ihmetyttää

Ihmettelen nykyajan naisia kun tuntuu että eivät halua sitoutua...onko tosiaan näin ?Miksi on niin vaikeeta löytää sellasta ihmistä jonka kanssa vois yrittää oikeata parisuhdetta.
211951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

On meitä sellaisiakin naisia, jotka haluaisimme sitoutua. Että eiköhän sinulle ja minulle vielä löydy sellaiset kumppanit, jotka ovat valmiita siihen :)

Äänestä

Naiset ovat ottaneet opikseen, kun ovat nähneet miten heidän äideilleen, vanhemmille sisaruksilleen, tuttavilleen on käynyt. Kun puolet avioliitoista päätyy eroon, ja eronneella naisella ei ole anää mahdollisuuksia saada "toista tilaisuutta", niin minkä takia naiset viitsisisvät enää ottaa tuota 50-50 riskiä siitä että tehtyään "väärän valinnan" tulevan kumppaninsa suhteen, jäävät yksin lasten kanssa loppuiäkseen?

Toinen seikka on se, että lasten teon myötä rupsahtanut nainen ei enää kelpaa kenellekään, kun tarjolla on lapsettomia, timmejä naisia.

Nykynaisen on järkevämpää elää sinkkuna(timminä) ja säilyttää mahdollisuutensa miesmarkkinoilla(ja työmarkkinoilla) kuin ottaa 50 % riski siitä että on sitten jo 30-40 vuotiaana yksin lapsikatraan kanssa otsassaan eronneen naisen leima. Silloin ei kelpaa työmarkkinoilla eikä miesmarkkinoilla.

Siinä teille miehille mietittävää.

Äänestä
  • "Nykynaisen on järkevämpää elää sinkkuna(timminä) ja säilyttää mahdollisuutensa miesmarkkinoilla(ja työmarkkinoilla) kuin ottaa 50 % riski siitä että on sitten jo 30-40 vuotiaana yksin lapsikatraan kanssa otsassaan eronneen naisen leima. Silloin ei kelpaa työmarkkinoilla eikä miesmarkkinoilla."

    Kenen tahansa naisen mahdollisuudet miesmarkkinoilla heikkenevät iän myötä. Onko sinulle tullut mieleen, että parhaat miehet viedään ensin? Mies todellakin kannattaa valita huolella 20-30-vuotiaana, niin saa elää ihanan elämän rakastettunsa rinnalla. Tottakai on aina olemassa se riski, että tuleekin ero, mutta se riski kannattaa ottaa!

    Äänestä

  • Nainen25v kirjoitti:

    "Nykynaisen on järkevämpää elää sinkkuna(timminä) ja säilyttää mahdollisuutensa miesmarkkinoilla(ja työmarkkinoilla) kuin ottaa 50 % riski siitä että on sitten jo 30-40 vuotiaana yksin lapsikatraan kanssa otsassaan eronneen naisen leima. Silloin ei kelpaa työmarkkinoilla eikä miesmarkkinoilla."

    Juuri tuota tarkoitan, mutta en kai osannut esittää asiaa niin selkeästi. Eli naisen on pakko olla hyvin valikoiva, koska riski on suuri. Ja se on aivan totta, että ne parhaat on viety jo ennen 20 ikävuotta.

    Äänestä

  • niinonnnn kirjoitti:

    Juuri tuota tarkoitan, mutta en kai osannut esittää asiaa niin selkeästi. Eli naisen on pakko olla hyvin valikoiva, koska riski on suuri. Ja se on aivan totta, että ne parhaat on viety jo ennen 20 ikävuotta.

    No tuo nyt on liioittelua että ennen 20 ikävuotta. 30 on paljon lähempänä totuutta. Liian nuorena ei kannata kenenkään vakiintua, koska silloin liiton ennuste on huomattavasti keskimääräistä huonompi.

    Äänestä

  • Nainen25v kirjoitti:

    No tuo nyt on liioittelua että ennen 20 ikävuotta. 30 on paljon lähempänä totuutta. Liian nuorena ei kannata kenenkään vakiintua, koska silloin liiton ennuste on huomattavasti keskimääräistä huonompi.

    ja nuoria ollaan vain kerran! Kyllä mua ainakin myöhemmin v*tuttais jos olisin nuoruuteni vaihtanut vaan paskavaippoja, kun hauskaakin voi pitää. Aika harva haluaa nuorena vakiintua, ehtiihän sitä myöhemminkin. Ite en aio tehdä lapsiakaan, niin ihan sama milloin vakiintuu, vaikka sitten viiskymppisenä jos sillon huvittaa. Mitä nuorempana pariutuu, sitä varmemmin erotaan, kun molemmat muuttuu kuitenkin ja ehtiihän sitä jo kyllästyäkin samaa naamaa tuijottamaan.. ;D

    Äänestä

  • Olet aivan oikeassa.Asia on juuri näin kuin kirjoitit.

