työkkäri

On työkkärin palvelut kyllä muuttuneet. jäin työttämäksi vuodenvaihteessa ja suorastaan pelkäsin mennä sinne. muttamutta...palvelu on ollut suorastaan hyvää mun kohdalla. nyt olen juuri ollut ekassa varsinaisessa työhaastattelussa, paikassa joka mulle tarjottiin työkkäristä. aivan ok paikka. maailma muuttuu. näköjään.
8684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Työvoimatoimistot ovat tänä päivänä vain sellaisia asiakkaita varten, jotka työllistyisivät muutenkin.

Ne asiakkaat, joiden kohdalla jouduttaisiin ihan oikeasti tekemään töitä, leimataan työhaluttomiksi, työrajoitteisiksi, syrjäytyneiksi, ongelmaisiksi tai mitä nyt sillä hetkellä keksitäänkään.

Nämä "ongelmat" siirretään niin sanottuihin työvoiman palvelupisteisiin (TYP), joissa säilytetään riittävää ilmais- ja halpatyövoimareserviä työelämän tarpeisiin.

Niin kauan kuin pystyt työllistymään ENNEN TYP-osoitusta, kaikki on sinulle mahdollista.

Äänestä
  • Etkä kuulu edes muuhun kuin avo-osastolle, ja sossunluukulle.. Mee siis oikeaan os.

    Äänestä

  • Minun paikkakunnalla työkkärin sisällä tehtiin juuri organisaationmuutos. Itse olen joutumaisillani TYPiin. Olen ns. seurannassa. Eli ottaa tosi paljon pattiin se, että 3 työttömyysvuoden aikana, en ole saanut kuin yhden työpaikkailmoituksen - sellaisen jossa vaadittiin SAP osaamista, ja jonka näkevät tiedoistani että minulla ei ole SAP osaamista.

    Eli potuttaa se, kun nyt uudet työttömät alkavat saamaan heti ensi kerran käynnistä lähtien työhönosoituksia, ja heidän asioihinsa pureuduttaan paremmin kuin ennen. Eli nyt olen väliinputoaja. Palvelua en ole koskaan saanut ja TYP-asiat tunnen ystävieni kokemusten perusteella.

    Äänestä

  • on väkava vika kirjoitti:

    Etkä kuulu edes muuhun kuin avo-osastolle, ja sossunluukulle.. Mee siis oikeaan os.

    Kysyisin vain, miksi tänne tuon "vakava vika" viestin laitoit?

    Kyllä näinä päivänä ne "vakavat viat" touhuvat EK:n ja Suomen Yrittäjien johdossa ja äänitorvina.

    Kokeilepas ottaa yhteyttä sinne Etelärantaan, josko he ottaisiva sinut vakavasti.

    Äänestä

  • Kuulostaa peitesanastolta. Kuten natseilla oli "uudelleen sijoittaminen" keskistysleiri vangeille.

    Työvoiman palvelupiste? Mikä se on?

    Äänestä

  • Mikä se on? kirjoitti:

    Kuulostaa peitesanastolta. Kuten natseilla oli "uudelleen sijoittaminen" keskistysleiri vangeille.

    Työvoiman palvelupiste? Mikä se on?

    palvelupiste?? eikös se ole paikka jossa käytetään hieman enemmän aikaa/työnhakija kuin työkkärissä. Ratkaisunhakua perusteellisemmin mm lääkärinpalvelut. Kokemusta on. Toisaalta, ei aikuisia kyllä pitäisi "pakottaa" johkin palveluun enää v 2008

    Työkkärin porukkaa seuloo mun mielestä työnhakijoita pääosin työnantajien toiveiden mukaisesti, markkinatalouden lakien mukaan. työnantajat esittää toiveet minkäläisia työntekijöitä haluaavat ja sitten työkkäri niitä heille etsii ja testaa...

    Äänestä

  • Mikä se on? kirjoitti:

    Kuulostaa peitesanastolta. Kuten natseilla oli "uudelleen sijoittaminen" keskistysleiri vangeille.

    Työvoiman palvelupiste? Mikä se on?

    Ei nimi ole palvelupiste, vaan työttömien palvelukeskus. Mistä on kyse, selviää noista linkeistä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000029010774

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000028577524

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000026966163&view_mode=flat

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001400&posting=22000000028975455#22000000028975455

    Äänestä

Ei muutu muuta kuin huonompaan suuntaan,
huomaat sen vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


worker kirjoitti:

On työkkärin palvelut kyllä muuttuneet. jäin työttämäksi vuodenvaihteessa ja suorastaan pelkäsin mennä sinne. muttamutta...palvelu on ollut suorastaan hyvää mun kohdalla. nyt olen juuri ollut ekassa varsinaisessa työhaastattelussa, paikassa joka mulle tarjottiin työkkäristä. aivan ok paikka. maailma muuttuu. näköjään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu