä helposti tekee mitä vaan, jotta saisi ne hyvät hetket ja hyväksyvät katseet ja turvallisen ja luottavaisen olon takaisin. Siis oman hyvän olonsa, sen että tietää toisen hyväksyvän itsensä. Hyväksyttynä on niin helppoa rakastaa myös itseään.
Jälkikäteen ajatellen minä meistä kahdesta tein sen suuremman virheen oikeasti myymällä periaatteeni, kun toinen hyvin näki mitä teen ja alkoi kai halveksia minua. Minusta ei tainnut jäädä jäljelle mitään muuta kuin mukautuva hyytelö :)
Hänen suurin virheensä oli kai se, että hänen monsteripuolensa (kovuus, dokaus, itsekkyys, toisen käyttäminen) tuli sitten ehkä ylikorostetustikin esille, kun hän oli teeskennellyt niin kauan. Molemmat olimme sitten kai siinä hänen alunperin rakentamassaan ja naamioimassaan ansassa. Eihän me oikeasti sovittu yhteen ja se sattuu vieläkin :( Minä kaipaan ihmistä, jota ei edes ollut!
Ehkä sentään kuitenkin olin hänen aikuiselämänsä pisin nenänvalkaisukausi (t.s. kohtuukäyttökausi :) Ja kyllä luulen, että hänkin oli onnellinen alussa. Pitäisi ajatella niitä kauniimpia muistoja.
Ikävä kyllä miehet eivät taida osata kertoa asioista - helposti sitten sanovat jotain mutta teot puhuvat muuta. Ja minun tapauksessani edes "The end" olisi jäänyt sanomatta, ellen olisi saanut sen lopulta kaivettua ulos.
Hiljaisuus muinamiehinä olo hiivuttaminen on rumin tapa lopettaa suhde.
Et ole ainoa jolle noin tapahtuu. Ja minäkään en tiedä varmaa vastausta vieläkään vaikka aikaa on kulunut.
Minun tapauksessani mies ilmeisesti oli niin satasella rakastunut jo ennen suhteemme alkua, että mm. mukaili mielipiteitäni (vihreys) ja elintapojani (terveelliset) ja myös käsityksiäni hellyydestä ja läheisyydestä. Alkuajan kun olimme yhdessä kaikki oli liian hyvää ja herkkää ollakseen totta. Niin kuin olikin. Kyseessä ei ollut ehkä tietoinen teeskentely mutta hän ei sitten jaksanut esittää/muuttaa itseään kovin kauan...
Hän on siis vain erilainen mies kuin mitä luulin hänen olevan, silloin kun hän vei jalat altani. Ei sen huonompi, eikä parempi, varmaankaan normaalioloissa. Ja ehkä hän aidosti halusi olla jotain muuta - minä ainakin uskoin häneen ja meihin silloin. Mutta en koskaan pyytänyt teeskentelemään!
Ikävä kyllä en saanut tietää totuutta ennen kuin olin rakastunut syvästi (vaikka olin jo vuosia edellisen kipeän suhteen jälkeen kuvitellut, etten enää edes voi rakastua).
Loppuaikana tilanne kääntyi päälaelleen, kun alkoi paljastua mitä hän oikeasti halusi -> minusta tuli se teeskentelijä ja mukailija. Tingin periaatteistani, lakkasin toivomasta ja pyytämästä mitään, luovuin omista nautinnoistani, olin käytettävissä ja saatavilla. Ja menetin hänen kunnioituksensa ja myös itsekunnioitukseni.
Onneksi hän jätti minut. Olin päättänyt olla myymättä itseäni enää koskaan, mutta kun ehtii rakastua sitä helposti tekee mitä vaan, jotta saisi ne hyvät hetket ja hyväksyvät katseet ja turvallisen ja luottavaisen olon takaisin. Siis oman hyvän olonsa, sen että tietää toisen hyväksyvän itsensä. Hyväksyttynä on niin helppoa rakastaa myös itseään.
Jälkikäteen ajatellen minä meistä kahdesta tein sen suuremman virheen oikeasti myymällä periaatteeni, kun toinen hyvin näki mitä teen ja alkoi kai halveksia minua. Minusta ei tainnut jäädä jäljelle mitään muuta kuin mukautuva hyytelö :)
Hänen suurin virheensä oli kai se, että hänen monsteripuolensa (kovuus, dokaus, itsekkyys, toisen käyttäminen) tuli sitten ehkä ylikorostetustikin esille, kun hän oli teeskennellyt niin kauan. Molemmat olimme sitten kai siinä hänen alunperin rakentamassaan ja naamioimassaan ansassa. Eihän me oikeasti sovittu yhteen ja se sattuu vieläkin :( Minä kaipaan ihmistä, jota ei edes ollut!
Ehkä sentään kuitenkin olin hänen aikuiselämänsä pisin nenänvalkaisukausi (t.s. kohtuukäyttökausi :) Ja kyllä luulen, että hänkin oli onnellinen alussa. Pitäisi ajatella niitä kauniimpia muistoja.
Ikävä kyllä miehet eivät taida osata kertoa asioista - helposti sitten sanovat jotain mutta teot puhuvat muuta. Ja minun tapauksessani edes "The end" olisi jäänyt sanomatta, ellen olisi saanut sen lopulta kaivettua ulos.
Hiljaisuus muinamiehinä olo hiivuttaminen on rumin tapa lopettaa suhde.
jonka seurustelun alussa voi tehdä, on se, että ollaan kaikki liikenevä aika yhdessä, ja tämä kylki kyljessä nyhrääminen ikäänkuin aletaan kokea normaalina ja ikuisena tapana olla. Totuus on kuitenkin se, että siinä vaiheessa, kun ns. rakkaussuhteen symbioosivaihe on ohi (toisella se voi tulla nomeammin, kuin toisella), haluaa jälleen kokea itsensä siitä toisesta erillisenä ihmisenä, jolla on myös omat kuviot/oma elämä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suhteessa ollaan tultu uudelle tasolle. Se on normaalia ja kuuluu asiaan. Tässä tilanteessa siis täytyy antaa toiselle sitä tilaa hengittää ja tehdä omia juttujaan, muuten hän ahdistuu. Aikuisten seurustelusuhteessa, jossa ei asuta yhdessä, on täysin normaalia, että tavataan joskus vain kenties kerran viikossa jne. Älä siis hermostu, vaan anna miehelle omaa aikaa ja tilaa. Osta joku parisuhdetta käsittelevä kirja tai etsi asiasta tietoa netistä, niin huomaat, että parisuhteessa on eri vaiheita ja ne kaikki ovat asiaan kuuluvia juttuja, eikä mikään katastrofi.