    Äänestä

  • Nainen25v kirjoitti:

    "Nykynaisen on järkevämpää elää sinkkuna(timminä) ja säilyttää mahdollisuutensa miesmarkkinoilla(ja työmarkkinoilla) kuin ottaa 50 % riski siitä että on sitten jo 30-40 vuotiaana yksin lapsikatraan kanssa otsassaan eronneen naisen leima. Silloin ei kelpaa työmarkkinoilla eikä miesmarkkinoilla."

    Kenen tahansa naisen mahdollisuudet miesmarkkinoilla heikkenevät iän myötä. Onko sinulle tullut mieleen, että parhaat miehet viedään ensin? Mies todellakin kannattaa valita huolella 20-30-vuotiaana, niin saa elää ihanan elämän rakastettunsa rinnalla. Tottakai on aina olemassa se riski, että tuleekin ero, mutta se riski kannattaa ottaa!

    Vai parhaat miehet viedään ensin?
    Kynnysmatoiksiko?
    Kyllä kuule ne kunnon fiksut miehet IHAN ITSE PÄÄTTÄÄ, OTTAAKO KIVIRIIPAN VAI EI JA KAIKKEIN FIKSUIMMAT EIVÄT OTA. NAURETTAVA OLET.
    PIDÄTKÖ MIESTÄ JONAIN ELÄIMENÄ TAI PIENENÄ JYRSIJÄNÄ....HALOO

    Äänestä

  • Nainen25v kirjoitti:

    No tuo nyt on liioittelua että ennen 20 ikävuotta. 30 on paljon lähempänä totuutta. Liian nuorena ei kannata kenenkään vakiintua, koska silloin liiton ennuste on huomattavasti keskimääräistä huonompi.

    ja sain kalliin timanttisormuksen 40-vuotishääpäivän johdosta.
    Upeaa on ollut ja seksi aivan ihanaa.
    Perhe ihana.
    Ei päde katsos kaikkiin.
    30-kymppinen on vanhapiika ollut jo 6 vuotta.

    Äänestä

  • Anni 23 kirjoitti:

    ja nuoria ollaan vain kerran! Kyllä mua ainakin myöhemmin v*tuttais jos olisin nuoruuteni vaihtanut vaan paskavaippoja, kun hauskaakin voi pitää. Aika harva haluaa nuorena vakiintua, ehtiihän sitä myöhemminkin. Ite en aio tehdä lapsiakaan, niin ihan sama milloin vakiintuu, vaikka sitten viiskymppisenä jos sillon huvittaa. Mitä nuorempana pariutuu, sitä varmemmin erotaan, kun molemmat muuttuu kuitenkin ja ehtiihän sitä jo kyllästyäkin samaa naamaa tuijottamaan.. ;D

    vitun dorka.

    Äänestä

  • seinäruusulle kirjoitti:

    vitun dorka.

    Sinä olet se vitun dorka. ;)

    Äänestä

  • Kuka onnistuu, kuka ei kirjoitti:

    ja sain kalliin timanttisormuksen 40-vuotishääpäivän johdosta.
    Upeaa on ollut ja seksi aivan ihanaa.
    Perhe ihana.
    Ei päde katsos kaikkiin.
    30-kymppinen on vanhapiika ollut jo 6 vuotta.

    Poikkeuksia on, joten viestilläsi ei ole mitään uutisarvoa. Ja "kolmekymmentäkymppinen" on ehkä ollutkin jo 6 vuotta vanhapiika - nimittäin 50-luvulla.

    Ps. Ihmettelen todella, miksi painotat sormuksen kalleutta. Vaikutat hieman yksinkertaiselta.

    Äänestä

  • Mies vissiin pieni jyrsijä kirjoitti:

    Vai parhaat miehet viedään ensin?
    Kynnysmatoiksiko?
    Kyllä kuule ne kunnon fiksut miehet IHAN ITSE PÄÄTTÄÄ, OTTAAKO KIVIRIIPAN VAI EI JA KAIKKEIN FIKSUIMMAT EIVÄT OTA. NAURETTAVA OLET.
    PIDÄTKÖ MIESTÄ JONAIN ELÄIMENÄ TAI PIENENÄ JYRSIJÄNÄ....HALOO

    Mikä saa sinut kuvittelemaan, että miehet eivät itse halua tulla viedyiksi tai jopa ole itse valitsemassa naistaan? Päättelen kirjoituksestasi, että olet katkera vanhapiika tai yhtä katkera nuorempi sinkkuneiti.

    Äänestä

  • Nainen25v kirjoitti:

    Poikkeuksia on, joten viestilläsi ei ole mitään uutisarvoa. Ja "kolmekymmentäkymppinen" on ehkä ollutkin jo 6 vuotta vanhapiika - nimittäin 50-luvulla.

    Ps. Ihmettelen todella, miksi painotat sormuksen kalleutta. Vaikutat hieman yksinkertaiselta.

