Moi!
Osaiskohan joku auttaa? Mitä mun pitäis tehdä? Tässä olis mun tarina lyhyesti. Olen seurustellut pari kuukautta ja ongelmana on menneisyyteni ja siitä poikaystävälleni kertominen… Olen ollut masentunut noin viimeiset kolme vuotta, ja samalla kärsinyt koko ajan jonkin asteisesta bulimiasta. Olen marraskuusta lähtien käynyt avohoidossa (yksilö keskustelu terapiassa), ja siellä käyn –03 marraskuuhun asti. Keväällä asiat menivät niin huonosti, että itsetuhoisuuden (viiltely, lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö ja itsemurha-ajatukset) takia jouduin viideksi viikoksi sairaalahoitoon suljetulle, mutta sieltä päästyäni oloni oli huomattavasti parempi ja tuntuu, että vihdoin olen pääsemässä masennuksen yli. Viiltelystä ja tupakalla polttamisesta on tietenkin jääneet arvet vasempaan käsivarteeni, poikaystäväni on nähnyt ne, muttei ole niistä juuri sen enempää kysellyt, ihmetteli vaan, ettei ymmärrä mistä ne on voineet tulla. Luulen, että olisi aika kertoa tarina arpien takaa, mutten uskalla, koska pelkään pelästyttäväni poikaystäväni. Ja pitäisikö kertoa koko tarina yksityiskohtaisesti, vai vaan viiltely? Vai onko sittenkin vielä liian aikaista kertoa yhtään mitään ja olisiko kertomatta jättäminen tai pitkittäminen salailua? Olisin tosi kiitollinen jos saisin jonkun muunkin mielipiteen, ite oon tätä niin paljon jo miettiny ja monet itkut itkeny, etten jaksa enää.
Osaiskohan joku auttaa? Mitä mun pitäis tehdä? Tässä olis mun tarina lyhyesti. Olen seurustellut pari kuukautta ja ongelmana on menneisyyteni ja siitä poikaystävälleni kertominen… Olen ollut masentunut noin viimeiset kolme vuotta, ja samalla kärsinyt koko ajan jonkin asteisesta bulimiasta. Olen marraskuusta lähtien käynyt avohoidossa (yksilö keskustelu terapiassa), ja siellä käyn –03 marraskuuhun asti. Keväällä asiat menivät niin huonosti, että itsetuhoisuuden (viiltely, lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö ja itsemurha-ajatukset) takia jouduin viideksi viikoksi sairaalahoitoon suljetulle, mutta sieltä päästyäni oloni oli huomattavasti parempi ja tuntuu, että vihdoin olen pääsemässä masennuksen yli. Viiltelystä ja tupakalla polttamisesta on tietenkin jääneet arvet vasempaan käsivarteeni, poikaystäväni on nähnyt ne, muttei ole niistä juuri sen enempää kysellyt, ihmetteli vaan, ettei ymmärrä mistä ne on voineet tulla. Luulen, että olisi aika kertoa tarina arpien takaa, mutten uskalla, koska pelkään pelästyttäväni poikaystäväni. Ja pitäisikö kertoa koko tarina yksityiskohtaisesti, vai vaan viiltely? Vai onko sittenkin vielä liian aikaista kertoa yhtään mitään ja olisiko kertomatta jättäminen tai pitkittäminen salailua? Olisin tosi kiitollinen jos saisin jonkun muunkin mielipiteen, ite oon tätä niin paljon jo miettiny ja monet itkut itkeny, etten jaksa enää.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minusta sinun on jo aika kertoa. Jos mies lähtee menemään, sattuu se vähemmän nyt kuin parin vuoden päästä.
Millainen poikaystäväsi on? Onko hän sen luontoinen että kestää totuuden? Ennenkaikkea, miten arvioit teidän suhteen kestävän totuuden. Jos olet epävarma, et tee lainkaan väärin jos odotat vielä hetken aikaa ennen kertomista. Joskus on parempi ensin tutustua toiseen kunnolla. Poikaystäväsikin varmasti osaisi suhtautua asiaan paremmin jos tuntisi sinut hyvin ennen totuuden kuulemista.
Voimia Sinulle!
"Millainen poikaystäväsi on? Onko hän sen luontoinen että kestää totuuden? Ennenkaikkea, miten arvioit teidän suhteen kestävän totuuden."
No, sen verran mitä luonnosta oon saanu kuvaa, ni mun ihmistuntemuksella sanoisin, et ei se ihan pienestä säikähdä... Mut toikin stoori ei oo varmaan ihan olan kohautuksella sivutettavissa, vai? Jotenki se vaan tuntuu niin hurjalta, et en pysty uskoon, et joku kaikest huolimatta haluis olla mun kans ...Pelottaa vaan niin sairaasti kertoo... Tuntuu, etten pysty, ku pelkään, et menetän sen ja sitä en tosiaankaan haluu... Tollasta kertois jollekin vaan, jos tosissaan haluu jostain eroon, eikä toinen usko millään, ni siinä ois viiminen keino! Mut mitä ite tekisitte/ajattelisitte jos kuulisitte tollasta??
"Millainen poikaystäväsi on? Onko hän sen luontoinen että kestää totuuden? Ennenkaikkea, miten arvioit teidän suhteen kestävän totuuden."
No, sen verran mitä luonnosta oon saanu kuvaa, ni mun ihmistuntemuksella sanoisin, et ei se ihan pienestä säikähdä... Mut toikin stoori ei oo varmaan ihan olan kohautuksella sivutettavissa, vai? Jotenki se vaan tuntuu niin hurjalta, et en pysty uskoon, et joku kaikest huolimatta haluis olla mun kans ...Pelottaa vaan niin sairaasti kertoo... Tuntuu, etten pysty, ku pelkään, et menetän sen ja sitä en tosiaankaan haluu... Tollasta kertois jollekin vaan, jos tosissaan haluu jostain eroon, eikä toinen usko millään, ni siinä ois viiminen keino! Mut mitä ite tekisitte/ajattelisitte jos kuulisitte tollasta??
No mun ex-tyttöystäväni kertoi mulle vähän vastaavanlaista juttua aikoinaan. En mä siitä säikähtänyt, koska se silloin oli ihan tasapainoinen ja kaikki oli ok. Minusta on kypsymättömyyttä, jos tuollaista niin kauheasti säikähtää.
vähitellen jotain, pikkuhiljaa. Sillä tavoin poikaystäväsi ei pelästy, kun saa aikaa ajatella. Jos tulee hyvä tilaisuus kertoa enemmänkin, älä jätä sitä väliin vaan kerro. Sano myös, että pelkäät kertoa siitä mitä kerrot.
Ja nykyiselle poikakaverilleen kertoi heti
ekana iltana.
Pojan vanhemmat eivät tiedä vieläkään,
enkä usko, että koskaan edes kertovat.
Ovat seurustelleet nyt 2v.
Eli, kuten joku jo sanoikin, aloita rauhallisesti
ja aluksi kerro taustaa.
Sano, että kertominen satuttaa todella paljon,
mutta rakastat häntä niin paljon,
että haluat kertoa ja tervehdyt hänen
kanssaan.
Pidän sydämestäni peukkuja sinulle,
ymmärrän tunteesi, mutta poikkeus et ole!
Tarinasi on yleisempi kuin voit uskoa!
Voimia, äläkä itke enää :))