    Koska olen kirjailija ja sijoittaja etc etc
    Sormus on molemminpuolisen sitoumuksen merkki ja se on ikuinen rakkauden symboli jo muotonsakin vuoksi.
    Enempää en viitsi jaaritella.
    Kyllä niitä sänkyynpyrkijöitä riitti ja vaikkapa taivasalla olisivat raiskanneet, vaikka olin tosi fiksu likka, mutta sainkin sitten todella hyvän miehen, koska jaksoin odottaa vain häntä ja sormus on symboli rakkaudesta.

    Äänestä

  • Nainen25v kirjoitti:

    Mikä saa sinut kuvittelemaan, että miehet eivät itse halua tulla viedyiksi tai jopa ole itse valitsemassa naistaan? Päättelen kirjoituksestasi, että olet katkera vanhapiika tai yhtä katkera nuorempi sinkkuneiti.

    Olen ollut 40 vuotta aviossa ja olen erityisen nuorekas ja aloin vakituisen seurustelun 18 v.
    Arvauksesi meni niin pieleen kuin mennä saattaa eli suoraan metsään.
    Lisäksi minulla on kolme ammattia, nyt harkitse osittaista eläkkeellejäämistä, koska rahaa on niin että rutisee.

    Äänestä

  • Nainen25v kirjoitti:

    Mikä saa sinut kuvittelemaan, että miehet eivät itse halua tulla viedyiksi tai jopa ole itse valitsemassa naistaan? Päättelen kirjoituksestasi, että olet katkera vanhapiika tai yhtä katkera nuorempi sinkkuneiti.

    tee haku: pokaalimamma, niin tiedät kenen kanssa väittelet. Aikasi menee ihan hukkaan.

    Äänestä

  • Nainen25v kirjoitti:

    Poikkeuksia on, joten viestilläsi ei ole mitään uutisarvoa. Ja "kolmekymmentäkymppinen" on ehkä ollutkin jo 6 vuotta vanhapiika - nimittäin 50-luvulla.

    Ps. Ihmettelen todella, miksi painotat sormuksen kalleutta. Vaikutat hieman yksinkertaiselta.

    on rikas kirjailija jolla on monta komeaa poikaa, joista kukaan ei huoli yhtään naista (naisia pokaalimamma vihaa). Omaisuutta "rouvalla" on monta euromilliä. Ilmastonmuutoksesta pokaalimamma on hyvin huolissaan. Tässä lyhyt oppimäärä pokaalimammasta.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    tee haku: pokaalimamma, niin tiedät kenen kanssa väittelet. Aikasi menee ihan hukkaan.

    MITÄ SUURTA OLET ITSE SAANUT AIKAAN.......
    OLISI IHAN HUVIN VUOKSI HAUSKA TIETÄÄ VÄHÄN ENEMMÄN, ELI OLETKO KENTIES TOIMINUT PANOPATJANA TÄSSÄ VIIKONVAIHTEESSA VAI OLETKO LOMALLA MIELISAIRAALASTA.
    MINÄ JUHLIN VIIMEISEN KIRJANI VALMISTUMISTA IHAN
    SHAMPPANJAN KERA JA MIEHENI KANSSA.

    Äänestä

  • MISSÄ POKAALISI....?????? kirjoitti:

    MITÄ SUURTA OLET ITSE SAANUT AIKAAN.......
    OLISI IHAN HUVIN VUOKSI HAUSKA TIETÄÄ VÄHÄN ENEMMÄN, ELI OLETKO KENTIES TOIMINUT PANOPATJANA TÄSSÄ VIIKONVAIHTEESSA VAI OLETKO LOMALLA MIELISAIRAALASTA.
    MINÄ JUHLIN VIIMEISEN KIRJANI VALMISTUMISTA IHAN
    SHAMPPANJAN KERA JA MIEHENI KANSSA.

    joten suotta raivostuit. En vihjannut mitään mielenterveysongelmistasi, paljastit itse itsesi. Kiillota "pokaaleitasi" aivan rauhassa. Mukavaa sunnuntain jatkoa =)

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    on rikas kirjailija jolla on monta komeaa poikaa, joista kukaan ei huoli yhtään naista (naisia pokaalimamma vihaa). Omaisuutta "rouvalla" on monta euromilliä. Ilmastonmuutoksesta pokaalimamma on hyvin huolissaan. Tässä lyhyt oppimäärä pokaalimammasta.

    Netti antaa mielenterveyspotilaille valitettavasti hyvän alueen mellastaa. Säälittävä tapaus tämäkin pokaalimamma. No, eipä hänestä kannata välittää, jaaritelkoon hulluuksiaan.

    Äänestä

Kyllä niitä parisuhde haluisia varmasti on,mutta ongelma on kuinka ne löydät.Eikö sitä sanota että jotkin asiat tulevat vaikeimman kautta!
Itsellänikin alkaa yksin olon opettelu ja se vähän pelottaa aina olen parisuhteessa ollut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

onpasjoo kirjoitti:

Ihmettelen nykyajan naisia kun tuntuu että eivät halua sitoutua...onko tosiaan näin ?Miksi on niin vaikeeta löytää sellasta ihmistä jonka kanssa vois yrittää oikeata parisuhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu